Itse menin vielä työhaastatteluun autuaan tietämättömänä raskaudesta, mutta ensimmäisenä työpäivänäni tiesin asiasta ja soitin pomolleni yövuoron jälkeen aamulla, etten valitettavastu haluakaan jatkaa niin raskaiden töiden parissa koska olen raskaana. Siitäkös pomo ihan pettyikin, ainakin se naispomo oli sitä mieltä että raskaus ei ole sairaus.. Ei olekaan, mutta en halunnut itse ottaa mitään riskejä, lapsettomuutta takana joten lapsi oli mulle tärkeempi kun ykskään duuni.
Vaikka olisin saanut keskenmenon ja pudonnut tyhjän päälle että nyt ei ole duunia eikä lastakaan, en olisi silti katunut päätöstäni. Työ ei ole tärkein asia tässä elämässä mulle, enkä koe työpaikan menettämistä minään kammottavana ja surullisena menetyksenä.
Ehkä siks kun mulla on kaksikin eri (hyvää) ammattia joihin voin yrittää hakeutua töihin, eikä koskaan oo yhdestä työpaikasta kiinni mun tulevaisuus, ei sit millään tasolla......