H
Harmaatakin harmaampi
Vieras
Lyhyesti tilanteeni on seuraavanlainen. Miehen kanssa oltu yksissä noin viisi vuotta. Uusioperhe. Tilanteet tapahtuneet todella kiivaassa tahdissa, yhteenmuutto, kihlaus, raskaus jne. Vaikeaa ollut, todella vaikeaa. Raskauden alussa abortin mahdollisuuskin oli yksi vaihtoehto, mutten kyennyt siihen.
Raskausaika oli vaikeaa, suhde nitisi ja natisi. Lapsi ollut pienen historiansa ns. vaikea tapaus....liitto naitsee entistä enemmän. Vasta hiljattain menty vihille, lähinnä ehkä oman turvallisuuden vuoksi.
Nyt tilanne tämä, että pitkään natiseen liiton vuoksi me kuljemme aikalailla omia polkujamme, harrastamme aivan eri asioita ja kiinnostuksen kohteetkin täysin erinlaiset miehen kanssa. Olin pienellä reissulla tässä taannoin ja törmäsin erittäin mukavaan suomalaiseen mieheen. Juteltiin ja huomasimme viihtyvämme toistemme seurassa. Niinhän siinä pääsi käymään, että joka ilta tavattiin ja juteltiin, juteltiin ja juteltiin, ehkä vähän ihastuttiinkin toisiimme.
Lomasesta jo hieman aikaa, mutta nyt pidämme yhteyttä päivittäin. Huomaan rakastuneeni tähän mieheen, oikeasti. Ihana ihminen, sellainen jota ei uskoisi olemassa olevankaan. Eronnut mies. Tunteita, syviäkin molemmin puolin. Olen ihan pihalla mitä teen.
Jatkanko tätä onnetonta liittoani täällä ja haaveilen paremmasta onnesta vai mitä. Olen ihan rikki. Tutustumani mies asuu aivan toisella puolen suomea kuin minä, ja edustaa aivan erilaista elämäntyyliä (minä tavallinen duunari, hän tienaa hyvin, asuu leveästi, matkustelee paljon, ammatti erittäin mielenkiintoinen....harvinainenkin) kuin minä tällä haavaa, mutta ihmisenä ollaan niin samanlaisia ja samoja elämänarvoja kunnioittavia, että ihan pelottaa...
Mitä enemmän ollaan yhteyksissä, sitä enemmän mietin häntä ja ikävöin. Tämä on todella hirvittävä elämäntilanne. Oman miehen kanssa menee aika huonosti, hellyys puuttuu miltei kokonaan. Mies rakastaa minua, tiedän sen. Mutta mä en voi enää sanoa samaa.....
Raskausaika oli vaikeaa, suhde nitisi ja natisi. Lapsi ollut pienen historiansa ns. vaikea tapaus....liitto naitsee entistä enemmän. Vasta hiljattain menty vihille, lähinnä ehkä oman turvallisuuden vuoksi.
Nyt tilanne tämä, että pitkään natiseen liiton vuoksi me kuljemme aikalailla omia polkujamme, harrastamme aivan eri asioita ja kiinnostuksen kohteetkin täysin erinlaiset miehen kanssa. Olin pienellä reissulla tässä taannoin ja törmäsin erittäin mukavaan suomalaiseen mieheen. Juteltiin ja huomasimme viihtyvämme toistemme seurassa. Niinhän siinä pääsi käymään, että joka ilta tavattiin ja juteltiin, juteltiin ja juteltiin, ehkä vähän ihastuttiinkin toisiimme.
Lomasesta jo hieman aikaa, mutta nyt pidämme yhteyttä päivittäin. Huomaan rakastuneeni tähän mieheen, oikeasti. Ihana ihminen, sellainen jota ei uskoisi olemassa olevankaan. Eronnut mies. Tunteita, syviäkin molemmin puolin. Olen ihan pihalla mitä teen.
Jatkanko tätä onnetonta liittoani täällä ja haaveilen paremmasta onnesta vai mitä. Olen ihan rikki. Tutustumani mies asuu aivan toisella puolen suomea kuin minä, ja edustaa aivan erilaista elämäntyyliä (minä tavallinen duunari, hän tienaa hyvin, asuu leveästi, matkustelee paljon, ammatti erittäin mielenkiintoinen....harvinainenkin) kuin minä tällä haavaa, mutta ihmisenä ollaan niin samanlaisia ja samoja elämänarvoja kunnioittavia, että ihan pelottaa...
Mitä enemmän ollaan yhteyksissä, sitä enemmän mietin häntä ja ikävöin. Tämä on todella hirvittävä elämäntilanne. Oman miehen kanssa menee aika huonosti, hellyys puuttuu miltei kokonaan. Mies rakastaa minua, tiedän sen. Mutta mä en voi enää sanoa samaa.....
