Vähän tekis mieli itkeä.. saanko?

[Kun ei jaksa enempää]

Olin suhteesa reilun 4 vuotta. Sinä aikana mies oli kaikintavoin väkivaltainen. Piti minua vankina, meni nukkumaan veitsen kanssa odottaen minua yms. Olen niistä täälläkin kertonut.

Tästä suhteesta kaksi lasta. Erosta aikaa neljä vuotta. Tänä aikana isä tavannut lapsiaan kolme kertaa. Edellisestä kerrasta kaksi vuotta.

Lapset ovat alkaneet oireilemaan vuosi sitten. Ensin toinen, nyttemmin toinenkin mutta ei niin vahvasti. Vanhimmalla runsaasti käytöshäiriöitä. Ei sopeudu kouluun. Tuhoaa tavaroita, koulukirjoja. Muutaman kerran huutanut haluavansa kuolla. Se nyt onneksi jäänyt pois. Molemmat hokee olevansa tyhmiä.. uskotteko miten se sattuu? Lapset on aina olleet minulle maailman tärkeimpiä. Olen halinut, hellinyt, jutellut, rakastanut niin että sydän on riekaleina. Olen hakenut lapsille apua. Vuosi ollaan käyty kasvatusneuvolassa tuloksetta.

Syyllistän itseäni. Osaan kääntää kaiken omaksi viakseni. Lasten hädän, pahan olon, oireilun. Kaiken. Miten se voisikaan olla isän vika, eihän hän ole ollut koskaan lapsille isä?

Luulin jo, että kaikki on paremmin. Olen keskittynyt kaikin voimin kehumaan ja kannustamaan pieniäni. Jättänyt huomioimatta huonot asiat, huonon käytöksen. Kehunut ja kiittänyt hyvästä. Pienestäkin. Kertonut miten ihania lapsia minulla onkaan. Miten hyvä mieli minulle tuleekaan kun heillä on hyvä olla. Kun he ovat nätisti. Luulin, että kaikki on jo paremmin.

Tänään sain viestiä koululta. Lapsella menee entistä huonommin siellä. Mikään ei suju. Kaikki pahenee.

Minusta tuntuu koko ajan vain enemmän siltä, että minä olen epäonnistunut. Minun syytä että lapseni kärsivät, oireilevat, eivät ole kuten muut. Minun syytä, koska olen yh. Koska erosin, koska lasten isä ei pidä yhteyttä lapsiinsa. Olen huono, epäonnistunut, kelvoton äiti. Huono, huono, huono.

Että lapsillani olisi missä tahansa parempi kuin minun kanssani.

Tiedättekö.

Olen yrittänyt. Luoja tietää miten kovasti olen yrittänyt.
Olen näyttänyt tunteeni. Surun ,rakkauden, sen, että hyväksyn ja rakastan heitä huolimatta siitä mitä tapahtuu. Se ei riitä. Olen epäonnistunut.

En tiedä mitä tällä viestillä haen. En kai mitään.
On vain niin paha olla.

Olen epäonnistunut äitinä. Aivan täysin.
Ja viattomat joutuvat siitä kärsimään.

 

[Cassyput]

Minusta sinä olet toiminut erittäin vaikeassa tilanteessa hyvän äidin tavoin, et suinkaan ole huono. Jo se, että sinulla oli voimaa lähteä suhteesta, oli uroteko.

:hug:

 

[CandleLight]

:hug: se ei ole sinun vikasi. :hug:

 

[Sara]

:'( :hug:
En osaa sanoa muuta kuin, että älä itseäsi syytä!

 

[vieras]

Lasten näkökulmastahan iso osa ongelmaa on se, ettei isä ole eikä ole koskaan ollutkaan läsnä. He tuntevat arvottomuutta, hylkäämisen kokemuksia ja ehkä häpeääkin jne. siitä asiasta. Terapia voisi olla lapsille paikallaan jo nyt? JAKSAMISTA!

 

[vuh]

Jospa lapset vasta nyt turvallisessa ympäristössä uskaltavat oireilla väkivaltaisen isän tuottamaa kauhua? Tarvitsevat yhä äidin rakkautta ja hyväksymistä, luultavasti myös ammattiauttajan apua. Mutta sinä teit oikein, kun lähdit suhteesta. Ja teet koko ajan oikein rakastamalla. :hug:

 

[vieno]

Et ole epäonnistunut kun parhaasi olet yrittänyt!!!! Kyllä se sinun rakkautesi kantaa lapsiasi eteenpäin elämässä. Meillä ns "malliperhe", eli äiti ja isä kolme lasta, onnellisia kaikin puolin, kuitenkin keskimmäinen lapsi ei osaa ollenkaan olla koulussa, on todella huono sosiaalisissa tilanteissa, huono itsetunto. Aina on kannustettu ja rakastettu, mutta kuitenkin... Eli ei se että olet yh ole automaatisesti syy siihen että lapsi oireilee. En osaa antaa neuvoja, vaan tukea, usko siihen että kaikki kääntyy oikeaan suuntaan, rakkaus ja kannustus kantaa. Kyllä se yksi hyvä vanhempi on tuhat kertaa parempi kuin se että sinulla olisi väkivaltainen isä "täydentämässä" perhettänne.

 

[iso halaus]

aina kun epätoivo valtaa niin mieti mitä lapsesi olisi ilman sinua. Äidittömiä.
Kuka lapsillesi on tärkein ihminen, sinä- Äiti.

Äitiyden onnistumista ei mitata lapsen koulumenestyksellä jne. Äitiys mitataan juuri rakkaudesta, läsnäolosta, rajoista, kannustamisesta jne. Sinä olet lapsillesi tärkein ihminen ohjaamaan oikealle tielle. Tuolla tiellä on kuoppia, toisilla isompia ja toisilla pienempiä. Silloin onkin huudettava apua kun kukaan meistä ei jaksa ihan yksin. Ei edes se Äiti.

Tsemppiä teille.

 

[Kun ei jaksa enempää]

Kiitos teille.

Meillä tulossa yhteispalaveri psykologin ja koulun ihmisten kanssa, ja mua pelottaa niin paljon etukäteen. Pelkään, että syyttävät minua -kun ei niistä kukaan tiedä millaista elämä oli lasten isän kanssa! Pelkään, että jos joudun kertomaan, ei itkusta tule loppua. Pelkään että olen heidän silmissään heikko, rikkinäinen, kykenemätön huolehtimaan lapsistani. Pelkään lasteni mienettämistä. Sillä lasten isä on uhkaillut vuosia. Sanonut että olen hullu, uhka lapsilleni. Soittanut viranomaisia läpi kertoen että olen vahingoittanut, tappanut lapseni.

Pelkään, että lapset otetaan minulta pois.
Eikä minulla ole mitään muuta syytä jaksaa, kuin omat rakkaat lapseni.

 

[voimia sinulle]

Oi nyt itken minä, niin ihanasti ja sydäntäsärkevästi kirjoitit tilanteestasi.

Minusta sinä olet tehnyt kaikkesi. Et voi sille mitään, että lapsesi ovat kärsineet tilanteesta ja isättömyydestä. Sinulla on herkkiä, ihania lapsia, joille tilanne on vaan ollut liian rankka.

Jos pelkäät, ettet osaa pukea pelkojasi sanoiksi psykologin kanssa, ota vaikka tästä keskustelusta printti mukaan. Minusta aloitusviestisi oli erittäin selkeä ja huokui äidin huolta ja pyyteetöntä rakkautta.

Voimia sinulle

 

[iso halaus]

Kiitos teille.

Meillä tulossa yhteispalaveri psykologin ja koulun ihmisten kanssa, ja mua pelottaa niin paljon etukäteen. Pelkään, että syyttävät minua -kun ei niistä kukaan tiedä millaista elämä oli lasten isän kanssa! Pelkään, että jos joudun kertomaan, ei itkusta tule loppua. Pelkään että olen heidän silmissään heikko, rikkinäinen, kykenemätön huolehtimaan lapsistani. Pelkään lasteni mienettämistä. Sillä lasten isä on uhkaillut vuosia. Sanonut että olen hullu, uhka lapsilleni. Soittanut viranomaisia läpi kertoen että olen vahingoittanut, tappanut lapseni.

Pelkään, että lapset otetaan minulta pois.
Eikä minulla ole mitään muuta syytä jaksaa, kuin omat rakkaat lapseni.

Yhteispalaveri on hyvä asia! Ajattele asia niin että nämä ihmiset ovat auttamassa sinua tässä tilanteessa, koska sinun lapsesi parhaaksi palaveri järjestetään.
Mies on soitellut viranomaisia läpi ja ilmeisimmin tuloksetta, aika tehottomia on hänen uhkailut siis olleet.
Ei myöskään ole väärin näyttää tunteitaan. Se on inhimillistä, kylmyys ei. Ei kukaan sinulat lapsiasi sen vuoksi vie. Lastensuojelukaan ei automaattisesti lapsia pois vie, vaan he voivat olla tukena kasvatuksessa. Tämä nähdään aina niin suurena peikkona.

Kirjoituksistasi huomaa että pelkäät luottaa ihmisiin. Onko sinulla ketään kenelle voit itkeä pahaa mieltäsi ulos?
Olisko mahdollista että kävisit vaikka lapsesi kouluterveydenhoitajan kanssa juttelemassa asiasta ja pyytäisit hänet sitten mukaan palaveriin.

 

[Kun ei jaksa enempää]

Käyn kriisiterapiassa. Siellä saan puhuttua pahaa mieltäni ulos.
Siellä saan palautetta itsestäni, oivallan asioita minusta, joita en muuten huomaisi. Tiedän, minussa on paljon varioita. Paljon kohtia, jotka ovat rikki.
Ja niitä kohtia komepnsoin rakastamalla pieniäni yhä enemmän.

Ei minusta niin väliä,
kunhan rakkaani vain ymmärtävät, miten koko sydämeni on varattu vain heille.

En tiedä.
Olen kai oikeasti ihan kipeä.
Mutta mitä enemmän lapseni oirehtivat,
sen enemmän osoitan heille hellyyttäni.
Silitän, paijaan, otan kainalooni ja halaan ihan hiljaa.
Ei minulla ole enää sanoja, kaikki on sanottu. Eikä niistä ole ollut apua.
En pysty enää muuhun kuin vain pitämää lapsiani lähelläni.
Silittämään hiuksista,
painamaan heidän pienet päänsä kainalooni.
En pysty enää muuhun.
En pysty.

Ja senkin teen kyynelehtien.

Koetan piilottaa kyyneleeni lapsiltani.
Aiemmin he näkivät ne.
Joka johti siihen, että huomasin miten pieni ekaluokkalaiseni koetti suojella minua, aikuista ihmistä, murheelta. Ei se ole oikein!
Nykyään en halua enää heidän näkevän että itken.
Minun pitää olla vahva.
Minun pitää olla aikuinen.

Kun en vain osaa.

Kaikessa mitä teen, kuulen epäonnistumiseni.
Terapeuttini sanoo, että se johtuu traumastani. Siitä väkivallasta, siitä voimakkaasta, vahvasta, julmasta väkivallasta jota koin.

Eksäni elää edelleen sisälläni.
Se kertoo hetkestä toiseen, miten epäonnistunut ja huono olen.
Se osaa kääntää kaiken minun viakseni. Aivan kaiken.

Kohta jollain menee hermot ja mä saan itsesäälisyytökset niskaani.
Varmaan aiheutetusti.

Anteeksi.

 

[ap..]

Anteeksi kirjoitusvirheet..

 

[Flow87 -Los tehottomuus-]

ap :hug: minunki tekis mieli itkeä tirauttaa mutta siihen on kyllä huomattavasti vähäisempi syy ku sinulla. koita jaksaa.

 

[voimia sinulle]

Minusta sinulla on kaikki oikeus kokea tilanne epäoikeudenmukaiseksi. Et sinä varmastikaan halunnut väkivaltaista miestä. Varmasti "uhritunteiden" ja itsesäälin kautta pystyt myös käsittelemään asiaa ja pääset ajan kanssa kokemustesi yli. Sitten sinusta tulee taas eheämpi ihminen ja vanhempi lapsillesi. Siihen asti voit vain tehdä parhaasti. Ja kyllä se itkukin helpottaa ja puhdistaa

 

[sipsi]

Olet rakkain ja paras äiti lapsillesi... Toivottavasti saatte apua, ja kaikki kääntyy vielä parhain päin! Sinä et ole syyllinen, olit exäsi uhri... Kaikkea hyvää teille,

Sipsi

 

[vieras]

Voimia ap:lle! Voisit pyytää sosiaalitoimesta lapsillesi tukihenkilöä. Saattavat ehkä siinä yhteispalaverissa sellaista ehdottaakin. Miespuolinen tukihenkilö saattaisi olla todella toimiva juttu teidän perheelle. Lapset pääsisivät esim. kerran viikossa tukihenkilön kanssa puuhaamaan jotain kivaa ja saisivat positiivista miehenmallia tukihenkilöltä.

 

[äiti myös]

Kukaan äiti joka on rakastanut, hellinyt ja halinut lapsiaan, ei ole epäonnistunut äiti. Teillä on vaikeat lähtökohdat. Yksinhuoltajuus ei ole syy ongelmiinne. Jos sinulla ei olisi ollut voimia lähteä miehen luota, asiat olisivat vielä huonommin. Näkivätkö lapset vaikeita asioita ennen eroanne? Ehkä lapsille tiivis terapia olisi hyväksi. Ja kyllä, saat itkeä. Rankkaa varmaan on. Mutta älä luovuta. Vuosi perheneuvolassa ei ole vielä paljoa. Kerro siellä ajatuksistasi ja tunteistasi.

 

[Tallu -]

Oletkin jo saanut hyviä neuvoja ja oikeita sanoja tilanteeseesi minunkin mielestäni monessa viestissä. Olet hyvä äiti, mutta lähtökohdat ovat teillä olleet huonoja. Minusta sinun kannattaa nyt luottaa noihin ihmisiin yhteispalaverissa. Jos vain sinulle sopii, niin pyydä terapeutiltasi lausunto annettavaksi yhteispalaverin psykologille, niin siitähän selviäsi monta asiaa heille menneisyydestänne joka osaltaan valottaisi lastesikin tilannetta. Sillä kyllähän yhteispalaverin ihmisten täytyisi minusta tietää nuo kaikki kokemanne vaikeudet, että he voisivat auttaa lapsia omalta osaltaan elämässä eteenpäin.

Lähetän sinulle kaikki ylimääräiset voimavarani jatkaa tuota hyvältä kuulostaa tapaasi toimia lastesi kanssa :hug:

 

[Kun ei jaksa enempää]

Kiitos teille kaikki ihanat ihmiset!
Talletan ketjun, jotta voin palata siihen aina välillä kun tuntuu että voimat ovat täysin loppu.
Terapeuttiani en tapaa ennenkuin palaverin jälkeen, mutta voinhan tosiaan pyytää
palaverissa että ottavat yhteyttä terapeuttiini. Hän on ollut muutenkin pelastava enkeli kuluneen vuoden aikana.

Kiitos, kun rohkaisette ettekä teilaa. Ette arvaakaan miten paljon se minulle merkitsee.

 

[matilda06]

:hug: voimia sinulle :hug: Tippa tuli linssiin kun kirjotusta luin. Ihanasti kerrot kuinka pidät lapsia lähelläsi, silität ja halaat. Nämä kokemukset kantaa lapsiasi pitkälle vaikka vaikeitakin muistoja olisi :heart: