Metsänpeitto on suomalaisessa uskomusperinteessä tila, johon luonnossa kulkeva ihminen tai kotieläin voi joutua.
Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Jotkut kertovat maailman samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä saattaa muuttua vieraaksi ja erilaiseksi, joskus jotenkin nurinkuriseksi, jopa ylösalaiseksi. Jotkut metsänpeittoon joutuneet jähmettyvät paikalleen pystymättä liikkumaan tai puhumaan, toiset taas kulkevat läpi tuntemattomaksi muuttuneen seudun. Usein tarinoissa metsänpeittoon myös eksytään.
Metsänpeittoon joutuneen väitetään katoavan muiden näkyvistä, eivätkä muut löydä häntä, vaikka kulkisivat ohi. Metsänpeittoon joutunut saattaa myös näyttää kiveltä tai kannolta. On kertomuksia, joissa kadonnutta lehmäänsä etsivä istuu kivelle, tietämättä että istuu lehmänsä päälla. Jotkut pääsevät itsestään metsänpeitosta, toiset taas tehtyään taikatemppuja, ja joidenkin kerrotaan kadonneen iäksi.
Metsänpeitosta pääsemiseksi on erilaisia keinoja, kuten vaatekappaleen kääntäminen nurin päin tai jalkojensa välistä katselu. On myös erilaisia keinoja löytää metsänpeittoon joutunut, kuten juuriston tai solmuun väännetyn puun läpi katselu, jalanjälkien kääntäminen ympäri tai veden kaataminen jälkiin. Myös kadonneen etsijä on voinut kääntää vaatteitaan nurin päin. Päästäjä oli tietäjä, joka kykeni palauttamaan metsänpeittoon joutuneen.