USA on kunnon ihmisille paljon parempi paikka kuin Suomi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
"Berebichez kertoo, että totuus iski vasten kasvoja. Palkkataso on Suomessa paljon huonompi kuin hän osasi odottaa.

–  Ajattelimme, että täällä ansaitsisi ehkä puolet siitä, mitä palkat New Yorkissa ovat. Emme osanneet ajatella, että palkkataso olisi vain viidenneksen, Berebichez sanoo Ylen haastattelussa."

 
Eli kaikki jotka on hanttihommissa on tyhmiä sinusta.. Siellä kuule aika kallista kouluttautua, ei monella ole varaa jos ei vanhemmat pysty auttamaan.
Suomalaisten mielikuva jenkkikoulutuksesta on se kun joku menee (televisiosarjoissa) maailman top-10-yliopistoon. Mutta ylivoimaisesti suurin osa ei mene. Ylivoimaisesti suurin osa valmistuu insinööriksi koulusta, josta me emme ole koskaan kuullutkaan. Eivätkä ne lukukausimaksut mahdottoman kalliita ole. Mutta toki systeemi on sikäli erilainen, että niitä koulutuksia ei makseta veroissa, vaan veroja maksetaan sen verran vähemmän, että on tarkoitus saada rahaa säästöön ennen kuin lapsi lähtee opiskelemaan.
 
Erot Suomen ja USA:n välillä ovat isot. Toisaalta erot USA:n sisälläkin ovat melkoisia. Maiden taustat ovat kovin erilaiset, ei kumpikaan voi toisenkaltaiseksi ikinä muuttua. Näen molemmissa maissa paljon hyvää, itse toivoisin että USA siirtyisi hieman vasemmalle ja Suomi taas vähän oikealle. Siellä jossain se kultainen keskitie voisi olla.

Sinällään minun mielestä USA.n demokraatit ajavat juuri tuollaista linjaa. Se on USA:n historiallisessa perinteessa jopa hieman vasemmistolaista, mutta Suomesta katsoen taas hyvin oikeistolaista politiikkaa.
 
Sun arvoilla kannattaisi suunnata Afrikkaan.

No ei todellakaan. Minähän haluan hyvän elämänlaadun, sitä Afrikassa on hankala hankkia. Suomi on ko. tarkoitukseen yksi parhaista paikoista, ainakin jos on sattunut syntymään alemman keskiluokan perheeseen.

Toki toivoisin, että Suomi olisi vähän oikeistolaisempi. Siis vähän kuin demokraatit USA:ssa. Mutta sitten USA:ssa on aina se rebuplikaaniuhka. Ja hehän ovat sitten aivan pässiä porukkaa.
 

Yhteistyössä