Työelämä ja mielenterveysongelmat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja elämä on
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

elämä on

Vieras
Miten te joilla ongelmana ahdistus, jännittäminen, paniikki tms. olette pärjänneet työelämässä? Millä alalla olette?
Itse mietiskelen vaihtoehtoja, mutta kaikki tuntuu niin vaikealta, kun jo ajatus uudesta työpaikasta, koulusta tai edes työhaastattelusta saa vatsan sekaisin.
 
sama vika, itselläni masennusta, paniikkihäiriö/sosiaalisten tilanteiden jännittämistä, ja en todellakaan tiedä mitä rupeaisi tekemään kun kuntoutus päättyy, kaikki kontaktit muihin ihmisiin on muutenkin niin helvetin vaikeita...
 
Juu ei oo helppoo. Paineet on kovat kun pitäis ja pitäis.. harva ymmärtää miten ahdistavalta se tuntuu. Mut "kiva" kuulla etten oo ainut vaikka harnihan se on että tämmösestä inhottavasta ongelmasta joutuu kärsimään!
 
mä olen sellasessa duunissa joss saan ollla yksin :D
liikun öisin yksin autolla, mun asiakkaaty on aina väärässä joten eipä tarvii siitäkään ressata... :D
työ haastattelu oli kyllä aika vaikea...
 
Mä olen ajatellut, että on ihan normaalia että menee maha aivan sekaisin kun pitää ajatella uutta työpaikkaa tai koulua. Ihmekös se, jos uudet isot asiat jännittää. Mulla menee aina maha sekasin ennen työhaastattelua tai muuta jännää tilannetta, mut eihän se estä mitään tekemästä, kun menee vaan vaikka tuntuu kaameelta. Ja kädet tärisee ja ääni värisee ja silmissä sumenee ja polvet tutisee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja elämä on:
tarkotin tota yötyötä, että kuulostaa hyvältä...
Onhan se johki pisteeseen ihan normaalia se jännittäminen.

Ehkä siihen pisteeseen asti, että pystyy kuitenkin menemään, näin luulen. Eli että elää elämää, vaikka ahdistaakin välillä niin perusteellisesti. Sit jos jää kotiin, niin tilanne on kai paljon huonompi.

Mä en ole ihan varma, että uskaltaisinko ottaa tollasta yksinäistä hommaa, että jos erakoidun lopullisesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja elämä on:
tarkotin tota yötyötä, että kuulostaa hyvältä...
Onhan se johki pisteeseen ihan normaalia se jännittäminen.

Ehkä siihen pisteeseen asti, että pystyy kuitenkin menemään, näin luulen. Eli että elää elämää, vaikka ahdistaakin välillä niin perusteellisesti. Sit jos jää kotiin, niin tilanne on kai paljon huonompi.

Mä en ole ihan varma, että uskaltaisinko ottaa tollasta yksinäistä hommaa, että jos erakoidun lopullisesti.

no, toki nään duunikavereita tauoilla... eikä tosissaan työ sovi kaikille, koska yksin pitää pärjätä.. mutta kun alasta tykkään ja yksin viihdyn niin on ihan unelma mulle... :D :D :D
 
Ohjelmointi on aika yksinäistä hommaa. Mitä isommasta firmasta kyse, sitä varmemmin et joudu koskaan asiakkaiden kanssa tekemisiin. Työkavereita tietysti joutuu näkemään, mutta suurin osa työstä on näppiksen ääressä yksin väsäämistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja elämä on:
tarkotin tota yötyötä, että kuulostaa hyvältä...
Onhan se johki pisteeseen ihan normaalia se jännittäminen.

Ehkä siihen pisteeseen asti, että pystyy kuitenkin menemään, näin luulen. Eli että elää elämää, vaikka ahdistaakin välillä niin perusteellisesti. Sit jos jää kotiin, niin tilanne on kai paljon huonompi.

Mä en ole ihan varma, että uskaltaisinko ottaa tollasta yksinäistä hommaa, että jos erakoidun lopullisesti.

no, toki nään duunikavereita tauoilla... eikä tosissaan työ sovi kaikille, koska yksin pitää pärjätä.. mutta kun alasta tykkään ja yksin viihdyn niin on ihan unelma mulle... :D :D :D

Mä taas viihdyn yksin vähän liiankin hyvin... :whistle: En edes huomais vaikka en viikkoon puhuis sanaakaan kenenkään kanssa. Mulle on ihan hyvä että työn puolesta on pakko olla sosiaalinen.
 
Toisaalta olen kyllä sosiaalinen. Haaveilen työstä jossa mulla olisi mukava työkaveri tai työkaverit. En ole mikään hiirulainen. Mutta tietyt asiat tuottaa NIIN tuskaa NIIN tuskaa...
 
Minulla on myös aika paljon kaikkea esim.paniikkkihäiriötä ja sos.tilanteitten pelkoa.vielä en ole ollut kuin pieniä pätkiä työelämässä ja mietin juuri tuota samaa.....että mikä on se minun paikkani työelämässä.nyt keskityn vielä pieniin lapsiini.aika yleistä taitaa olla tämäkin,vaikka usein tuntuu että on aivan ypöyksin.....miten te muut selviätte ihan arjessa?välillä itellä on aikamoista rämpimistä eteenpäin.
 
mie: elämä on todellakin rämpimistä ollut! Pienetkin asiat tuottaa vaikeuksia esim. virastoissa käynti.
Rakastan olla kotiäiti ja vielä aion nauttia siitä, mutta kuitenkin sitä jo miettii valmiiksi ja stressaa MITÄ TEEN SITTEN?! Haluan pärjätä elämässä ja opetella pikku hiljaa rohkeammaksi, en halua jäädä kotiin makaamaan, sitten kun se aika koittaa että työ tai koulu on ajankohtaista. Mun työ pitäis olla sellanen suht yksinkertanen että pikku hiljaa saisin itseluottamusta ja siitähän sitten voisi joskus vaihtaa vaativampaan työhön. Kuitenkaan en haluisi olla vastuussa yksin kaikesta, vaan se tykaveri oisi mukava olla jakamassa vastuuta. Niin.. siinäpä miettimistä mikä se työ voisi olla.
 

Similar threads

Yhteistyössä