Uskotko, että äiti voi olla koskaan yhtä tärkeä vanhempi kuin isä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vierasmies
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Muutama pointti:

Hellyys ja hoiva ovat myös vahvuutta ja tuovat turvaa. Ja näitä voivat tarjota sekä isät että äidit.

Toisekseen lapset eivät pelkää vanhempiensa tunteita (itkuakaan), jos heitä ei siihen opeteta. Esimerkki: vastikään kissamme oli kadoksissa pari vuorokautta. Ehdimme luulla, että se oli jo kokonaan mennyttä. Ajatus nosti kyyneleet mieheni silmiin. Kolmivuotiaamme ei säikähtänyt, vaan pyysi päästä isän syliin, halasi ja pyyhki isältä kyyneleet silmistä. Tämä siksi, koska häntä lohdutetaan silloin kun hän lohtua tarvitsee. Siinä on valtava voima.

Lapsi oppii valtavan määrän taitoja vanhemmiltaan, sisaruksiltaan, kaikilta ihmisiltä ympäriltään. Lapsi, jolla ei ole ihmiskontakteja, ei välttämättä opi edes kävelemään kahdella jalalla kielestä puhumattakaan. Lapsi oppii siinä äidin kanssa lepertäessään valtavan määrän kieltä ja vuorovaikutustaitoja: loppuelämän kannalta aavistuksen tarpeellisempia taitoja kuin pyörän korjaus.

Enkä allekirjoita tuota ainakaa meidän perheen kohdalla, että isä jotenkin opettaisi niitä taitoja enemmän. Meistä kahdesta minä olen se, joka vietän lapsen kanssa enemmän aikaa puuhaillen asioita, mies hoivaa enemmän. Minä esimerkiksi luen lapselle enemmän. Minä huolehdin siitä, että lapsi saa tarvitsemansa välineet: esim. ensimmäisen polkupyöränsä kypärineen. Lisäksi lapsemme mummu käy lapsen kanssa usein ulkoilemassa, puistossa, lenkeillä ja harjoittelee esim. pallon heittämistä ja pelaamista. Lapsen täti on antanut lapsen auttaa kangaspuilla kutomisessa jne. Ylipäänsä lapsi oppii elämäntaitoja osallistumalla arkeen joka hetkessä, ei vain silloin kun isä päättää erikseen opettaa lapselle jotain tärkeänä pitämäänsä.
 
Noh, eiköhän se kerro omaa kieltään, että lapset iästä riippumatta haluavat itkiessään äidin syliin, aikuiset lapsetkin elämän riepotellessa hakeutuvat äidin hoiviin ja jopa lauluissa/runoissa äiti on se, jota pidetään turvallisena hoivaajana ja muistellaan pääasiassa häntä.
Jos äitisuhteessa on jotain mätää, sitä puidaan ja mietitään pitkälle aikuisuuteen, kun taas ennen hyvin yleiset etäiset ja töissä viihtyvät isät unohdetaan eikä heitä koeta tärkeäksi.

Tuossa nyt joitain esimerkkejä, tiedätte jokainen varmaan enemmänkin ja tajuatte asian olevan keskimäärin näin.
Huomatkaa nyt talipallot sana "keskimäärin"! Turha siis tulla vaimo-rakas kertomaan, kuinka TEILLÄ ei mene noin. :D
 
[QUOTE="Hehe";29580381]Noh, eiköhän se kerro omaa kieltään, että lapset iästä riippumatta haluavat itkiessään äidin syliin, aikuiset lapsetkin elämän riepotellessa hakeutuvat äidin hoiviin ja jopa lauluissa/runoissa äiti on se, jota pidetään turvallisena hoivaajana ja muistellaan pääasiassa häntä.
Jos äitisuhteessa on jotain mätää, sitä puidaan ja mietitään pitkälle aikuisuuteen, kun taas ennen hyvin yleiset etäiset ja töissä viihtyvät isät unohdetaan eikä heitä koeta tärkeäksi.

Tuossa nyt joitain esimerkkejä, tiedätte jokainen varmaan enemmänkin ja tajuatte asian olevan keskimäärin näin.
Huomatkaa nyt talipallot sana "keskimäärin"! Turha siis tulla vaimo-rakas kertomaan, kuinka TEILLÄ ei mene noin. :D[/QUOTE]


Niinpä, yleensä (siis keskimäärin!!) äidit ovat kyllä yhä vieläkin varmasti lähempänä lapsiaan kuin isät ja viettävät enempi aikaa lastensa kanssa. Mutta arvaa vaan kuinka paljon minäkin haluaisin jakaa tätä vanhemmuutta enemmän. Haluaisin, että mies nousisi tasavertaiseksi vanhemmaksi, mutta hän on ja haluaa olla taustalla enemmän.
 
Kyllähän se monesti on se emäntä, joka tuvan pystyssä pitää..... ;)

Varmasti voi olla isä ja äiti samanarvoiset. Tai voi olla isä äitiä tärkeämpi. Se riippuu niin perheestä.
Jostain syystä kyllä omassa elämässä äiti on aina ollut se ns. ykkönen. Minulle. Mieheni on myös ihan selvästi äidin poika. Omat lapset toistaiseksi on eniten minun perään. Vaikka miehissä ei ole mitään merkittävän laatuista vikaa. Äidissä vaan on sitä jotain... en tiedä mitä. Äidillä ja lapsella vaan minusta usein on niin erityinen yhteys.
 
Voi hyvää päivää... joo uskon toki, koska ap on mies niin kyllä hän on parempi vanhempi kuin yksikään nainen voisi olla. Mistä näitä älyn jättiläisiä tulee ja ei kai tämän valioyksilön geenejä vain ole siirretty eteenpäin?
 
Tässä on juuri se epäkohta josta puhun. Ei lapsi ole mikään vammainen jota pitää kokoajan sylitellä. Kun isä on lasten kanssa ulkona, leikkimässä, harkoissa, ajamassa nurmikkoa tai varsinkin korjaamassa lapsen pyörää tai rattikelkkaa niin lapsi on ikäänkuin kokoajan sylissä ja turvassa juuri sen takia, että lapsi huomaa että asiat tapahtuu eikä vain sylitellä.

Jos mietin omaa elämääni pienenä. Kummassa tunsin oloni paremmaksi: Kun äiti luki iltasatua lapset sylissä lempeällä äänellä, antoi iltasuukon vai se isä joka korjasi pyöräni ja opetti ajamaan pyörää ja piti minua suorittajana ja korjatessaan korjasi pyörän, eikä minua. Lapsi on pieni rakkaudenkaipuinen olento. Katso vaikka eläimiä, äidin jaloissa ne pyörivät kun etsivät turvaa.

Mies ehkä voi opettaa elämistä(esim. mitä siellä voi tehdä), mutta nainen opetta selviytymään elämässä (eli tuo raaamit rakkaudella ja opettaa sietämään kolhuja ja pettymyksiä ja saa aina halauksen, jos tuntuu ettei jaksa)

Tunnut oikeasti kylmältä ihmistä mekaanisena olentona pitävänä tunnekylmältä ihmiseltä. Kyllä itselleni edelleen esimerkiksi parisuhteessa on tärkeämpää saada rakkautta, syliä, lämpöä kuin että mies osallistuisi ja harrastettaisiin paljon. Toki nekin mukavia asioita, mutta ilman rakkautta se yhteinen elokuvailta ei tunnu miltään, eikä edes se seksi, jollei mies osoita sitä rakkautta halauksilla, suudelmilla päivän mittaan.
 
Harvinaisen kylmiä miehiä ja isä tuntuu olevan aika monella. Kummastelen. Itsellä kokemus vaan hellästä ja huolehtivasta isästä. Ja oma puoliso on samanmoinen lapsillemme ja minullekin.

Josko naiset antaisitte kohta niille isille tilaa? Mie en jaksa uskoa että mun elämä on joku poikkeus säännöstä.
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas
Naisen itsetunto on niin heikko että hänen on tehtävä itsestään vaikka väkisin tärkein jonkun elämään. Miehen ei ja siksi heillä ei ole pakko kilpailla ykkösvanhemman roolista. He tietävät olevansa tärkeitä lapsille ilman itsensä jalustalle nostamista.

Hieman kärjistäen ja yleistäen... mutta näin se aika usein vaan on.
 
[QUOTE="jeejee";29580841]Harvinaisen kylmiä miehiä ja isä tuntuu olevan aika monella. Kummastelen. Itsellä kokemus vaan hellästä ja huolehtivasta isästä. Ja oma puoliso on samanmoinen lapsillemme ja minullekin.

Josko naiset antaisitte kohta niille isille tilaa? Mie en jaksa uskoa että mun elämä on joku poikkeus säännöstä.[/QUOTE]

Kyllä isäni oli huolehtiva ja lämmin ja jos pyörällä kaatusin, sain kyllä halauksen ja lohdutusta ja muutenkin, mutta laitoin tuon vertauksen, koska vierasmiehen mielestä nimenomaan se tekeminen on sitä, mikä on lapselle tärkeää, eikä rakkaus. Äiti on edelleen kuitenkin se tärkeämpi itselleni.
 
Naisen itsetunto on niin heikko että hänen on tehtävä itsestään vaikka väkisin tärkein jonkun elämään. Miehen ei ja siksi heillä ei ole pakko kilpailla ykkösvanhemman roolista. He tietävät olevansa tärkeitä lapsille ilman itsensä jalustalle nostamista.

Hieman kärjistäen ja yleistäen... mutta näin se aika usein vaan on.

Vai olisiko niin, että mies luulee olevansa tärkeä ihan vaan olemalla olemassa, vaikka näin ei olekaan.
 
Naisen itsetunto on niin heikko että hänen on tehtävä itsestään vaikka väkisin tärkein jonkun elämään. Miehen ei ja siksi heillä ei ole pakko kilpailla ykkösvanhemman roolista. He tietävät olevansa tärkeitä lapsille ilman itsensä jalustalle nostamista.

Hieman kärjistäen ja yleistäen... mutta näin se aika usein vaan on.

Erikoinen näkökulma. Meillähän asia lähti täysimetyksestä, itkuisesta vauvasta, pitkää päivää ja reissutyötä tekevästä miehestä - ja jatkui hoitovapaalla (minun), jonka aikana mies teki edelleen samaa työtä. Sitten tuli toinen lapsi, kaava sama paitsi että vauva ei itkenyt läheskään niin paljoa. Mies kävi töissä, harrasti kuten ennenkin, minä hoidin lapset kuten ennenkin. Toki tehtiin välillä työnjakoa uusiksi, mutta kun toinen ei vain tartu toimeen ajoissa, toisen on pakko. Olen tässä vuosien saatossa väkisin lähtenyt omiin harrastuksiin ja reissuille, ja kun on vajaa 10 vuotta harjoiteltu, jotain edistystä alkaa tapahtua... en ole mieheltä roolia vienyt, hän vaan ei sitä ole tahtonut ottaa. Omaa paikkaansa perheessä, siis, mieluummin on pysytellyt siellä laitamilla.
 
[QUOTE="vvieras";29580866]Kyllä isäni oli huolehtiva ja lämmin ja jos pyörällä kaatusin, sain kyllä halauksen ja lohdutusta ja muutenkin, mutta laitoin tuon vertauksen, koska vierasmiehen mielestä nimenomaan se tekeminen on sitä, mikä on lapselle tärkeää, eikä rakkaus. Äiti on edelleen kuitenkin se tärkeämpi itselleni.[/QUOTE]

Ai että nyt se tekeminen ja touhuaminen ei ole rakkautta?

Sä olet ilmeisesti juuri sellainen vässykkä joka vaatii äidin ja miehen rakkautta kokoajan "pahasssa maailmassa" ettei vaan olisi paha olo.
 
[QUOTE="vvieras";29580870]Vai olisiko niin, että mies luulee olevansa tärkeä ihan vaan olemalla olemassa, vaikka näin ei olekaan.[/QUOTE]

Eikös jokaisen pitäisi olla tärkeä sellaisena kuin on? Ihminen se mieskin. Jonkun lapsi. Mutta naisen yleensä tarvitsee itsestään tekemällä tehdä tärkeä, koska muuten ei ole mukamas mitään. Juurikin se itsetunto on niin heikko, että ei voi ymmärtää olevansa merkityksellinen lapselle ilman että nostaa itseään tärkeysjärjestykseen vanhemmuudessa.
 
[QUOTE="Jenis";29580886]Erikoinen näkökulma. Meillähän asia lähti täysimetyksestä, itkuisesta vauvasta, pitkää päivää ja reissutyötä tekevästä miehestä - ja jatkui hoitovapaalla (minun), jonka aikana mies teki edelleen samaa työtä. Sitten tuli toinen lapsi, kaava sama paitsi että vauva ei itkenyt läheskään niin paljoa. Mies kävi töissä, harrasti kuten ennenkin, minä hoidin lapset kuten ennenkin. Toki tehtiin välillä työnjakoa uusiksi, mutta kun toinen ei vain tartu toimeen ajoissa, toisen on pakko. Olen tässä vuosien saatossa väkisin lähtenyt omiin harrastuksiin ja reissuille, ja kun on vajaa 10 vuotta harjoiteltu, jotain edistystä alkaa tapahtua... en ole mieheltä roolia vienyt, hän vaan ei sitä ole tahtonut ottaa. Omaa paikkaansa perheessä, siis, mieluummin on pysytellyt siellä laitamilla.[/QUOTE]

Niin annoitko muuta mahdollisuutta kuin elatusvastuun? tarkentavana kysymyksenä.

Tietysti kummastelen myös hieman näitä asetelmia jossa lähtökohtaisestikin isä toimii käytännössä rahan tuojana ja siittäjänä. Mutta tietenkin se sopii joillekin. Lasten mielipidettä siinä ei toki oteta huomioon. Lapsella olisi oikeus molempiin vanhempiin tasa verroin. Mutta toiset valitseen aikuisen oikeudella perhemallin jossa isä ei ole läsnä.
 
Niin annoitko muuta mahdollisuutta kuin elatusvastuun? tarkentavana kysymyksenä.

Tietysti kummastelen myös hieman näitä asetelmia jossa lähtökohtaisestikin isä toimii käytännössä rahan tuojana ja siittäjänä. Mutta tietenkin se sopii joillekin. Lasten mielipidettä siinä ei toki oteta huomioon. Lapsella olisi oikeus molempiin vanhempiin tasa verroin. Mutta toiset valitseen aikuisen oikeudella perhemallin jossa isä ei ole läsnä.

Mä en ole mikään kaikkivoipa jumala, joka määrää perheenjäsenten roolit :D Eikä meillä ole kummallakaan "elatusvastuuta", vaan talouden kulut on jaettu 50/50. Myös hoitovapaalla ollessa. Ja se isä, aikuinen ja täysvaltainen perheenjäsen kun on, on läsnä juuri sen verran kun häntä sattuu huvittamaan. Äiti sitten hoitaa kaiken sen, mikä on pakko. Näin niinkuin kärjistettynä, kun se tuntuu olevan päivän sana ;)
 
Voi apua, isät parempia, eikun äidit, eikun isät.... Aikuiset ihmiset??!!! :O


Mitäs jos lähdettäisiin oletuksesta että kumpikin vanhempi yhtä arvokas lapselle ja lapselle on rikkaus se että kumpikin vanhempi on elämässä mukana. Mutta kuten on huomattu niin yhdelläkin pärjää, on se sitten isä tai äiti.

Aamen!
 
Ai että nyt se tekeminen ja touhuaminen ei ole rakkautta?

Sä olet ilmeisesti juuri sellainen vässykkä joka vaatii äidin ja miehen rakkautta kokoajan "pahasssa maailmassa" ettei vaan olisi paha olo.

Ei se touhuamminen ja tekeminen ole rakkautta, jos ei sitä rakkautta ole siinä touhuamisessa. Ehkä sitten kaipaan rakkautta ympärilleni koko ajan, mutta mitä siitä? Onko se sinulta pois. Mieheni osaa sitä kyllä antaa.
 
Itse vierasmies olet näemmä hyvin tunnekylmä ihminen, mutta ei sekään ole minulta pois. Toivottavasti vaimosi on samanlainen, ettei kärsi rakkauden ja läheisyyden puutteesta elämässänsä.
 
[QUOTE="vvieras";29580970]Ei se touhuamminen ja tekeminen ole rakkautta, jos ei sitä rakkautta ole siinä touhuamisessa. Ehkä sitten kaipaan rakkautta ympärilleni koko ajan, mutta mitä siitä? Onko se sinulta pois. Mieheni osaa sitä kyllä antaa.[/QUOTE]

Nimenomaan on rakkautta. Väitätkö että miehesi teot eivät ole rakkautta vaan se paapominen ja halailu on ainutta oikeaa rakkautta?
 
[QUOTE="vvieras";29580870]Vai olisiko niin, että mies luulee olevansa tärkeä ihan vaan olemalla olemassa, vaikka näin ei olekaan.[/QUOTE]

Mies kuvittelee olevansa universumin tärkein koska sillä on se roikkuva vehje jalkojensa välissä.
 
Minä kovasti toivoisin, että se isä olisi tärkeämpi. Tai edes olisi. Siis isä.
Kun se isä on ilmeisesti taas vaihtanut prepaidnumeroaan, että tuo teini ei ole saanut isäänsä yhteyttä nyt puoleentoista vuoteen. Kuuluu kyllä olevan hengissä, äitinsä on sen kaupungilla nähnyt ennen joulua.
 

Yhteistyössä