Ilta-Sanomat 30.10.2008 Ulla Appelsin kirjoitti:
Eveliina on metsässä. Heti kotitalon takana alkaa synkkä, suuri ja tiheä ryteikkö, jonne Eveliina on mennyt kävelyllye kuten niin usein ennenkin. Eveliina ei osaa pelätä metsää. Hän kulkee rauhassa ja ajatuksissaan, kunnes hän loukkaa metsässä itsensä. Hän tajuaa kauhukseen, ettei pysty enää kävelemään. Tulee pimeä. Hänellä on kylmä. Hänellä on yllään vain pitkä, ruskea hame ja pitkähihainen pusero... Eveliina huutaa apua, mutta metsä nielee tytön äänen. Mutta Eveliina ei aio luovuttaa. Hän aikoo taistella.
Eveliina makaa metsässä saman kuusen juurella. Hänellä on kauhea nälkä, mutta hän ei jää neuvottomaksi. Hän kaivaa maasta etanoita ja syö nitä sekä puolukoita. Jalassaan hänellä on kirkkaanvihreät crocsit, joihin kerääntynyttä vettä hän juo yön jälkeen. Vettä on hyvin vähän, jano vaivaa koko ajan. Jossain kaukana kuuluu etsijöiden koirien haukku. Eveliina huutaa taas. Miksi kukaan ei tule? Miksi kukaan ei kuule? Eveliina tietää, että hän ei ole kovin kaukana. Kotiin on vain noin kilometrin matka, lähin metsäautotie kulkee noin 400 metrin päässä.
Eveliina kuulee ja näkee lentokoneen taivaalla. Se voisi olla hänen pelastuksensa. Metsä on kuitenkin niin sakeaa, että sinne ei koneesta näe. Mutta entä puu? Tytöllä välähtää. Hän puree hampaat yhteen ja yrittää kiivetä lähimpään kuuseen. Sieltä hän voisi vilkuttaa koneelle, jos kone vain kääntyisi ja jos... Eveliinan ote kirpoaa ja hän putoaa maahan. Lentokone katoaa näköpiiristä.
Eveliina istuu kädet polvien ympärillä saman kuusen juurella. Hän on pahoin kylmettynyt ja väsynyt. Viime yönä oli jo vähän pakkasta... Kuinka kauan hän enää jaksaa... Mutta mistä tuo ääni kuuluu? Joku huutaa Eveä? Kurkku on kuiva, mutta Eveliina huutaa kaikin voimin. "Täällä. Tulkaa ääntä kohti. Täällä."
Tarinan yksityiskohdat perustuvat etsinnöissä mukana olleen Eveliinan sisaren haastatteluun. Pahoin kylmettynyt Eveliina toipuu nyt sairaalassa.