Vaadinko kuuta taivaalta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kotidespootti?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kotidespootti?

Vieras
Olen naimisissa oleva nainen ja meillä on mieheni kanssa yksi taaperoikäinen lapsi. Koen suureksi ongelmaksi sen, että parisuhteestame puuttuu mielestäni keskustelu ja ns. aktiivinen perhe-elämä. Rutiinia on, että arkisin töiden jälkeen (käymme molemmat töissä ja minulla on päävastuu kodin ja lapsen hoidosta) emme pakollisia kauppakäyntejä lukuunottamatta juuri liikahda kotoamme, koska mieheni haluaa ns. levätä ja katsoa telkkaria (mikä vaan ohjelma kelpaa!) tai sitten hän viettää aikaa netissä (osittain kyllä työhommiakin tehden). Yritän ehdottaa menemisiä/tekemisiä, mutta ne toteutuvat harvoin. Ymmärrän, että jokaisella täytyy olla omaa tilaa ja aikaa, mutta protestoin kovasti sitä vastaan, että lapsemme jää isän osalta pienelle huomiolle. Ja kahdenkeskistä jutteluaikaa meillä ei ole, kun sille tuntuu olevan aina "väärä hetki". Tärkein keskustelukumppanini kaikista maan ja taivaan välillä olevista asioista onkin nykyään työkaverini. Keskustelun puute on tosin vaivannut suhdettamme alusta alkaen.

Viikonloppuisin pääsemme liikkeelle aikaisintaan puoli 11 aikaan, sen jälkeen kun minä olen huolehtinut lapsen aamutoimet ja perheen aamupalat. (Senhän sitten tietää, että mihin sitä ehtii, jos lapsen täytyy olla päiväunilla jo siinä puolen päivän kieppeillä!).

Jos ajattelen viimeistä vuotta, niin mieheni on ehdottanut perheen yhteistä/meidän kahdenkeskeistä tekemistä alle viisi kertaa (yritän välttää ilmaisua "kun et sä ikinä..."). Alle kolme kertaa hän on viikonloppuna herännyt ennen puoli kymmentä levänneenä ja innostuneena viettämään aikaa perheen kanssa (pitäisikö perheenisän olla innostunut roolistaan?). Vähemmän kuin kerran (!) hän on esim. aamuisin omasta aloitteesta hoitanut lapsen aamutoimet niin, että minä saisin nukkua vähän pidempään.

Kun yritän ottaa asian puheeksi mieheni kanssa, hän ahdistuu ja kokee, että yritän väkisin muuttaa häntä (näin olen ymmärtänyt). Tässä noidankehässä olemme olleet jo vuosikausia. Mieheni kieltää olevansa masentunut. Töissä hänellä on ollut rankkaa pidempään, mutta onko reilua, että työ syö miestä niin paljon, että perhe ja parisuhde on aika kakkosena (= minun tulkintani). Siihen mieheni ei ole vastannut eikä oikeastaan muihinkaan minun tuntemuksiini... Koen olevani älyttömän yksin.

Vaadinko elämältä jotenkin liikaa vai mikä tässä mättää?!
 
Tämä on juuri niin kuin meillä, sillä erotuksella, että minä olen muuten täysin tyytyväinen tilanteeseen lukuunottamatta noita ylipitkiä aamu-unia. Toivoisin että mies heräisi ennen puolta päivää edes toisena päivänä viikonloppuna, niin olisi enemmän yhteistä aikaa. Muuten minä ehdotan jotain menoja jos olen semmoisella tuulella ja mies aika useasti lähteekin mukaan (se on varmempaa jos antaa pari päivää aikaa oleutua siihen asiaan. Olen itsekin kotona viihtyvää tyyppiä, joten ehkä tämmöinen hissuttelu sopii siksi minulle. Syvällisiä keskusteluja käymme joskus iltaisin, jos minä aloitan sellaisen, enää en kyllä jaksa samaan tapaan pohtia asioita kuin nuorempana. Veikkaisin että meillä on aika normaali parisuhde:)
 
Niin ja olin todella pitkään yksin ennen kuin löysin aviomieheni, joten arvostan sitä, ettei tarvitse viettää arkeaan yksin vaan toinen touhuaa siinä vieressä omia hommiaan:)
 
Mä oon miettiny just et haluisinko mä miestä ylipäätänsä ku on riski, että käy noin :snotty: Tai siis tuntuu olevan kovin yleistä, ettei miehet halua tehdä mitään perheen kanssa, lasten synnyttyä. Tuovat leipää pöytään mutteivät ota sellasta aktiivista otetta ja eivät tunnu nauttivan lapsistaan ja perhe-elämästä sillä tavalla ku moni nainen. Kaikki aika palkkatyön ulkopuolella menee lepäämiseen ja oleiluun.

Omaa kokemusta ei siis ole, mutta arvelisin lähipiirin perusteella, että toi on jokseenkin yleistä.
 
Kiitos kommenteista :)

Niinhän se taitaa olla, että jos muutosta haluaa, sellainen pitäisi tehdä... Olen tietysti suhteessa aina se toinen tekijä, ja ymmärrän sen, että joudun itseni kohtaamaan, oli toinen puoli kuka tahansa. Mutta jankkaan vielä, että onko olemassa sellaisia miehiä, jotka ovat oma-aloitteisesti aktiivisia ja innoissaan parisuhteestaan ja perheestään?!
 
En oikein tiedä tuosta innoissaanolemisesta. Tuntuuko sinusta ap, että olet innoissasi perhe-elämästä? Minusta se kuulostaa vähän teennäiseltä, mutta voi olla, että takerrun väärään sanaan. Kiinnostunut olisi ehkä parempi sana, minusta ainakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Kiitos kommenteista :)

Niinhän se taitaa olla, että jos muutosta haluaa, sellainen pitäisi tehdä... Olen tietysti suhteessa aina se toinen tekijä, ja ymmärrän sen, että joudun itseni kohtaamaan, oli toinen puoli kuka tahansa. Mutta jankkaan vielä, että onko olemassa sellaisia miehiä, jotka ovat oma-aloitteisesti aktiivisia ja innoissaan parisuhteestaan ja perheestään?!


No kyllä mun mieheni haluaa viettää aikaa lasten kanssa ja lastenhoito ja kotityöt tehdään 50/50 silloin kun molemmat ollaan kotona. Meillä lasten syntyminen on muuttanut miestä positiivisempaan suuntaan. Aiemmin hän oli juuri tuollainen, että viihtyi vain kotona netin äärellä, ei koskaan olisi innostunut lähtemään mihinkään. Nykyään tykkää osallistua ihan mihin tahansa ja itsekin suunnittelee kaikenlaista menoa. Lomallakin suurin osa reissuista oli hänen masinoimiaan: muumimaailma, kotieläinpuistot, eväsretket, onkireissut...

Jos haluat lapsen kanssa mennä ja tehdä, mikäs teitä estää? Jättäkää mörökölli kotiin ja nauttikaa te elämästä. Ehkä se mieskin jossain vaiheessa tajuaa, ettei se tv:n katselu mitään oikeaa elämää ole. Onko teillä vaikka jokin tuttavaperhe lähistöllä, jonka kanssa voisi tehdä yhdessä retkiä?
 
Meillä on juuri samanlaista. Myös edellisessä suhteessani joka kesti 7 vuotta, mies oli täsmälleen samanlainen. Minäkin olen miettinyt, että mikä mättää, mutta olen tullut siihen tulokseen, että suurin osa miehistä on tuollaisia. Ei sitä oikein voi muuttaa..ellei sitten halua olla yksin. Ja minä en ainakaan halua. Jos alkaa vaatia yhteistä tekemistä, mies pitää nalkuttajana ja hankalana ämmänä. Meilläkin mies nukkuu kaikki viikonloput puoleenpäivään. Ei ole kertaakaan herännyt lapsen kanssa aamulla. Kun on jo koko viikon lapsen kanssa keskenään toivoisi edes viikonloppuisin aikuista seuraa enemmän. Mutta ei miehet voi tätä tajuta. Parempi vain yrittää löytää itselleen muuta tekemistä kuin se mies, joka parhaiten viihtyy jonkun töllöttimen ääressä..siinähän se elämä menee.
 

Similar threads

Yhteistyössä