Uskokaa tai älkää, mutta meidän 1-vuotias VIIHTYY päiväkodissa!

[itku tuli]

Joo, niinhän se on. Meidän vauva alkoi hymyillä 4 viikon iässä, laitettiin heti Prozac-kuurille. Ihan kauheaa, kuinka näin pienet jo masentuu Nytkin teeskentelee olevansa innoissaan, kun mennään laskettelemaan ja pääsee pulkkamäkeen isovanhempien kanssa samalla, kun vanhemmat ovat rinteessä Reppana ei uskalla näyttää todellisia tunteitaan eli angstista vitutusta siitä, että taapero rehataan jonnekin helkutin rinteeseen On tämä niin kauheaa, kun vauvatkin jo teeskentelevät iloisia eivätkä uskalla kiroilla ja vetää persekännejä, vaikka todellisuudessa juuri sitä haluaisivat

Näin meilläkin. Mitähän olen tehnyt väärin äitinä? Kamalaa.

 

["ehkä apua"]

[QUOTE="hmmm";22931398]Kyse on myös siitä, mikä on sille lapselle parasta. Ja monien tutkimusten mukaan, hoidossa oleminen on lapsen psyykkisen, älyllisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta parempi vaihtoehto, kun kotona oleminen.
Nykyään suurin ongelma kotihoidossa on siinä, että äidit ovat yksin sen lapsen kanssa siellä. Elämä on siis varsin rajattua ja suljettua, ja tällöin on vaikea tarjota lapselle tarpeeksi monipuoliset eväät elämään.[/QUOTE]

Eipä pidä paikkaansa. Useimmat osoittavat että mitä vähemmän aikaa alle kolmevuotiasä viettää ryhmähoidossa sitä parempi. Ryhmähoidon haitallisista vaikutuksista alle kolmevuotiaiden kohdalla on siis runsaasti näyttöä.Tietenkin voimme taas ummistaa silmämme näille tosiasioille, kuten Suomessa niin voimallisesti yritetään koska "töitä on tehtävä ja lapsi on hoitoon vietävä jne....". Suomen taloudellinen tilanne tai äitien muuttuneet tarpeet eivät lapsen tarpeita miksikään muuta. Jos niihin ei pystytä vastaamaan niin tuskaa siitä seuraa, jota on runsasti kasvavassa määrin nähtävissä.

 

["vieras"]

[QUOTE="hmmm";22931398]Kyse on myös siitä, mikä on sille lapselle parasta. Ja monien tutkimusten mukaan, hoidossa oleminen on lapsen psyykkisen, älyllisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta parempi vaihtoehto, kun kotona oleminen.
Nykyään suurin ongelma kotihoidossa on siinä, että äidit ovat yksin sen lapsen kanssa siellä. Elämä on siis varsin rajattua ja suljettua, ja tällöin on vaikea tarjota lapselle tarpeeksi monipuoliset eväät elämään.[/QUOTE]

Väärin. Suomessa psykologian tutkimus on yhtä mieltä siitä,että alle 3 v. paras paikka on koti. Alle 1,5 v. ei suositella missään nimessä päiväkotia, vaan jos on vietävä hoitoon, niin pph.

 

[Peppari]

Musta on jotenkin jännä että tällaisiin ketjuihin tullaan aina vittuilemaan jos lapsi ei jää kirkumaan ja itkeämään äidin perään. Mun lapset eivät ole ikinä jääneet itkemään mun perään, ja eka on laitettu päiväkotiin heti kun äitiysloma loppui.
Tuntuu hirveältä ettei nähdä omaa napaa pidemmälle vaan arvostellaan toisten ratkaisuja jos ne eivät ole samanlaisia kuin itsellä. Onko se oikeasti vaikea uskoa että on lapsia jotka viihtyvät päiväkodissa?

 

["kahden äiti"]

Mullakin molemmat viihtyivät 1-vuotiaina ja viihtyvät edelleen. Mutta tän palstan mukaan meillä onkin huono äiti-lapsi-suhde ja lapsille täysin sopimaton ja rakkaudeton koti.

 

[Juuniinkai meilläkin]

[QUOTE="kahden äiti";22932330]Mullakin molemmat viihtyivät 1-vuotiaina ja viihtyvät edelleen. Mutta tän palstan mukaan meillä onkin huono äiti-lapsi-suhde ja lapsille täysin sopimaton ja rakkaudeton koti.[/QUOTE]

Saanko arvata? Et ole imettänyt kouluikään saakka, ette ole nukkuneet perhepedissä ja vanhemmat ovat ottaneet silloin tällöin kahdenkeskistä aikaa?

 

["kahden äiti"]

Saanko arvata? Et ole imettänyt kouluikään saakka, ette ole nukkuneet perhepedissä ja vanhemmat ovat ottaneet silloin tällöin kahdenkeskistä aikaa?

Lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että imetin kuitenkin molempia suomalaista keskiarvoa pidempään. Perhepetiä ei ole ollut, mutta hyvin harvoin ovat päivähoidon lisäksi olleet muiden hoidossa. ;-)

 

["äippä"]

Tyttäreni aloitti päiväkodissa 10kk iässä syksyllä. Hoitopaikkaan tutustuttiin kaikessa rauhassa 1,5 viikkoa, ensin äidin kanssa ja sitten yksin. Tyttö on nyt 1v3kk ja on koko ajan viihtynyt hirmuisen hyvin hoidossa. Enkä ihmettele, paikka ja hoitajat ovat tosi mukavia Hyvällä mielellä voin lapsen sinne jättää päiväksi. Hoitajat myös kertovat mikäli päivä on mennyt huonosti, lapsi ei ole syönyt tms. Mutta näitä ei todella ole sattunut usein. Aina lapsi jää aamupuurolle ihan mielellään. Toisaalta meitä vanhempia vastaan juoksee aika iloinen tyllerö, joka mielellään lähtee kotiin

Meidän tyttö on niin vilkas ja menevä että rehellisesti sanottuna pelkäisin että hänellä on tylsää, jos olisimme kahdestaan kotona. Sitten pitäisi ainakin kerhoilla jne päivittäin. Olen todella tyytyväinen meidän perheen valintaan. Ihan turha syyllistää ja väittää huonoksi äidiksi, sitä en takuulla ole.

 

[Madicken04]

Joo, niinhän se on. Meidän vauva alkoi hymyillä 4 viikon iässä, laitettiin heti Prozac-kuurille. Ihan kauheaa, kuinka näin pienet jo masentuu Nytkin teeskentelee olevansa innoissaan, kun mennään laskettelemaan ja pääsee pulkkamäkeen isovanhempien kanssa samalla, kun vanhemmat ovat rinteessä Reppana ei uskalla näyttää todellisia tunteitaan eli angstista vitutusta siitä, että taapero rehataan jonnekin helkutin rinteeseen On tämä niin kauheaa, kun vauvatkin jo teeskentelevät iloisia eivätkä uskalla kiroilla ja vetää persekännejä, vaikka todellisuudessa juuri sitä haluaisivat

Kamalaa... Minäkin olen erehtynyt tuon 7 viikkoisen kanssa iloitsemaan noista ensimmäisistä hymyistä ja kontaktin ottamisesta enkä ole ymmärtänyt mitä niidenkin taakse voi kätkeytyä...

 

["niin"]

Hoitojo ja hoitoja ja hoito. Ainoa asia mikä vaikuttaa lapsen psyykeeseen. Millään muulla ei ole väliä kuin sillä että äiti on kotona siihen saakka kun lapsi täyttää kolme. Se pelastaa kaiken! Ettäs tiedätte.

 

[vt]

Miks ihmiset ei voi katsoa asioita laajemmin. Takerrutaan yhteen seikkaan ja kuvitellaan sen pelastavan kaikelta. Lapsen psyykeen kehitys on monitasoinen juttu. Ja riippuvainen mys niistä geeneistä. Ei me vanhemmat niin ylivaltiaita olla että kaiken voisimme toiminnallamme määrittää. Osa on valmiiksi kirjoitettua, osa ympäristö tekijöitä. Kombinaatioiden määrä on ääretön.

Ja lapsen perusturvallisuuteen vaikutta niin moni seikka, yhtä ainoaa totta ei ole. Viisas vanhempi osaa hieman tulkita lastaan ja samalla nähdä myös kokonaisuuden. Lapsen edun nimissä on esim. aika kamalata ajaa perheen talous täysin kuralle - jokainen on taatusti nähnyt tutkimustuloksia siitä mitä talousvaikeudet voivat perheille ja parisuhteille tehdä. Voiko silloin esim. puhua lapsen parhaasta? Ei voi vaan tuijottaa yhtä linjaa vaan yritettävä nähdä kokonaisuuksia.

Ideaalitapaukset on erikseen. Vaan kun niin monella ei siihen ole mahdollisuutta. Koko perheen hyvinvointi on minusta tärkein lähtökohta lapsen kehitykselle. Se ei vielä riitä että lapsi on äidin helmassa kiinni 3-vuotiaaksi. Jos kotiolot nitkuu ja natkuu, vaistoaa jo hyvinkin pieni lapsi sen ilmapiirin. Me vaan kuvittelemme että osaamme suojata lapsen tuollaiselta.

 

[tiimarinvihko harmaana]

Musta on jotenkin jännä että tällaisiin ketjuihin tullaan aina vittuilemaan jos lapsi ei jää kirkumaan ja itkeämään äidin perään. Mun lapset eivät ole ikinä jääneet itkemään mun perään, ja eka on laitettu päiväkotiin heti kun äitiysloma loppui.
Tuntuu hirveältä ettei nähdä omaa napaa pidemmälle vaan arvostellaan toisten ratkaisuja jos ne eivät ole samanlaisia kuin itsellä. Onko se oikeasti vaikea uskoa että on lapsia jotka viihtyvät päiväkodissa?

On, jos kyse on vauvasta tai pienestä taaperosta. Koska mä en vaan usko, että pienen lapsen perusturvallisuuden tunne ja kiintymyssuhde omiin vanhempiin ei kärsisi päiväkotiin laitettaessa.

Mä ymmärrän, että jos on lainoja maksettavana, niin päiväkoti voi olla ainoa valittavissa oleva vaihtoehto.

Mutta sellaset naurettavat väitökset, että lapsi tarvitsisi kehittyäkseen päiväkotia ja sieltä saatuja kavereita ja retkiä, on niin lapsellisten ihmisten puhetta. Niistä retkistä ei jää taaperolle muistoja, niitä kavereita on päiväkodissa liikaa (pienelle lapselle melu ja liiallinen määrä virikkeitä ei tee tosiaankaan hyvää) ja kehittyy lapsi siellä varmaan nopeammin, kun on opittava selviytymään. Mutta kehittymisen nopeus ei liene se tärkein asia elämässä. Onneks omat lapset saavat kehittyä omaan tahtiinsa.

Mulla on yksi 'kaveri', jolla ei ole mitään lainoja maksettavana, mutta koska halus hilppasen parempaa elintasoa läksi töihin lapsen ollessa 1-vuotias. Tää nainen tekee vuorotyötä ja vie lapsen tarhaan klo 8 vaikka itse menis töihin kello 16. Ei vaan voi käsittää.

 

["niin"]

On, jos kyse on vauvasta tai pienestä taaperosta. Koska mä en vaan usko, että pienen lapsen perusturvallisuuden tunne ja kiintymyssuhde omiin vanhempiin ei kärsisi päiväkotiin laitettaessa.

Mä ymmärrän, että jos on lainoja maksettavana, niin päiväkoti voi olla ainoa valittavissa oleva vaihtoehto.

Mutta sellaset naurettavat väitökset, että lapsi tarvitsisi kehittyäkseen päiväkotia ja sieltä saatuja kavereita ja retkiä, on niin lapsellisten ihmisten puhetta. Niistä retkistä ei jää taaperolle muistoja, niitä kavereita on päiväkodissa liikaa (pienelle lapselle melu ja liiallinen määrä virikkeitä ei tee tosiaankaan hyvää) ja kehittyy lapsi siellä varmaan nopeammin, kun on opittava selviytymään. Mutta kehittymisen nopeus ei liene se tärkein asia elämässä. Onneks omat lapset saavat kehittyä omaan tahtiinsa.

Mulla on yksi 'kaveri', jolla ei ole mitään lainoja maksettavana, mutta koska halus hilppasen parempaa elintasoa läksi töihin lapsen ollessa 1-vuotias. Tää nainen tekee vuorotyötä ja vie lapsen tarhaan klo 8 vaikka itse menis töihin kello 16. Ei vaan voi käsittää.

Peesin tätä osittain. Mietin vaan monasti että onko se kotikaan aina lapselle niin rauhallinen paikka. Nykyään tuntuu että äidit on niinkiireisiä kaikkine perhekahviloinee n, vauvaharrasteineen, uinteineen jne jne. Ja siihen päälle vielä isän työ ja sitten vanhempien omat harrastukset. Kotiäidin kalenteri on buukattu täyteen erinäisiä kissanristiäisiä ym tapahtumia, ja illat on sitä että kun isä tulee niin äiti menee. Kärjistetysti mutta kuitenkin näin. Lapsen elämä voi olla hyvinkin kaottista myös kotona, enkä jaksa uskoa että äidin läheisyys korjaa kaiken, ei mekään kai niin superihmisiä olla.

 

[hm]

Ei ole koskaan vierastanut? Huolestuisin jos lapseni ei olisi koskaan kokenut tärkeää kehitysvaihetta eli vierastamista.
Tunnen erään läheisen ihmisen, joiden elämäntapa on hyvin hektistä ja suorituskeskeistä. Esikoinen laitettiin hoitoon töiden vuoksi vuoden iässä. Kulissit ovat hyvin ja lapset menestyviä. Mutta he ovat pienestä jo olleet kuin pikkuaikuisia. Hyvin korrekteja, mutta lapsenomaisuus puuttuu. En tiedä sitten onko se pidemmän päälle hyvä että tunne-elämän puoli on jäänyt uupumaan.

Eikö vierastaminen kuulu jokaisen normaalisti kehittyvän lapsen elämään?

 

["vieras"]

Anteeks nyt vaan, mutta kyllä on todella surullista, jos noin on. Todella.. Minä en edes kehtaisi tuulettaa tuollasella asialla. Kertoo paljon äidin ja lapsen välisestä suhteesta..

 

[entinen]

[QUOTE="aloittaja";22920674]Oikein innolla jää sinne ja hymyilee jo kun ollaan ulkopuolella. Päivät menee hyvin ja hoitajat sanoo että tyttö hymyilee siellä koko ajan. On hoidossa 12 päivää kuukaudessa ja hoitopäivät yleensä n. 7-8 tuntia.

Itse mietin viitsinkö noin pientä vielä laittaa hoitoon, mutta sanoisin että kyllä se riippuu ihan lapsesta. Tyttö ei ole koskaan vierastanut ja hoidossa on alusta asti mennyt hyvin [/QUOTE]

No sehän on kiva. "hoitajat sanoo". Niin minäkin sanon hoitolasten vanhemmille että ihan kivasti on mennyt, ei ole sydäntä kertoa että kyllä se äitiä kysyy aika ajoin. Mitäs siitä hyötyisin? Aiheuttaisin vaan pahan mielen. Ei lapsen hoitojärjestelyt siitä muuttuisi.

Voi tietty olla että teidän lapsi on jo tottunut, mutta aika kumma jos täysin ongelmitta noin pienen hoito on sujunut, kyllähän noin pieni sitä lähintä hoitajaansa (äitiä/isää) alkuun kyselee ja etsii - yleensä - mutta ei kai sitten.

Ehkä tuolla ap:n lapsella on ollut vieraita hoitajia pienestä asti?

 

[...]

[QUOTE="vieras";22932105]Väärin. Suomessa psykologian tutkimus on yhtä mieltä siitä,että alle 3 v. paras paikka on koti. Alle 1,5 v. ei suositella missään nimessä päiväkotia, vaan jos on vietävä hoitoon, niin pph.[/QUOTE]

Tästä olen muuten seurannut keskustelua/kirjoittelua USA:ssa. Siellä lehtiin/julkiseen keskusteluun ja yleensäkin julkisuuten pääsivät vain tutkimukset, joissa kotihoito todettiin paremmaksi. Sen sijaan tutkimuksista, joiden mukaan kodin ulkopuolinen hoito todettiin lapsen kannalta paremmaksi, ei julkisuudessa esitetty ja esim. maan johtavat sanomalehdet eivät mitenkään julkaisseetn näitä tutkimustuloksia.

Eli ei kannata aina sokeasti uskoa ihan kaikkea. Asiantuntijat tietävät, että molemmista suuntauksista löytyy tutkimusten perusteella etunsa, eikä voi yksiselitteisesti sanoa, että jompikumpi vaihtoehto olisi toista parempi. Enemmän vaikuttaa se, millainen kotiympäristö on ja millainen hoitopaikka on kyseessä.

 

[Jaahass]

[QUOTE="vieras";22933032]Anteeks nyt vaan, mutta kyllä on todella surullista, jos noin on. Todella.. Minä en edes kehtaisi tuulettaa tuollasella asialla. Kertoo paljon äidin ja lapsen välisestä suhteesta..[/QUOTE]

Mielestäni kertoo siitä, että äidillä on terve suhtautuminen niin lapseen kuin itseensä. Hänellä ei ole pakonomaista tarvetta kuuluttaa kaikille äitiyden uhrauksiaan marttyyrina, vaan voi tyytyväisenä todeta, että he ovat löytäneet perheelleen sopivan vaihtoehdon.

 

["koko"]

Musta on jotenkin jännä että tällaisiin ketjuihin tullaan aina vittuilemaan jos lapsi ei jää kirkumaan ja itkeämään äidin perään. Mun lapset eivät ole ikinä jääneet itkemään mun perään, ja eka on laitettu päiväkotiin heti kun äitiysloma loppui.
Tuntuu hirveältä ettei nähdä omaa napaa pidemmälle vaan arvostellaan toisten ratkaisuja jos ne eivät ole samanlaisia kuin itsellä. Onko se oikeasti vaikea uskoa että on lapsia jotka viihtyvät päiväkodissa?

Kyllä. Tämä aihe on tabu tällä palstalla, ja jos lapsi jää päiväkotiin ihan tyytyväisenä, niin hänellä on palstan mukaan vakavia häiriöitä persoonallisuuden ja kiintymyssuhteen kehityksessä. Sellaiset lapset jotka hymyilee päiväkodissa pitäisi välittömästi ottaa huostaan ja sijoittaa perheisiin jossa lapset hoidetaan kotona vähintään kouluikään saakka. (Toki tämänkin jälkeen kotikoulu on lapsille parempi paikka, äidin valvovan silmän alla mielellään 18-vuotiaaksi saakka.) Kyllä lapsen kuulu itkeä tauotta päivähoidossa ja vanhempien pitää tuntea syyllisyyttä siitä jos heidän lapsensa eivät näin tee.

 

[Jooonäinon]

Musta on jotenkin jännä että tällaisiin ketjuihin tullaan aina vittuilemaan jos lapsi ei jää kirkumaan ja itkeämään äidin perään. Mun lapset eivät ole ikinä jääneet itkemään mun perään, ja eka on laitettu päiväkotiin heti kun äitiysloma loppui.
Tuntuu hirveältä ettei nähdä omaa napaa pidemmälle vaan arvostellaan toisten ratkaisuja jos ne eivät ole samanlaisia kuin itsellä. Onko se oikeasti vaikea uskoa että on lapsia jotka viihtyvät päiväkodissa?

Suomalaisilla naisilla on vain niin hirvittävän kova tarve päteä sillä äityidellä. Tuntuu että siihen äitinä olemiseen ei osata suhtautua millään muotoa realistisesti, vaan tekemällä tehdään itsestä korvaamaton marttyyri äiti, joka uhraa koko elämänsä lapsen tähden. Tässä marttyyriasenteen huumassa äidit eivät edes ajattele, että joku muukin voisi ja osaisi heidän lastaan hoitaa, koske kokevat itsensä niin korvaamattomiksi.
Ja jos joku poikkeaa tästä mallista, koetaan se äärimmäisen uhkaavana, joten "poikkeavaa" kohtaan on pakko hyökätä syytöksillä.

 

[:)]

Täällä sitä jaksetaan mollata toisten valintoja. Meille tuli hoitoon 1 vuotia lapsi ja on viihtynyt hoidossa erinomaisesti tän ½ vuotta mitä meidän päikkärissä on ollut...ihana hymy tyttö on ollut

 

[,,,]

Voi jestas kun täällä on aivan TÄYS-Spede porukkaa. Läskiperseiset kotiäidit lällättää että ei muualla kuin kotona ja päläpälä. Omat muksut kasvaa kolmevuotiaiksi kotona kaverinaan orava pihapuussa ja villakoirat kotonaan, kerran kahteen viikkoon johonkin muskariin, missä se saapurin Lauri-poika itkee kokoajan. Kyllä on niin pirun tekopyhää läppää. Oli hoidossa tai ei, ei kukaan sitä osaa sanoa mikä juuri yhdelle lapselle on se paras vaihtoehto, varsinkaan joku Mouhijärven kolmelapsinen Riitta joka luulee tietävänsä kaiken lapsenkasvatuksesta. Eiköhän ne omat vanhemmat tee juuri sillain, miten parhaimmaks näkee. Oman elämänsä hukanneet akat ovat niitä, jotka jaksaa jeesustella asiasta sitten täällä. Mikään ei ole oikea toimintatapa ja kaikki ovat oikeita toimintatapoja. Jestas mitä porukkaa!!!

 

[misStar]

jostain luin että lapsilla jotka on liiallisen hyväntuulisia ja hymyileviä, on taustalla usein masennusta ja ahdistusta. tai sitä, että lapsi on huomannu että vain hymyilemällä saa huomiota. ei se kerro siitä mitä pienen sisimmässä tapahtuu. sori vaan. moni yltiöpäisen hymyilevä ja hyväntuulinen vauva on tutkittaessa todettu vakavasti masentuneeksi.

Ei helvetti Jotain vikaa siinä on pakko olla kun tolleen hymyilee..oikeesti.
Mä oon lapsena aina ollut hyväntuulinen ja hymyilevä.Ja oon sellanen edelleenkin.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";22921838]Nämä ovat hauskoja, että jostakin luin... En veisi 1 v. päiväkotiin, mutta silti en puhu asiasta lööperiä. Tässä vauvan masennuksen oireet:

Hannu Leijala
Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri
Ylilääkäri
Lasten- ja nuorisopsykiatrian toimintayksikköjohtaja
Seinäjoen keskussairaala
Etelä-Pohjanmaan shp:n kuntayhtymä

Vauvan masennus

Vauvan masennusta arvioitaessa tulee arvioida varhaista vuorovaikutusta sekä tunnistaa puutteel-lisen vuorovaikutuksen piirteet.

Vauvan masennuksen ilmenemismuotoja:

*

Oireina ilmeettömyys tai surullinen tai tyhjä ilme
*

Katsekontaktin välttely
*

Iloton ilme
*

Ympäristöön suuntautuva innostus ja uteliaisuus puuttuvat
*

Vuorovaikutusjokeltelu vähäistä tai puuttuu
*

Ikätasoinen hymyily vähäistä tai puuttuu
*

Runsasta itkuisuutta
*

Valitteleva tai kitisevä itkuääni
*

Ärtyvyys tai jatkuva tyytymättömyys
*

Epäsäännöllinen nukkuminen (liian vähän tai liian paljon unta)
*

Syömiseen liittyvät vaikeudet
*

Heikentynyt lihasjänteys
*

Hidas motorinen kehitys tai taantuma kehityksessä[/QUOTE]

No tässä FAKTAA, eli masentunut vauva ei ole hymyileväinen ja iloinen, päinvastoin. Silti mielestäni 1 v. paikka ei ole päiväkodissa.

 

["vieras"]

Voi jestas kun täällä on aivan TÄYS-Spede porukkaa. Läskiperseiset kotiäidit lällättää että ei muualla kuin kotona ja päläpälä. Omat muksut kasvaa kolmevuotiaiksi kotona kaverinaan orava pihapuussa ja villakoirat kotonaan, kerran kahteen viikkoon johonkin muskariin, missä se saapurin Lauri-poika itkee kokoajan. Kyllä on niin pirun tekopyhää läppää. Oli hoidossa tai ei, ei kukaan sitä osaa sanoa mikä juuri yhdelle lapselle on se paras vaihtoehto, varsinkaan joku Mouhijärven kolmelapsinen Riitta joka luulee tietävänsä kaiken lapsenkasvatuksesta. Eiköhän ne omat vanhemmat tee juuri sillain, miten parhaimmaks näkee. Oman elämänsä hukanneet akat ovat niitä, jotka jaksaa jeesustella asiasta sitten täällä. Mikään ei ole oikea toimintatapa ja kaikki ovat oikeita toimintatapoja. Jestas mitä porukkaa!!!

Liisa Keltikangas-Järvinen,
Psykologian professori

On erikoista minkä takia psykologisia asioita käsiteltäessä lähdetään aina " survival" -tasosta, tasosta jolle voidaan mennä ja lapset vielä pärjäävät. Milloin te olette kuulleet puhuttavan kuinka minimaalista ravintoa lapselle voidaan antaa, jotta lapsi vielä pysyy hengissä? Tai kuinka paljon myrkkyä hänelle voi antaa että hän vielä sen kestää?

Kysymys ei saisi olla kuinka tiukalle lapsi voidaan vetää, vaan siitä millä tavalla me voimme turvata parhaan mahdollisen kehityskohdan lapselle tässä yhä kiihtyvässä kilpailussa ja yhä vaativammassa tilanteessa. Tämä keskustelu meiltä puuttuu kokonaan.

Psykologia on osoittanut iänkaiken että alle 3-vuotiaalle kotihoito on paras ja minkäänlaista soraääntä ei tässä tutkimuksessa tule eikä ole tullut.

Jos yleisönosastossa jotain soraääniä näette, niin ne eivät ole psykologisia tutkimuksia vaan ne ovat asenteellisia kannanottoja.

Siis yhteenvetona: alle 1½ -vuotiailta tulisi kieltään päivähoito, 3-vuotiaaksi saakka suositellaan hoitoa kotona pienessä ryhmässä ja sitten 3-vuotiaasta ylöspäin laitetaan tämä oikeus päivähoitoon. 3-vuotiaana lapsen voi laittaa esimerkiksi päiväkotiin ja tällöin aletaan puhua laadusta. Laadun määrää hoidon määrä, päivän lyhyys, hoitajien määrä ja ryhmän koko.