Uhmaikä väsyttää...

[tankero]

3-vuotiaalla on alkanut kauhea uhmakausi, järjestää kohtauksen milloin vaan ja missä vaan. Tuntuu että on aivan out of control kun uhma iskee päälle. Pukeminen on yhtä tappelua, lapsi kiljuu kuin syötävä, potkii ja rimpuilee. Ongelma on se, että tunnen itseni ihan avuttomaksi ja huonoksi äidiksi, tänäänkin lapsi järjesti kirjastossa esityksen, lähdin sieltä kiljuva muksu kainalossa paheksuvien katseiden saattelemana. Kun joudun pukemaan lastani väkisin, ihmiset katsovat kuin olisin joku lapsen pahoinpitelijä. Odotan koko ajan koska tulee sossuilta kirje että joku on tehnyt meistä ilmoituksen. Olen ihan yksin lapsen kanssa, isänsä kuollut. Lisäksi minulla on tytär joka on 14-vuotias ja tällä taas vaikea murrosikä. Kuraattorilla rampataan hänen kanssaan.

Tuntuu että verisuoni paukahtaa päästä, niinkuin minulla ei olisi mitään otetta kumpaankaan. Joskus tuntuu että pitäisi luovuttaa ja antaa johonkin parempaan hoitoon noi tenavat kun en osaa niitä kasvattaa. Lähtis pois ja yrittäis unohtaa koko surkean yrityksen...Itkettää ja masentaa, koko ajan on huono omatunto ja pinna kireällä. Silti rakastan noita riiviöitä yli kaiken, omaa elämää ei mulla olekaan.

 

[nyt tsemppiä]

Sinä oot lapsillesi paras äiti, ei kukaan oo täydellinen. Koita rentoutua jollain tapaa.

 

[--]

Yritä saada vähän lepoa lapsista välillä. Onko sinulla turvaverkostoa, joka voi hoitaa heitä välillä, että saisit hengähtää? Ellei, niin kannattaa harkita vaikka ihan MLL hoitajaa. Muutamakin tunti kerran kuukaudessa aikaa tehdä ihan omia juttuja ja rakentaa sitä "muuta elämää" pitäisi olla jokaisen äidin perusoikeus!

 

[halipupup harmaana]

Mieti joskus rauhassa vaikka sitä pukemistilannetta ja koita löytää joku jekku, jolla taas lapsen pukemaan. Yleensä 3vllä on hyvä mielikuvitus ja kun sitä käyttää hyväkseen, pukeminenkin voi onnistua uhmaiästä huolimatta. Jaksamista!

 

[tankero]

On minulla välillä harvoin sitä omaakin aikaa, tuntuu vaan että en osaa nauttia siitä. Päässä koko ajan sellainen tunne että pitää olla "valmiudessa". Lisäksi siitä vapaa-ajastakin tulee huono omatunto, kun ajattelen että en oo sitä ansainnut, kun olen niin paska äiti. Pelkään hysteerisesti että sairastun joko fyysisesti tai henkisesti, niin että pieni tyttöni joutuu johonkin lastenkotiin. Mietin että olen omilla valinnoillani aiheuttanut sen, että lapseni ovat noin vaikeita, rikkinäinen perhe ja ankea elämä vuokramurjussa. Mutta minkäs näille enää voi, oon menettänyt toivoni että elämä voisi tästä jotenkin parantua, kunhan selviydyn päivästä toiseen

Joskus pukemistilanteessa auttaa kun sanon että mennään tekemään jotain kivaa jos puet nätisti, mutta ei yleensä. Koska lapsi ei kuule sen korviahuumaavan kiljuntansa läpi mun sanomisiani. Ja muutenkin on ihan hysteerinen, lyö ja potkii, heittelee tavaroita kohti. Ollut kyllä aina tempperamenttinen, nyt vaan raivareilla ryyditettyä.

 

[vieailijaxx]

Teet oikein kun asetat silti rajat uhmaikäiselle ja puet vaikka väkisin. Hän on tempperamenttinen ja kokeilee varmaan siis kaikessa mahdollisessa. Suurempia ongelmia on tiedossa jos et aseta rajoja nyt. Älä mieti koskaan mitä muut ajattelevat ja useimmat varmasti näkevät että teet aivan oikein. Uhmiksen kanssahan ei voi neuvotella ja useinhan vielä väsyneenä niitä uhmakohtauksia riittää. Silloin pitää vain lähteä tilanteesta ja hetken päästä lapsi jo unohtaa asian josta sai raivarin. Se on paras ajatus tuossa iässä että se uhmaikä laantuu ja loppuu aivan varmasti. Lapsi oppii itsekontrollia ja kärsivällsyyttä kun vain jaksat itse olla kärsivällinen. Jaksamista!

 

[tankero]

Kiitos vastauksista ihanat Kaipa tämä tosiaan helpottaa ajan myötä, välillä vaan meinaa epätoivo ottaa vallan kun tuntuu että on ihan vailla konsteja. Kai tätäkin elämäntilannetta vielä joskus muistelee lämmöllä, varsinki jos saan muksut kasvatettua täysjärkisiksi aikuisiksi. Tuntuu vaan väsyttävältä kun jatkuvasti joutuu olemaan yksin kasvatusvastuussa, pää ei koskaan ole lomalla vaikka lapset olisivatkin hetken poissa.

 

[vieailijaxx]

Teet oikein kun asetat silti rajat uhmaikäiselle ja puet vaikka väkisin. Hän on tempperamenttinen ja kokeilee varmaan siis kaikessa mahdollisessa. Suurempia ongelmia on tiedossa jos et aseta rajoja nyt. Älä mieti koskaan mitä muut ajattelevat ja useimmat varmasti näkevät että teet aivan oikein. Uhmiksen kanssahan ei voi neuvotella ja useinhan vielä väsyneenä niitä uhmakohtauksia riittää. Silloin pitää vain lähteä tilanteesta ja hetken päästä lapsi jo unohtaa asian josta sai raivarin. Se on paras ajatus tuossa iässä että se uhmaikä laantuu ja loppuu aivan varmasti. Lapsi oppii itsekontrollia ja kärsivällsyyttä kun vain jaksat itse olla kärsivällinen. Jaksamista!