Uhmaikä vie hermot :(

Onko muilla tällaista? Uhmaikäinen huutaa ja raivoaa tunti kaupalla, heittelee tavaroita ja potkii ja tekee juuri niitä asioita jotka ovat kiellettyjä. Tietenkin vielä katsoo että varmasti huomaan että hän tekee kiellettyä. Vaikka kuinka sylittelisi, kehuisi, kannustaisi ja leikkisi ja lukisi niin mikää ei auta. Aina on vaan naama väärinpuolin. :headwall:

Nyt poika sai taas sellaisen raivarin että kannoin sänkyyn ja kiedoin peittoon pitelin raivoavaa poikaa väkisin ettei satuta itseään ja minua. Tällä kertaa raivo kesti vain noin 15 min ja poika nukahti. Päikkäreille ei ole tänään aiemmin suostunut.

Alkaa oikeasti jo vähän ottamaan pattiin kun itseä koko ajan joka paikka särkee ja on vaikea olla ja hengittää tämän ison mahan kanssa. Ja ymmärrys lasta kohtaan on todella koetuksella. Poika on minusta nykyään ihana vain silloin kun nukkuu :ashamed: . Sorrun huutamaan ja raivomaan pojalle kun hermot lopulta jossain vaiheessa päivää napsahtavat. Sitä ennen olen käynyt monta kertaa vessassa laskemassa kymmeneen ja valellut naamaani kylmällä vedellä yms. Tiedän että raskaushormooneilla on iso vaikutus hermoihini, koska aiemmin pinnani oli todella pitkä.

Raivoavatko muidenkin lapset niin että on pakko pitää kiinni ja odotaa että raivo menee ohi? Ärsyttävää on sekin että vieraissa lapsi on kuin herran enkeli: iloinen, reipas, helppo ja erittäin kiltti. Sitten kukaan ei usko millaista täällä kotona oikeasti arkisin on vaan luullaan että liioittelen.
 
joku
Yritä vaan jaksaa jotenkin...vaikka varmasti on raskasta jos oot raskaanaki!!! Pystyisitkö laittaa poikaas vaikka osa-aikahoitoon? Se vois auttaa, ja saisit rauhas keskittyä vauvaankin jatkossa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja joku:
Yritä vaan jaksaa jotenkin...vaikka varmasti on raskasta jos oot raskaanaki!!! Pystyisitkö laittaa poikaas vaikka osa-aikahoitoon? Se vois auttaa, ja saisit rauhas keskittyä vauvaankin jatkossa!
Olen ajatellut että syksyllä poika menisi yhdeksi päiväksi viikossa päiväkotiin jos saadan paikka.
 
Meillä ei fyysisesti riehu, mutta huutaa ja kiukkuaa ja osottaa mieltään. Aika useasti itketään lopulta kuorossa pojan kanssa kun mikään ei kelpaa mitä tekee tai tarjoaa ja mitään ei kuunnella eikä mitään uskota ja jos kielletään, niin tehdään entistä enemän (vielä virnistellään päälle) ja sitten kun haetaan tilanteesta pois alkaa armoton huuto ja kiljuminen mikä ei lopu hyvällä eikä pahalla ja sanoa ei voida jos vaikka jotain haluaa vaan ensin alotetaan kauhea kiljuminen ja sitten ehkä kerrotaan mistä on kyse.

Onneks on ees välillä ihana ja söpö, jaksaa taas ehskä seuraavan kiukku kohtauksen.
 
Meille syntyi muutama viikko sitten uusi vauva, ja aluksi kaikki näytti menevän hyvin isoveljen (1v8kk) osalta, mutta sitten yhtenä päivänä yllättäen iski uhma. Nyt viikon ajan poika on saanut kiukkukohtauksia useita kertoja päivässä. Hän hermostuu ihan pienestä, joskus itse en edes hoksaa mistä, makaa lattialla, potkii, itkee, huutaa, rääkyy, saattaa heittää tavaroita, pyytää syliin mutta valahtaa samantien lattialle... Hampaidenpesu ei enää onnistu ja nukkumaanmenosta on tullut hankalaa. Poika on vuoden iästä lähtien nukkunut omassa huoneessa omassa sängyssä, hänet on vain viety sänkyyn ja hän on nukahtanut itsekseen eikä ole tullut sängystä pois. Nyt tulee pois sängystä jatkuvasti, ihan vain huomiota saadakseen. Välillä nukkumaanmeno menee "tappeluksi" ja itkuksi, kunnes poika on liian väsynyt jatkaakseen.

Isona ongelmana on se, että minä en jaksa. Olen ihan rikki, kun äidin kiltistä pojasta on tullut tuollainen huutava ja rääkyvä vastaanhangoittelija. Yritän pysyä rauhallisena kohtausten aikana, mutta yhä harvemmin se onnistuu. Mulla siis menee hermo ja sorrun huutamaan pojalle ja välillä jopa purskahdan itkuun. Muutenkin mun päivät on välillä yhtä itkemistä tämän tilanteen takia. Pelkään sitä, kun mies lähtee loman jälkeen töihin ja pitkille työreissuille. En ymmärrä miten ikinä voin pärjätä kahden lapsen, pienen vauvan ja uhmaikäisen taaperon kanssa.

Miten te muut uhmaikäisten vanhemmat jaksatte?!
 

Yhteistyössä