vierailija
Hei äidit. Kaipaisin vähän neuvoja. Elän tällä hetkellä uusperheessä.
minulla on kolme lasta 12,11 ja 9 vuotiaat.
Miehelläni on myös kolme lasta 17, 16 ja 12 vuotiaat.
Suhteen alussa elimme kaukosuhteessa, jonka lisäksi mieheni tekee vuorotyötä, jolloin ei luonnollisesti ole säännöllisiä vapaita. Näin ollen hän oli omien lastensa kanssa aina kun hänellä oli vapaat. Eli nukkumavapaa+ 2 vapaapäivää.
Meidän parisuhteessa se tarkoitti että me pystyimme näkemään ainoastaan vuorojen vaihtojen välissä. Mies ajoi ilta vuoron jälkeen luokseni ja ajoi seuraavaksi illaksi töihin 300km päähän.
Tai minä hänen luokseen.
Nyt asumme saman katon alle ja sanoin useaan kertaan että tämä päätös tulee vaikuttamaan myös hänen lasten tapaamisiin, koska lapset käyvät koulua omalla paikkakunnallaan eikä näin ollen pysty näkemään jatkossa kuin viikonloppuisin ja lomilla. Ja mies sanoi miettineensä asiat useaan otteeseen läpi ja haluavansa elää näin.
Nyt kun olemme asuneet yhdessä. Katan ylläpidon, teen ruoat, eväät, kotityöt, siivoan.
Odotan yhteistä lasta seitsemännellä kuulla ja olen hyväksynyt tilanteen.
Olen tehnyt paljon asioita että mies voisi olla lastensa kanssa. Mutta niin pahalta kun se tuntuukin sanoa ääneen, rehellisesti mua harmittaa etten ole saanut mieheltäni yhtään vapaa päivää itselleni tai täällä asuvalle perheelle.
Mies on 12 tuntia töissä ja kun vapaat alkaa hän herää puolen päivän jälkeen ja lähtee toiselle paikkakunnalle lasten luokse. Olen osannut tähän asennoitua ja ajatellut että näin kuuluu olla.
Mutta miehellä on tapana sanoa että seuraavilla vapailla sitten voidaan tehdä täällä yhdessä sitä tai tätä, nämä asiat ovat kuitenkin alkaneet kuulostamaan sananhelinälle enkä usko että hän viettäisi minun tai meidän kanssa vapaitaan.
Koko suhteen aikana hän on viettänyt kanssani ehkä kolme kertaa vapaapäivänsä. Nämäkin kerrat pakotetusti, kun lapsilla on ollut muita menoja. En ole pyytänyt enkä vaatinut miestäni olemaan vapaitaan kanssani vaan olen yrittänyt ajatella että en voi olla itsekäs ja olettaa häntä olemaan kanssani.
Mutta välillä ajattelen että eikö hän kaipaa tai haluaisi itse koskaan viettää vapaapäivää minun kanssa.
Taas viime viikolla ennenkun mies lähti vapaapäiviksi pois hän sanoi että suunnitellaan jotain kivaa seuraaville vapaille.
Olin hankkinut mummon meille hoitamaan lapsia ja varannut hänen vapaapäiväksi hotellin.
Kun otin puheeksi ja vihjasin että voitaisiin tehdä jotain yhdessä, niin hän sanoi että joo ja siinä samalla hän voisi mennä lasten luokse.
En voi mitään mutta tuntuu vaan yksinäiselle ja sidotulle, toivoisin saavani viettää joskus edes yhden hänen vapaapäivänsä yhdessä.
Yritän ajatella että saanhan olla aina ennen hänen yövuoroa hänen kanssaan, mutta kaikki mihin tarvitsisin myös häntä ei onnistu.
Odotin kaksi kuukautta hyllyjä seinille ja kaappien kasaamista. Hän aina lupasi että seuraavilla vapailla on aikaa. Olen tajunnut että ei hän ole koskaan vapaitaan kanssani. Olen kasannut hyllyt, lipastot, porannut kaapit seinään, asentanut lamput.
Jotain asioita kuitenkin on mihin tarvitsisin miestäni varsinkin nyt kun olen raskaana eikä kaikki asiat onnistu.
Onko ajatus maailmassani jotain vikana ja olenko itsekäs, olenhan aikuinen ja pitäisi selvitä. Harmittaa vaan välillä paljon.
minulla on kolme lasta 12,11 ja 9 vuotiaat.
Miehelläni on myös kolme lasta 17, 16 ja 12 vuotiaat.
Suhteen alussa elimme kaukosuhteessa, jonka lisäksi mieheni tekee vuorotyötä, jolloin ei luonnollisesti ole säännöllisiä vapaita. Näin ollen hän oli omien lastensa kanssa aina kun hänellä oli vapaat. Eli nukkumavapaa+ 2 vapaapäivää.
Meidän parisuhteessa se tarkoitti että me pystyimme näkemään ainoastaan vuorojen vaihtojen välissä. Mies ajoi ilta vuoron jälkeen luokseni ja ajoi seuraavaksi illaksi töihin 300km päähän.
Tai minä hänen luokseen.
Nyt asumme saman katon alle ja sanoin useaan kertaan että tämä päätös tulee vaikuttamaan myös hänen lasten tapaamisiin, koska lapset käyvät koulua omalla paikkakunnallaan eikä näin ollen pysty näkemään jatkossa kuin viikonloppuisin ja lomilla. Ja mies sanoi miettineensä asiat useaan otteeseen läpi ja haluavansa elää näin.
Nyt kun olemme asuneet yhdessä. Katan ylläpidon, teen ruoat, eväät, kotityöt, siivoan.
Odotan yhteistä lasta seitsemännellä kuulla ja olen hyväksynyt tilanteen.
Olen tehnyt paljon asioita että mies voisi olla lastensa kanssa. Mutta niin pahalta kun se tuntuukin sanoa ääneen, rehellisesti mua harmittaa etten ole saanut mieheltäni yhtään vapaa päivää itselleni tai täällä asuvalle perheelle.
Mies on 12 tuntia töissä ja kun vapaat alkaa hän herää puolen päivän jälkeen ja lähtee toiselle paikkakunnalle lasten luokse. Olen osannut tähän asennoitua ja ajatellut että näin kuuluu olla.
Mutta miehellä on tapana sanoa että seuraavilla vapailla sitten voidaan tehdä täällä yhdessä sitä tai tätä, nämä asiat ovat kuitenkin alkaneet kuulostamaan sananhelinälle enkä usko että hän viettäisi minun tai meidän kanssa vapaitaan.
Koko suhteen aikana hän on viettänyt kanssani ehkä kolme kertaa vapaapäivänsä. Nämäkin kerrat pakotetusti, kun lapsilla on ollut muita menoja. En ole pyytänyt enkä vaatinut miestäni olemaan vapaitaan kanssani vaan olen yrittänyt ajatella että en voi olla itsekäs ja olettaa häntä olemaan kanssani.
Mutta välillä ajattelen että eikö hän kaipaa tai haluaisi itse koskaan viettää vapaapäivää minun kanssa.
Taas viime viikolla ennenkun mies lähti vapaapäiviksi pois hän sanoi että suunnitellaan jotain kivaa seuraaville vapaille.
Olin hankkinut mummon meille hoitamaan lapsia ja varannut hänen vapaapäiväksi hotellin.
Kun otin puheeksi ja vihjasin että voitaisiin tehdä jotain yhdessä, niin hän sanoi että joo ja siinä samalla hän voisi mennä lasten luokse.
En voi mitään mutta tuntuu vaan yksinäiselle ja sidotulle, toivoisin saavani viettää joskus edes yhden hänen vapaapäivänsä yhdessä.
Yritän ajatella että saanhan olla aina ennen hänen yövuoroa hänen kanssaan, mutta kaikki mihin tarvitsisin myös häntä ei onnistu.
Odotin kaksi kuukautta hyllyjä seinille ja kaappien kasaamista. Hän aina lupasi että seuraavilla vapailla on aikaa. Olen tajunnut että ei hän ole koskaan vapaitaan kanssani. Olen kasannut hyllyt, lipastot, porannut kaapit seinään, asentanut lamput.
Jotain asioita kuitenkin on mihin tarvitsisin miestäni varsinkin nyt kun olen raskaana eikä kaikki asiat onnistu.
Onko ajatus maailmassani jotain vikana ja olenko itsekäs, olenhan aikuinen ja pitäisi selvitä. Harmittaa vaan välillä paljon.