?
-
Vieras
Tultiin eilen illalla myöhään viikon lomamatkalta. Anoppi oli käynyt täällä joka päivä lenkittämässä koiran ja antamassa sille ruokaa ja muutenkin kattomassa, että sillä on kaikki ok. Kiva juttu siis. Matka oli tosi ihana ja rentouttava, nautittiin täysin siemauksin. Reissun jälkimainingeissa alkoi aamulla tehdä vähän mieli, ja alettiin miehen kanssa helliä toisiamme, kun poikakin nukkui vielä. Sit kun oli aika ottaa kumit esiin, niin huomattiin ettei niitä ole missään. Ja just ennen lomaa kävin ostamassa yhden paketin reissua varten ja toisen kotiin.
Anopin on täytynyt ottaa ne yöpöydän laatikosta.
Ei oo mitään muuta vaihtoehtoa. Oltiin miehen kanssa ihan äimänä, mies suuttuikin sitten ja sanoi ettei koskaan enää oteta äitiään tänne jos ei olla ite kotona. Epäilyksiä vahvistaa se, että meillä on poika 5v ja anoppi jatkuvasti puhuu, että koska se tyttö oikein tulee, kun hänellä ei muita lapsenlapsia ole. Huh, yritettiin kattoa ettei mitään muuta ole viety, eikä ilmeisesti ole, mutta ihan älytöntä että aikuinen ihminen penkoo toisten laatikoita. Ei mulle tulis mieleenkään sekaantua toisten elämän tolla tavalla. Se varmaan luulee, että ollaan niin himokkaita että painetaan paljaalla heti kun ei kumeja löydy. Mutta siinä se erehtyi. Mies suuttui niin että kyllä unohtui koko paneminen.
Mitähän tolle anopille pitäis sanoa? Mies lähti töihin, ja sovittiin, että puhutaan illalla vielä, mutta eihän tää nyt ihan normaalia voi olla. Tosi loukkaavaa minusta.
Anopin on täytynyt ottaa ne yöpöydän laatikosta.
Mitähän tolle anopille pitäis sanoa? Mies lähti töihin, ja sovittiin, että puhutaan illalla vielä, mutta eihän tää nyt ihan normaalia voi olla. Tosi loukkaavaa minusta.