Vaatimuksia: mitä tehdä?

[Parisuhteessa]

Onko tämä teistä reilua:
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä jokusen vuoden, ja kesällä menimme naimisiin. Olemme suunnitelleet viettävämme koko loppuelämäni yhdessä, ja tämä on minun mielestäni lupaus siitä.
Olemme asuneet koko yhteiselomme ajan Helsingissä, josta olen kotoisin, ja jossa miehenikin on ennen minun tapaamistani asunut useita vuosia. Olimme ennen naimisiin menoa puhuneet siitä että eläisimme yhdessä Helsingissä, missä meillä molemmilla on työpaikat, kaverit ja harrastukset.

Nyt jokin aika sitten mieheni onkin alkanut puhua että hän haluaa muuttaa maalle. Tämä on minulle järkytys. Mieheni ei koskaan ennen häitämme puhunut minulle ettei viihtyisi kaupungissa. Nyt se on lähes päivittäinen puheenaihe. Mieheni ei kuulemma voi olla onnellinen kaupungissa. Minusta tuntuu että minua on huijattu. Itse en haluaisi muuttaa pois, mutta toisaalta haluan pysyä mieheni kanssa yhdessä, ja ilmeisesti siis minun on pakko muuttaa kun hän haluaa.
Minusta tuntuu että minua on jotenkin huijattu. Eikö tällaiset asiat pitäisi ottaa puheeksi ennen naimisiin menoa? Miten voi olla puhumatta noin tärkeästä asiasta? Onko minun automaattinen velvollisuuteni nyt hyväksyä että niin makaa kuin petaa, ja luovuttava siitä asuinympäristöstä, elämästä, työpaikasta ja ystävistä, jotka olin kuvitellut saavani pitää myös naimisissa ollessani?

 

[Keskustelkaa, jutelkaa, puhukaa]

Teidän pitää löytää molempia tyydyttävä kompromissi tuossa asiassa. Parisuhteessa joutuu aina tekemään kompromisseja ja molemmat joutuvat luopumaan paljosta. Mutta kun luopuu jostakin saa myös paljon enemmän joten kompromissien teko kannattaa.

Miksi teidän nimenomaan Helsingissä tai maaseudulla pitäisi asua? Voisitko kuvitella asuvasi vaikka Keravalla tai jossakin muussa vastaavassa paikassa joka olisi kuitenkin Helsingin lähellä, mutta samalla maaseutumainen? Keskustele näistä asioista miehesi kanssa ja kerro että myös sinun toiveesi pitää ottaa huomioon.

Uskon että löydätte molempia tyydyttävän ratkaisun kun puhutte avoimesti asiasta. Onnellista jatkoa teille

 

[Muuttakaa Sipooseen]

Se on vielä maaseutu kunta, mutta osa siitä kuuluu kohta ihan virallisestikin Helsinkiin, ei auta Sipoolaisten vastustelut.

Tai hankkikaa ok-talo / rivari Helsingistä, sellainen jossa on tosi iso piha. Tulee maaseudun tuntua.

 

[tasavarvo]

Onko tämä teistä reilua:
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä jokusen vuoden, ja kesällä menimme naimisiin. Olemme suunnitelleet viettävämme koko loppuelämäni yhdessä, ja tämä on minun mielestäni lupaus siitä.
Olemme asuneet koko yhteiselomme ajan Helsingissä, josta olen kotoisin, ja jossa miehenikin on ennen minun tapaamistani asunut useita vuosia. Olimme ennen naimisiin menoa puhuneet siitä että eläisimme yhdessä Helsingissä, missä meillä molemmilla on työpaikat, kaverit ja harrastukset.

Nyt jokin aika sitten mieheni onkin alkanut puhua että hän haluaa muuttaa maalle. Tämä on minulle järkytys. Mieheni ei koskaan ennen häitämme puhunut minulle ettei viihtyisi kaupungissa. Nyt se on lähes päivittäinen puheenaihe. Mieheni ei kuulemma voi olla onnellinen kaupungissa. Minusta tuntuu että minua on huijattu. Itse en haluaisi muuttaa pois, mutta toisaalta haluan pysyä mieheni kanssa yhdessä, ja ilmeisesti siis minun on pakko muuttaa kun hän haluaa.
Minusta tuntuu että minua on jotenkin huijattu. Eikö tällaiset asiat pitäisi ottaa puheeksi ennen naimisiin menoa? Miten voi olla puhumatta noin tärkeästä asiasta? Onko minun automaattinen velvollisuuteni nyt hyväksyä että niin makaa kuin petaa, ja luovuttava siitä asuinympäristöstä, elämästä, työpaikasta ja ystävistä, jotka olin kuvitellut saavani pitää myös naimisissa ollessani?

Ei tarvitse luopua. Tee mitä tykkäät. En usko avioliittoon pätkääkään. En kenenkään lupauksiin enkä mihinkään, tämä on minun kantani. Jos haluaa asua kaupungissa, niin silloin asuu kaupungissa, eikä lähde happpamalla naamalla väkisin kärsimään, tekemään marttyyria itsestään.

 

[alkuperäinen]

Kiitos vastauksista! Toivoisin et jonkinlainen kompromissi löydettäis, ongelma vain se, et mies haluis muuttaa kokonaan keski-suomeen, siis kauas helsingistä. Joku Kerava nyt siis vielä oliskin aika ok mulle. Eihän siinä mitään jos voidaaan keskustella ja etsiä kompromissia, harmittaa vaan, kun mies esitti tän ihan ehdottomana vaatimuksena, ja tosiaan sen jälkeen kun ollaan jo menty naimisiin... ei ollut kuulemma hänellekään tullut mieleen aikaisemmin muuttaa sinne, mutta nyt on tullut vahva halu palata kotiseudulle
Harmittaa se tilanne, että ollaan Helsingissä asuttu ja täällä päätetty viettää elämä yhdessä ja menty naimisiin, ja sitten tulee toisen puolelta tollainen ehdoton vaatimus.
Jos vaatimus on noin ehdoton, ja hän olis sen kertonut esim. seurustelun alkuvaiheessa, olis saattanut vaikuttaa siten, et ei oltais ikinä edes ruvettu vakavasti seurustelemaankaan. Onko toi julmasti sanottu? Mutta jos mä olisin sanonut silloin, et haluan elää pk-seudulla, niin oliskohan hän mun kanssa mennytkään naimisiin? Sama pätee kai toisinkin päin, että jos hän olis silloin sanonut että ei haluu elää pk-seudulla, niin kai mä olisin siinä saanu ajatella et kattellaan sitten sopivampaa miestä?
Olipas karmeen kuuloisesti sanottu, mutta nythän tilanne on toinen, koska rakastetaan toisiamme ja ollaan jo päätetty yhdessä pysyä. Harmittaa vaan kovasti, koska vaikuttaa siltä, että mieheni ei tässä asiassa taivu. Tää on taas itsellenikin aika iso ja tärkeä asia. Ei kuitenkaan niin tärkeä, kuin avioliittomme. Eli jos mies ei taivu, kai mä sit muutan. Tuntuu vaan niin epäreilulta... onko kohtalotovereita tai samantyylisiä kokemuksia kenelläkään?

 

[mies1]

Yleensä tuollaiset haaveet tulevat esille jo ensimmäisenä yhteisenä yönä, kun vain pölötetään ja ihmetellään uutta ihmistä vierellä. On varmasti ensimmäinen tapaus, missä hääpäivää seuraavana päivänä ilmoitetaan , että muutan keskisuomeen. Provo aloitus olisi mennyt läpi jos olisi mainittu, että haluun karjalaan.

 

[Vähän kansainvälisyyttä]

Itselläni vaimo toisesta Euroopan maasta. Aikoinaan kun alettiin tapailla, käytiin hyvinkin syvällisiä keskusteluita siitä, että jos suhteestamme tulee laadultaan vakavampi, ja yhteenmuutetaan, niin missäs maassa me sitten asutaan. Ensin oli tarkoitus asua vaimon kotimaassa, onhan suomenkieli jo kovin hankala oppiakin, jos sitä ei lainkaan osaa.

Vaan kuinkas kävikään. Elämä joskus heittelee eri tavalla mitä on suunniteltu. Sain soiton koti-Suomesta, ja mulle tarjottiin työtä, josta todellakaan en voinut kieltäytyä, tarjous oli laatau once-in-the-lifetime. Joten muutaman kuukauden päästä tavarat rekkaan ja kohti Helsinkiä.

Nyt on asuttu täällä jo toistakymmentä vuotta. Vaimo sitten oppi suomenkielen, puhuu sitä nyt yhtä virheettömästi kuin itsekin. Kirjoittaessa tosin voi tulla helpommin virheitä. Ja pääsi lopulta ihan oman alan töihinkin. Suurin este tässä alun alkaenkin oli ruotsinkieli, jota aina vaadittiin, ja jota vaimo ei sanaakaan osannut. Ei osaa vieläkään. Lopulta työnantajapuolelta sitten joustettiin, olihan samassa organisaatiossa kaikki muut kuitenkin kaksikielisyystestin läpäisseitä.

Sitten kun työelämä meiltä joskus ohi, taas on suunniteltu että palataan takaisin vaimon kotimaahan eläkepäiviä viettämään. On meillä siellä nytkin koko ajan "kesämökki". Ja jos jotain sattuu ettei eläkepäiviä nähdäkään, niin vaimolla ehdoton vaatimus, että häntä ei saa ainakaan Suomeen haudata. Hän haluaa tulla haudatuksi omaan kyläänsä, siellä missä on muutkin sukulaiset. Mulle tämä asia taas aivan yhdentekevä. Ja Suomen kansalaisuuttakaan vaimo ei ole halunnut itselleen ottaa. Joskus siitä on seurannut erikoisia tilanteita. Esim. kun ostat kaupasta tavaraa yli 50 eurolla ja pankkikortilla, kassa kysyy henkilöllisyystodista, ja haluaa kirjoittaa omaan lappuunsa hetu-tunnuksen loppuosan. Ja kun sellaista ei ole - tai toisen maan henkilötunnus poikkeaa aivan oleellisesti siitä mihin Suomessa on totuttu, niin kassa on aivan öönä, eikä tiedä mitä tekisi. On käynyt niinkin että ei ole voinut pankkikortilla maksaa lainkaan, vaan on pitänyt juosta hakemaan setelirahaa seinästä.

Nämä on mielestäni tällaiset asiat yhdessä luonteeltaan sellaisia, että ne on yhdessä neuvoteltava. Jos toinen ei siihen kykene, vaan haluaa ehdottomasti pitää oman mielipiteensä toista kuulematta, sitten sama tilanne voi toistua ihan jossain muussakin tilanteessa. Melkeinpä saattaisin itse luovuttaa, jos oma kumppani sanoisi yht´äkkiä, että nyt muutetaankin keski-Suomeen. Saattaisin vastata, että Sinä sitten muutat, mutta minä jään. Aina sitä ihminen löytää itselleen uudenkin puolison, ihan turha jäädä jostain yhdestä kiinni roikkumaan, olkoon sitten silä hetkellä kuinka hyvä tahansa.

 

[Mistä näitä urpoja aina sikiää]

Ensin oli tarkoitus asua vaimon kotimaassa, onhan suomenkieli jo kovin hankala oppiakin, jos sitä ei lainkaan osaa.

Ja Suomen kansalaisuuttakaan vaimo ei ole halunnut itselleen ottaa. Joskus siitä on seurannut erikoisia tilanteita. Esim. kun ostat kaupasta tavaraa yli 50 eurolla ja pankkikortilla, kassa kysyy henkilöllisyystodista, ja haluaa kirjoittaa omaan lappuunsa hetu-tunnuksen loppuosan. Ja kun sellaista ei ole - tai toisen maan henkilötunnus poikkeaa aivan oleellisesti siitä mihin Suomessa on totuttu, niin kassa on aivan öönä, eikä tiedä mitä tekisi. On käynyt niinkin että ei ole voinut pankkikortilla maksaa lainkaan, vaan on pitänyt juosta hakemaan setelirahaa seinästä.

Suomalaisen henkilötunnuksen saa Suomessa vakituisesti asuva henkilö, ei siihen mitään kansalaisuutta tarvita. Kannattaisiko helpottaa omaa ja kassaneitien elämää ja hakea tunnus vaimolle?

Kukaan ei ole pystynyt tieteellisesti (tai epätieteellisestikään) osoittamaan, että suomen kieli (kirjoitetaan erikseen) olisi jotenkin vaikeampi kuin joku toinen kieli.Vaikka USA:lla on nykyään taloudellinen ja sitä kautta poliittiinen ja kulttuurinen ylivalta maailmassa ja englanti on siksi yleistynyt eräänlaiseksi aikamme lingua francaksi, ei se tarkoita automaattisesti sitä, että englannin kieli olisi jotenkin helpompi kielenä.

 

[sipoolainen]

Se on vielä maaseutu kunta, mutta osa siitä kuuluu kohta ihan virallisestikin Helsinkiin, ei auta Sipoolaisten vastustelut.

Niin tai muuttakaa sen verran kauemmas Sipooseen sieltä Helsingin rajalta, että olette maalaisia, vaikka Helsinki varastaakin parhaat palat veronmaksajista. Meilläkin on Helsingin keskustaan matkaa noin 30 kilsaa ja silti asutaan ihan maalla ja sipoolaisina pysytään vielä senkin jälkeen kun Helsinki vääryydellä palan Sipoosta vie. Ja kyllä me vastustetaan, auttaa tai ei

 

[Se kansainvälinen tyyppi taas...]

Ja Suomen kansalaisuuttakaan vaimo ei ole halunnut itselleen ottaa.

Suomalaisen henkilötunnuksen saa Suomessa vakituisesti asuva henkilö, ei siihen mitään kansalaisuutta tarvita. Kannattaisiko helpottaa omaa ja kassaneitien elämää ja hakea tunnus vaimolle?

Olinpas huolimaton sanankäyttäjä. Täytyisi varmaan mennä suomen kielen kursseille jo kohta itsekin. Eli vaimo vaan ei halua Suomen henkilötunnusta, ei Suomen ajokorttia, eikä mitään muutakaan. Eikä mulle ole koskaan selvinnyt miksi hän on tässä kohdin tällainen "jääräpää". Elämäänsä helpottaisi minustakin, jos nyt vaan suostuisi suomalaiset KELA-kortit sun muut itselleen hakemaan.

 

[Vioola]

Itsekin nuorempana en olisi missään nimessä muuttanut maalle, jossain vaiheessa vanhempana kaipasin maallemuuttoa. Mikä vika maaseudussa on? Puhdas ilma hengittää ja ihana hiljaisuus.

Lapsillakin terveemmät olosuhteet kasvaa onnellisiksi ihmisiksi. Itse en ole asunut Helsingissä vaan pikkukaupungissa, mutta käydessäni Hesassa, ihmettelen suuresti mitä ihmiset ajattelevat asuessaan koko ikänsä tuollaisessa pakokaasuisessa hulinapaikassa.

 

[Hesafani]

ongelma vain se, et mies haluis muuttaa kokonaan keski-suomeen
mies esitti tän ihan ehdottomana vaatimuksena, ja tosiaan sen jälkeen kun ollaan jo menty naimisiin...
ei ollut kuulemma hänellekään tullut mieleen aikaisemmin muuttaa sinne, mutta nyt on tullut vahva halu palata kotiseudulle
Harmittaa se tilanne, että ollaan Helsingissä asuttu ja täällä päätetty viettää elämä yhdessä ja menty naimisiin, ja sitten tulee toisen puolelta tollainen ehdoton vaatimus.
Jos vaatimus on noin ehdoton, ja hän olis sen kertonut esim. seurustelun alkuvaiheessa, olis saattanut vaikuttaa siten, et ei oltais ikinä edes ruvettu vakavasti seurustelemaankaan.

Onko teillä lapsia?
Jos ei, sinun kannattaa vakavasti miettiä, haluatko kulkea miehesi perässä nuristen.
Onko miehesi muuttamassa takaisin äidin helmoihin vai työpaikan takia?
Vai onko ehkä niin, että hän ei ole löytänyt kuvioitaan Etelä-Suomessa?
Pätevä syy moiseen haluun täytyy olla. Yleensähän työllisyys on parempi Helsingissä kuin Keski-Suomessa.