...kuin ennen mutta onhan toki lasten keskipituuskin enemmän kuin esim.60 ja 70 luvulla syntyneillä. Mutta jotenkin kyllä tuntuu että jalat on vieläs suhteessa enemmän kasvaneet

Itselläni, 60-luvun lopussa syntyneellä, oli itsellä 37 kengän koko ja kaikilla koulukavereilla melkeinpä max 38 jalka yläasteella siinä vaiheessa kun ei enää jalka kasvanut. Oli aivan ihme kun yhdellä tytöllä oli kengän koko 42. Kyllä sitä ihmeteltiin silloin. No, nyt tuntuu tietysti hirveeltä, että sitä on ihmetelty, onko tuo nyt niin vaarallista tai kummallista, mutta tiedättehän, "lapsia" oltiin vielä, ei millään pahalla, mutta vaan ihemeteltiin.
Monill kavereitten lapsilla on iso jalka ; yhdellä 5 vuotiaalla pojalla 33-34, toisen kaverin tytöllä 8v on 37 jalka. Omalla pojalla, 8v, on 33-34, aika monella hänen luokkalaisella pojalla on tuon kokoinen. Ehkäpä ne jalatkin kasvavat jotenkin aikaisemmin, sillä esim.nuo viimeiset tutkimukset lasten pituuksista nostivat keskipituuksia vain 2cm!, eli ei kuit.hirveästi, mutta enemmän merkille pantavaa on, että kasvu tapahtuu aiemmin. Hyvä ravitsemus on yksi töärkein osatekijä tuohon.
No, takaisn jalkoihin

onneksi monet lastenjalkinevalmistajat on alkaneet valmistaa jo isompia kenkiä. Ei ole kivaa ostaa alaluokkalaisille lapsille naisten ja miesten osastoilta kenkiä... Mun kaveri, jonka 5 vuotiaalla siis 33-34 jalka, on tilanut http://www.pikkujalat.fi verkkokaupasta kenkiä lapselleen, oli tyytyväinen suht.runsaasta valikoimasta myös pojille! Hänen innoittamana tilasin myös meidän pojalle kengät kevääksi, nopea toimitus ja kivoja kenkiä, uusia merkkejä. Tai siis sillai ettei Suomesta monista paikoista saa, ei ainakaan näin jos asuu lähinnä markettitarjonnan alueella. Heiltä kuulimme, että tulossa on Geoxin lasten tossuja myös isomman kokoisina, aina tuonne 40 saakka, ymmärsin. Sekä tytöille että pojille. Hyvä ettei tarvi tytöille sentään korkkareita ostaa... 11