Väärä mies

Onko naiset valmiita eroamaan ulkonäön takia, tatskojen ja ties minkä muotivillityksen takia? Karskimmankin näköinen mies näyttää parinvuoden yhdessäolon jälkeen ei niin superhuumaavalta tuolta saralta.

Voi olla, että ne hevijutut ja tatskat vasta alkaakin ärsyttää kun niitä katselee tarpeeks pitkään.

 

Onko naiset valmiita eroamaan ulkonäön takia, tatskojen ja ties minkä muotivillityksen takia? Karskimmankin näköinen mies näyttää parinvuoden yhdessäolon jälkeen ei niin superhuumaavalta tuolta saralta.

Voi olla, että ne hevijutut ja tatskat vasta alkaakin ärsyttää kun niitä katselee tarpeeks pitkään.

Jostain syystä monia naisia näyttää kiihottavan haalistunut ja pullistunut tatska läskin päällä. Niin miehen nahassa kuin omassa.

Itselleni näky on äärimmäisen vastenmielinen, niin miehen kuin naisenkin nahassa. Mutta makuja on monia.

 

Miten minusta tuntuu että miehellä on väärä vaimo ennemminkin.

 

Mikä helkkari niissä tatuoinneissa oikein kiihottaa? Joku naurettava tribaali ja itämaisia kirjaimia ni johan on karju kohdallaan vai?
Tarvitaanko tähän vielä lisäksi omituista käytöstä (lue: näyttelemistä) tän tatuointimuotipellen imagon ylläpitämiseksi? Naurettavaa, en todellakaan kaipaisi moista elämää.

En nyt arvioi teitä, vaan tiedän moisen tapauksen.

Ei mun kellään miehellä ole ollut tatuointeja, se nyt oli esimerkki. Jotkut aina tykkää blondeista ja alkaakin seurustelemaan tummatukkaisen kanssa, jne.. En tiedä. Ihan normaalin miehen, tykkään sellaisesta tietystä asenteesta elämään ja tyylistä. Ja kyllä jos on muutama tatuointi - joo on ne kivannäköisiä. Mulla on tatuointeja, ja olen silti täysin normaali, korkeastikoulutettu, raitis ihminen. Tykkään vain tietyistä jutuista. Ei mun mies mihinkään muuttuisi vaikka ottaisi tatuointeja.. En edes haluaisi hänen niitä ottavan.

 

Mäkin otin miehen, jonka ulkonäkö ei ole sitä, mitä haluaisin. Oltiin tuttuja työkuvioiden kautta ja tykästyin siihen ihmisenä, oli huolehtivainen ja mukava, vetovoimaakin oli meidän välillä. Enkä minäkään eroamassa ole. Silti kaipaan sitä tunnetta, minkä vain katsomalla jotain ihmistä sai. Eikä mieheni varsinaisesti ole ruma, ei vain sitä, mikä minuun ulkonäöllisesti vetoaa.

Kiitos kiitos!! Jes, joku edes käsitti.

Mun eksä oli täysin sitä mitä mä hain, mutta luonne ihan vitusta. En mä sellaisen kanssa halua olla. Sitä kyllä katteli ja halusi. Mun miehen kanssa meillä on ihan huippuelämä, mutta.. Niin. Kaipaan sitä himoa mitä tulee kun katsoo "ah mikä komistus":

 

Miksi te takerrutte johonkin ihan turhaan??

Mä en halua läskiä tatuoitua miestä... Mun mies on hyvässä kunnosa, normaali, ihana, perhekeskeinen ihminen. Silti se ei ole se ulkonäöllisesti mun unelmien mies, vaikka on mun unelmies mies. Väärä vaimo? No niin varmaan on. Ei se ole kuitenkaan lähdössä mihinkään. Niin kuin en minäkään. Silti aina välillä mietin sitä mies tyyppiä mikä saa mun sukat jaloissa pyörimään. Ja harvoin ne on ne tatuoidut miehet. Se on vaan tietty tyyli... En osaa selittää sen enempää, eikä mun tartte. Haen vain vähän "vertaistukea". En haukkumista.

 

Sun nyt ei auta muuta kuin ostaa miehellesi niitä kertakäyttösiä siirtotatuointeja ja mahdollisesti heviperuukki... kyllä se siitä

Lähinnä mietin miten pinnallinen voitkaan olla? Menit vahingossa naimisiin epämiellyttävän näköisen miehen kanssa, piditkö silmät kiinni aina tavatessanne, vai miten pääsit yli tuosta ulkonäöstä?

Ootko sä noin.. sokea itse, kun et ole lukenut mitään? MÄ en ole pinnallinen juuri sen takia kun menin naimisiin mun miehen kanssa, sen upean luonteen takia! Ja sitä mä tässä mietin, että ulkonäkö on MYÖS todella tärkeä loppujen lopuksi, että kipinä jne säilyy.

 

Kipinä säilyy, kun on yhteisiä asioita ja yhteistä aikaa, ulkonäkö on vain bonus asiassa ja usein se korostuu positiivisesti vain kun rakastaa ihmistä.

Itse en oikeasti ole varma rakastatko miestäsi varsinaisesti, vai onko kyseessä vain "sopiva" ihminen, mutta ei sitä kemiaa.

 

Kipinä säilyy, kun on yhteisiä asioita ja yhteistä aikaa, ulkonäkö on vain bonus asiassa ja usein se korostuu positiivisesti vain kun rakastaa ihmistä.

Itse en oikeasti ole varma rakastatko miestäsi varsinaisesti, vai onko kyseessä vain "sopiva" ihminen, mutta ei sitä kemiaa.

Ok. Ja sen voi päätellä pelkästään täällä, kasvottomassa keskustelufoorumissa?

No, sen takia mä menin mun miehen kanssa naimisiin, koska meillä on hyvä olla yhdessä. Hauskaa. Samat elämänarvot ja tekemiset. Tykätään samoista harrastuksista ja näin. Ja ulkonäköön en kiinnittänyt juuri sen takia huomiota koska hullaannuin ihmisestä. Nyt vuosien jälkeen olen alkanut miettimään tätä asiaa, kun olen nähnyt pari sellaista ihmimistä jotka on niitä mun "unelmien miehiä" ulkonäölllisesti. Ja mietin vain että olisikohan pitänyt enemmän siihen seikkaan kiinnittää huomiota, koska musta on ihanaa kun haluaa jotain kun sitä katsoo. Siis ulkonäöllisesti. Mä haluan mun miestä, koska tiedän millaista seksi on sen kanssa, ja koska.. se on mun mies. Vaikea selittää. Eikä se varmaan mitään auta.

 

Mikä helkkari niissä tatuoinneissa oikein kiihottaa? Joku naurettava tribaali ja itämaisia kirjaimia ni johan on karju kohdallaan vai?
Tarvitaanko tähän vielä lisäksi omituista käytöstä (lue: näyttelemistä) tän tatuointimuotipellen imagon ylläpitämiseksi? Naurettavaa, en todellakaan kaipaisi moista elämää.

En nyt arvioi teitä, vaan tiedän moisen tapauksen.

Juuri näin.

 

[QUOTE="a p";30142698]Ok. Ja sen voi päätellä pelkästään täällä, kasvottomassa keskustelufoorumissa?

No, sen takia mä menin mun miehen kanssa naimisiin, koska meillä on hyvä olla yhdessä. Hauskaa. Samat elämänarvot ja tekemiset. Tykätään samoista harrastuksista ja näin. Ja ulkonäköön en kiinnittänyt juuri sen takia huomiota koska hullaannuin ihmisestä. Nyt vuosien jälkeen olen alkanut miettimään tätä asiaa, kun olen nähnyt pari sellaista ihmimistä jotka on niitä mun "unelmien miehiä" ulkonäölllisesti. Ja mietin vain että olisikohan pitänyt enemmän siihen seikkaan kiinnittää huomiota, koska musta on ihanaa kun haluaa jotain kun sitä katsoo. Siis ulkonäöllisesti. Mä haluan mun miestä, koska tiedän millaista seksi on sen kanssa, ja koska.. se on mun mies. Vaikea selittää. Eikä se varmaan mitään auta.[/QUOTE]

Juu mutta säkin rupsahdat hyvää vauhtia, kaikki rupsahtavat ulkonäöllisesti iän myötä. Jotkut 20-40-vuotiaina vaatimattoman näköiset miehet ovat vanhainkodissa melkein tasoissa niiden komeiden pappojen kanssa.

Mutta mikään ei ole niin surullista kuin katsella vanhaaparia joilla ei synkkaa keskenään, jotka tiuskivat toisilleen ja ovat henkisesti valovuoden päässä toisistaan. Oli sitten ulkonäköä ja hyvä asema.

Se synkkaaminen ON tärkeintä.

 

Juu mutta sä rupsahdat hyvää vauhtia, kaikki rupsahtavat ulkonäöllisesti iän myötä. Jotkut 20-40-vuotiaina vaatimattoman näköiset miehet ovat vanhainkodissa melkein tasoissa niiden komeiden pappojen kanssa.

Mutta mikään ei ole niin surullista kuin katsella vanhaaparia joilla ei synkkaa keskenään, jotka tiuskivat toisilleen ja ovat henkisesti valovuoden päässä toisistaan. Oli sitten ulkonäköä ja hyvä asema.

Niin mä tiedän. En mä ole koskaan ollut ulkonäkökeskeinen, mutta kumppanin kohdalla on tärkeä että miellyttää silmää. En mä ole eroamassa kun me ollaan kuitenkin onnellisia. Mietin vain onko täällä muita jotka on joustanut omissa kriteereissään, ja ottanut sen miehen joka ei niin silmää hivele (en tarkoita rumaa), vaan valinta tapahtui täysin luonteen takia? Koska TODELLA MONI valitsee sen kumppanin alun alkaen ulkonäön perusteella. Baareissa jne se on se ensimmäinen asia minkä perässä juostaan ja luonne tulee vasta jälkijunassa.

 

[QUOTE="a p";30142638]Kiitos kiitos!! Jes, joku edes käsitti.

Mun eksä oli täysin sitä mitä mä hain, mutta luonne ihan vitusta. En mä sellaisen kanssa halua olla. Sitä kyllä katteli ja halusi. Mun miehen kanssa meillä on ihan huippuelämä, mutta.. Niin. Kaipaan sitä himoa mitä tulee kun katsoo "ah mikä komistus":[/QUOTE]

Tuo on varmasti arkea monessa suhteessa, mammat eivät täällä vain uskalla sanoa sitä, vaan ryhtyvät hyökkäyskannalle ja väittämään, että sinä et rakasta miestäsi jne. Kun puolison tuntee läpikotaisin, ei luonnollisesti mukana ole enää samanlaista alkuaikojen jännitystä ja seksuaalista kihelmöintiä, kun toisen vain näkee. Ja tämä ei tarkoita, etteikö seksi puolison kanssa kiinnostaisi tai olisi hyvää.

 

[QUOTE="a p";30142737]Niin mä tiedän. En mä ole koskaan ollut ulkonäkökeskeinen, mutta kumppanin kohdalla on tärkeä että miellyttää silmää. En mä ole eroamassa kun me ollaan kuitenkin onnellisia. Mietin vain onko täällä muita jotka on joustanut omissa kriteereissään, ja ottanut sen miehen joka ei niin silmää hivele (en tarkoita rumaa), vaan valinta tapahtui täysin luonteen takia? Koska TODELLA MONI valitsee sen kumppanin alun alkaen ulkonäön perusteella. Baareissa jne se on se ensimmäinen asia minkä perässä juostaan ja luonne tulee vasta jälkijunassa.[/QUOTE]

No mitä nyt ympärilleni kattelen miehiä ja naisia niin tuota sun oletusta on valtavan vaikea uskoa.

 

Ja totta kai seksissä MYÖS ulkonäöllä on merkitystä rakkauden lisäksi parisuhteessa. On naurettavaa selitellä itselleen, että ei se ulkonäkö mitään merkkaa. Luulenkin, että näin selittelevät itselleen lähinnä ne itsensä repsahtamaan päässeet.

 

Ei kun ukko vaihtoon. Siinä vaiheessa, kun istut pahoinpideltynä terveyskeskuksessa paikattavana kolmatta kertaa tatuointiadoniksen toimesta, huomaat, mitä heitit pois pesuveden mukana.

Minulla on särmikäs, tatuoitu ja lävistetty, iso ja määrätietoinen, dominoiva ja minun silmääni äärimmäisen seksikäs ja komea rokkimies. Joka on maailman kiltein, uskollisin, luotettavin, reiluin, suoraselkäisin ja ihanin otus. Kipinää sängyssä on aivan mielettömästi ja samassa paketissa saikin sitten sekä sen kiltin ja turvallisen, että tuhman miehen.

Joskus nyt vain vaihtamalla paranee. Ei se ole väärin haluta ja hankkia kaikin puolin sopivaa kumppania, kyllä sellaisen voi löytää.

 

[QUOTE="a p";30142737]Niin mä tiedän. En mä ole koskaan ollut ulkonäkökeskeinen, mutta kumppanin kohdalla on tärkeä että miellyttää silmää. En mä ole eroamassa kun me ollaan kuitenkin onnellisia. Mietin vain onko täällä muita jotka on joustanut omissa kriteereissään, ja ottanut sen miehen joka ei niin silmää hivele (en tarkoita rumaa), vaan valinta tapahtui täysin luonteen takia? Koska TODELLA MONI valitsee sen kumppanin alun alkaen ulkonäön perusteella. Baareissa jne se on se ensimmäinen asia minkä perässä juostaan ja luonne tulee vasta jälkijunassa.[/QUOTE]

:wave:
Mä olen valinnut mieheni luonteen ja synkkaamisen perusteella, itse asiassa hän on vielä noitakin enemmän eli toinen puoliskoni, sielunkumppanini.

Mun mieheni on tavallisennäköinen, no, kaverini kehuvat että on miellyttävännäköinenkin. Muttei ole läheskään niin komea kuin ne joita kattelin ennen, mutta niiden komeiden kanssa ei synkannut.

Mutta siis, jossain asiassa voi joustaa jos muuten on itselle täydellinen puoliso (ei täydellinen kokonaan ihmisenä, vaan itselle täydellinen).
Ja tuo miellyttää MUN silmää vaikka kaverini miehet ovat paljon komeampia, voisin katsella mieheni kasvoja loputtomiin.

 

Ja totta kai seksissä MYÖS ulkonäöllä on merkitystä rakkauden lisäksi parisuhteessa. On naurettavaa selitellä itselleen, että ei se ulkonäkö mitään merkkaa. Luulenkin, että näin selittelevät itselleen lähinnä ne itsensä repsahtamaan päässeet.

Niin Se on jännä että kaikki heti kuvittelee että mun mies on ruma tai rupsahtanut.. Ei se ole. Hyvänäköinen se on ja hyvässä kunnossa, ja paranee vain ajanmyötä. Ei ole vain mulle se "ah toi on niin upea".

 

:wave:
Mä olen valinnut mieheni luonteen ja synkkaamisen perusteella, itse asiassa hän on vielä noitakin enemmän eli toinen puoliskoni, sielunkumppanini.

Mun mieheni on tavallisennäköinen, no, kaverini kehuvat että on miellyttävännäköinenkin. Muttei ole läheskään niin komea kuin ne joita kattelin ennen, mutta niiden komeiden kanssa ei synkannut.

Mutta siis, jossain asiassa voi joustaa jos muuten on itselle täydellinen puoliso (ei täydellinen kokonaan ihmisenä, vaan itselle täydellinen).
Ja tuo miellyttää MUN silmää vaikka kaverini miehet ovat paljon komeampia, voisin katsella mieheni kasvoja loputtomiin.

Niin, tuo on mulle se täydellinen..

Ja mä en edes katsele muita miehiä pahemmin.. En kuolaa muiden perään tai fantasioi muista. Tänään vain aloin miettimään ulkonäkö asioita ja mitä mä haluaisin ja mitä mun mies ei ole..

Kyllä tuo kelpaa, ja kyllä sitä katselee. ja kyllä mä menisin sen kanssa uudelleen naimisiin, nyt kun olen ajatellut. Tärkeää on että me tullaan hyvin toimeen, ollaan hyvä pari ja jutut synkkaa. Mä tiedän että ton kanssa nauretaan siellä vanhojentalolla, eikä rypyillä ole mitään väliä

 

Tuo on varmasti arkea monessa suhteessa, mammat eivät täällä vain uskalla sanoa sitä, vaan ryhtyvät hyökkäyskannalle ja väittämään, että sinä et rakasta miestäsi jne. Kun puolison tuntee läpikotaisin, ei luonnollisesti mukana ole enää samanlaista alkuaikojen jännitystä ja seksuaalista kihelmöintiä, kun toisen vain näkee. Ja tämä ei tarkoita, etteikö seksi puolison kanssa kiinnostaisi tai olisi hyvää.

Jep Totta tuo kaikki

 

[QUOTE="a p";30142766]Niin, tuo on mulle se täydellinen..

Ja mä en edes katsele muita miehiä pahemmin.. En kuolaa muiden perään tai fantasioi muista. Tänään vain aloin miettimään ulkonäkö asioita ja mitä mä haluaisin ja mitä mun mies ei ole..

Kyllä tuo kelpaa, ja kyllä sitä katselee. ja kyllä mä menisin sen kanssa uudelleen naimisiin, nyt kun olen ajatellut. Tärkeää on että me tullaan hyvin toimeen, ollaan hyvä pari ja jutut synkkaa. Mä tiedän että ton kanssa nauretaan siellä vanhojentalolla, eikä rypyillä ole mitään väliä [/QUOTE]

Mekin pistetään vanhojentalolla ranttaliksi. Ja yhteinen huone tottakai. :heart:

 

Mekin pistetään vanhojentalolla ranttaliksi. Ja yhteinen huone tottakai. :heart:

Todellakin

 

Miltei kaikkien muiden tuttujen naisten kanssa "juttu luistaa" ja parin kanssa voi keskustella syvällisestikin niin tarvittaessa, mutta oman kanssa ei oikeastaan ole mitään puhuttavaa arjen pyörityksen ulkopuolelta. Pirun pitkä liitto takana ja nyt vasta vanhemmiten olen alkanut ymmärtää, tuota "kemia" aspektia. Ehkä sitä ei vaan yksinkertaisesti ole, eikä varmaan koskaan ole ollutkaan. Jotenkin on vaan ajauduttu yhteen ja silloin kun ero olisi ollut helppoa, kumpikaan ei saanut aikaiseksi, kun oli jo totuttu tilanteeseen. Puoliso on ulkoiselta habitukseltaan ihan miellyttävä katsella ja älykäs ja kaikkea mahdollista hyvää, mutta pääkopat ei vaan toimi samalla aaltopituudella, epäilen että emäntä tuntee jotakuinkin samoin. Hän on lapsillemme kyllä aivan varmasti paras mahdollinen äiti, mutta epäilen, että ei todellakaan paras mahdollinen puoliso minulle, enkä minäkään hänelle. No näillä mennään...

 

Kyllä mulle on parisuhteessani aika tärkeää että arki sujuu hyvin.

Tietty se ensimmäinen viisi kuusi vuotta on semmoista jatkuvaa seksiä, oli ekassa liitossani ja myös tässä toisessa. Mutta sitten kun seksi tasaantuu vain erittäin kivaksi ajanviettotavaksi silloin tällöin, arki astuu kuvaan pikkuhiljaa aina enemmän, ja yleisen viihtyvyyden kannalta on tärkeää että se arki sujuu kummankin mielestä mukavasti. Eli että esim. siisteystaso tai käsitys toivottavasta siisteystasosta ja halukkuus pitää sitä yllä on samantapainen puolisoilla. Käsitys siitä mikä on meidän perheen rahankäyttöpolitiikka (kummallakin omat vai kaikki yhteistä ja miten rahaa käytetään ja sitä koskevat päätökset tehdään) on molemmilla sama, suhteet kavereihin ja sukulaisiin on jotenkin kummankin ymmärrettävissä olevia jne jne... Arki on tärkeä aika, se kun on melkein aina.

 

Miltei kaikkien muiden tuttujen naisten kanssa "juttu luistaa" ja parin kanssa voi keskustella syvällisestikin niin tarvittaessa, mutta oman kanssa ei oikeastaan ole mitään puhuttavaa arjen pyörityksen ulkopuolelta. Pirun pitkä liitto takana ja nyt vasta vanhemmiten olen alkanut ymmärtää, tuota "kemia" aspektia. Ehkä sitä ei vaan yksinkertaisesti ole, eikä varmaan koskaan ole ollutkaan. Jotenkin on vaan ajauduttu yhteen ja silloin kun ero olisi ollut helppoa, kumpikaan ei saanut aikaiseksi, kun oli jo totuttu tilanteeseen. Puoliso on ulkoiselta habitukseltaan ihan miellyttävä katsella ja älykäs ja kaikkea mahdollista hyvää, mutta pääkopat ei vaan toimi samalla aaltopituudella, epäilen että emäntä tuntee jotakuinkin samoin. Hän on lapsillemme kyllä aivan varmasti paras mahdollinen äiti, mutta epäilen, että ei todellakaan paras mahdollinen puoliso minulle, enkä minäkään hänelle. No näillä mennään...

Kurja juttu...ehkä pitäisi niitä yhteisiä mielenkiinnonkohteita tehdä yhdessä, voisitte lähteä kahdestaan jonnekin tms?

Mutta se pitää huomioida myös että vastakkaista sukupuolta olevan ulkopuolisen kanssa ON joskus helpompi ja rikkaampaa jutella. Ei ole sitä perheen ja työn ruljanssia vaan voi jutella ilman arkisia sidoksia, eli heittää läppää keveästi tai sitten mennä nopeasti syvällisiin aiheisiin. Mutta sen olen huomannut että ne miehet ovat niiden omien eukkojensa kanssa kuitenkin väsähtäneitä.

Eli mikä mun pointti on, niin kotirintama on kelle tahansa se uuvuttavin, vieraiden kanssa pääsee helpommin ajatuksen tasolla vapaalle. Mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä että se oma liitto olisi huono, vaan että arki syö myös hyvää liittoa.