Vaimolle vierasta

  • Viestiketjun aloittaja mies vm.-78
  • Ensimmäinen viesti
leena80
Minun mieheni tykkää myös siitä että vieras mies panee minua ja sen jälkeen tulee itse liukkaille. Me harrastamme sitä vain kimpassa eli otamme vieraan miehen mukaan meidän leikkeihin, en käy vieraissa ilman miestäni : )
Sen verran "saan" leikkiä yksin vieraan kanssa että baarissa esim. voin käydä vessassa tai jossakin muualla ottamassa vaikka suihin tai annan miehen hieman antaa minulle suuseksiä. Tämä siksi jotta näemme onko mies sopiva mukaan otettavaksi, eli onko kalu sopiva ja osaako edes vähän suuseksin salat . Tietenkään siinä tilassa ei voi tehdä suuria johtopäätöksiä mutta joitain kuitenkin. Emme kuitenkaan aina näin toimi, kaksi kertaa olen hieman hoidellut vierasta ennen kuin lähdettiin meille, mieheni oli toisella kertaa kotona ja toisella mukana baarissa. Yleensä vieras mies hoidellaan mukaan pelkästään juttelemalla. Meidän seksielämä on enemmän kuin kunnossa, meidän suhdetta ja seksiä tämmöinen "seikkailu" piristää, arvostan miestäni suuresti muutenkin ja nyt vielä enemmän kun suo minulle tämmöistä iloa ja tyydytystä. Helppo minun sanoa kun saan vierasta ja en ainakaan vielä ole pystynyt samaa miehelleni antamaan, yritän kuitenkin että joskus ottaisimme vieraan naisen mukaan niin saisin katsoa tilannetta toisin päin . Suosittelen seikkailemaan ja pitämään hauskaa, seksinhän pitää olla hauskaa ja leikkimistä ei pelkkää pimeässä nyhjäämistä ja aina samoin kuvioin : )
 
leena80
Vinkkinä kaikille kokeilunhaluisille että kannattaa aloittaa sillain että oma miehesi sanoo vieraalle että rennosti ja vapaasti vain vaimon kimppuun eli vieras mies aloittaa session. Näin hän pääsee jännityksestä pois, itse yleensä aloitan ottamalla vähän aikaa suihin vieraalta , mieheni katselee sivulta ja hieroo yleensä itseään. Siitä sitten eteenpäin miltä tuntuu. Seuraavaksi vaikka vieras mies antaa sinulle suuseksiä jonka jälkeen alkaa työntymään sisään, jonkun ajan päästä oma miehesi voisi liittyä mukaan. Näin vieras mies pääsisi hyvin mukaan eikä tuntisi itseä ulkopuoliseksi.
Lempiasentoja näissä tilanteissa on sillain että olen 69:ssä oman mieheni kanssa ja vieras mies panee takaapäin samalla kun mieheni antaa minulle suuseksiä : )
Sitten voi olla ihan perinteisesti, eli toinen panee takaapäin ja samalla otat suihin toiselta, siinä voi sitten vaihdella paikkoja. Kaksi kertaa olen nyt uskaltanut antaa molempiin yhtäaikaa, aivan järisyttävä kokemus jos vain miehet osaa hommansa : )
 
  • Tykkää
Reactions: Geglu2
sohfvffis
Vähän sivuaa aihetta,kysyn kuitenkin että saako mies,miehet samanlaisen lisäpotkun maksullisen naisen kanssa,kaksi miestä saman naisen kanssa?Siinä ei ole tunnesidettä mukana samallalailla kuin oma vaimo nai vieraan miehen kanssa Kirjoituksista päätellen moni mies haluaa naisensa käyvän naitattamassa kylällä itseäänja miehen kiihko saa uutta lisäpotkua.Leena80 kertoo noista herkkuhetkistä.Anna meille lisävalaistusta.Alkaa mieli tehdä lähteä jonkun kaverin kanssa kokeilemaan kimppaa maksullisen naisen kanssa.
 
jalmiina
Meillä mies on saanut hiukan ujon kiihottuneena katsella, kun olen puuhannut sekä miesten että naisten kanssa. Otan baarista mukaan jonkun sopivan kiltin yksilön silloin tällöin. Joskus sovittu tämä käytäntö ja kahden munan saanti sekä kunnon sormetus välillä tuottanut suuret orkut ja nautinnot. Mies ei ole vielä osallistunut. Ehkä joskus. En ole varma, uskaltaisinko antaa vierasta naista. Miestä toki.
 
hmmm_35
Alkuperäinen kirjoittaja leena80:
Minun mieheni tykkää myös siitä että vieras mies panee minua ja sen jälkeen tulee itse liukkaille. Me harrastamme sitä vain kimpassa eli otamme vieraan miehen mukaan meidän leikkeihin, en käy vieraissa ilman miestäni : )
Sen verran "saan" leikkiä yksin vieraan kanssa että baarissa esim. voin käydä vessassa tai jossakin muualla ottamassa vaikka suihin tai annan miehen hieman antaa minulle suuseksiä.
Semmosta.

Kiva että homma toimii. Tosin olisin hiukka varovaisempi noiden tautien kanssa, puolin ja toisin. Vai käyttääkö mies kumia suihinotossa ja sinä esim. kelmua?

vOb
Alkuperäinen kirjoittaja hmmm_35:
Alkuperäinen kirjoittaja leena80:
Kiva että homma toimii. Tosin olisin hiukka varovaisempi noiden tautien kanssa, puolin ja toisin. Vai käyttääkö mies kumia suihinotossa ja sinä esim. kelmua?
Tuo tautipuoli on se johon homma tyssää heti kättelyssä kun vieraista puhutaan.
Ajatuksena muuten on todella kiihottava ja pimeässä kuiskuteltu fantasia antaa kyllä potkua pitkäksikin aikaa yötä.
Pari vanhaa tuttua kummaltakin (exiä joihin hyvät välit kaikilla) on käyny mielessä, mutta ei rohkene pyytää mukaan. Varsinkaan kun ei tiedä jos vaikka "vanha suola janottaa" enemmänkin. :)
 
täälläkin
Meillä kyllä puhutaan molemmin puolin kimpasta , mutta ei ole toteutettu. Vieraissa käynti piristi kyllä. Toteutettiin niin että minä kävin perjantaina , ja naiseni lauantaina. Molemmat kerrottiin mitä oli tehty.
 
m45
Meillä on harrastettu muutamia kertoja sitä, että vaimo on luvalla käynyt vieraissa. Täytyy totuuden nimissä sanoa, että tietysti sitä hiukan harmittaa, kun vaimo kertoo kuinka joku on nainut useammankin kertaa yön aikana ja kuinka vaimo on siitä nauttinut, jos itse jaksaa vain kerran tai kaksi. Mutta se on silti niin kiihottavaa, että sitä oikein odottaa koska vaimo taas lähtee reissulle ja kun hän palaa aamulla ja kertoo millaista oli ollut. Seksi on meillä aina todella hyvää näiden reissujen jälkeen.
 
  • Tykkää
Reactions: Geglu2
eräs peräs
Alkuperäinen kirjoittaja hmmm_35:
Alkuperäinen kirjoittaja leena80:
Minun mieheni tykkää myös siitä että vieras mies panee minua ja sen jälkeen tulee itse liukkaille. Me harrastamme sitä vain kimpassa eli otamme vieraan miehen mukaan meidän leikkeihin, en käy vieraissa ilman miestäni : )
Sen verran "saan" leikkiä yksin vieraan kanssa että baarissa esim. voin käydä vessassa tai jossakin muualla ottamassa vaikka suihin tai annan miehen hieman antaa minulle suuseksiä.
Semmosta.

Kiva että homma toimii. Tosin olisin hiukka varovaisempi noiden tautien kanssa, puolin ja toisin. Vai käyttääkö mies kumia suihinotossa ja sinä esim. kelmua?
Voi hyvää päivää tosiaan. Taitaa leenalla olla kohta ylläripyllärinä joku tuliainen miehelleen. Järkyttävää että aikuiset ihmiset ovat näin välinpitämättömiä oman ja kumppaninsa terveyden suhteen.

Tai sitten leena80 ei olekaan aikuinen, eikä nainenkaan...
 
mimosa_5
Tietenkin vieras mies tuntuu mahdollisesti jopa paremmalta kuin oma - yleensä kiikaroidaan yksilöitä, joilla testosteronitaso on sen verran korkea, että hän osaa antaa koko hoidon ja mielellään vähän ylikin. On aivan taivaallista, kun saa hikisen ja pitkän jyystön loppumetreillä useita kymmeniä tai satoja orgasmeja peräjälkeen niin että taju on mennä.

Hankalaa näiden kanssa on pitkää suhdetta luoda, mutta seksin saralla ovat oikeita aarteita. Eihän ole mitään järkeä hakea näitä kokemuksia, jos saa normaalia huonompaa. Ylipäänsä kannattaa pitää silmät auki tässä asiassa erityisesti nuorena, ettei käy niin, että tyytyy siihen yhteen vailla tietoa paremmasta.
 
poika 20v.
Vähän aiheeseen liittyy, niin oli pakko kysyä, että onkohan kellään muulla samanlaisia outoja fantasioita kuin minulla.

Olemme olleet tyttöystäväni kanssa jo yli kaksi vuotta parisuhteessa ja suhde on toiminut hyvin.

Siinä missä muut miehet ehkä fantasioivat toisen naisen kanssa panemisesta (pettämisestä siis) niin minä kiihotun kun ajattelen juurikin naiseni jonkun toisen miehen kanssa. En siis nyt puhu mistään kolmen kimpasta. Ajatus että olisin sängyssä toisen miehen kanssa, vaikka tyttöysväni olisikin välissä, jotenkin vain ällötää.

Fantasioissani asiat tapahtuvatkin lähinnä tyyliin, menen johonkin mökkibileisiin tyttöystäväni tietämättä, että minäkin olen tullut sinne. Seikkailen vähän aikaa etsien tyttöystävääni ja kuulenkin ettei häntä ole vähään aikaan näkynyt. Jatkan etsimistä ja jossain vaiheessa löydän tyttöystäväni syrjäisestä paikasta, kaukaisemmasta huoneesta, ja hän on siellä jonkun miehen kanssa.. En rynni sisään, vaan jään tarkkailemaan tapahtuman kulkua. Mies nousee seisomaan ja tyttöysväni istuu sängyn laidalla ja vetää miehen housut pois jalasta ja näen kuinka miehellä roikkuu hänen pitkä munansa täysin velttona. Tyttöystäväni ottaa miehen munan suuhunsa ja imee sitä kunnes se on täysin kova. Tyttöystävälläni on kesämekko ja hän nousee seinää vasten seisomaan. Mies vetää tyttöystävältäni mekon ylös ja pikkuhousut alas ja pienen kostutuksen jälkeen tunkee ison munansa tyttöystäväni sisään ja alkaa hommiin. Hetken jälkeen hän tulee ja fantasiani loppuu siihen.

Siinä teille oli vähän tarinan poikaa.. Mutta ku tuollasia tarinoita päässä ihan oikeesti liikkuu enemminkin. Alkaa olemaan jo epänormaalia vissiin tuollanen fantasioiminen pettämisestä? Kun en kuitenkaan haluaisi että niin tapahtuisi. Jotkut fantasiat on vaan hyvä olla tapahtumatta.

Kiihoittaako ketään muuta moinen? Olisiko jo aika aloittaa kirjottamaan Jalluun noita tarinoita jos muutkin vaikka saisivat kiihoketta? :D
 
Kalle 50
Alkuperäinen kirjoittaja poika 20v.:

Kyllä minua kiihoittaa tarinasi,haluaisin myös katsella kun nuorimies naisi mun vaimoa
 
  • Tykkää
Reactions: Geglu2
sohfvffis
Ihminen taitaa tosiasiassa olla samassa podissa kaikkea kun lukee näitä juttuja.Lesbo,bi,homo,pervo,trans,kaikki nämä ominaisuudet ladattu ihmiseen.Kellä sitten mikäkin näistä ominaisuuksista ottaa vallan.Oma korkkari into,onko se jotain mitä liene.Ovat vaan niin sikahienoja taideteoksia ettei voi silmiään irrottaa niistä.Kyllä tuo joku kuka liene,luodessaan ihmistä on varustanut kaikki mahdolliset eväät reppuun elämän varsitielle.
 
Tzegelius
Vaimoni oli se joka aloitti kertoa, että hän haluaa saada naida muitakin miehiä. Hänestä oli kuulemma erinomaisen kiihottava ajatus että KAIKKI MINUN KAVERINI PANEVAT HÄNTÄ. Aika moni on myös sen Hänen kanssaan tehnyt. Milloin kotona, milloin risteilyllä laivalla ja hotellissa Ruotsissa ja eestissä jne.
Kaikki kotiin paluut ( joskus kotona mukana) ovat olleet todella tehokkaita "nostattamaan" tunnelmaa jostain kumman syystä äärimmäisen paljon, jonka vaimoni on myös panut merkille. Hän nauttii kunnon panoista.
 
  • Tykkää
Reactions: Geglu2
Hyacint
En tarkoita moralisoida; mutta kertokaapa eikö tosissaan tulee morkkista ja mustasukkaisuutta ongelmaksi??

Seksifantasia on fantasiaa, mutta että todella tekisi niin kuin kiihottuneena mielikuvissaan... AIKA iso ero.
 
Rekku,
Alkuperäinen kirjoittaja Hyacint:

Olen ymmärtänyt, että tämä on useimmiten peinikaluisen miehen fantasia.
Vaikka minulla ei ole vaimoa, voin silti kuvitella, että antaisin hänen käydä "kunnon" munalla.
Ei millään keskikokoisella ja varsinkaan toisella pienellä, vaan sillä jättikokoisella. Niin että panon jälkeen on paikat hellät ja pehmeät.
Ehkä alitajunnassa kuvittelen tälltä tavalla pitäväni hänestä kiinni:)
 
Hyacint
Ei se oo siitä kalun koosta kiinni, vaan kenessä se on kiinni, ja miten sitä osaa käyttää!!! Ja kuinka kaukana klitoris on "aukosta" ja asennosta ja miten sitä hyväillään muuten jne.
Mutta paksuus on plussaa tietty, mutta kaikella rajansa.

Onko ukot näin tietämättömiä vielä AD. 2009?!
 
Rekku,
Alkuperäinen kirjoittaja Hyacint:
Ei se oo siitä kalun koosta kiinni, vaan kenessä se on kiinni, ja miten sitä osaa käyttää!!! Ja kuinka kaukana klitoris on "aukosta" ja asennosta ja miten sitä hyväillään muuten jne.
Mutta paksuus on plussaa tietty, mutta kaikella rajansa.

Onko ukot näin tietämättömiä vielä AD. 2009?!
Tältä puolelta katsottuna se on useimmiten päästä kiinni.
Hyvälläkään itsetunnolla varustettu pienikaluinen ei aina voi olla sataprosenttisen varma kyvystään tyydyttää naisensa. Pitkäaikainen suhde varmaan tuo lisää varmuutta ja turvallisuutta, mutta kun ollaan ensimmäistä kertaa pappia pippelissä, niin kyllä siinä ajatus lentää väkisinkin.

Että näin tietämättömiä tällä kertaa:)
 
Teemu70
Olimme olleet viitisentoista vuotta naimisissa ja vähän tapoihin kangistuneita, mutta sitten joskus viinipullon seurassa keskustelimme että mitä toinen sanoisi jos kuulisi toisen käyneen vieraissa, sanottiin ettei se kai ihan maata kaataisi. Sattui sitten että meidän mökille tuli 5 kymppinen tuttava pariskunta ja melko kostean illan merkeissä vieras rouva sammui täysin ja jäi alas nukkumaan kun me muut menimme vintille siskonpetiin vaimo keskimmäiseksi. Aloin muka heti nukkumaan ja vieressä tuntui alkavan heti jonkinlainen kähinä. Olin nukkuvinani kun vaimo kääntyi minuun päin kyljelleen ja vieras alkoi pikku hiljaa naida häntä takaapäin,aika kauan se humalaiselta kesti mutta perlle pääsi. Vieraiden lähdettyä otimme vähän viiniä ja alkuun vaimo väitti ettei mitään tapahtunut ,mutta kyllä hän sitten myönsi ja juteltuamme meillä oli tosi hyvä rakastelu. Jälkeenpäinkin olemme käyneet vieraissa ja nykyään muistelemme joskus niitä ja edelleen se yleensä johtaa reippaaseen rakasteluun,vaikka olemme jo iällä pilattuja.
 
Yhteistyössä