Uskottomuus ja sen tuska...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja OP991
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

OP991

Vieras
Niin vaikeaa kun tää onkin, ja typerää, kamalaa että tänne tuun avautumaan..

Mua käytettiin hyväksi 15-vuotiaana ja nyt sitä revitään auki vanhoja haavoja terapiassa. Mä oon seurustellu nykyisen mieheni kanssa kohta neljä vuotta ja mentiin kesällä naimisiin. Meillä oli ollut hyvin vaikeaa ja kaikki kiteytyi ennen häitä, mulla oli olo etten oo rakastettu, haluttu ja arvostettu parisuhteessa. Mies ei osallistunut kotitöihin, ja vietti suurimman osan aikaansa pelikoneen ääressä. Haudoin pahan olon sisääni. Kunnes päädyin avautumaan tästä miespuoliselle ystävälleni, joka kertoi millä tavalla mua pitäis kohdella ja että mua pitäis arvostaa kun oon niin täydellinen. Hän kertoi minulle kaiken mitä halusin kuulla ja näin hänessä jotain mitä miehessäni en nähnyt.
Havahduin sen viikonlopun aikana vessasta, ja meinasin kuolla kun tajusin, että olin päätynyt tämän miehen kanssa sänkyyn. Hän kertoi ihastuneensa minuun ja nosti minut jalustalle. Itse tajusin lievän kiinnostukseni olleen vaan sitä, kuinka näin hänessä sen mitä miehessäni en nähnyt.

Olen katunut sitä siitä hetkestä lähtien enemmän kuin mitään elämässäni. En kadu edes sitä että päästin tämän hyväksikäyttäjän elämääni silloin 15-vuotiaana niin paljon kuin tätä. Katkaisin samantien ystävyyden tähän mieheen ja tajusin että olin itse ollut niin heikko etten ollut sen vuoksi nähnyt oman mieheni rakkautta ja arvostusta. Sen hetken jälkeen mieheni on silmissäni ollut tuhat kertaa ihanampi ja arvostettavampi kuin koskaan. Hän ei tiedä miten töppäsin. Itse en tajua miten tähän tilanteeseen päädyin ja olen jollain hyvin oudolla tavalla tyytyväinen että kadun ja kärsin tästä yksin.

Rakastuin mieheeni syvemmin ja syvemmin ja nyt nautin jokaisesta päivästä niinkuin se olisi viimeinen, jokaisesta sanasta, hetkestä jonka olen hänen kanssaan. Tekisin mitä vaan että voisin palata siihen hetkeen ja muuttaa kaiken mutta se ei ole mahdollista. En tajua enkä ymmärrä miksi tein sen, siitä olen varma ettei se ollut tietoinen päätös.

Nyt kuitenkin tunteet siitä, pitäisikö miehelle tämä kertoa heittelevät laidasta laitaan enkä tiedä mitä teen.
En halua mieheni maailmaa musertaa koska loppujen lopuksi se mitä tapahtui jäi siihen yhteen kertaan katkaisin välit tähän henkilöö heti. Satuttaisin häntä turhaan. Olen niin hukassa.

Kohtalontovereita?
 
Minut on raiskattu 16 vuotiaana mutta ei siitä sen enempää. Kuulehan on asioita, jotka kannattaa vain sulkea sydämeensä. Puhuminen helpottaisi sinua ja jos odotat, että miehesi antaisi sinulle puhuttuasi "synnit anteeksi" niin olet väärässä. Taakka siirtyisi miehellesi ja varjostaisi suhdettanne. Älä kerro, vaan yritä unohtaa asia kuten raiskauskin. Käännä sivua elämässäsi ja nauti rakkaudestasi mieheesi. Me olemme vain erehtyväisiä ja inhimillisiä olentoja. Jos sinua auttaa mitenkään, niin annan sinulle tekosi anteeksi. Ymmärrän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ystävä;11048186:
Minut on raiskattu 16 vuotiaana mutta ei siitä sen enempää. Kuulehan on asioita, jotka kannattaa vain sulkea sydämeensä. Puhuminen helpottaisi sinua ja jos odotat, että miehesi antaisi sinulle puhuttuasi "synnit anteeksi" niin olet väärässä. Taakka siirtyisi miehellesi ja varjostaisi suhdettanne. Älä kerro, vaan yritä unohtaa asia kuten raiskauskin. Käännä sivua elämässäsi ja nauti rakkaudestasi mieheesi. Me olemme vain erehtyväisiä ja inhimillisiä olentoja. Jos sinua auttaa mitenkään, niin annan sinulle tekosi anteeksi. Ymmärrän.

loistava vastaus, minäkin annan anteeksi, jos se vain helpottaisi ap:tä :)
 
Tämä 15-vuotiaana koettu on tapahtunut kolmesti saman henkilön tekemänä.

Sitä pelkäänkin, että se asia olisi suuri varjo suhteessamme, en voisi koskaan antaa virhettäni itselleni anteeksi jos häntä sattuisi niin paljon kuin voisin kuvitella. Häntä petettiin edellisessä suhteessa ja oli silloin halukas jatkamaan, toinen osapuoli ei.

Purskahdin itkuun kun sanoit että annat anteeksi ja ymmärrät. Tuntuu niin yksinäiseltä kun en ole montaa ystävää nyk. paikkakunnalta haalinut ja vanhoilta paikkakunnilta kotoisin olevat ihmiset ovat kiireisiä. On olo että olen niin yksin, ja masentaa, en jaksaisi mitään. Ei ruokakaan oikeen maistu, syytän itseäni.
 
Jollain tasolla ehkä toivoin, alitajuisesti ilmeisesti, että minut tuomittaisiin...

En syytä hyväksikäyttäjää enkä syytä parisuhteen se hetkistä solmua, en syytä toista osapuolta...
Itse ajoin itseni heikkoon hetkeen jolloin en nähnyt kenenkään arvostavan minua... sitten tuli se joka olisi ollut antamassa kaiken mitä halusin... Ihastuin siihen tunteeseen kun huomasin jonkun muun arvostavan... Kuitenkin kaduin samantien, teki mieli kuolla siihen paikkaan. Tälläkin hetkellä kyllä sellainen olo, ainoastaan siitä että pelkään mitä se tuska miehelleni tekee.. :/
 
Jollain tasolla ehkä toivoin, alitajuisesti ilmeisesti, että minut tuomittaisiin...

En syytä hyväksikäyttäjää enkä syytä parisuhteen se hetkistä solmua, en syytä toista osapuolta...
Itse ajoin itseni heikkoon hetkeen jolloin en nähnyt kenenkään arvostavan minua... sitten tuli se joka olisi ollut antamassa kaiken mitä halusin... Ihastuin siihen tunteeseen kun huomasin jonkun muun arvostavan... Kuitenkin kaduin samantien, teki mieli kuolla siihen paikkaan. Tälläkin hetkellä kyllä sellainen olo, ainoastaan siitä että pelkään mitä se tuska miehelleni tekee.. :/

Minulle tuli aivan mahtava olo, kun sanoit, että arvostat miestäsi nyt todella paljon ja laitoit poikki suhteen toiseen. Sehän on hieno asia, että sinun lähentymisesi mieheesi on tapahtunut, toki sinua nyt harmittaa se tapa, mutta kaikkea sattuu, etkä ole ollut ihan kunnossa. Olet varmaankin masentunut nyt. Sinulle tapahtui nyt tällainen herätys ja voit suunnata tästä eteenpäin. Mutta älä kerro tapahtuneesta miehellesi; se unohtuu kyllä ja pidä sitä hyvänä herätyksenä sinulle. Ei saa jäädä sohvalle makaamaan, vaan nyt riennät vaikka minne. Tsemppiä laitan tulemaan:)
 
Viimeksi muokattu:
Arvostan ja rakastan miestäni äärettömän paljon. Paljon enemmän. En ota häntä itsestäänselvyytenä ja teen paljon enemmän töitä suhteemme hyvinvointia ajatellen. Kannustan häntä, pyydän apua ja tukea kun tarvitsen, toisin kuin ennen tuota tapahtumaa. Se herätti minut, etten saa sulkeutua itseeni, koska silloin kun asiat kasautuvat, ne myös purkautuvat johonkin, ja mun osalta tähän.

Käyn psykoterapiassa ja terapeuttini on sanonut ettei miehelleni kannata kertoa, häntä satuttaa koska hän näkee minusta että kadun sitä niin syvästi, ja puheistani päätellyt etten tekisi sitä uudelleen, kannustanut minua puhumaan tunteistani miehelleni. Silti joku minussa sanoo että pakko kertoa, en tiedä onko se itsekkyys joka sieltä pistää pintaan, etten olisi niin epävarma enää ja siirtäisin jollain lailla pahan olon pois itsestäni, ainoana huonona puolena että se olisi se paha olo tuhatkertaisena sitten hänellä. Olen hyvin empaattinen tunnepohjainen ihminen, ja järki ei aina tunnetta seuraa. Nyt olen oppinut hillitsemään tiettyjä tunteita ja ilmaisemaan niitä.

Hänellä on tulossa syntymäpäivät ja joulukin, aina hän on puhunut siitä kuinka häntä ei ole kukaan koskaan arvostanut ja rakastanut eikä näinä päivinä ole saanut kokea mitään kivaa. Olen jokaisesta syntymäpäivästä tehnyt hänelle ikimuistoisen, olen tehnyt paljon hänen eteensä, ja siinä mielessä hienoa on, että en vain sen takia että on syyllinen olo, vaan sen takia, että niitä asioita halusin muutenkin tehdä, mutta en jaksanut koska en kokenut olevani arvostettu....

Tänään on ollut huono päivä, eilen oli parempi. Kai tämä ajallaan unohtuu...
 
JR; Kirjoitit hyvin fiksusti.
Tuntuu että eniten pelkään kuitenkin sitä, että mitä kertomani asia hänelle aiheuttaa tunteita. Pelkään hänen kärsimystään. Tietty pelkään että hän jättää minut, mutta se ei ole niin suuri pelko tässä, sillä olen yrittänyt tolkuttaa itselleni, että seuraukset on jokaisella teolla ja jos tämän teon seuraus on se että menetän hänet, kaippa siitä selviää, vaikka nyt tällä hetkellä ajatus selviämisestä on hyyvin kaukainen.

Olen harkinnut kertomista paljon. Hänen lähestyvä syntymäpäivänsä pelottaa, en haluaisi sitä tällä pilata. Enkä joulua tai uutta vuotta. Toisaalta mitä pidempään tätä haudon, sitä pahemmalta se tuntuu.

Hän koki tosiaan pettämisen edellisessä suhteessaan ja kertoi aikanaan minulle että oli valmis tämän tytön kanssa olemaan ja yrittämään, mutta tyttö ei ollut. En kuitenkaan haluaisi siihen luottaa...

toisaalta kertomiseni voi herättää hänet näkemään ongelman, ja haluaa korjata sen. Toisaalta hän voi suuttua ja haluta eroa, koska hänelle on toistamiseen tehty p**kat temput... epävarmuus...
 
Yleensä kannatan elämässä ehdotonta rehellisyyttä, mutta on myös tilanteita, joissa se olisi ehdotonta, typerää ilkeyttä ja tuhoa. Tässä en keksi yhtään syytä, miksi kertoisit, ja voin veikata, että jos kertoisit, sitten sinulla olisi kolmas asia kaduttavana elämässä, ja se olisi se kamalin...!! Olisit hirviö, jos kertoisit! Miksi ihmeessä kertoisit???

Ei sillä korjattaisi eikä parannettaisi eikä eheytettäisi mitään. Se olisi vain järjetöntä väkivaltaa, josta seuraa tuska! Myös ja varsinkin syyttömälle. Kamalaa.
 
Olet toisaalta hyvinkin oikeassa. Tiedän että katuisin koko lopun elämäni sitä että pahoitin mieheni mielen. Aiheuttaisin hänelle tuskaa asiasta. Tiedän, että ajattelen selkeämmin tuon tapahtuneen jälkeen kaikesta, meidän suhteestamme, hänestä ja itsestäni, sekä elämästä. Tiedän virheeni joka johti tähän virheeseen ja toivon ja ajattelen että huomaan tämän ajoissa, etten aja itseäni samaan tilanteeseen. Pettämään en enää pystyisi, tarkoitan tilanteella sitä, että olisin haudannut tunteeni sisääni ja sokeutuisin jälleen enkä tuntisi olevani arvostettu. Kaikesta huolimatta tunnen että voi luottaa itseeni 100% tuon jälkeen.

Rakastan miestäni yli kaiken. Kun hän on kotona ja läsnä, minulla on jokseenkin hyvä olla (pieni syyllisyys tietty kalvaa) mutta kun olen yksin kotona ajatukset ottavat vallan enkä välillä tiedä itsekään mikä tässä tilanteessa olisi oikein. Hän suunnittelee elämäämme eteenpäin ja unelmoi - tiedän että unelmoi kunnolla vasta nyt, haluaa oman kodin ja lapsia, elää kanssani. Hän sanoi ettei voisi elää ilman minua, ettei haluaisi koskaan menettää minua ja minä sanoin samaa. Inhottavaahan tässä on se että säilytän likaista salaisuuttani.
Joku sanoi jossain ketjussa että törkeintä olisi jos pettäjä pimittää tietoa, että ottaa päätäntävallan pois petetyltä. Se kuulostaa mielestäni jotenkin oudolta. Minusta on alkanut tuntumaan että mieheni ei välttämättä jättäisi minua vaikka kertoisin, ja haluaisi rakentaa suhdetta. Tietää tätä en voi, mutta se olisi iso kamala pilvi joka varjostaa tulevaisuuttamme...
 
Hei taas OP991.

Kuullessaan totuuden miehesi tulee kokemaan tuskaa, se on aika varma juttu. Tuska ei kuitenkaan johdu totuudesta, vaan siitä että hän kuvittelee kaiken olevan hyvin, ja totuuden tullessa esille hän huomaa että se kuvitelma on valhe, eli toisin sanoen tuo valhe tuottaa tuskan. Hän siis törmää todellisuuteen ja kokee tuskaa siitä.

Sinä et ole vastuussa hänen kuvitelmistaan, vaikka yhdessä olettekin. Totuuden sanominen voi olla vaikeaa ja voi tuntua siltä ettei tahdo satuttaa toista. Tämä ilmiö johtuu luultavasti siitä, että olemme lapsuudesta lähtien nähnyt kuinka "herkkiä" asioita ja puheenaiheita vältellään ja lakaistaan maton alle. Tuo ilmiö ei ole millään tavalla positiivinen, sillä siitä seuraa vain se, että välttelemme asioista puhumista ja sen takia tietysti myös se, että emme kykene ratkaisemaan ongelmia.

Jos vertaat tuota hetkellistä tuskaa siihen, että hän saattaa joutua elämään loppuikänsä valheessa, niin ehkä päätöksenteko on helpompaa. Sinä itse tiedät jo valheesta, ja siksi se tuntuukin pahalta, ja tiedät myös että joudut itse elämään samassa valheessa. Voihan käydä myös niin, että eroatte 10 vuoden päästä, ja silloin tulee esille myös tämä asia. Miehesi kysyisi varmasti, että miksi et kertonut jo aikoja sitten, hän olisi voinut 10 vuotta sitten tehdä jotakin asialle.

Omalla kohdallasi olet varmasti jo huomannut sen, että tuo valhekasa kasvaa. Sitä selittelee itselleen, että "niin mutta kun" ja "siksi näin" jne välttääkseen totuuden kohtaamisen. Se selittely ei lopu koskaan, sillä aina silloin tällöin törmää asioihin, jotka muistuttavat totuudesta.

Tulipas pitkä viesti, toivottavasti tästä on sinulle apua :) Suosittelen tosiaan tuota Alkuajatus kirjaa, sen avulla olen ymmärtänyt nämä asiat. Kaikki tämä ei kuitenkaan lue siellä, kirja antaa uuden näkökulman asioiden tarkastelulle ja silloin oppii itse ymmärtämään itseänsä, ihmisiä yleensä ja elämän eri tilanteita.

Tsemppiä sinulle, asiat voivat tuntua raskailta nyt, mutta jos todella ryhdyt ratkaisemaan ongelmaa omalla kohdallasi, niin voi taata että elämäsi tulee toimimman paljon paremmin tulevaisuudessa.
 
Vaihdoin nikkini? En tiedä mistä puhut, ekaa kertaa kirjoitan tänne. Jos siis minua tarkoitit.

JR: olet oikeassa. Mieheni osalta asiat eivät niinkään ole muuttuneet, pelikone tuntuu tärkeämmältä kuin se, että auttaisi kotitöissä. Silti tuntuu että osaan itse pyytää eri tavalla nykyään...
Olen monia ketjuja lukenut, joissa miehet kerto vaimojensa pettäneen pitkillä suhteilla ja silti halunneet jatkaa. Halunneet korjata virheensä. Kertominen hänelle tuntuu kuitenkin erittäin ylivoimaiselta, kun ei tiedä mitä hän siitä ajattelisi. Edellisen pettämisen hän oli valmis antamaan exälleen siis anteeksi ja jatkamaan mutta en tiedä suvaitsisiko hän sitä minulta.
Toisaalta juuri niinkuin sanoit hän ei näe suhteessamme ongelmaa, toivoisin vain että olisi pehmeämpi keino herättää hänet todellisuuteen kuin se että kertoisin tästä. Toisaalta kohtelen miestäni hyvin väärin kun jätän kertomatta, toisaalta taas suojelen häntä.
Joku kuitenkin sanoi toisessa ketjussa että pettämisen kertominen tälläisessä tilanteessa olisi vain tuskan vierittämis toisen niskaan, ja se ei auttaisi mitään. Tässäkin joku mainitsi tämän asian.

Haluaisin niin poistaa koko tapahtuman ja elää niin kuin ei olisi mitään tapahtunu mutta on kuitenkin joku syy joku ongelma joka saa ihmisen ajautumaan tekemään virheitä ja tekemään vääriä päätöksiä.

Tämä on jollain lailla myös hyvin terapeuttista, saan eri näkökulmia ja näen tilannetta eri tavalla. Kiitos siis teille ihanille ihmisille jotka jaksatte antaa tuntemattomalle tukeanne, se merkitsee itselleni äärettömän paljon.
 
Vaihdoin nikkini? En tiedä mistä puhut, ekaa kertaa kirjoitan tänne. Jos siis minua tarkoitit.


Ei. Kyse "upeaa", "vaihdoin upeasta"... nikki noosta, joka on käyttänyt nikkinsä loppuun mm. keittiöpalstalla ja myös täällä. Jahtaa aina jotain kirjoittajaa, nyt kynsissä on nimimerkki Wilma. Saa välillä ihme hepuleita ja kuvittelee olevansa palstojen valtias, jonka ohjeita kaikkien on noudatettava. Jos et niin tee, eli teet omalla tavalla asiat, niin olet idiootti, mistään mitään tietämätön, ym. yhtä "nätisti" sanottua. Lähes kaikki ovat häneen lopen kyllästyneitä. Olen ollut palstalla noin kaksi vuotta ja tämä on moneen otteeseen nähty.

Aihe. Luota terapeuttisi ohjeisiin. Muista myös se, että on asioita joihin et voi vaikuttaa. Et voi mitään vanhoille tapahtumille tehdä. Jos haluat hyvittää asian jotenkin, niin rankaise itseäsi konkreettisesti. Lahjoita vaikka perhetyölle, jollekin järjestölle sopivaksi katsomasi summa. Vähän kuin ylinopeussakko. Vaikka rikoksestahan tässä ei ollutkaan kyse.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Nimetön;11048685:
Ei. Kyse "upeaa", "vaihdoin upeasta"... nikki noosta, joka on käyttänyt nikkinsä loppuun mm. keittiöpalstalla ja myös täällä. Jahtaa aina jotain kirjoittajaa, nyt kynsissä on nimimerkki Wilma. Saa välillä ihme hepuleita ja kuvittelee olevansa palstojen valtias, jonka ohjeita kaikkien on noudatettava. Jos et niin tee, eli teet omalla tavalla asiat, niin olet idiootti, mistään mitään tietämätön, ym. yhtä "nätisti" sanottua. Lähes kaikki ovat häneen lopen kyllästyneitä. Olen ollut palstalla noin kaksi vuotta ja tämä on moneen otteeseen nähty.

Aihe. Luota terapeuttisi ohjeisiin. Muista myös se, että on asioita joihin et voi vaikuttaa. Et voi mitään vanhoille tapahtumille tehdä. Jos haluat hyvittää asian jotenkin, niin rankaise itseäsi konkreettisesti. Lahjoita vaikka perhetyölle, jollekin järjestölle sopivaksi katsomasi summa. Vähän kuin ylinopeussakko. Vaikka rikoksestahan tässä ei ollutkaan kyse.

Voisitko kertoa missä ketjussa Wilma kirjoittaa?
 
En ymmärrä edelleenkään, miksi pitäisi rikkoa liitto ja toinen ihminen. Varsinkaan jälkimmäistä. Ei sille ole mitään puolustusta! Oman paskakasan kaataminen toisen niskaan on alhaista, varsinkin, kun nimenomaan sitä varten on se terapeutti, joka saa palkkaa asiasta ja jota se ei riko, koska hänellä ei ole pelissä tunteita. Olleen ja menneen kaataminen rikkoisi viattoman olevan ja tulevan, psyyken loppuelämäksi. Se on verrattavissa murhaan, eikä sille ole puolustusta.

On tapahtunut rikos, ok, mutta miten se korjaantuisi pahemmalla rikoksella?! Herranjestas sentään. Kun on puukotettu yhtä, korjataan tilanne puukottamalla toistakin, viatonta, pahemmin. Mitä logiikkaa ja ihmisyyttä tuo oikein on?!

Nyt pätee lause "Kun et tiedä, mitä tehdä, älä tee mitään." Istu ja odota, et ainakaan tee vielä lisäksi suunnatonta tuhoa ja tuskaa, johon ei todella ole mitään syytä eikä mitään puolustusta!!!!
 
Ne kenellä on kokemusta tästä, voisitteko kertoa, mihin ratkaisuun päädyitte ja mitä sitten tapahtui? Eihän tosiaan voi yleistää että jos suurimmalle osalle käy hyvin, itselle myös, joillekin käy toisin.

Apua minulle on tällä hetkellä siitä, että olette kertoneet omia kantojanne asiaan, ja saan sitä kautta yrittää ymmärtää tekoani toiselta kantilta. Se auttaa minua, voin hieman paremmin ja olen tänään jopa saanut syötyäkin.

Jos kertoisin, voiko sellaisesta ylipäätään edes selvitä? Se tuntuu niin ylivoimaiselta ajatukselta, että maailma kääntyisi päälaelleen, mieheni ja minun, meidän... Tunnen itseni kamalaksi ihmiseksi kun tunnen pelkoa siitä että menetän hänet, minunhan virheeni oli ja minunhan pitäisi ne seuraukset siitä kestää.

Jos en kerro, voiko tällaisen salaisuuden kanssa oikeasti elää? Tuntuu helpottavalta, etten satuttaisi miestäni, ja hän saisi olla onnellinen, minä vaikka syyttäisin itseäni, voisiko se ajan kanssa vaipua mielestä niin etten tunne niin suurta itseinhoa ja syyllisyyttä kuin nyt?
 
Jos en kerro, voiko tällaisen salaisuuden kanssa oikeasti elää? Tuntuu helpottavalta, etten satuttaisi miestäni, ja hän saisi olla onnellinen, minä vaikka syyttäisin itseäni, voisiko se ajan kanssa vaipua mielestä niin etten tunne niin suurta itseinhoa ja syyllisyyttä kuin nyt?

Voi. Sitä varten olet terapiassa. Jopa pitää, varsinkin jos kerran tuomiota haluat, sinähän olet jo saanut sen, ja tuo on sitä. Ajattele niin. Paitsi että ei se miehelle kertominen noita minnekään veisi. Ainoa muutos olisi hänen tuhoutumisensa.
 
Viimeksi muokattu:
Totta, tuomion/rangaistuksen olen jo saanut, ja en haluaisi miestäni rankaista omasta virheestäni. Varsinkin jos hän haluaisi antaa anteeksi ja jatkaa, se olisi käytännössä turhaa, koska häntä sattuisi turhaan. Hän on onnellinen, tänä aamuna mainosti onneaan. Syyllisyys pistää tietenkin silloin, mutta olen onnellinen siitä että hän on onnellinen.

Silti joku pieni osa itsessäni sanoo että häneltä asian salaaminen on niin väärin...
 
Ne kenellä on kokemusta tästä, voisitteko kertoa, mihin ratkaisuun päädyitte ja mitä sitten tapahtui? Eihän tosiaan voi yleistää että jos suurimmalle osalle käy hyvin, itselle myös, joillekin käy toisin.

Apua minulle on tällä hetkellä siitä, että olette kertoneet omia kantojanne asiaan, ja saan sitä kautta yrittää ymmärtää tekoani toiselta kantilta. Se auttaa minua, voin hieman paremmin ja olen tänään jopa saanut syötyäkin.

Jos kertoisin, voiko sellaisesta ylipäätään edes selvitä? Se tuntuu niin ylivoimaiselta ajatukselta, että maailma kääntyisi päälaelleen, mieheni ja minun, meidän... Tunnen itseni kamalaksi ihmiseksi kun tunnen pelkoa siitä että menetän hänet, minunhan virheeni oli ja minunhan pitäisi ne seuraukset siitä kestää.

Jos en kerro, voiko tällaisen salaisuuden kanssa oikeasti elää? Tuntuu helpottavalta, etten satuttaisi miestäni, ja hän saisi olla onnellinen, minä vaikka syyttäisin itseäni, voisiko se ajan kanssa vaipua mielestä niin etten tunne niin suurta itseinhoa ja syyllisyyttä kuin nyt?

Ei miehesi kanna valhetta, koska hän ei tiedä sitä olevan olemassakaan. Hän on onnellisen tietämätön. Jos kerrot hänelle, niin siirrät asian hänen kärsittäväkseen ja puhdistat oman mielen. Onko se sitten hyvä ratkaisu? Miehesi reagoi asiaan shokilla, koska hän olisi sitä vähiten odottanut. Miehesi sairastuu, jopa loppuiäkseen tai kuitenkin hyvin pitkäksi aikaa, kunnes hän pääsee asiasta yli.

Sinulle tuskan kantaminen on vaikeaa, mutta kun vakavasti mietit haluatko satuttaa miestäsi, niin kestät. Sinä voit ottaa käyttöösi sellaisia asioita, salassa mieheltäsi, että miehesi oli etäinen ja tavallaan puolustelet sillä käytöstäsi itsellesi. Voit myös ajatella niin, että joskus jos sama käy miehellesi ja hän jää kiinni ja katuu, niin sanot sitten pokkana, että tasoissa ollaan. En nyt mitään kostoja kannata, mutta joskus se selvittää tilannetta , kun antaa takaisin. Tuo asia unohtuu mielestäsi ja joskus ajattelet sitä jopa huvittuneena ja annat itsellesi anteeksi ja hyväksyt, että teit vain virheen. katso eteenpäin ja ala nauttimaan elämästäsi, isompiakin virheitä on tehty.
 
Viimeksi muokattu:
"Nyt kuitenkin tunteet siitä, pitäisikö miehelle tämä kertoa heittelevät laidasta laitaan enkä tiedä mitä teen.
En halua mieheni maailmaa musertaa koska loppujen lopuksi se mitä tapahtui jäi siihen yhteen kertaan katkaisin välit tähän henkilöö heti. Satuttaisin häntä turhaan. Olen niin hukassa."

Mitä ei tiedä, sitä ei sure. Neuvon sinua siis olemaan kertomatta. Tuossa kappaleessa olet itse miettinyt seuraukset. Satuttaisit todellakin turhaan.

Et ole millään tavoin pahentunut tuosta tapahtumasta. Kertomasi perusteella sinun piti kokea se, jotta silmäsi avautuvat näkemään parhaat asiat elämässäsi. Olet totisesti ottanut opiksesi ja rangaistusta sinulle on tullut siitä roppakaupalla. Syyllisyydestä ei pääse sillä, että kaataa likaämpärin toisen niskaan.

Sinulla on ihana mies ja hyvä avioliitto, nauti siitä täysin rinnoin. Pura todellakin terapeutillesi nämä murheesi. Hän on siihen oikea henkilö. Jossain vaiheessa kannattaa jättää asian vatkaaminen kokonaan pois mielestä ja antaa painua unholaan. Ihmisen mieli on onneksi sellainen, jotta se pystyy hautaamaan käsitellyt asiat.

Elämässä tulee eteen paljon sellaista, joka voi kaduttaa. Silloin kannattaa hyvin perusteellisesti harkita, mitä tekee tai jättää tekemättä tunnekuohuissaan. Tunnekuohu on sellainen tila, jossa ei pitäisi koskaan toimia, sillä siitä sitä katumista varmasti seuraa. Sinä olet nyt tunnekuohussa.

Olet löytänyt arvomaailmasi kovan kautta. Vaali sitä, ala revi rikki.
 
Ei ole viestistäsi ap:lle apua, päinvastoin.

No, anna ap:n itse päättää mistä on apua ja mistä ei. Jos olet itse vaiennut pettämisestä, niin olet tietenkin uskotellut itsellesi tehneesi oikein ja siksi se on myös sinun mielipiteesi. Aika selvä juttu, että jos ymmärtäisit toimineesi väärin, niin silloin sinun täytyy korjata tilanne, ja vastassa olisi siis sama vaikeus kertoa totuus, eli sama tilanne kuin ap:lläkin. Ongelman välttely on helpompaa, mutta pitkän tähtäimen tulos on todella huono.

Hei OP991

Ymmärrän että uskot suojelevasi miestäsi, mutta jos katsot mitä se tulee tuottamaan pitkällä tähtäimellä, niin voit nähdä että se ei tule johtamaan mihinkään hyvään, joudut itse elämään valheen ja salailun kanssa. Toki suhde saattaa pysyä kasassa jos et kerro, mutta se on valheista rakennettu suhde. Suojelet siis sitä valhetta, et miestäsi, vaikka uskotkin suojelevasi häntä tai uskot että "se on tuskan vierittämistä toisen niskaan".

Katsos, sinun pettäminen ei ole itse ongelma, kuten jo taisin mainitakkin, se vain toi ongelman esille ja nyt sinun on pakko myöntää itsellesi että ongelma on olemassa. Aikasemmin onnistuit uskottelemaan itsellesi että suhde toimii, nyt et enään voi, tai ainakin se on huomattavasti vaikeampaa. Tiedän että sinun on nyt vaikea olla, ja että olisi niin helppo unohtaa ja antaa asian vaipua mielestä pois, mutta suosittelen että et tee niin. Ongelma ei oikeastaan ole edes suhde, vaan epäselkeys omassa mielessäsi. Tämä epäselkeys näkyy tietenkin myös suhteessa, niin sinun epäselkeys kuin miehesikin epäselkeys.

Ongelma menee aika syvälle, sillä olemme lapsuudesta lähtien oppineet ulkoisia ajatuksia siitä minkälaisia meidän tulisi olla ja mitä meidän elämässämme tulisi tehdä. Opimme siis valmiin käsikirjoituksen elämälle ja alamme esittämään sen mukaista roolia. Tämä alkoi jo niin nuorena ja sitä on jatkunut niin kauan, että lopuksi uskomme olevamme se henkilö joksi meidät kasvatettiin, emmekä ole tietoisia siitä että asia on näin.

Yhtälailla olemme oppineet ajatuksia siitä mitä suhteiden tulisi olla, eli eräänlainen käsikirjoitus myös siinä. Mutta koska suhde toteutetaan opitulla tavalla, niin se ei ole rakkautta vaan teatteria, eli epäaitoa, eli valhetta. Tavallisesti ihminen ei ole tietoinen ongelmasta, mutta voi tuntea rakkauden puutteen, aivan kuten sinäkin teit ennen pettämistäsi.

Jos selkeytät mielesi, eli paljastat nuo ulkoiset ajatukset mielessäsi, niin tulet tietoiseksi itsestäsi ja ymmärrät ongelman niin hyvin, että et tule vahingossakaan tekemään samaa virhettä toiste, vaikka tämä suhde kaatuisikin. Jos suhde kaatuu, ja et selkeytä mieltäsi, niin tulet ennemmin tai myöhemmin joutumaan samanlaiseen suhteeseen samoine ongelmineen. Hanki mainitsemani kirja, siitä saat välineet tuohon hommaan, se on paras apu minkä voin tarjota, ja omasta kokemuksesta voin kertoa että se toimii.
 
Viimeksi muokattu:
No, anna ap:n itse päättää mistä on apua ja mistä ei. Jos olet itse vaiennut pettämisestä, niin olet tietenkin uskotellut itsellesi tehneesi oikein ja siksi se on myös sinun mielipiteesi. Aika selvä juttu, että jos ymmärtäisit toimineesi väärin, niin silloin sinun täytyy korjata tilanne, ja vastassa olisi siis sama vaikeus kertoa totuus, eli sama tilanne kuin ap:lläkin. Ongelman välttely on helpompaa, mutta pitkän tähtäimen tulos on todella huono.

Valitettettavasti, olin juuri siellä petetyllä puolella. Taidat olla kovin nuori? Ap saa tehdä juuri niin kuin hän haluaa. Ei petoksista paljastu kuin jäävuoren huippu ja hyvä niin.
 
Viimeksi muokattu:

Similar threads

Yhteistyössä