uusperheelliset.

[enniina]

olen lopultakin tehnyt päätökseni (yritän pysyäkin siinä) lopettaa tämä avioliitto epäluotettavan alkoholistin kanssa. Nyt kuitenkin näitä uusperhepalstoja lukiessani olen järkyttynyt. Ovatko kaikki "uudet naiset" todella tuollaisia, vihaavat exää ja ehkä tämän lapsia, omivat lapsia nyt tähän "uuteen perheeseen" (tiedän ettei äitiä kukaan oikeesti korvaa, mut kuitenkin..) tyyliin ettei äitille kuulu miten lapsilla täällä menee ym. Toihan on aivan hirveetä kyllähän lasten asiat kuuluvat äidille ja isälle AINA. Silloinkin kun lapset ovat huostaanotettuja on vanhemmilla oikeus pitää lapsiin yhteyttä ja kaikesta tiedotetaan vanhemmille. Minä olen meillä miehen alkoholismista johtuen aina hoitanut lapset, mies on osallistunut silloin kun on sattunut huvittamaan, tästä syystä meillä tulee olemaan myös tapaamissopimuksessa epätavallinen järjestely, joka sunnuntai 12-20. Tuo on maksimi aika minkä mies jaksaa ja mikä on lasten kannalta turvallisin(ei ehdi menojalkaa vielä isillä vipattaa)
Toki silti haluan tietää miten on mennyt ym. onko siinä jotain väärää, kysynhän lapsilta kerhonkin jälkeen mitä teitte. Hämmentävää uusien naisten käytöksessä (nettipalstoilla ainakin) on että joko he vihaavat miehen lapsia jotka tulevat heidän elämäänsä häiritsemään, tai sit ovat "pikkuäitejä" omissa haaveissaan ja lasten oma äiti ihan hirviö. Onko oikeasti olemassa sellaisia naisia jotka suhtautuvat lapsiin niin että he ovat miehelle rakkaita ja ansaitsevat hyvän kohtelun, mutteivät unohda kuitenkaan että lapset eivät tarvitse uutta äitiä, mutta mukavat aikuiset heidän elämässään ovat tietenkin plussaa.
Minä olen niin kyllästynyt tuon miehen touhuihin, etten häntä jää kaipaamaan enkä ole pätkän vertaa mustis tulevasta tyttöystävästä, mutta jotenkin se ajatus että joku yrittäisi viedä paikkani tai kohtelisi huonosti elämäni tärkeimpiä ja rakkaimpia ihmisiä, lapsiani, tuntuu tosi pahalta.. :'(
ehkä nämä tunteet ovat ihan normaaleja ja häviävät vähitellen. Ja tiedän että olen hyvä ja rakastava äiti eikä kukaan sitä voi muuttaa, jotenkin vaan ahdistaa.. Jos joku kokee olevansa oikeasti aikuisen tavoin exään ja miehen lapsiin suhtautuva niin kerrothan minullekin että sellaisiakin on eikä vaan kauhean ilkeitä ihmisiä...

 

[Rotta]

\

lapset eivät tarvitse uutta äitiä, mutta mukavat aikuiset heidän elämässään ovat tietenkin plussaa.

Tämähän on aivan itsestäänselvä asia, ja monesti äideillä ihan turha huolenaihe. Ehkä se on ihan normaalia pieni mustasukkaisuus (?) mutta hei, kuka normaali järjellä varustettu ihminen ihan oikeasti haluaa kylkiäisenä vieraita lapsia?! Sitten kun ne kuitenkin, on, olisi varmaan syytä jollain tavalla yrittää tulla toimeen. Ja sitten kun mennään uusperheen perustamistasolle, pitääkin ottaa huomioon monta asiaa lisää. Ei se helppoa ole. Tietty asiaa varmaan helpottaa, jos molemmilla olisi lapsia ennestään, silloin jo valmiiksi tietää mitä perhe-elämä on. Asiaa kuitenkin monesti helpottaa/vaikeuttaa huomattavasti sinun=exän käytös. Ei kannata sanoa sellaista mitä voi myöhemmin katua.

Palstalla kirjoitukset monesti ovat kärjistettyjä ja suutuspäissä purettuja, niillä tuskin aina on tekemistä todellisuuden tekojen kanssa.

Tai no, onhan meitä moneen junaan. :\|

 

[enniina]

niinhän se varmaankin on.. että se on vain minun pääni sisällä se huoli. samoin kun ehkäpä uudella naisella voi olla päänsä sisällä se huoli että minä yrittäisin vokotella miestä takaisin. Toivottavasti osataan sit puolin ja toisin toimia oikein. Jotenkin tuntuu et mies pääsee niin helpolla..
kun toisella naisella on huoli et lapsia yritetään "vikitellä" ja toisella et miestä. Mut niin kai se on ettei se loppujen lopuksi useinkaan niin ole.
Kai se tästä vähitellen helpottaa noi pelot jos mies jonkun ihan tavallisen mukavan ihmisen ottaa omakseen. =)

 

[oma suhtautuminen]

Jos ja kun lapsesi isä sitten joskus löytää kumppanin rinnalleen, paljon on merkitystä sillä miten sinä itse suhtaudut tähän naiseen. Lapsen ja naisen välinen suhde muodostuu juuri sellaiseksi, kun sinä "taustakärpäsenä" sen sallit muodostua.
Tyttöystävä ei välttämättä halua keskustella sinun kanssasi. Toisaalta, voit ottaa häneen yhteyttä että haluat tavata hänet, koska hän on mukana myös sinun lapsesi elämässä, haluat puhua lapseen liittyvistä asioista, ja että aikuiset juttelisi keskenään eikä laittaisi lasta välikäteen.

Hyvin usein näissä exä ja nyxä ja "sun kamalat kakarat"- riidoissa on takana se, ettei aikuiset osaa tai halua toimia asiallisesti keskenään.

 

[uusperheellinen]

Voin vakuuttaa, että suurin osa alkoholiongelmaisista etävanehmmista ei jaksa kovin pitkään roikkua mukan lasten elämässä. Ja ehkä hyväkin niin. kokemusta on sekä omasta elämästä, että työn puolesta.

 

[eukko]

niinpä kysymys on kypsyydestä olla aikuinen. monesti maustasukkaisuus ja katus saavat pahoja aikaan.
itse olen uusperheellinenjoten tiedä että nämä tunteet tulevat pinalle mutta ne on työnnettävä syrjään. olemme 10 vuotta olleet uusperhe ja nyt sujuu hyvin. miehen ex elää omaa elämäänsä ja me omaamme. lapsiin on hyvät välit. itse en tule äidin ja lasten väliin. en koskaan puhu lasten kuulen äidistä pahaa. kunnnioitan häntä äitinä, eikä minulla moittimista olekkaan ihan hyvin hän on ja mieheni kasvattaneet lapset ja minä pinenä osana sitä. meillä on yhteisiä lapsia kaksi ja on ihanaa katsella kuika tärkeitä mieheni lapset ovat heille. voiko rakkautta osoittaa paremmin. miehen lapsista vanhin asuu meillä jo 19 vuotias ja arnmeijassa. hieno poika! tytöt 17v ja 11v käyvät meillä säännöllisesti. homma pelaa vaikka mieheni ja hänen ex välit ovat aina oleet riiraisat, toki ei enään vuosiin ole riitoja ollut mutta eivät tekemisisäkään kaskenään. ehkä meidän onni on niin eriikäiset lapset ja se että me itsekkin olemme aika varttuneita jo,,, ja molemilla oli yli 10 vuotta kestänyt entinen liitto, eli kyllä siinä jotain oppi ja tuli viisaammaksi. En pidä uusperheessä elämistä sen kummempana kuin ydinperheesäkään, elämää tämä on ja koen tämän elämän rikkautena ja rakkautena.

 

[Leija]

\

Ovatko kaikki "uudet naiset" todella tuollaisia, vihaavat exää ja ehkä tämän lapsia, omivat lapsia nyt tähän "uuteen perheeseen"

Lohduttaako yhtään, kun kerron, että ex:n naisystävät ovat olleet fiksuja ja pitäneet lapsistani. Luulen heidän myös aidosti välittävän ja auttavan tarvittaessa, varmaa tietoa asiasta ei ole, koska he ovat kohteliaasti pysytelleet taustalla.

 

[Minä vaan]

Katsot tietenkin asiaa jo valmiiksi siltä näkökannalta, että olet se ex. Minusta näissä tilanteissa ei ole niinkään kyse siitä, kuka on se nykyinen ja kuka ex. Enemmänkin on kyse henkilökemioista. Minun kohdallani on käynyt niin, että tulen hienosti toimeen ex-mieheni avovaimon kanssa (jolle olen ex), mutta en millään tasolla nykyisen mieheni ex-vaimon kanssa. Hän päätti ilmeisesti heti, ettei pidä minusta ja siitä alkoi syytösten ja takanapäin puhumisen tulva, vihanpurkaukset, jolle ei näy loppua. Aluksi en ottanut pahojen puheiden levittelyyn kantaa, mutta jossain vaiheessa suutuin toden teolla ja pistin pelin poikki. Nyt tilanne onkin rauhoittunut, mutta emme ole puheväleissä. Hänkin muuten jauhoi aina tätä, että pelkään muka hänen vokottelevan miestään takaisin. Niinpä niin... hän minua 10 vuotta vanhempi, eikä mikään kaunokainen.... no, ei se tähän kuulu tietenkään
Mutta sitä vaan, että aika paljon se on sinusta itsestäsi kiinni, miten exänä uuteen asennoidut. Mieheni exän kanssa ollaan aika ajoin ystäviä, on jopa istuskeltu iltaa hänen luonaan kahdestaan... Mutta välimatkaa on niin paljon, että vaikeaa se on.

 

[Minä vaan]

Menivät exät ja nykyiset sekaisin, siis ex-mieheni nykyisen kanssa ollaan ystäviä. Kun mieheni exä sai tietää tästä, niin siitäkin oli haukkunut, että "kaveeraa vaan entisten kanssa". Eli hän itse valitsi vihanpidon, miten tällaiseen pitäisi suhtautua!!!

 

[Mikis6]

Niin,mutta entäs kun miehen ex ei hyväksy miehen nykyistä!me olemme olleet 3vuotta uusperheenä ja heti alussa miehen exä teki selväksi ettei hyväksy suhdettamme.Syytä ei ole kertonut ja vihat sain myös päälleni exän vanhemmilta.He haukkuivat minut vaikka emme edes tunne toisiamme emmekä ole puhuneet sanaakaan toisillemme.Olen aivan ymmälläni heidän käytöksestään!En ole heille mitään sellaista aiheiuttanut että olisi aihetta haukkua.Tulen hyvin toimeen miehen lasten kanssa ja he tykkäävät olla meillä enemmän kuin äitinsä luona.Ovat joka toinen viikonloppu meillä ja myös viikolla käyvät melkein joka päivä.Meillä on exsän kanssa lapset samassa päiväkodissa lapset mut eri puolella joten melkein joka päivä törmäämme toisiimme.Hän ei sano koskaan mitään kun tulee vastaan katsoo vain pahasti.En todellakaan ymmärrä hänen käytöstään!olemme keskustelleet mieheni kanssa asiasta ja mieskää n ei ymmärrä miksi exä on tuollainen.Ehkä hän mustasukkainen vielä miehestä ja sekä lapsista kun he tulevat hyvin kanssani toimeen.Suhteemme on kärsinyt tästä jonkin verran ja siksi välillä käynyt mielessä että pitäiskö luovuttaa ja lähteä erisuuntiin..Vaikka ei kai sekään mikään ratkaisu ongelmaan ole..

 

[äippänen]

\

\

lapset eivät tarvitse uutta äitiä, mutta mukavat aikuiset heidän elämässään ovat tietenkin plussaa.

Tämähän on aivan itsestäänselvä asia, ja monesti äideillä ihan turha huolenaihe. Ehkä se on ihan normaalia pieni mustasukkaisuus (?) mutta hei, kuka normaali järjellä varustettu ihminen ihan oikeasti haluaa kylkiäisenä vieraita lapsia?!

Jaksan aina hämmästellä näitä ajatuksia...
Itse yksinhuoltajana kun tapasin nykyisen mieheni kerroin reilusti minulla olevan lapsia ja suhteen edetessä tärkeintä melkein oli mitä mies ajatteli lapsista. Vannotin häntä olemaan rehellinen ja kertomaan haluaako todellain kylkiäisinä parkuvia pikkuihmisiä. Ne kuuluvat pakettiin ja niitä on rakastettava kuin omiaan (ei nyt samoin tein). En ollut varma ymmärsikö mies mitä paketti piti sisällään joten melko hiillostukseen ja pelottelun kohteeksi raukka joutui ennenkuin suostuin uskomaan, että haluaa myös lapset. Koe aika oli pitkä ja vasta käytäntö sai minut lopullisesti vakinaistamaan suhteemme.
Ja taatusti aisia olisi ollut yhtätärkeä vaikka lapset olisivat luonani vain joka toinen vkloppu. Tosin tunnesiteen luominen voisi olla silloin vaikeampaa, silloin kai ei voisi vaatia rakastamaan, mutta myönteisesti kyllä suhtautumaan.

Eivätkö miehet sitten vaadi uutta kumppania etsiessään samoja asioita. Siis painota heti alkuun mitä tuleman pitää jotta toinen voi harkita asiaa kunnolla eikä osta ns.sikaa säkissä?

En nyt tuomitse uusia vaimoja/ äitipuolia, homma ei taatusti ole helppo, mutta jotenkin ihmetyttää tämän asian nurinkurisuus jopa jonkinlainen epätasa-arvo.

 

[alannah]

Oon uusperheellinen. Mieheni hoitaa esikois tyttöni kui omaansa ja pitää myös huolen, et esikon reppu/laukku on pakkatuna sillo ku esikko menee isänsä luo. Tulee exän kans ihan hyvin toimeen saman katon alla. Mulla ja exällä menee hieman paremmin näi erottuna. Ollaan osattu sopia asioista esikoiseen koskevista tai oikeestaan mä hoidan suuren osan+mieheni. Esikko ku on kipee, ei mene isukille. Exä maksaa mulle minimi elatuksen joka kuun lopussa... Tyttöni näkee biologista isäänsä joka toinen viikon loppu ja kerran vuodessa on 2 viikkoa. Sovittiin, et on isukillaan viikko kerralla. Tällanen on toiminu oikein hyvin ja oon itekki tyytyväinen.

 

[Rotta]

\

\

\

lapset eivät tarvitse uutta äitiä, mutta mukavat aikuiset heidän elämässään ovat tietenkin plussaa.

Tämähän on aivan itsestäänselvä asia, ja monesti äideillä ihan turha huolenaihe. Ehkä se on ihan normaalia pieni mustasukkaisuus (?) mutta hei, kuka normaali järjellä varustettu ihminen ihan oikeasti haluaa kylkiäisenä vieraita lapsia?!

Jaksan aina hämmästellä näitä ajatuksia...
Itse yksinhuoltajana kun tapasin nykyisen mieheni kerroin reilusti minulla olevan lapsia ja suhteen edetessä tärkeintä melkein oli mitä mies ajatteli lapsista. Vannotin häntä olemaan rehellinen ja kertomaan haluaako todellain kylkiäisinä parkuvia pikkuihmisiä. Ne kuuluvat pakettiin ja niitä on rakastettava kuin omiaan (ei nyt samoin tein). En ollut varma ymmärsikö mies mitä paketti piti sisällään joten melko hiillostukseen ja pelottelun kohteeksi raukka joutui ennenkuin suostuin uskomaan, että haluaa myös lapset. Koe aika oli pitkä ja vasta käytäntö sai minut lopullisesti vakinaistamaan suhteemme.
Ja taatusti aisia olisi ollut yhtätärkeä vaikka lapset olisivat luonani vain joka toinen vkloppu. Tosin tunnesiteen luominen voisi olla silloin vaikeampaa, silloin kai ei voisi vaatia rakastamaan, mutta myönteisesti kyllä suhtautumaan.

Eivätkö miehet sitten vaadi uutta kumppania etsiessään samoja asioita. Siis painota heti alkuun mitä tuleman pitää jotta toinen voi harkita asiaa kunnolla eikä osta ns.sikaa säkissä?

En nyt tuomitse uusia vaimoja/ äitipuolia, homma ei taatusti ole helppo, mutta jotenkin ihmetyttää tämän asian nurinkurisuus jopa jonkinlainen epätasa-arvo.

Ja minä jaksan hämmästellä näitä..
Blokkasit sitten tekstistäni vain kaksi lausetta, luitko loppuun asti??

Ensinnäkin pään sisällä oleva ja käytännön todellisuus on kaksi eri asiaa. Rakkaus/pitäminen/toimeentuleminen/yhteistyö niin ikään eri asioita.
Rakastamaan et voi ketään pakottaa, kohtelemaan hyvin voit.
Voit kysyä vaikka päivittäin mieheltäsi "Rakastatko minua?" ja saada vastaukseksi "Tottakai!" Mutta voit ainoastaan toivoa, että hän puhuu totta. Jos rakkautta voisi komentaa ja käskeä, meistä kukaan ei varmaan koskaan eroaisi?!?!?
Jos minulta olisi alunalkaen joku, joka meitä ohjaa ja asioistamme päättää (kohtalo, Jumala, mikä se kellekin on..) kysynyt: "Minulla on tässä sinulle täydellinen mies. Haluatko a) vain hänet ja ennenpitkää perustaa hänen kanssaan perheen b) hänet ja pari hänen exänsä kanssa tehtyä lasta (ja kaikki vaikeudet jotka uusperheen mukana tulee) niin kumman luulet että olisin valinnut? Kumman olisit itse valinnut?

Miten kukaan voi painottaa toiselle mitä tuleman pitää, ellei itse omaa ennustajan lahjoja? Voiko toinen sanoa toiselle miten toisen täytyy tuntea?

Viimeisin lause tekstistäsi joka koski asian "nurinkurisuutta" ja "epätasa-arvoa" meni minulta vähän ohi mutta ajattelisin, että miesten tarvitsee naisia harvemmin miettiä ovatko hyviä isiä/isäpuolia tai harvemmin ex-miehet pistävät kapuloita ex-vaimojen perustamien uusperheiden rattaisiin. Harvemmin miesten muutenkaan tarvitsee ottaa paineita lasten kasvatuksesta loppupeleissä,
http://www.stat.fi/til/perh/2004/perh_2004_2005-05-13_kuv_002.html
koostuuhan uusperheet tilastollisestikin useimmin vain äidin lapsista tai äidin lapsista ja yhteisistä lapsista.

 

[äippänen]

\

\

\

\

lapset eivät tarvitse uutta äitiä, mutta mukavat aikuiset heidän elämässään ovat tietenkin plussaa.

Tämähän on aivan itsestäänselvä asia, ja monesti äideillä ihan turha huolenaihe. Ehkä se on ihan normaalia pieni mustasukkaisuus (?) mutta hei, kuka normaali järjellä varustettu ihminen ihan oikeasti haluaa kylkiäisenä vieraita lapsia?!

Jaksan aina hämmästellä näitä ajatuksia...
Itse yksinhuoltajana kun tapasin nykyisen mieheni kerroin reilusti minulla olevan lapsia ja suhteen edetessä tärkeintä melkein oli mitä mies ajatteli lapsista. Vannotin häntä olemaan rehellinen ja kertomaan haluaako todellain kylkiäisinä parkuvia pikkuihmisiä. Ne kuuluvat pakettiin ja niitä on rakastettava kuin omiaan (ei nyt samoin tein). En ollut varma ymmärsikö mies mitä paketti piti sisällään joten melko hiillostukseen ja pelottelun kohteeksi raukka joutui ennenkuin suostuin uskomaan, että haluaa myös lapset. Koe aika oli pitkä ja vasta käytäntö sai minut lopullisesti vakinaistamaan suhteemme.
Ja taatusti aisia olisi ollut yhtätärkeä vaikka lapset olisivat luonani vain joka toinen vkloppu. Tosin tunnesiteen luominen voisi olla silloin vaikeampaa, silloin kai ei voisi vaatia rakastamaan, mutta myönteisesti kyllä suhtautumaan.

Eivätkö miehet sitten vaadi uutta kumppania etsiessään samoja asioita. Siis painota heti alkuun mitä tuleman pitää jotta toinen voi harkita asiaa kunnolla eikä osta ns.sikaa säkissä?

En nyt tuomitse uusia vaimoja/ äitipuolia, homma ei taatusti ole helppo, mutta jotenkin ihmetyttää tämän asian nurinkurisuus jopa jonkinlainen epätasa-arvo.

Ja minä jaksan hämmästellä näitä..
Blokkasit sitten tekstistäni vain kaksi lausetta, luitko loppuun asti??

Ensinnäkin pään sisällä oleva ja käytännön todellisuus on kaksi eri asiaa. Rakkaus/pitäminen/toimeentuleminen/yhteistyö niin ikään eri asioita.
Rakastamaan et voi ketään pakottaa, kohtelemaan hyvin voit.
Voit kysyä vaikka päivittäin mieheltäsi "Rakastatko minua?" ja saada vastaukseksi "Tottakai!" Mutta voit ainoastaan toivoa, että hän puhuu totta. Jos rakkautta voisi komentaa ja käskeä, meistä kukaan ei varmaan koskaan eroaisi?!?!?
Jos minulta olisi alunalkaen joku, joka meitä ohjaa ja asioistamme päättää (kohtalo, Jumala, mikä se kellekin on..) kysynyt: "Minulla on tässä sinulle täydellinen mies. Haluatko a) vain hänet ja ennenpitkää perustaa hänen kanssaan perheen b) hänet ja pari hänen exänsä kanssa tehtyä lasta (ja kaikki vaikeudet jotka uusperheen mukana tulee) niin kumman luulet että olisin valinnut? Kumman olisit itse valinnut?

Miten kukaan voi painottaa toiselle mitä tuleman pitää, ellei itse omaa ennustajan lahjoja? Voiko toinen sanoa toiselle miten toisen täytyy tuntea?

Viimeisin lause tekstistäsi joka koski asian "nurinkurisuutta" ja "epätasa-arvoa" meni minulta vähän ohi mutta ajattelisin, että miesten tarvitsee naisia harvemmin miettiä ovatko hyviä isiä/isäpuolia tai harvemmin ex-miehet pistävät kapuloita ex-vaimojen perustamien uusperheiden rattaisiin. Harvemmin miesten muutenkaan tarvitsee ottaa paineita lasten kasvatuksesta loppupeleissä,
http://www.stat.fi/til/perh/2004/perh_2004_2005-05-13_kuv_002.html
koostuuhan uusperheet tilastollisestikin useimmin vain äidin lapsista tai äidin lapsista ja yhteisistä lapsista.

Ensinnäkin anteeksi jos loukkasin jotenkin! Ymmärsithän kuitenkin, että tarkoitin vastaavia ajatuksia ja kommentteja noin ylensä enkä juuri erityisesti sinua.

Todellakin on vaikeaa tarkalleen kuvata toiselle mitä tuleman pitää ja toisen on joka tapauksessa vaikea kuvitella asioita jos niitä ei ikinä ennen ole elänyt.
Minä omalla kohdallani todellakin pelottelin miestäni suhteen alussa kaiken maailman kauhukuvilla(liioittelin) joita ikinä vain keksin. Kerroin myös kaikista tyypillisistä uusperhe ongelmista joita vain tiesin. Arkea jonkn vuoden elettyään mies naureskeli, että oli kyllä puheitteni mukaan tulossa vähintään nälänhädän ja ydinsodan keskelle, mutta ihan kivastihan tämä on mennyt. Tottakai välillä kaikkien pipoa kiristää oli lapset omia tai toisen, ei kai naama näkkärillä ketään voi vaatia aina olemaan.
Ensimmäinen "sulhasehdokas" perääntyikin haasteesta melko alkumetreillä. Hän ei selvästi nauttinut lapsen kanssa olemisesta eikä siihen liittyvistä puuhailuista.
Nykyinen mieheni todellakin HALUSI minun lisäksi myös lapseni. Hän oli mielissään siitä, että sai kaupan päälle myös pari riiviötä. Hän on perheihminen ja on aina halunnut ison perheen. Oikeastaan vaikutuksen häneen kuulemma teki juuri se aluksi, että minulla on lapsia.
Ja juuri näin halusin asian menevänkin. Jos mies olisi kokenut olonsa lasten kanssa epämukavaksi en olisi ajatellut suhteella olevan mitään tulevaisuutta.

Nurinkurisuudella tarkoitinlähinnä sitä, että vaikuttaisi siltä kuin äidit uutta miestä etsiessään painottaisivat enemmän lapsien olemassa oloa kuin isät uutta naista etsiessään. En tiedä sorretaanko tässä miehiä vai naisia, uusia vaimoja jotka "ostavat sikaa säkissä" jos ei isä riittävästi painota lasten vaikutusta tulevaan elämään vai miehiä joilta äidit vaativat sitten paljon enemmän kuin mitä uusilta vaimoilta yleensä vaaditaan. Monimutkaisesti selitetty..
Naiset ehkä vaativat sitä, että uusi mies nimenomaan HALUAA myös lapset, mutta miehistä en tiedä. Esitinkin kysymyksen.

 

[Rotta]

\

Nykyinen mieheni todellakin HALUSI minun lisäksi myös lapseni. Hän oli mielissään siitä, että sai kaupan päälle myös pari riiviötä. Hän on perheihminen ja on aina halunnut ison perheen. Oikeastaan vaikutuksen häneen kuulemma teki juuri se aluksi, että minulla on lapsia.
Ja juuri näin halusin asian menevänkin. Jos mies olisi kokenut olonsa lasten kanssa epämukavaksi en olisi ajatellut suhteella olevan mitään tulevaisuutta.

Nurinkurisuudella tarkoitinlähinnä sitä, että vaikuttaisi siltä kuin äidit uutta miestä etsiessään painottaisivat enemmän lapsien olemassa oloa kuin isät uutta naista etsiessään. En tiedä sorretaanko tässä miehiä vai naisia, uusia vaimoja jotka "ostavat sikaa säkissä" jos ei isä riittävästi painota lasten vaikutusta tulevaan elämään vai miehiä joilta äidit vaativat sitten paljon enemmän kuin mitä uusilta vaimoilta yleensä vaaditaan. Monimutkaisesti selitetty..
Naiset ehkä vaativat sitä, että uusi mies nimenomaan HALUAA myös lapset, mutta miehistä en tiedä. Esitinkin kysymyksen.

Hienoa, että sinä olet löytänyt miehen, juuri sellaisen jota etsitkin. Väitän silti, että harvempi lähtee etsimään kumppania hakukriteerinä aikaisempien lasten olemassaolo. Lähipiirissäni useampi on sanonut, ettei pystyisi elämään vieraiden lasten kanssa, jopa mieheni on sanonut näin, ja hän on myös sanonut antavansa arvoa sille, miten itse olen nähnyt vaivaa ja tehnyt uhrauksia sen eteen, että suhteeni hänen lapsiinsa on kehittynyt hyväksi.
Nurinkurisuudesta ja epä-tasaarvosta vielä, ehkäpä asia on juuri niin kun kirjoitit, että naiset vaativat hanakammin hyväksyntää omille lapsilleen, suorastaan vaativat rakastamaan(???) lapsiaan, oliskohan sillä jotain tekemistä, että useimmin se lähivanhempi on äiti ts. isäpuolet viettävät aikaa lasten kanssa äitipuolia enemmän. Kirjoitithan itsekin että jokatoinen viikonloppu vieraileviin lapsiin on vaikeampi luoda suhdetta, ja että ei tarvitse rakastaa niissä tapauksissa niin paljon kuin jos on lasten kanssa enemmän..(?)
Voin kertoa, että myönteistä suhtautumista edistää se, jos negatiivisistakin tunteista saa puhua. Mutta onhan se epätasa-arvoa, että useimmin äiti vie lapset automaattisesti mukanaan eikä isän lähivanhempana oleminen tule kuuloonkaan.

Jokatapauksessa. Se, että jos olisin saanut päättää, olisin ottanut alunalkaen vain saman miehen ilman ex-liittoa, ilman ex-lapsia ja ilman uusperheongelmia ei tee meidän uusperhettä sen onnettomammaksi kuin sen joka varta vasten haluaa työntää päänsä leijonanluolaan (kärjistettynä). Vaikka voin rehellisesti myöntää että en rakasta mieheni lapsia eivätkä he minua (onhan heillä kaksi rakastavaa vanhempaa), on meillä silti suurimman osan ajasta ihan hauskaa yhdessä.

Vielä vastaus kysymykseesi: Minun mieheni kysyi suhteen alussa ainoastaan jaksanko olla hänen kanssaan jos lapset asuvat kanssamme vuoroviikoin vai ottaako hän lapset luokseen vain jokatoinen viikonloppu. Tietenkin annoin hänen itse päättää.

Niinpä niin, ap kirjoitukseen vielä.
Ei ole helppoa olla se uusi kumppani.
Rakastaa pitäsi mutta kuitenkaan ei saisi hyppiä biovanhemman nenille.
Että elä siinä sitten.

 

[Rotta]

\

Minun mieheni kysyi suhteen alussa ainoastaan jaksanko olla hänen kanssaan jos lapset asuvat kanssamme vuoroviikoin vai ottaako hän lapset luokseen vain jokatoinen viikonloppu. Tietenkin annoin hänen itse päättää.

Ja vielä ennenkuin kukaan vetää mitään johtopäätöksiä, lainaan itseäni ja kerron, että mies ei tällä kysymyksellä rakasta yhtään vähemmän omia lapsiaan, vaan pohti kannattaako hänen alkaa taistella sen puolesta, että saa tavata lapsiaan useammin, koska hänen exänsä oli tehnyt selväksi että hän pitää lapset ja mies joutuu maksumieheksi. :headwall:

 

[äippänen]

Samoilla linjoilla ollaan, luulen

Itse etsin tosiaan miestä noilla kriteereillä ja oon ollut jostain syystä siinä uskossa, että varmaan muutkin naiset. Tilanne olisi varmaan kohdallani sama vaikka tapasin lapsia vain joka toinen vk.loppu.

No, mutta tämä oli vain tälläistä yleistä pohdintaa tälläisistä maailman ihmeellisistä ilmiöistä.

Tuosta rakkaudesta vaan vielä sen verran, että sitä ei tosiaan voi pakottaa, mutta halu voi ihmisestä löytyä itsestään (haluaa kumppanin ja lapset). Toimeentuleminen on toki tärkein tai ylipäätään lapsilla on hyvä olla ja kasvaa. Naama näkkärillä ei tietty voi kukaan kokoajan olla vaikka lapset olisi ihka omiakin, se olisi jo luonnotonta.

Ja helppoa ei varmasti ole olla "äitipuoli" varsinkin jos äidillä ja iskällä on katkeruutta välillään. Huhhuh, olen sitä monesti miettinyt, ei taatusti helppo paikka!!

 

[taustalla]

Ei kaikki uudet naiset ole pahoja. Poikani isä on täys huithapeli, luuseri surkimus. Jollain kumman konstilla löysi kivan naisen itselleen, joka huolehtii poikani ruokailuista ym perusasioista, niin hulttioisä saa keskittyä leikkimiseen. Ennen pelotti antaa poikaa isälleen, nyt tiedän että uusi nainen pitää langat käsissään.