Vain prosentti äideistä jatkaa täysimetystä puolen vuoden ikään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja alkuper.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

alkuper.

Vieras
Imetyssuositukset toteutuvat edelleen Suomessa heikosti.

Vain prosentti äideistä jatkaa täysimetystä puolen vuoden ikään. Lisämaitoon joudutaan turvautumaan yleisesti jo ensimmäisien päivien aikana synnytyssairaalassa.

Suomessa suositellaan terveenä ja täysiaikaisina syntyneille kuuden kuukauden täysimetystä, ja osittaisimetystä vuoden ikään saakka. Lisäruuat aloitetaan yleensä 4–6 kuukauden iässä lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Ero suomalaisäitien imetyksessä on suuri esimerkiksi ruotsalaisäiteihin verrattuna, sanoo imetyskouluttaja Katja Koskinen Kätilöopiston sairaalasta.

Ruotsissa 60 prosenttia äideistä jatkaa täysimetystä neljän kuukauden ikään, mutta Suomessa näin tekee vain noin 30 prosenttia äideistä.

(Helsingin sanomat)

Ai ai ai :/
 
Hmm.. ja sitten ihmetellään miksi allergiat ovat yleistyneet. Kysyn nyt, että miksi on niin vaikeaa imettää puolivuotiaaksi? Kysyn siis ihan siksi, kun ensimmäistä odotan ja ainakin minulla on tarkoitus noudattaa noita suosituksia, en voi käsittää että 99% vain päättäisi olla noudattamatta. Joten onko se vaikeaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja höööh;22327260:
Mä kuulun 99% :p ja en tunne mitään syyllisyyttä.

Eikä tarttekaan tuntea, jokainen tekee juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Siksi niitä korvikkeita tehdään että vauvoille niitä annetaan :)
 
Olisin täysimettänyt vähintään 4kk ikään asti jos olisi imetys onnistunut. Mitää allergioita ei likalla ole. Tai no joskus tuli mansikkahillosta suun ympärille laikkuja, mutta ei nyt enää ole ollut mitään.

Erään kaverin täysimetetyllä lapsella taas oli vaikka mitä allergioita vauvana, mutta onneksi iän myötä ne hävis.
 
Hmm.. ja sitten ihmetellään miksi allergiat ovat yleistyneet. Kysyn nyt, että miksi on niin vaikeaa imettää puolivuotiaaksi? Kysyn siis ihan siksi, kun ensimmäistä odotan ja ainakin minulla on tarkoitus noudattaa noita suosituksia, en voi käsittää että 99% vain päättäisi olla noudattamatta. Joten onko se vaikeaa?

Minäkin odotan ensimmäistäni. Mutta sen verran olen lapsettomanakin maailmasta oppinut, että todellakaan imetys ei ole pelkästään omasta päätöksestä kiinni. Esimerkiksi äidiltäni imetys epäonnistui kolme kertaa, kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta.

Aina on ollut ihmisiä, joilta imetys ei ole onnistunut. Ennen heidän lapsensa nääntyivät tai saivat naapurin emännän maitoa. Nykyään on onneksi korvikkeet.
 
Niin no, anteeksi tuo "ai ai ai" :D Täysimetyksen kai katsotaan tapahtuneen kun lapsi ei ole saanut mitään lisämaitoa missään vaiheessa? Omani sai laitoksella luovutusmaitoa pullosta, kun oli niin väsy ettei jaksanut imeä rinnalta. Keltainen oli.
 
Hmm.. ja sitten ihmetellään miksi allergiat ovat yleistyneet. Kysyn nyt, että miksi on niin vaikeaa imettää puolivuotiaaksi? Kysyn siis ihan siksi, kun ensimmäistä odotan ja ainakin minulla on tarkoitus noudattaa noita suosituksia, en voi käsittää että 99% vain päättäisi olla noudattamatta. Joten onko se vaikeaa?

Höpöhöpö, allergiat yleistyy siksi kun kaiken pitää olla nykyään niin hygieenistä. bakteerit tapetaan ennen kuin niille tullaan resistenteiksi. Itseäni ei ole imetetty - ei allergioita. En myöskään itse ole imettänyt - lapsilla ei allergiaa.
Ja helppohan sinun on sanoa kun vasta odotat, että tulet imettämään suositusten mukaan. Niin kai sitä monet toivovat mutta aina ei mene niin kuin on suunnitellut.
 
Minusta tuo riippuu juuri siitä mikä lasketaan täysimetykseksi. Ruotsissa täysimetin esikoista 4,5kk ja kuopusta 6kk. Suomessa en taas olisi täysimettänyt kumpaakaan lain. :D

Mikä siitä sitten Suomessa tekee niin vaikean, molemmilla lapsillahan se olisi tyssännyt jo siihen ensimmäiseen vuorokauteen ja maidontarpeeseen aikana jolloin oma maitoni ei vielä ollut noussut. Esikoisella oli istukantoiminnassa ongelmia ja hän syntyi jo valmiiksi aliravittuna ja siksi tarvitse ehdottomasti sitä lisämaitoa jo noina parina ekana päivänä. Lisäksi hän synnynnäisen vammansa vuoksi oli heikko ja imeminen ei onnistunut, hyvä kun saatiin pullolle opetettua ja sitä kautta hän sitten saikin sen pumparun rintamaidon ensimmäisten viikkojensa ajan. Vasta 5vko:n iässä pystyttiin ehittämään tuttipullo kokonaan pois.

Kuopus taas syntyi isokokoisena, liki 4,5kg painoisena ja hänellä alkoi imemisyrityksistä huolimatta sokerit laskea niin että piti myös antaa muutama kerta lisämaitoa sairaalassa ennen kuin oma maitoni nousi.

Eli juu, kyllä se täysimetys noiden tiukkojen määritelmien mukaan oli minun lapsilleni vaikeaa tai voisiko jopa sanoa mahdotonta. Vaikka sitten näiden vähän vapaampien määritelmien mukaan sujuikin hyvin.
 
Tuus juttelee asiasta uudestaan kun oot saanu vauvasi maailmaan...Kaikki kun ei ole niin yksinkertaista kun luulla vois.

Ja mä oon aika yllättynyt siitä kuinka herkästi jo laitoksella sitä lisämaitoa ollaan antamassa..Toki meilläkin oli pakko antaa lisämaitoa koska vauvan sokereissa oli häikkää, mut aika usein ne sitä kysy senkin jälkeen kun kaikki saatiin kohdalleen et tuodaanko maito pullossa..
 
Viimeksi muokattu:
Niin no, anteeksi tuo "ai ai ai" :D Täysimetyksen kai katsotaan tapahtuneen kun lapsi ei ole saanut mitään lisämaitoa missään vaiheessa? Omani sai laitoksella luovutusmaitoa pullosta, kun oli niin väsy ettei jaksanut imeä rinnalta. Keltainen oli.

niin se ilmeisesti sitten menee. Noissa Ruotsin määritelmissä taas katsotaan täyimetykseksi vaikka lapsi olisi saanut lisämaitoa elämänsä kolmen ensimmäisen elinvuorokauden aikana. Samoin myös pullosta annettu, oman äidin rintamaito katsotaan täysimetykseenkuuluvaksi.
 
Siis oikeastiko Suomessa sitten ei enää voi sanoa täysimettäneensä, jos antaa äidinmaitoa tuttipullosta? :o Tai jos lapselle on jouduttu vastasyntyneenä antamaan lisämaitoa?? Just... en tajua mikä järki tässäkin on.
(Ja tuskinpa kukaan allergiaa sen takia saa, ettei se äidinmaito tule tissistä vaan lypsettynä pullosta...)
 
En minäkään näe tuossa mitään järkeä mutta näin minulle on täysimetys täällä määritelty. Enkä sen pohjalta yhtään ihmettele että imetysprosentit ovat niin heikkoja.
 
No voi voi voi. Olisin lähes voinut täysimettää sen 6kk. Ainut että keskosena syntynyt otettiin ekaksi yöksi vastasyntyneiden teholle ja muutamat ekat päivät sai luovutettua maitoa ja korviketta, kunnes maito nousi. Eikä mulle sanallakaan mainittu neuvolassa täysimetyksestä! Ruokaakin alettiin maistellan, neuvolan suosituksesta, jo tossa 4kk iässä.

Sen sijaan imetin kaiken kaikkiaan 1,5 vuotta. Mikä ei mielestäni ole huono juttu ollenkaan. Tuntuu vähän, että täysimetyksestä meuhkaaminen tekee vain hallaa imetyksen onnistumiselle ylipäänsä. Monet luovuttavat heti alkumetreillä, jos vieressä joku sanoo, "Ei sun vauva ole enää täysimetetty, jos kerran on saanut korviketta."
 
Alkuperäinen kirjoittaja hööööh;22327326:
Höpöhöpö, allergiat yleistyy siksi kun kaiken pitää olla nykyään niin hygieenistä. bakteerit tapetaan ennen kuin niille tullaan resistenteiksi. Itseäni ei ole imetetty - ei allergioita. En myöskään itse ole imettänyt - lapsilla ei allergiaa.
Ja helppohan sinun on sanoa kun vasta odotat, että tulet imettämään suositusten mukaan. Niin kai sitä monet toivovat mutta aina ei mene niin kuin on suunnitellut.

Sanoin että tulen yrittämään, ja ihmettelin sitä että luku on jopa 99% jotka eivät suosituksia noudata. Ja kysyinkin tässä, että onko se ihan oikeasti niin vaikeaa, tottakai se ei kaikilla onnistu ja minullakin voi niin käydä, mutta jos se olisi vain onnistumisesta kiinni luulisi luvun olevan vaikkapa 40%.

Eikö täällä saa ihmetellä ja kyseenalaistaa ja kysyä, kun on tilanteessa tosiaankin vasta ensimmäistä kertaa?
 
esikko täysimetetty 6kk - kaikkiaan 15kk. Toinen nyt 5kk ja täysimetyksellä.
Ikävä tosiasia on että harvalta tuo 6kk onnistuu, joko fyysinen tai psyykkinen puoli estää sen... Ja se että on esikon imettäny ei takaa että seuraavankin voisi, tai jos esikkoa ei ole voinut niin etteikö seuraavia voisi...

Meille ei sairaalassa edes tarjottu lisämaitoa (joka muuten on myös rintamaitoa eikä korviketta) kun mulla nousi maito jo samana päivänä molempien kohdalla. Vaikeaa tuntu mein synnärillä olevan lisän saaminen mitä naapuri punkkia seurailin, saivat itkee ja anoa sitä lapsille tosissaan kun eivät jaksaneet enään sitä nälkähuutoa.
 
Minusta tuo riippuu juuri siitä mikä lasketaan täysimetykseksi. Ruotsissa täysimetin esikoista 4,5kk ja kuopusta 6kk. Suomessa en taas olisi täysimettänyt kumpaakaan lain. :D

Mikä siitä sitten Suomessa tekee niin vaikean, molemmilla lapsillahan se olisi tyssännyt jo siihen ensimmäiseen vuorokauteen ja maidontarpeeseen aikana jolloin oma maitoni ei vielä ollut noussut. Esikoisella oli istukantoiminnassa ongelmia ja hän syntyi jo valmiiksi aliravittuna ja siksi tarvitse ehdottomasti sitä lisämaitoa jo noina parina ekana päivänä. Lisäksi hän synnynnäisen vammansa vuoksi oli heikko ja imeminen ei onnistunut, hyvä kun saatiin pullolle opetettua ja sitä kautta hän sitten saikin sen pumparun rintamaidon ensimmäisten viikkojensa ajan. Vasta 5vko:n iässä pystyttiin ehittämään tuttipullo kokonaan pois.

Kuopus taas syntyi isokokoisena, liki 4,5kg painoisena ja hänellä alkoi imemisyrityksistä huolimatta sokerit laskea niin että piti myös antaa muutama kerta lisämaitoa sairaalassa ennen kuin oma maitoni nousi.

Eli juu, kyllä se täysimetys noiden tiukkojen määritelmien mukaan oli minun lapsilleni vaikeaa tai voisiko jopa sanoa mahdotonta. Vaikka sitten näiden vähän vapaampien määritelmien mukaan sujuikin hyvin.

Kiitos, tämä vastaus jo selvensi ihmettelyni kohdetta =)
 
Musta tää koko suomen täysimetyskäsite on vähän outo. Musta täysimetykseen pitäisi riittää se, ettei ole antanut korviketta. Jos vauva on saanut vaikka luovutettua äidinmaitoa ekoina elinpäivinään ja äidinmaitoa pullosta, niin eihän se eroa ravitsemuksellisesti yhtään tästä virallisesta täysimetyksestä. Ei ihme ettei suomessa "onnistuta" täysimetyksessä kun on lähdetty noin saivartelemaan tuon määritelmän kanssa.

Jotenkin hölmöltä tuntuu sekin, että jos lapsi alkaa maistella soseita jo vähän ennen 6kk ikää vaikkapa ihan perustellustakin syystä, mutta 99% ravinnosta tulee äidinmaidosta, niin sitten se ei enää olekaan täysimetystä. Eli syynä ei välttämättä ole se, että äiti ei tahtoisi imettää, vaan lapsi saattaa ihan oikeasti tarvita myös tuhdimpaa ruokaa ja "täysimetys" sitten sen vuoksi loppuu.
 
Similar threads

Yhteistyössä