Puuh, ja meillä taas miehellä 2 lasta ensimmäisestä avioliitostaan, nyt yhteisiä jo kaksi (vanhemmat lapset jo siis 15 ja syksyllä 18), vanhempi on semmoinen "ongelma" nuori ja huostaan otettu, äiti ei vaan välitä lapsistaan, minä välitän 9 vuoden jlkeen toisista kuin omistani, mutta reilu vuosi sitten tuli ilmi, että oli vanhemalla ollut jotain juttua huumeiden kanssa, ilmeisesti jotain pillereitä tms. Silloin jutttelin tytön kanssa ja sanoinkin, että miettisi asiaa ennen kuin käyttää mitään aineita (tarkoitin sillä nyt lähinnä näitä suonen sisäisiä) sillä minä en kyllä haluaisi, että omien lasteni lähellä pyörii mitään huumehörhöjä, (ajattelin, että käyttäjille kuitenkin kasvaa aina se tietty piiri ympärilleen). Ja, että tämä on minun mielipide. Nyt sitten oli tossa alkuvuodesta ollut taas jotain muuta hämminkiä, jonka yhteydessä oli löytynyt vesipiippu, tosin ei myöntänyt sitä käyttäneensä (ei myönnä ikinä mitään muutenkaan). Nyt sitten oli tytön äiti sanonut, ettei tyttö tule meille, koska minä olen kuulemma sanonut, ettei ole tervetuullut. Viimeksi kun puhuin tytön kanssa puhelimessa, niin sanoin ainoastaan, että koita nyt miettiä niitä tekemisiäsi. No tämän kun taas kerroin miehelle (olen asiasta maininnut jo silloin reilut vuosi sitten, ei vaan muista mitään), niin sainkin kuulla. että olen hänen mielestään täysi kusipää :'( Turha yrittää selittää, että tämä oli vain minun mielipide, enkä missään nimessä ole sanonut, ettei ole meille tervetullut, plääh. Vaikka kuinka yritin tossa sanoa, ettei mieheni päästä minua näiden asioiden lähelle, niin raivoaa vaan, eikä ymmärrä mitä ajan takaa kun yritän sanoa, ettei ole helppoa olla kun hän pitää isompia lapsia ja entistä vaimoaan vain ikäänkuino omana asianaan. Olen huolehtinut, vienyt, tuonut, hakenut, selvittänyt, yrittänyt ymmärtää, yrittänyt puhua, itkenyt, pahoittanut mielen, murehtinut, pitänyt puolia ja ikävöinytkin. Kiitokseksi tästä kaikesta olen siis kusipää :'( :'( :'(
Se kyllä osui ja upposi. Ongelmia tässä on ollut muutenkin joten tämä nyt ei ainakaan auttanut asiaa. Ja turha ehdottaa, meillä ei voida istua pöydän ääreen koko revohka ja puhua asia läpi, se ei sovi meidän isännälle, enkä taida sitä enää itsekkään haluta.
Kuka jaksaa aina vaan antaa, mutta mistään ei saisi mitän sanoa, eikä varsinkaan omaa mielipidettä sanoa.
Minähän huumepuheista reagoin ja mielestäni äitinä ajattelin vain lasteni parasta, en ehkä parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kuitenkin. No se tästä ja koittakaa te muut pärjätä.
:'(
