vierailija
Mies oli niin shokissa itsekin, ettei muistanut sinun olevan kotona ruokia hakiessaan, ja siksi jätti infoamatta koko hommasta?
Minusta ap:n kertoman perusteella en pitäisi empaattisena, kyllä empaattinen ihminen varmistaisi että vähintään sillä omalla lapsella on kaikki ok, ruokaa jne :/Alkuperäinen kirjoittaja Ryysyrannan rinsessa:Siis sinähän olit kotona kun se haki ruuat ja häipyi? Eikä silti tullut sulle edes huikkaamaan oven välistä et on menossa? Uskomatonta, että vielä hyväksyt ton hermostumatta täysin, ja ehkä ennenkaikkea hemmetin surullista.
On niin empaattinen? No sittenhän se ei olekkaan kusipäiden kuningas vaan ihan aito prinssi. :xmas:
Jo aivan ketjun alussa sanoin, että vei perinteiset juhannusruuat. Muuten jääkaappiin jäi paljonkin. Ei tällä nälkää nähty.Alkuperäinen kirjoittaja ?:Alkuperäinen kirjoittaja Glorinha:Päättivät lähteä meidän mökille, eikä kaupat olleet enää auki, joten jääkaapille samalla, kun haki muut kamppeensa. Sanoi ajatelleensa lohduttaa ystävää surussa ja loihtia kunnon juhannusaterian.
Siis hetkinen. Mies tiesi, että kaupat ei ole auki, joten kävi tyhjäämässä teidän jääkaapinne, vaikka sinä ja lapsi olitte kotona?
Tätä minä sanoin sille. Että ei voi kavereiden mikään suru mennä oman perheen edelle.Alkuperäinen kirjoittaja :/:Minusta ap:n kertoman perusteella en pitäisi empaattisena, kyllä empaattinen ihminen varmistaisi että vähintään sillä omalla lapsella on kaikki ok, ruokaa jne :/Alkuperäinen kirjoittaja Ryysyrannan rinsessa:Siis sinähän olit kotona kun se haki ruuat ja häipyi? Eikä silti tullut sulle edes huikkaamaan oven välistä et on menossa? Uskomatonta, että vielä hyväksyt ton hermostumatta täysin, ja ehkä ennenkaikkea hemmetin surullista.
On niin empaattinen? No sittenhän se ei olekkaan kusipäiden kuningas vaan ihan aito prinssi. :xmas:
Okei, olen missannut tuon, että ilmoitti lähdöstä. Luulin, että häippäsi mitään ilmoittamatta. Tuo ilmoituksen lyhyys kyllä mennee järkytyksen piikkiin, joten siltä osin selitys lienee uskottava. Mutta se, ettei soittanut sulle kahteen päivään, koska pelkäsi sun olevan vihainen, on puhdasta pelkurimaista kusipäisyyttä... :OAlkuperäinen kirjoittaja Glorinha:Sanoi kylppärin ovelta, että lähtee mökille. Empaattinenkin voi näköjään olla välillä kusipää. En ole sanonut uskovani koko selitystä.Alkuperäinen kirjoittaja Ryysyrannan rinsessa:Siis sinähän olit kotona kun se haki ruuat ja häipyi? Eikä silti tullut sulle edes huikkaamaan oven välistä et on menossa? Uskomatonta, että vielä hyväksyt ton hermostumatta täysin, ja ehkä ennenkaikkea hemmetin surullista.
On niin empaattinen? No sittenhän se ei olekkaan kusipäiden kuningas vaan ihan aito prinssi. :xmas:
Ei onnistus meillä. Eikä menis läpi ollenkaan.
En jaksanut koko ketjua lukea läpi, mutta kyllä tuo selitys mustakin kuulostaa niin tekemällä tehdyksi ja tämän sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä. Kyllä ne molempien menot pitäis jossain määrin vähetä sen YHTEISEN lapsen syntymään. En mäkään mikään ovimatto ollut ENNEN lapsen syntymää, mutta sen jälkeen olin niin helppo kohde ovimatoksi, kun oli se lapsi, jota nyt vaan ei voinut jättää heitteille ja lähteä millon huvittaa. Toinen ei todellakaan katoa päiviksi ja odota, että sinä soittelet PERÄÄN! Ei, ei ja ei. Älä niele kaikkea tuosta vaan! En tarkoita, että heti pitää epäillä ja pelätä pahinta, mutta luota intuitioos ja järkees hyvä nainen. Jos susta toi on nyt luonnollista, ihan hyväksyttävää, miehes meno vaan yltyy ja pahenee...Alkuperäinen kirjoittaja Glorinha:No tuskin keksitty on. Mies on välillä liiankin empaattinen monissa asioissa, eli voin hyvin kuvitella tuon. Ainoa mitä en sulata, on se ilmoittaminen itsestään. Kaiken muun uskon kyllä.Alkuperäinen kirjoittaja Ryysyrannan rinsessa:kuulostaa niin keksityltä et ei tottakaan. 2 päivää odotti sun soittoa vaikka itse lähti? Sun miehes tietää ette ikinä lähtis mihinkään niin käyttää sua ovimattonaan :ashamed:
Ja niinkuin aiemmin sanoin, mulla on sama vapaus ollut mennä ja tulla niinkuin haluan. Satun vaan viihtymään vauvan kanssa paljon kotona. Oon saanut mennä niin paljon ennen sitä. En todellakaan ole minään ovimattona.
Mä taas ajattelen, että tärkeämpää pitää kulissit kunnossa, ja keksiä joku diipadaapa-selitys, joka muka on uskottava.Alkuperäinen kirjoittaja keittiöpsyko:Samaa mieltä kuin joku tuossa aiemmin: vaikutit tosi jalat maassa -fiksulta tyypiltä koko ketjun alun, mutta nyt annat selityksen upota ilman mitään kilareita. Musta tuntuu, että sua pelottaa suuttua ja vaatia parempaa kohtelua, koska et voi olla varma, että saat sitä. "Parempi" siis niellä selitys.
Juuri näin.Alkuperäinen kirjoittaja minä :Okei, olen missannut tuon, että ilmoitti lähdöstä. Luulin, että häippäsi mitään ilmoittamatta. Tuo ilmoituksen lyhyys kyllä mennee järkytyksen piikkiin, joten siltä osin selitys lienee uskottava. Mutta se, ettei soittanut sulle kahteen päivään, koska pelkäsi sun olevan vihainen, on puhdasta pelkurimaista kusipäisyyttä... :OAlkuperäinen kirjoittaja Glorinha:Sanoi kylppärin ovelta, että lähtee mökille. Empaattinenkin voi näköjään olla välillä kusipää. En ole sanonut uskovani koko selitystä.Alkuperäinen kirjoittaja Ryysyrannan rinsessa:Siis sinähän olit kotona kun se haki ruuat ja häipyi? Eikä silti tullut sulle edes huikkaamaan oven välistä et on menossa? Uskomatonta, että vielä hyväksyt ton hermostumatta täysin, ja ehkä ennenkaikkea hemmetin surullista.
On niin empaattinen? No sittenhän se ei olekkaan kusipäiden kuningas vaan ihan aito prinssi. :xmas:
Ei onnistus meillä. Eikä menis läpi ollenkaan.
:attn: ? ?Alkuperäinen kirjoittaja ? :Hmm. Kuin ne kaupat nyt oli jo tohon aikaan kiinni torstaina? Tuskin ap sillä sekunnilla tuli tänne kommentoimaan, kun mies lähti. Aloitus tehty torstaina klo 21.02, suurin osa kaupoista oli ihan ysiin auki ja olishan ne olleet perjantainakin jotkut auki :saint:
Oli mun olettamus. Anteeksi vain moka. Varmasti saatan löytää vielä moniakin epäkohtia tästä koko jutusta, mutta nyt on pää liian täynnä sekavia ajatuksia ja oon edelleen tosi vihainen ja pettynyt.Alkuperäinen kirjoittaja ?::attn: ? ?Alkuperäinen kirjoittaja ? :Hmm. Kuin ne kaupat nyt oli jo tohon aikaan kiinni torstaina? Tuskin ap sillä sekunnilla tuli tänne kommentoimaan, kun mies lähti. Aloitus tehty torstaina klo 21.02, suurin osa kaupoista oli ihan ysiin auki ja olishan ne olleet perjantainakin jotkut auki :saint:
Uskoo ken tahtoo. Profiilistani poistin kuvat juuri siksi, etten halua tuttujen lukevan täältä näin noloa juhannustapausta ja huomaavan, että mulle kävi näin. Noloa ehkä, mutten halua tuttujen tulevan latelemaan mielipiteitään.Alkuperäinen kirjoittaja Kuka tämän uskoo:Kuulostaa mustakin niin selittelyltä koko tarina. Mutta mä luulen että ap itse keksi koko jutun, kun ei halua täällä totuutta kertoa (kun aiemmin oli omalla naamallaan profiilissa). Kuten joku jo sanoi, kulissit on pidettävä.
Että ihan kunnon juhannusaterian halusi valmistaa kaverilleen joka juuri oli saanut kuulla tyttökaverinsa kuolleen.. varmaan maistuikin, ja suupieliään pyyhkiessään kiitteli että kyllä sä, jeppe, oot niin hyvä kaveri. Tämän parempaa tukea ja lohdutusta en oo saanut koskaan. Eipä sureta enää!
Jep jep.
Ja miksei voinut ap:lle sanoa ruokia kassiin lappaessaan että kaverin tyttökaveri on just kuollut? Ois vienyt aikaa ehkä just sen kaks sekuntia. Mut niin, tais olla niin järkyttynyt tosiaan itsekin ettei tajunnut apn olevan kotona.
Ei taivas, ja sä uskot ton kaiken vai Ukkos on kyllä todella lapsellinen ja tyhmä.Alkuperäinen kirjoittaja Glorinha:Nyt on muutma asia selvillä. Lähti silloin meidän riidan jälkeen käymään kaverillansa, joka oli aivan shokissa kotonaan. Päättivät lähteä meidän mökille, eikä kaupat olleet enää auki, joten jääkaapille samalla, kun haki muut kamppeensa. Sanoi ajatelleensa lohduttaa ystävää surussa ja loihtia kunnon juhannusaterian. Mies itse oli kaveri tämän kuolleen tytön kanssa ja sanoi olleensa myös niin järkyttynyt ja huolissaan ystävästään. Eikä siksi ollut osannut ajatella koko autoa, turvaistuinta tai ruokaa.
Kun tuli puhe yhteydenotosta tai ennemminkin sen puuttumisesta, oli mies kuvitellut mun olevan mökkireissusta niin vihainen, että halusin olla rauhassa.. (?!!) Oli odottanut mun soittoa, että tulla hakemaan myös sinne mökille.
Elämäni mieleenpainuvin juhannus. Ollaan nyt ainakin saatu puhuttua tuo asia läpi. En siltikään ole leppynyt ja kaikki hyvin. Sanoin miehelle, että kaverit tai niiden tarvitsema tuki ei koskaan saa mennä näin paljon oman perheen edelle. Olisi pitänyt soittaa edes ja kysyä kuinka täällä voidaan.