Nyt on pikkujouluaika alkamassa. Siinä onkin naisilla ihmettelemistä, miten pääsee turvallisesti perille kotiin, kun matuja vaanii joka paikassa puskarikastuksia tekemässä.Kauhulla odotan minäkin seuraavaa kesää.
Miksi?Mua ihmetyttää, että kumpi on mennyt kumman asuntoon ja miksi. Onko tyttö tuntenut miehen ja mennyt/kutsunut kylään?
Raiskaus on toki raiskaus, ja kamala asia vaikka miten päin kääntää, mutta silti kummastuttaa...
Taksi ei ole tuttu? Olen hyvin harvoin kävellyt kotiin myöhään illalla saati yöllä, ja tämä koskee aikaa, jolloin Suomessa ei vielä ollut turvapaikanhakijoita ja muitakin ulkomaalaisia nimeksikään.Nyt on pikkujouluaika alkamassa. Siinä onkin naisilla ihmettelemistä, miten pääsee turvallisesti perille kotiin, kun matuja vaanii joka paikassa puskarikastuksia tekemässä.
Niin. Ehkä omaan enemmän maalaisjärkeä kuin moni muu vanhempi, mutta jos oma 14-vuotias tyttöni olisi kaveerannut vokissa asuvaa miestä niin olisin kyllä vaatimalla vaatinut vaikkapa olla läsnä tapaamisissa. Esimerkiksi. Edellisestä samanikäisen raiskauksesta ei ollut montaakaan tuntia...Miksi?
Juurihan kerrottiin, miten nuoria kehotettiin Kempeleelläkin viettämään vapaa- aikaansa kyseisten miesten kanssa ja vielä SPR:n sekä opettajien toimesta.
Mielestäni on erikoista, että ensin nuorille toitotetaan, ettei vokeista ole mitään haittaa ja asukit ei tee pahaa kenellekkään. Opettajat kehottaa kaveeraamaan ja tietyt koulut järjestää tytöille harjoitteluja vokeissa koska se on niin ihanan ennakkoluulotonta ja kuten kaikki tiedämme, ennakkoluulot on väärin. Se on rasistista.
Nyt yhtäkkiä nuoren tytön olisi pitänyt ymmärtää olla menemättä tämän ystävällisen miehen kotiin tai olla kutsumatta miestä omaan kotiinsa... herttileijaa. Tässä menee vanhallakin naisella päänuppi ihan sekaisin, niin miten ihmeessä nuoren tytön pitäisi tietää, että mitä helvettiä pitää tehdä?
Niin. Ehkä omaan enemmän maalaisjärkeä kuin moni muu vanhempi, mutta jos oma 14-vuotias tyttöni olisi kaveerannut vokissa asuvaa miestä niin olisin kyllä vaatimalla vaatinut vaikkapa olla läsnä tapaamisissa. Esimerkiksi. Edellisestä samanikäisen raiskauksesta ei ollut montaakaan tuntia...
Ööö...Joo? Tiedän missä hän käy satavarmasti.Tiedätkö sä oikeasti kaiken 14- vuotiaan elämästä tai siitä kenelle se päivän mittaan puhuu tai ketä näkee tai missä se käy?
Tottakai pää menee sekaisin, kun opetetaan että ei ole mitään pelättävää ja samaa rummutetaan myös mediassa. Katoaa terve järki kokonaan, ollaan naiiveja ja sinisilmäisiä. Joku vastuu pitää olla myös medialla ja muilla toimijoilla, mitä oikein valistetaan.Miksi?
Juurihan kerrottiin, miten nuoria kehotettiin Kempeleelläkin viettämään vapaa- aikaansa kyseisten miesten kanssa ja vielä SPR:n sekä opettajien toimesta.
Mielestäni on erikoista, että ensin nuorille toitotetaan, ettei vokeista ole mitään haittaa ja asukit ei tee pahaa kenellekkään. Opettajat kehottaa kaveeraamaan ja tietyt koulut järjestää tytöille harjoitteluja vokeissa koska se on niin ihanan ennakkoluulotonta ja kuten kaikki tiedämme, ennakkoluulot on väärin. Se on rasistista.
Nyt yhtäkkiä nuoren tytön olisi pitänyt ymmärtää olla menemättä tämän ystävällisen miehen kotiin tai olla kutsumatta miestä omaan kotiinsa... herttileijaa. Tässä menee vanhallakin naisella päänuppi ihan sekaisin, niin miten ihmeessä nuoren tytön pitäisi tietää, että mitä helvettiä pitää tehdä?
Harva teini saa tietoaan valtamediasta, paitsi ehkä otsikoista. Otsikot kertovat raiskauksista.Tottakai pää menee sekaisin, kun opetetaan että ei ole mitään pelättävää ja samaa rummutetaan myös mediassa. Katoaa terve järki kokonaan, ollaan naiiveja ja sinisilmäisiä. Joku vastuu pitää olla myös medialla ja muilla toimijoilla, mitä oikein valistetaan.
Valistus voidaan aloittaa tulijoiden kulttuurista ja minkälainen asema naisilla on lähtömaissa.
Raision raiskaustapaus järkytti Turun turvapaikanhakijoita
Minunkin äiti luuli tietävänsä tarkalleen missä olin ja millon 14- vuotiaanaÖöö...Joo? Tiedän missä hän käy satavarmasti.
Ja jos koulussa olisi ollut jokin kanssa yhteistyötä, tietäisin kyllä jos hän olisi ystävystynyt jonkun miehen kanssa siellä.
Ja olisin varmasti puhunut hänen kanssaan juuri tapahtuneesta raiskauksesta, jos olisi tekemisissä mamujen kanssa ja varoitellut jo aikaisemmin.
Mutta antaa olla...
Ai heitä huolettaa, mitä kantikset heistä ajattelevat??? Mutta heitä ei yhtään huoleta, että tyttö on raiskattu? Heille ei tule mieleen tuomita raiskausta, olla huolissaan nuorista tytöistä?Keskuksen asukkaat ovat Nurmen mukaan surullisia ja hämmästyneitä. Heitä huolettaa, kiristyykö kantaväestön asenne heitä kohtaan entisestään.
– Useammat ihmiset ovat sanoneet, että heille on huudeltu.
Huomasin saman. He ovat huolissaan omasta asemastaan ja maineestaan ja siitä, miten suomalaiset heihin suhtautuvat. Raiskattu tyttö ei pahemmin kiinnosta ketään.Turun turvapaikanhakijatkin ihan järkyttyivät tästä Raision raiskausuutisesta.
http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/832310/Raision+raiskaustapaus+jarkytti+Turun+turvapaikanhakijoita
Uutinen selvittää, että eivät järkyttyneet lapsen raiskauksesta, vaan siitä, mitä heistä nyt sitten ajatellaan.
Näin juuri.Minunkin äiti luuli tietävänsä tarkalleen missä olin ja millon 14- vuotiaana
Mutta kuten varmasti itsekkin ymmärrät, jos 14- vuotias ei halua, että äiti tietää sen tekemisistä, niin ei se ihan heti äidille valkene.
JUURI NÄIN! Erittäin hyvä huomio, olet muuten palstan fiksuimpia kirjoittajia.Miksi?
Juurihan kerrottiin, miten nuoria kehotettiin Kempeleelläkin viettämään vapaa- aikaansa kyseisten miesten kanssa ja vielä SPR:n sekä opettajien toimesta.
Mielestäni on erikoista, että ensin nuorille toitotetaan, ettei vokeista ole mitään haittaa ja asukit ei tee pahaa kenellekkään. Opettajat kehottaa kaveeraamaan ja tietyt koulut järjestää tytöille harjoitteluja vokeissa koska se on niin ihanan ennakkoluulotonta ja kuten kaikki tiedämme, ennakkoluulot on väärin. Se on rasistista.
Nyt yhtäkkiä nuoren tytön olisi pitänyt ymmärtää olla menemättä tämän ystävällisen miehen kotiin tai olla kutsumatta miestä omaan kotiinsa... herttileijaa. Tässä menee vanhallakin naisella päänuppi ihan sekaisin, niin miten ihmeessä nuoren tytön pitäisi tietää, että mitä helvettiä pitää tehdä?
Niin, uutinen, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö he olisi järkyttyneitä lapsen raiskauksesta.Turun turvapaikanhakijatkin ihan järkyttyivät tästä Raision raiskausuutisesta.
http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/832310/Raision+raiskaustapaus+jarkytti+Turun+turvapaikanhakijoita
Uutinen selvittää, että eivät järkyttyneet lapsen raiskauksesta, vaan siitä, mitä heistä nyt sitten ajatellaan.
Näin! Kyllä lasten perään pitää katsoa!Raiskaus on rikos, mutta 14-vuotiaan paikka ei ole 19-vuotiaan ulkomaalaisen eikä suomalaisen miehen yksityisasunnossa.
Palstan mukaan nuorien perään on mahdotonta katsoa. Se on vaan jännä,että jotkut pystyvät tähän mahdottomuuteen... Mahtaako olla motivaatiossa puutetta vai missä?Näin! Kyllä lasten perään pitää katsoa!
Kaikilla ei ole varaa ajaella taksilla kymmeniä kilometrejä. Esim. minulle tulee yli 30 km matka teatterireissulta kotiin. Julkisia voin käyttää, mutta se ei valitettavasti ole enää turvallista puskaraiskaajien takia.Taksi ei ole tuttu? Olen hyvin harvoin kävellyt kotiin myöhään illalla saati yöllä, ja tämä koskee aikaa, jolloin Suomessa ei vielä ollut turvapaikanhakijoita ja muitakin ulkomaalaisia nimeksikään.
Sinä et varmaan ole palstan ainoa jolla on taloudessa teini. Joillain voi olla useampiakin.Meinasitteko laittaa lapsenne käsiraudoista kiinni patteriin tulevan varalta, ainoa keino jolla varmistatte ettei teini lähde omin päin jonnekin. Se teidän pikku mussu kun ei enää teininä teitä välttämättä tottele, voi tulla murkkuikä monille shokkina joka luulee kontrolloivansa lasta samalla tavalla kuin lapsena. Pikkulapsi pitää teitä suunnilleen jumalana, teini pitää teitä antikristuksena, jos hieman kärjistäen selitän eroa.
Monet vanhemmat ylä sinisilmäisesti uskovat valtamedian ja ministerien höpinöihin siitä, ettei mitään pelättävää ole.Harva teini saa tietoaan valtamediasta, paitsi ehkä otsikoista. Otsikot kertovat raiskauksista.
Ja eivätkö myös vanhemmat voi valistaa jälkikasvukaan vaaroista? Miksi kaikki lapsiin liittyvä pitäisi ulkoistaa?