Vaikeuksia!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lohduton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Lohduton

Vieras
Iloinen perjantai alkoi sillä, että riitelimme aamiaispöydässä....
Menimme naimisiin puolisen vuotta sitten, lapsia ei ole.

Viime ajat ovat olleet hieman hankalia... huudamme toisillemme usein, eikä mitään riitaa lopeteta pyytämällä anteeksi! Tämän aamuinen ei ollut poikkeus. Lähdimme molemmat töihin sanomatta sanaakaan toisillemme. Tänään olisi ollut tarkoitus lähteä kotipaikkakunnalle, jonne olimme tehneet jo suunnitelmia. Mies päätti toisin. Tulin kotiin sovittuun aikaan iltapäivällä ja kun kyselin mieheltä töistä, lähdemmekö vai emme, hän ilmoitti että ei ainakaan meinaa lähteä. Tuli sitten kotiin vasta äsken ja huusi, että minun olisi pitänyt mennä, ettei minun olisi pitänyt jäädä kotiin.

Tuntuu todella pahalle. Mies latelee minulle, että minä olen hirviö (paska ja huora jne) ja meni naimisiin siinä toivossa, että minä muuttuisin. Mutta olenkin muuttunut hänen mielestään pahempaan suuntaan. Tiedän, etten ole mikään lammas... sanon varmasti takaisin, jos minulle huudetaan. Enkä alistu jokaiseen miehen käskyyn. Hän ei kunnioita työtäni ja valittaa etten tee tarpeeksi kotonaa hommia ja hän joutuu raatamaan 12tuntisia päiviä. Hän valittaa myös rahankäytöstäni ja siitä että hän joutuu omasta mielestään maksamaan kaiken, vaikka puolet palkastani menee hänelle. Suurena ongelmana suhteessamme on ollut myös, että emme harrasta seksiä niin usein kuin hän tahtoisi. Mutta suoraan sanottuna minua ei hirveänä sytytä jutut ""nussitaan tänään"", ""ota suihin"" jne. Olen kyllä pyytänyt mieheltäni hellempää kielenkäyttöä ja muutenkin hellempää otetta minusta. Joskus olen sitä saanutkin, mutta tottapuhuen luulen, että minua vaivaa myös miehen huutaminen ja kiroilu päin naamaa ja sen jälkeen oleminen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Niiden asioiden luulen menneen syvälle minun tunteisiini.

Olen melko neuvoton... kaipaisin kommentteja tästä tarinasta. Pystyisin kirjoittamaan vielä paljon enemmänkin.
En tarvitse niinkään kommentteja siitä, miksi ylipäätänsäkään olen mennyt tämän miehen kanssa naimisiin.
 
No just meinasin kysyä, että oliko hienot mahtihäät, joiden ajattelitte piristävän parisuhdetta?

Uskon aika vahvasti, että liittonne ei tuosta parane, eli olisikohan paras ratkaisu ero ja sen myötä molemmille uusi elämä.
 
Niinpä, tiedän miehen käyneen mm maksullisten naisten luona edellisessa avioliitossaan.

Meidän suhteemme sai alkunsa siitä, että mies oli naimisissa ja minä olin avoliitossa... Kaipa hän kuvittelee minun olevan siis huora, kun tällaiseen ryhdyin ja menin lopulta sitten hänen kanssaan naimisiin.

 
Ehdotan terapiaa. Siellä puhumalla voitte saada lukkoja auki, eikä mene huutamiseksi. Ette ymmärrä toisianne. Ero ei ole ratkaisu, vaan teidän molempien on kasvettava ihmisinä. Ei ole mitään järkeä heti erota ja törmätä samoihin ongelmiin uudessa suhteessa.
 
Voi lohduton.. Samaa olen kuunnellut kohta kuusi vuotta ja kun mies huomaa etten mihinkään katoa vaikka hän sanoo mitä. Tilanne pahenee koko ajan.

Yrittäkää tosiaan keksiä ratkaisuja riitelyyn ennen kuin tilanne on yhtä paha kuin meillä. Tänään juuri sain kuulla kuinka mieheni ei katsoisi mua päivääkään jos en olisi hänelle raskaana, jos lähden hän varmistaa etten koskaan näe lastani ja joudun suljetulle hoitoon. Ja samasta pisteestä olen lähtenyt kuin sinä. Mies muuttuu ajan myötä varmasti vielä kamalammaksi ja niin mäkin.

Olen kanssa päättänyt että sanon takaisin, etten alistu. Se ei ole ainakaan auttanut. Mieheni on koston haluinen, jos hän kokee että loukkaan, hän loukkaa ja kiusaa varmasti kymmen kertaisena sen takaisin. Pelkään jo itseäni ja luulin jo että kaikki muuttuu paremmaksi lapsen myötä.

Mulle on käynyt lopullisesti niin että jos mieheni syyttää mua ja haukkuu jostain en edes yritä parantaa. Niinpä hän haukkuu uudestaan mut kuukauden päästä samasta asiasta ja lakkaan taas ajattelemasta. On tullut tunne että teen niin tai näin hän silti sanoo mitä sattuu. Siispä toivon että teette niin kuin mies sanoo ja yritätte avata solmuja hakemalla apua.
 
Sara, sinulle voisi suojaisa paikka olla turvakoti aluksi ja sitten sieltä heidän neuvoillaan elämään kaksin lapsen kanssa ilman miestäsi. Kuulostaa aivan hirvittävältä tuo teidän arki =( Ero on usein vaikea ja jopa tuskallinen, mutta ajan kuluessa sen huomaa kannattaneen. Elämäsi tuskin tulee ainakaan helpottumaan lapsen myötä, jos jäät suhteeseen. Miehesi ei kuulosta kykenevältä yhteistyöhön edes lapsen takia. Ajattele, jos lapsesi joutuu vanhetessaan kuulemaan noita hirveyksiä, joita miehesi sinulle latelee.
 
Tällaisia miehiä on näköjään olemassa muillakin....
Ehdotan, että pidämme päät ylhäällä ja näytämme asenteellamme näille miehille, että he ovat todellisia surkimuksia!
Olen kanssasi samaa mieltä, että apua täytyy hakea. En todellakaan voi käsittää miten tällaiset egoisti-psykopaatti-vammamiehet kertakaikkiaan pystyvät ajattelemaan itsestään niin suuria ja hyväksymään oman naisia alistavan käytöksen! Jonkun pitäisi näyttää heille heidän elämänsä silmiensä edessä... tajuaisivatkohan he silloin, miten idioottimaisesti he käyttäytyvät?!
Pää pystyyn Sara. We can do this!
 
Enpä osaa sanoa muuta, kuin onneksi ei ole vielä lapsia ja pidä huoli, ettei tulekaan.

Et usko, kuinka kaduin aikanaan sitä, että heräsin todellisuuteen vasta sitten, kun lapsi oli tulossa. Sitten muka lapsen takia jäin liittoon ja vaikeaa oli!! Mikään kun ei parane ajan kanssa, ei tuommoiset osaa kasvaa.

Lannistuin ja latistuin kokonaan tuossa liitossa ja kesti lähes 20 vuotta kasvaa itse niin vahvaksi, että osasin pelastaa itseni ja lapseni pois. Lapseni maksavat koko iänsä tyhmyydestäni, isä onnistui lannistamaan ja mitätöimään lapsensakin.

Tuosta miehestä et koskaan tule saamaan muuta kuin surua. Elämällä on meille parempaakin annettavaa. Lähde!
 
Voi huh. En voi ymmärtää, kuinka tuollaisia miehiä voi olla olemassa. En ole törmännyt vielä yhteenkään ja tuttavapiirisseä parisuhdeongelmat ovat aivan toisenlaisia. Kaikki elävät kuitenkin tasa-arvoisissa suhteissa. Erosin pitkästä avoliitosta jokunen kuukausi sitten, mutta tuohon verrattuna meillä taisi olla asiat aivan valtavan hyvin. Ja silti ero tuntuu oikealta päätökseltä.

Ei varmasti kannata antaa heti periksi ja pariterapiastakin voi olla apua. Suuressa osassa kaupunkeja Kirkon perheasiankeskusksella on pariterapiaa ja se on ilmaista. Siinä on täysin ammatti-ihmiset hommissa eikä mitään uskonnollista meininkiä yhdistettynä. Olin kirkkoon kuulumattoman avomieheni kanssa pariterapiassa ja se kyllä kasvatti meitä paljon, vaikka eroon silti päädyimme. Kokemus oli molemmille hirmu hyvä. Välillä päädyimme sielläkin riitelemään, mutta se että ulkopuolinen oli vieressä kuuntelemassa ja osasi kysyä oikeast kysymykset väliin, avasi kyllä monta lukkoa.

Ainakaan Helsingissä ei kysellä mitään kirkkoon kuulumisesta ja vähintäänkin riittää, että toinen osapuoli kuuluu kirkkoon. En tiedä muista kaupungeista. Väestöliiton vastaava terapia maksaa 90€/kerta.

Voimia teille, jotka olette noin hankalissa tilanteissa! Varmasti ei kannata antaa heti periksi, mutta ei myöskään vitkutella liian pitkään. Yksi ystäväni erosi, kun hänellä oli 2 kuukautinen lapsi. Ja on ollut jälkeenpäin onnellinen siitä, että uskalsi. Tsemppiä!

 
Hei LOhduton, ei elämä ole lohdutonta, sinähän itse voit päättää omasta elämästäsi.

Mutta pakko on kysyä: miksi menitte naimisiin? Miksi teillä ei ole avioehtoa, kun rahstakin pitää riidellä? Molemmilla on jo liitto takanaan ja kokemusta jonkin verran.

Suojele itseäsi.
 
Mikä teillä on perimmäinen ongelma. Huutaminen? Nimittely? Rahankäyttö? Etkö itse muka huuda, nimittele miestä riidan aika ja tuoto todellakin enemmän rahaa taloon kuin miehesi? Jos vastaat näihin kaikkiin kohtiin et, niin silloit voit harkita lähtöä suhteesta. Muuten suosittelen katsomaan peiliin. Harvemmin sitä yksin mieskään riitelee. Voisin kertoa lukuisia tarinoita luonnehäiriöistä, itsekkäistä, pettävistä, valehtelevista naisista, mutta en kerro. Kusipäitä riittää kummassakin sukupuolessa, mutta tällä palstalla sympatiat menevät naisten puolelle faktoista välittämättä...
 
""En tarvitse niinkään kommentteja siitä, miksi ylipäätänsäkään olen mennyt tämän miehen kanssa naimisiin.""

Nimimerkki Lohduton kirjoitti avausviestissään ylläolevan lauseen.

Nyt ei kannata alkaa pohtia liiton solmimisen perusteita.
Naimisiin on menty ja ylämäet ovat nyt edessä.

Tulee sellainen tunne, että ap. asuu jossakin ahtaasti ajattelevassa pitäjässä. Naimisiin mennään säädyllisyyden vuoksi. Susipareja ei katsota hyvällä silmällä.

Ehkä mies piti kiirettä, että nainen ei ehdi nähdä miehen todellista minää.

Kiroilihan Janne Ahonenkin mäessä. Suomalaiset ovat törkyturpia puheissaan. Huorittelu on melko yleistä puhetta.
Minäkin sorruin nimittelyyn avioeron yhteydessä.
Sana on menettänyt sanavarastossani merkityksensä.

Jos liitossa aiotte pysyä, niin paljon siinä on korjattavaa.
Kuka mukavuudenhaluinen ja itsenäinen Elli tuollaisessa kurimuksessa haluaisi elää pelkkien kulissien takia?

Sain tässä puhelun kesken viestin. Soiteltiin toisesta työstä.
Mitähän ""elämänkumppani"" sanoisi tuollaisesta harrastuksessa, jos mies olisi kuvioissa. Käyn kotona vain nukkumassa.
 
Joillekkin miehille avioliitto tarkoittaa ettei parisuhdetta tarvistse enää hoitaa... Ja piävät naistaan istestäänselvyytenä joka pysyy siinä haukkui kuinka paljon vaan onhan aamen sanottu..
Siis kunnioitusta rakkaat ihamsiet siitä on kyse! Niin ja jos toinen on niin pirun juntti niin koirakoulua, aina kun loukkaa sanallisesti tuo julki että nyt loukkasit, miten aijot pyytää anteeksi? kyllä se siitä, ite ottasin hatkat jos ei kunnioita niin se on vaikea enää saavuttaa..
 

Similar threads

Yhteistyössä