TYMPII AVIOEROT!!!!!!!!!!!

[vieras]

Eikös tuollaiset olisi kannattanut sopia etukäteen? Ja jos asiat olivat jo ennakolta vinossa, kuinka ihmeessä kuvittelitte lapsen helpottavan tilannetta? Miksi ylipäätään lähditte keikuttamaan venettä?
Ja onko valvominen helpompaa yksin? Tai lapsenhoito? Ja eikö asiat olisi helpottuneet ajan myötä? [/quote]

Mielestäni tämän tyyppiset kommentit ovat melkoista jossittelua. Kyllähän täydellisessä maailmassa elävät täydelliset ihmiset toimivat juuri ennakoiden, etc. Usein sitä ihminen kuitenkin sulkee silmänsä eikä halua tunnustaa asioita ennen kun ne "iskee" kunnolla päin pläsiä. Tämäkin piirre tekee meistä siis vain inhimillisiä ihmisiä.

 

Eikös tuollaiset olisi kannattanut sopia etukäteen? Ja jos asiat olivat jo ennakolta vinossa, kuinka ihmeessä kuvittelitte lapsen helpottavan tilannetta? Miksi ylipäätään lähditte keikuttamaan venettä?
Ja onko valvominen helpompaa yksin? Tai lapsenhoito? Ja eikö asiat olisi helpottuneet ajan myötä?

Mielestäni tämän tyyppiset kommentit ovat melkoista jossittelua. Kyllähän täydellisessä maailmassa elävät täydelliset ihmiset toimivat juuri ennakoiden, etc. Usein sitä ihminen kuitenkin sulkee silmänsä eikä halua tunnustaa asioita ennen kun ne "iskee" kunnolla päin pläsiä. Tämäkin piirre tekee meistä siis vain inhimillisiä ihmisiä.[/quote]

Jos aina ja joka asiassa menee vain tunteidensa varassa, voi sotkea elämänsä loppuiäkseen. Aikuisuuteen kuuluu myös kyky hillitä tunteitaan ja ajatella asioita järjen kautta. Pikkulapset säntäävät asioihin tunteidensa mukaan.

 

[Rukoilijasirkka]

Mua harmittaa semmonen, et mun lapsia tutustutetaan kaikenmaailman varamummoihin ja varapappoihin. Mennään naimisiin ja muutetaan yhteen. Sitten ilmotetaankin vaan meille, kuinka ollaankin erottu ja muutettu pois ja lapset ei enää ikinä näe varamummoa, johon ovat juuri tottuneet. Jotenkin vaan pitäs tajuta, että ei nämä seurustelut ja naimisiinmenot pelkästään itseä koske. |O

 

[realisti]

Ei se lapsenhiotokaan niin mene, että nainen määrää milloin mies hoitaa. Antaisitte miehelle tilaa ja mahdollisuuksia tehdä asioita, kun he pystyvät siihen, eikä niin, että marttyyrinä teette kaiken opetatte miehen siihen ja sitten ykskaks alatte vaatia omaa aikaa ja määräätte, että hoida lasta, kun mä aina hoidan.
Miksi et laittanut lasta hoitoon, kun sun piti nukkua? Mies laittoi, kun hänen piti nukkua ja sä revit siitä persettäs.
Eihän se mies tietenkään mitään tee, jos tietää, että kyllä vaimo hoitaa (pahimmassa tapauksessa miehen tekotapa ei kelpaa vaimolle ja ajattelee, että turhaa edes yritän)

 

[sekoboltsi tilhi]

Eikös tuollaiset olisi kannattanut sopia etukäteen? Ja jos asiat olivat jo ennakolta vinossa, kuinka ihmeessä kuvittelitte lapsen helpottavan tilannetta? Miksi ylipäätään lähditte keikuttamaan venettä?
Ja onko valvominen helpompaa yksin? Tai lapsenhoito? Ja eikö asiat olisi helpottuneet ajan myötä?

Mielestäni tämän tyyppiset kommentit ovat melkoista jossittelua. Kyllähän täydellisessä maailmassa elävät täydelliset ihmiset toimivat juuri ennakoiden, etc. Usein sitä ihminen kuitenkin sulkee silmänsä eikä halua tunnustaa asioita ennen kun ne "iskee" kunnolla päin pläsiä. Tämäkin piirre tekee meistä siis vain inhimillisiä ihmisiä.

Jos aina ja joka asiassa menee vain tunteidensa varassa, voi sotkea elämänsä loppuiäkseen. Aikuisuuteen kuuluu myös kyky hillitä tunteitaan ja ajatella asioita järjen kautta. Pikkulapset säntäävät asioihin tunteidensa mukaan.[/quote]

asioista oli kyllä puhuttu ja sovittu ennen lapsen syntymää, ja ei syy miksi lapsi hankittiin oli juurikin se että haluttiin elää yhdessä, haluttiin ajatella että kyllä me vielä 80v kiikutaan yhdessä kiikkutuolissa onnellisina.. mutta todellisuus on haaveita ihmeellisempi.. elämä on riskien ottamista, otettiin riski, hankittiin lapsi, en kadu hetkeäkään sitä että pojan sain, mistään hinnasta en muuttaisi mennyttä, se nyt vain sitten "maksoi" parisuhteen..
ja valvominen on todellakin helpompaa yksin, koska se tapahtuu mun omasta valinnasta, ei pakosta koska toinen ei halua tulla puolitiehen vastaan, olen joo helevetin väsynyt välillä, mutta saan tehdä mieluista työtä, viettää paljon aikaa pojan kanssa ja ainakaan mun ei tarvii kuunnella mäkätystä tekemättömistä asioista jotka on jäänyt väsymyksen takia tekemättä, olen oman elämäni herra, ja onnellinen siitä
ex mieskin oppi erosta, hänellä on uusi suhde missä naisella on lapsi, ja on käytös muuttunut.. eli hyvä asia ole että erottiin, itselläkin on uusi onni löytynyt ja olen aidosti onnellinen ja tyytyväinen..

 

[s]

Eikös tuollaiset olisi kannattanut sopia etukäteen? Ja jos asiat olivat jo ennakolta vinossa, kuinka ihmeessä kuvittelitte lapsen helpottavan tilannetta? Miksi ylipäätään lähditte keikuttamaan venettä?
Ja onko valvominen helpompaa yksin? Tai lapsenhoito? Ja eikö asiat olisi helpottuneet ajan myötä?

Mielestäni tämän tyyppiset kommentit ovat melkoista jossittelua. Kyllähän täydellisessä maailmassa elävät täydelliset ihmiset toimivat juuri ennakoiden, etc. Usein sitä ihminen kuitenkin sulkee silmänsä eikä halua tunnustaa asioita ennen kun ne "iskee" kunnolla päin pläsiä. Tämäkin piirre tekee meistä siis vain inhimillisiä ihmisiä.

Jos aina ja joka asiassa menee vain tunteidensa varassa, voi sotkea elämänsä loppuiäkseen. Aikuisuuteen kuuluu myös kyky hillitä tunteitaan ja ajatella asioita järjen kautta. Pikkulapset säntäävät asioihin tunteidensa mukaan.

asioista oli kyllä puhuttu ja sovittu ennen lapsen syntymää, ja ei syy miksi lapsi hankittiin oli juurikin se että haluttiin elää yhdessä, haluttiin ajatella että kyllä me vielä 80v kiikutaan yhdessä kiikkutuolissa onnellisina.. mutta todellisuus on haaveita ihmeellisempi.. elämä on riskien ottamista, otettiin riski, hankittiin lapsi, en kadu hetkeäkään sitä että pojan sain, mistään hinnasta en muuttaisi mennyttä, se nyt vain sitten "maksoi" parisuhteen..
ja valvominen on todellakin helpompaa yksin, koska se tapahtuu mun omasta valinnasta, ei pakosta koska toinen ei halua tulla puolitiehen vastaan, olen joo helevetin väsynyt välillä, mutta saan tehdä mieluista työtä, viettää paljon aikaa pojan kanssa ja ainakaan mun ei tarvii kuunnella mäkätystä tekemättömistä asioista jotka on jäänyt väsymyksen takia tekemättä, olen oman elämäni herra, ja onnellinen siitä
ex mieskin oppi erosta, hänellä on uusi suhde missä naisella on lapsi, ja on käytös muuttunut.. eli hyvä asia ole että erottiin, itselläkin on uusi onni löytynyt ja olen aidosti onnellinen ja tyytyväinen..[/quote]

Ja meinaat sitten, että mies ei olis voinu teidän suhteessa muuttua? Eiköhän liito ole yhteinen kauppa ja, jos olisitte halunneet niin varmasti olisitte onnistuneet pääsemään tuon lapsehoito kriisin yli.

 

[www]

Ei se lapsenhiotokaan niin mene, että nainen määrää milloin mies hoitaa. Antaisitte miehelle tilaa ja mahdollisuuksia tehdä asioita, kun he pystyvät siihen, eikä niin, että marttyyrinä teette kaiken opetatte miehen siihen ja sitten ykskaks alatte vaatia omaa aikaa ja määräätte, että hoida lasta, kun mä aina hoidan.
Miksi et laittanut lasta hoitoon, kun sun piti nukkua? Mies laittoi, kun hänen piti nukkua ja sä revit siitä persettäs.
Eihän se mies tietenkään mitään tee, jos tietää, että kyllä vaimo hoitaa (pahimmassa tapauksessa miehen tekotapa ei kelpaa vaimolle ja ajattelee, että turhaa edes yritän)

TÄLLAISIA PAREJA UNNEN MONTA!!!

 

Eikös tuollaiset olisi kannattanut sopia etukäteen? Ja jos asiat olivat jo ennakolta vinossa, kuinka ihmeessä kuvittelitte lapsen helpottavan tilannetta? Miksi ylipäätään lähditte keikuttamaan venettä?
Ja onko valvominen helpompaa yksin? Tai lapsenhoito? Ja eikö asiat olisi helpottuneet ajan myötä?

Mielestäni tämän tyyppiset kommentit ovat melkoista jossittelua. Kyllähän täydellisessä maailmassa elävät täydelliset ihmiset toimivat juuri ennakoiden, etc. Usein sitä ihminen kuitenkin sulkee silmänsä eikä halua tunnustaa asioita ennen kun ne "iskee" kunnolla päin pläsiä. Tämäkin piirre tekee meistä siis vain inhimillisiä ihmisiä.

Jos aina ja joka asiassa menee vain tunteidensa varassa, voi sotkea elämänsä loppuiäkseen. Aikuisuuteen kuuluu myös kyky hillitä tunteitaan ja ajatella asioita järjen kautta. Pikkulapset säntäävät asioihin tunteidensa mukaan.

asioista oli kyllä puhuttu ja sovittu ennen lapsen syntymää, ja ei syy miksi lapsi hankittiin oli juurikin se että haluttiin elää yhdessä, haluttiin ajatella että kyllä me vielä 80v kiikutaan yhdessä kiikkutuolissa onnellisina.. mutta todellisuus on haaveita ihmeellisempi.. elämä on riskien ottamista, otettiin riski, hankittiin lapsi, en kadu hetkeäkään sitä että pojan sain, mistään hinnasta en muuttaisi mennyttä, se nyt vain sitten "maksoi" parisuhteen..
ja valvominen on todellakin helpompaa yksin, koska se tapahtuu mun omasta valinnasta, ei pakosta koska toinen ei halua tulla puolitiehen vastaan, olen joo helevetin väsynyt välillä, mutta saan tehdä mieluista työtä, viettää paljon aikaa pojan kanssa ja ainakaan mun ei tarvii kuunnella mäkätystä tekemättömistä asioista jotka on jäänyt väsymyksen takia tekemättä, olen oman elämäni herra, ja onnellinen siitä
ex mieskin oppi erosta, hänellä on uusi suhde missä naisella on lapsi, ja on käytös muuttunut.. eli hyvä asia ole että erottiin, itselläkin on uusi onni löytynyt ja olen aidosti onnellinen ja tyytyväinen..[/quote]
Hyvä sitten niin, mutta aika nopeasti luovutitte mielestäni. Viisi vuotta kokonaisuudessaan on mielestäni tosi lyhyt aika parisuhteessa. Varsinkin, jos haavekuvat kiikustuolista olivat yhteisiä. Sitten ei jakseta edes pikkulapsiaikaa runnoa läpi. Kyllä 50-60 vuodessa ehtii tulla monta ryppyä rakkauteen. Pahojakin. Ei sinne kiikkustuoliin yhdessä ehdi, jos aina luovuttaa vuoden-parin heikomman kauden jälkeen. Joutuu aika monta kertaa aloittamaan alusta, jos pitkäjänteisyys on tuota luokkaa. Arvovaltakiistat tosin tekevät helposti tuon, kun kumpikaan ei halua antaa periksi, vaan pidetään itsepintäisesti kiinni 50-50 vastaantulosta joka asiassa. Ei parisuhde ole matematiikkaa eikä nollasummapeliä.

 

[sekoboltsi tilhi]

Ei se lapsenhiotokaan niin mene, että nainen määrää milloin mies hoitaa. Antaisitte miehelle tilaa ja mahdollisuuksia tehdä asioita, kun he pystyvät siihen, eikä niin, että marttyyrinä teette kaiken opetatte miehen siihen ja sitten ykskaks alatte vaatia omaa aikaa ja määräätte, että hoida lasta, kun mä aina hoidan.
Miksi et laittanut lasta hoitoon, kun sun piti nukkua? Mies laittoi, kun hänen piti nukkua ja sä revit siitä persettäs.
Eihän se mies tietenkään mitään tee, jos tietää, että kyllä vaimo hoitaa (pahimmassa tapauksessa miehen tekotapa ei kelpaa vaimolle ja ajattelee, että turhaa edes yritän)

mä en kertaakaan arvostellut miehen tapaa hoitaa lasta, mä neuvoin jos mies kysyi.. ja mä en laittanut poikaa hoitoon siksi että mä jouduin maksamaan jo siitä että mies sen laittoi hoitoon.. ja sitäpaitsi, eikös alle vuoden ikäisen lapsen paikka ole kotona.. jos siihen on mahdollisuus... se että toinen saa nukkua 12 tuntia putkeen ja sitten kun pyydän sitä ruokkimaan lapsen että pääsen suihkuun etten myöhästy töistä, toinen vaan rutisee että hän on väsynyt ja juuri herännyt että etkö sä nyt vois itse.. kyllä siinä pinna palaa vähemmästäkin.. mä en vaatinut alusta asti itsekkäästi että saan tehdä kaiken yksin,päinvastoin, pyysin apua mutta en sitä saanut.. mies sai nähdä kavereitaan eli en siitäkään turhia marmattanut, paitsi sitten kun kävi selväksi että mä en saanut..

 

[sekoboltsi tilhi]

Eikös tuollaiset olisi kannattanut sopia etukäteen? Ja jos asiat olivat jo ennakolta vinossa, kuinka ihmeessä kuvittelitte lapsen helpottavan tilannetta? Miksi ylipäätään lähditte keikuttamaan venettä?
Ja onko valvominen helpompaa yksin? Tai lapsenhoito? Ja eikö asiat olisi helpottuneet ajan myötä?

Mielestäni tämän tyyppiset kommentit ovat melkoista jossittelua. Kyllähän täydellisessä maailmassa elävät täydelliset ihmiset toimivat juuri ennakoiden, etc. Usein sitä ihminen kuitenkin sulkee silmänsä eikä halua tunnustaa asioita ennen kun ne "iskee" kunnolla päin pläsiä. Tämäkin piirre tekee meistä siis vain inhimillisiä ihmisiä.

Jos aina ja joka asiassa menee vain tunteidensa varassa, voi sotkea elämänsä loppuiäkseen. Aikuisuuteen kuuluu myös kyky hillitä tunteitaan ja ajatella asioita järjen kautta. Pikkulapset säntäävät asioihin tunteidensa mukaan.

asioista oli kyllä puhuttu ja sovittu ennen lapsen syntymää, ja ei syy miksi lapsi hankittiin oli juurikin se että haluttiin elää yhdessä, haluttiin ajatella että kyllä me vielä 80v kiikutaan yhdessä kiikkutuolissa onnellisina.. mutta todellisuus on haaveita ihmeellisempi.. elämä on riskien ottamista, otettiin riski, hankittiin lapsi, en kadu hetkeäkään sitä että pojan sain, mistään hinnasta en muuttaisi mennyttä, se nyt vain sitten "maksoi" parisuhteen..
ja valvominen on todellakin helpompaa yksin, koska se tapahtuu mun omasta valinnasta, ei pakosta koska toinen ei halua tulla puolitiehen vastaan, olen joo helevetin väsynyt välillä, mutta saan tehdä mieluista työtä, viettää paljon aikaa pojan kanssa ja ainakaan mun ei tarvii kuunnella mäkätystä tekemättömistä asioista jotka on jäänyt väsymyksen takia tekemättä, olen oman elämäni herra, ja onnellinen siitä
ex mieskin oppi erosta, hänellä on uusi suhde missä naisella on lapsi, ja on käytös muuttunut.. eli hyvä asia ole että erottiin, itselläkin on uusi onni löytynyt ja olen aidosti onnellinen ja tyytyväinen..

Ja meinaat sitten, että mies ei olis voinu teidän suhteessa muuttua? Eiköhän liito ole yhteinen kauppa ja, jos olisitte halunneet niin varmasti olisitte onnistuneet pääsemään tuon lapsehoito kriisin yli.[/quote]

no senhän takia me erottiin kun ei se mies halunnut muuttua, kun ei sen mielestä ollut mitään muutettavaa, ja että jos mä halusin että asiat muuttuu niin sen ratkasu oli että mä vaihan päiväduuniin, tekemään työtä mitä inhoan.. se oli se ratkaisu minkä antoi kun sanoin haluavani erota ellei tilanne muutu.. varmasti oltais päästy "kriisin" yli jos mä olisin pitänyt turpani kiinni ja niellyt taas kaiken, oli tossa muitakin juttuja toki kuvioissa, mun masennus ja itsetuhoisuus joka paheni nimenomaan tuon väsymyksen takia, se että vaikka kuinka yritin tehdä asiat "oikein" ja kestää ja sietää niin sain palkaksi valitusta... kun pahimmassa vaiheessa itkua vääntäen huusin että haluaisin vain nukkua edes hetken, niin sain vastauksen "itse olet tiesi valinnut" mitta täyttyi melko tehokkaasti.. ja oli meillä 3kk mietintä aikaa, asiat ei muuttunut kuin huonompaan suuntaan ja sitten vasta mies muutti pois..

 

[onnellinen]

Ja niitä tilastoja nostaa myös kaikki avoerot, monissa lapsiperheissä erotaan ennen kun mennään naimisiin...

Mäkään en ymmärrä sitä et ihmiset ei halua tehdä suhteen eteen töitä! Ei suhde voi koko ajan olla pelkkää ruusuilla tanssimista. Itsekin olen huomannut että olen ite aiheuttanu suhteessani ongelmia ja pystyn parantamaan käytöstäni. Kriisejä tulee ja menee, nyt 5v. suhteen jälkeen menee taas tosi hyvin ja kun seuraaava kriisi tulee siitä selvitään yhdessä, töitä tekemällä. Oltais varmasti miehen kanssa erottu pari vuotta sitten jos oltais oltu laiskoja eikä satsattu suhteeseen, ja niin kriisi meni ohi ja nyt asiat ovat paremmin kun koskaan :heart: Aina se vika ei ole pelkästään siitä toisessa osapuolessa vaan itsellä on myös usein parantamisen varaa, sen olen itse huomannut.

 

[äiti ja vaimo]

Ei se lapsenhiotokaan niin mene, että nainen määrää milloin mies hoitaa. Antaisitte miehelle tilaa ja mahdollisuuksia tehdä asioita, kun he pystyvät siihen, eikä niin, että marttyyrinä teette kaiken opetatte miehen siihen ja sitten ykskaks alatte vaatia omaa aikaa ja määräätte, että hoida lasta, kun mä aina hoidan.
Miksi et laittanut lasta hoitoon, kun sun piti nukkua? Mies laittoi, kun hänen piti nukkua ja sä revit siitä persettäs.
Eihän se mies tietenkään mitään tee, jos tietää, että kyllä vaimo hoitaa (pahimmassa tapauksessa miehen tekotapa ei kelpaa vaimolle ja ajattelee, että turhaa edes yritän)

mä en kertaakaan arvostellut miehen tapaa hoitaa lasta, mä neuvoin jos mies kysyi.. ja mä en laittanut poikaa hoitoon siksi että mä jouduin maksamaan jo siitä että mies sen laittoi hoitoon.. ja sitäpaitsi, eikös alle vuoden ikäisen lapsen paikka ole kotona.. jos siihen on mahdollisuus... se että toinen saa nukkua 12 tuntia putkeen ja sitten kun pyydän sitä ruokkimaan lapsen että pääsen suihkuun etten myöhästy töistä, toinen vaan rutisee että hän on väsynyt ja juuri herännyt että etkö sä nyt vois itse.. kyllä siinä pinna palaa vähemmästäkin.. mä en vaatinut alusta asti itsekkäästi että saan tehdä kaiken yksin,päinvastoin, pyysin apua mutta en sitä saanut.. mies sai nähdä kavereitaan eli en siitäkään turhia marmattanut, paitsi sitten kun kävi selväksi että mä en saanut..

Teillä ei toiminut lastenhoito järjestelmä. Ei kai sellainen ole syy eroon, vaan se pitää korjata.
Kyllä jokainen perhe maksaa lapsen hoidosta. Tuliko tämä jotenkin yllätyksenä?
Miksi sitten edes menet töihin, jos et halua pitää lasta hoidossa? Olisit hoitanut kotona 3v. asti ja sitten laittanut hoitoon silloin, kun olet töissä tai nukut. Kyllä yövuorossa olevat saa pitää lasta hoidossa nukkumisaikana. Vai onko se hyvä äiti, kun nukkuu ja lapsen pitää pärjätä yksi vielä alle 1v.
Mä henk.koht. en edes halua jättää alle vuoden ikäistä pitkäksi aikaa. Miten edes imetys onnistuu?
Kahvilla voi iavan hyvin käydä myös lapsen kanssa.
Mitä mies teki, jos vaan lähdit ja jätit lapsen hänelle. Samalla tavalla, kuin hän teki sinulle. Tuskin jätti heitteille. Miehiä pitää vaan kouluttaa. Aika harvalla miehellä (näköjään myös äidillä) ei ole käsitystä siitä miten sitovaa on lapsen hoito ja kasvatus.

 

[Phoebsi]

miksi se ero tulee yleensä silloin kun lapset on pieniä ? Miksei erota ennen sitä?

Ongelmat kärjistyy lasten ollessa pieniä, kun elämästä tulee rankempaa. Ei jakseta ajatella, että raskain vauva- ja pikkulapsiaika kestää kuitenkin vain lyhyen ajan elämästä, vaan mielummin erotaan. Sittehän se helppoa on joo...

"mutku se toinen ei hali ja pusi ja mä niin kaipaan hellyyttä ja se hoitaa väärin mun nuppua ja jättää sukkia levälleen ja meillä on sisko ja veli-suhde ja se aattelee vaan kavereita ja se sano mulle väsyneenä pahasti ja mä saisin paremmat tuet yyhoona ja vituttaa sen naama ja mä en enää romanttisesti rakasta sitä ja se kattoo pornoo ja mä olen läski ja kaikkee"
Ja nyt kaikki palstalaiset yhteen ääneen tukea: JSSAP!!!!!!!!!

 

[OnniKeiju]

Ja mä oon taas sitä mieltä, ettei toisten erot kuulu muille tippaakaan. Kukaan ei loppujenlopuksi tiedä OIKEASTI että mitä eron takana on.

täysin samaa mieltä. Eikä kenellekkään tarvi selitellä minkä takia on eronnu.

 

[sekoboltsi tilhi]

Eikös tuollaiset olisi kannattanut sopia etukäteen? Ja jos asiat olivat jo ennakolta vinossa, kuinka ihmeessä kuvittelitte lapsen helpottavan tilannetta? Miksi ylipäätään lähditte keikuttamaan venettä?
Ja onko valvominen helpompaa yksin? Tai lapsenhoito? Ja eikö asiat olisi helpottuneet ajan myötä?

Mielestäni tämän tyyppiset kommentit ovat melkoista jossittelua. Kyllähän täydellisessä maailmassa elävät täydelliset ihmiset toimivat juuri ennakoiden, etc. Usein sitä ihminen kuitenkin sulkee silmänsä eikä halua tunnustaa asioita ennen kun ne "iskee" kunnolla päin pläsiä. Tämäkin piirre tekee meistä siis vain inhimillisiä ihmisiä.

Jos aina ja joka asiassa menee vain tunteidensa varassa, voi sotkea elämänsä loppuiäkseen. Aikuisuuteen kuuluu myös kyky hillitä tunteitaan ja ajatella asioita järjen kautta. Pikkulapset säntäävät asioihin tunteidensa mukaan.

asioista oli kyllä puhuttu ja sovittu ennen lapsen syntymää, ja ei syy miksi lapsi hankittiin oli juurikin se että haluttiin elää yhdessä, haluttiin ajatella että kyllä me vielä 80v kiikutaan yhdessä kiikkutuolissa onnellisina.. mutta todellisuus on haaveita ihmeellisempi.. elämä on riskien ottamista, otettiin riski, hankittiin lapsi, en kadu hetkeäkään sitä että pojan sain, mistään hinnasta en muuttaisi mennyttä, se nyt vain sitten "maksoi" parisuhteen..
ja valvominen on todellakin helpompaa yksin, koska se tapahtuu mun omasta valinnasta, ei pakosta koska toinen ei halua tulla puolitiehen vastaan, olen joo helevetin väsynyt välillä, mutta saan tehdä mieluista työtä, viettää paljon aikaa pojan kanssa ja ainakaan mun ei tarvii kuunnella mäkätystä tekemättömistä asioista jotka on jäänyt väsymyksen takia tekemättä, olen oman elämäni herra, ja onnellinen siitä
ex mieskin oppi erosta, hänellä on uusi suhde missä naisella on lapsi, ja on käytös muuttunut.. eli hyvä asia ole että erottiin, itselläkin on uusi onni löytynyt ja olen aidosti onnellinen ja tyytyväinen..

Hyvä sitten niin, mutta aika nopeasti luovutitte mielestäni. Viisi vuotta kokonaisuudessaan on mielestäni tosi lyhyt aika parisuhteessa. Varsinkin, jos haavekuvat kiikustuolista olivat yhteisiä. Sitten ei jakseta edes pikkulapsiaikaa runnoa läpi. Kyllä 50-60 vuodessa ehtii tulla monta ryppyä rakkauteen. Pahojakin. Ei sinne kiikkustuoliin yhdessä ehdi, jos aina luovuttaa vuoden-parin heikomman kauden jälkeen. Joutuu aika monta kertaa aloittamaan alusta, jos pitkäjänteisyys on tuota luokkaa. Arvovaltakiistat tosin tekevät helposti tuon, kun kumpikaan ei halua antaa periksi, vaan pidetään itsepintäisesti kiinni 50-50 vastaantulosta joka asiassa. Ei parisuhde ole matematiikkaa eikä nollasummapeliä.
[/quote]

5 vuotta on pitkä aika, kannattaako sitä tosissaan jäädä vielä toiseksi 5vuodeksi taistelemaan ja rämpimään, kestämään ja sietämään omaa elämäänsä, että jos vaikka asiat muuttuisi...?ja entä jos ne ei muutu...? mun vanhemmat muutti yhteen viikon tuntemisen jälkeen, naimisissa ne oli puolvuotta siitä, eka lapsi synty äidin ollessa 21, ne oli naimisissa yli 15v ja varmaan olisivat olleet pitempäänkin mutta 90 luvun lama aiheutti monelle perheelle sen suuruisia rahaongelmia että rakkaus lensi nopsaan ikkunasta ulos.. eli ei se aina se tuntemis aika ratkaise liiton kestävyyttä tai onnellisuutta, tilanteet vaan muuttuu elämän aikana, joskus liikaa ja väärään suuntaan..
toki on hienoa jos on naimisissa 40v saman ihmisen kanssa, kunhan on onnellinen sen ajan.. mutta 40v onnetonta avioliittoa velvolisuuden tunteesta on perseestä, niinkuin mummollani oli.. ja jälkimmäiseen en tässä elämässä ikinä tyydy..

 

[.]

Nonni, taas ksi tuttavapariskunta eroaa. Pienet lapset. Pisti miettimään näitä parisuhdekuvioita, kun ihmiset lähtee "etsimään itseään" ja "löytämään romantiikkaa" eikä haluta olla yhdessä "vaan velvollisuudentunnosta". (psykopaatit tietysti asia erikseen, mutta niitä on harvassa). Että kertokaapas mulle mitä se rakkaus on?!? Eikö se ole velvollisuudentunnetta toista kohtaan? Anteeksiantoa? Loputonta pinnaa ja taas anteeksiantoa? Kykyä sietää toisen puuduttavia piirteitä ja puuduttavaa arkea kun se aika on? Mitä hittoa rakkaus on jos ei jotain mihin voi LUOTTAA? Silloinkin (varsinkin silloin) kun käytäntö pettää ja tulee lunta tupaan? Ei se ole mikään hormonitunne tai leiskuva intohimo, se on p***le TAHTOTILA.

Mua tympii tämä nykyelämä. Vapautta on joo, olla just niin itsekäs ja keskenkasvuinen kuin huvittaa. Täydellistä puolisoa ei ole, ei tule ja yksi aivan varmasti epätäydellinen tuijottaa aina peilistä vastaan. "Ei pelkästään lasten takia kannata pysyä yhdessä". Eikös edes viimeistään heidän?!? Jos se velvollisuudentunne olisi siis sattunut pettämään niistä "valituissa ihmissuhteissa".

No, siitä vaan itse rakennettu talo ja lasten koti vasaran alle, ollaanhan tässä hittolainen itseä etsimässä. Toivottavasti löytö on sen väärtti.

Tämä ei nyt ollut kirjoitettu ihan niin kuin minun näppikseltäni, mutta ymmärrän kyllä oikein hyvin pointtisi. Avioliitto ei merkitse enää ihmisille yhtä suurta ja pyhää lupausta sitoutua yhteiseen elämään, kuin ennen. Paljon on muuttunut. Asenteet ovat muuttuneet. Avioliitto on nykyisin enemmän samankaltainen, kuin avoliitto ennen.

 

[******]

No suurin ongelma on musta se, että nykyisin on tämä "kaikki mulle heti nyt" mentaliteetti. .

Niinpä. On pätkätöitä, pätkäsuhteita, pätkäelämää, projekti sitä projekti tätä. Ei siinä mitään, mutta lapset tarvitsisivat jatkuvuutta ja luottamusta tulevaisuuteen eikä sitä, että heidän elämäänsä määrää vanhempien lyhytjänteiset intohimot ja draamat.

Nykyään "hyvä parisuhde" tarkoittaa sitä rakastumisen alkuhuumaa.
Rakkaus on eri asia kuin rakastuminen. Ja siihen liittyy juuri sekin, että yhteiseen tulevaisuuteen voi luottaa, jaksetaan vaikeimmat ajat jopa "vain lasten takia". Tämä on nykyään jo jopa radikaali mielipide, kun kaikki toitottavat, että kyllähän sun pitää koko ajan olla onnellinen ja Nauttia elämästä.

Pitkässä suhteessa (eikä puhuta tämän ketjun "pitkistä" muutaman vuoden suhteista, joita jotkut ovat maininneet) ihmiseen voi rakastua uudestaan, mutta ilman tahtoa sitä harvoin tapahtuu. Kasvaa itsekin suhteen kasvamisen myötä. Jos on valmis luovuttamaan heti kun mulla ei olekaan kivaa, viis lapsista tai muista joita asia koskee.

 

[kolmen äiti]

No suurin ongelma on musta se, että nykyisin on tämä "kaikki mulle heti nyt" mentaliteetti. .

Niinpä. On pätkätöitä, pätkäsuhteita, pätkäelämää, projekti sitä projekti tätä. Ei siinä mitään, mutta lapset tarvitsisivat jatkuvuutta ja luottamusta tulevaisuuteen eikä sitä, että heidän elämäänsä määrää vanhempien lyhytjänteiset intohimot ja draamat.

Nykyään "hyvä parisuhde" tarkoittaa sitä rakastumisen alkuhuumaa.
Rakkaus on eri asia kuin rakastuminen. Ja siihen liittyy juuri sekin, että yhteiseen tulevaisuuteen voi luottaa, jaksetaan vaikeimmat ajat jopa "vain lasten takia". Tämä on nykyään jo jopa radikaali mielipide, kun kaikki toitottavat, että kyllähän sun pitää koko ajan olla onnellinen ja Nauttia elämästä.

Pitkässä suhteessa (eikä puhuta tämän ketjun "pitkistä" muutaman vuoden suhteista, joita jotkut ovat maininneet) ihmiseen voi rakastua uudestaan, mutta ilman tahtoa sitä harvoin tapahtuu. Kasvaa itsekin suhteen kasvamisen myötä. Jos on valmis luovuttamaan heti kun mulla ei olekaan kivaa, viis lapsista tai muista joita asia koskee.

Tämä oli hyvin kirjoitettu!

 

[sekoboltsi tilhi]

Ei se lapsenhiotokaan niin mene, että nainen määrää milloin mies hoitaa. Antaisitte miehelle tilaa ja mahdollisuuksia tehdä asioita, kun he pystyvät siihen, eikä niin, että marttyyrinä teette kaiken opetatte miehen siihen ja sitten ykskaks alatte vaatia omaa aikaa ja määräätte, että hoida lasta, kun mä aina hoidan.
Miksi et laittanut lasta hoitoon, kun sun piti nukkua? Mies laittoi, kun hänen piti nukkua ja sä revit siitä persettäs.
Eihän se mies tietenkään mitään tee, jos tietää, että kyllä vaimo hoitaa (pahimmassa tapauksessa miehen tekotapa ei kelpaa vaimolle ja ajattelee, että turhaa edes yritän)

mä en kertaakaan arvostellut miehen tapaa hoitaa lasta, mä neuvoin jos mies kysyi.. ja mä en laittanut poikaa hoitoon siksi että mä jouduin maksamaan jo siitä että mies sen laittoi hoitoon.. ja sitäpaitsi, eikös alle vuoden ikäisen lapsen paikka ole kotona.. jos siihen on mahdollisuus... se että toinen saa nukkua 12 tuntia putkeen ja sitten kun pyydän sitä ruokkimaan lapsen että pääsen suihkuun etten myöhästy töistä, toinen vaan rutisee että hän on väsynyt ja juuri herännyt että etkö sä nyt vois itse.. kyllä siinä pinna palaa vähemmästäkin.. mä en vaatinut alusta asti itsekkäästi että saan tehdä kaiken yksin,päinvastoin, pyysin apua mutta en sitä saanut.. mies sai nähdä kavereitaan eli en siitäkään turhia marmattanut, paitsi sitten kun kävi selväksi että mä en saanut..

Teillä ei toiminut lastenhoito järjestelmä. Ei kai sellainen ole syy eroon, vaan se pitää korjata.
Kyllä jokainen perhe maksaa lapsen hoidosta. Tuliko tämä jotenkin yllätyksenä?
Miksi sitten edes menet töihin, jos et halua pitää lasta hoidossa? Olisit hoitanut kotona 3v. asti ja sitten laittanut hoitoon silloin, kun olet töissä tai nukut. Kyllä yövuorossa olevat saa pitää lasta hoidossa nukkumisaikana. Vai onko se hyvä äiti, kun nukkuu ja lapsen pitää pärjätä yksi vielä alle 1v.
Mä henk.koht. en edes halua jättää alle vuoden ikäistä pitkäksi aikaa. Miten edes imetys onnistuu?
Kahvilla voi iavan hyvin käydä myös lapsen kanssa.
Mitä mies teki, jos vaan lähdit ja jätit lapsen hänelle. Samalla tavalla, kuin hän teki sinulle. Tuskin jätti heitteille. Miehiä pitää vaan kouluttaa. Aika harvalla miehellä (näköjään myös äidillä) ei ole käsitystä siitä miten sitovaa on lapsen hoito ja kasvatus.

kyllä mä tiedän että lasten hoidosta pitää maksaa, maksanhan siitä nytkin, poika on vuorotyöläisten tarhassa, on siellä yöt.. ja tämä sopii mulle mainiosti.. MÄ maksoin mun siskolle siitä että MIES SAI nukkua.. vaikka yhdessä oli tämäkin asia sovittu, että ollaan eri öinä töissä jotta poika saa olla kotona.. 1 vuotiasta en enää muutenkaan imettäis mutta poitsu lopetti tissin imemisen jo 3kk ikäisenä.. joten se ei ole olut este töissäynnille... kahvilla voi käydä myös lapsen kanssa, mutta aina välillävois olla ihan kiva mennä ihan yksin, ihan mihin haluaa sinne kahville.. ja kun lapsi on vähän isompi, haluaa liikkua niin kahvilassa istuminenhan on tosissaan nautinto kun lapsi huutaa ja riuhtoo rattaissa...
ja siihen mitä mies ois tehny.. no niinkuin yleensä, lähtenyt äidilleen tai mun siskolle jossa joku muu hoiti lasta.. tai sitte sinnitelly sen tunnin jonka jälkeen alkanut soittelemaan että koska tuut, ja kun sitten meni kotiin kun kahvit oli juotu niin mies ilmoitti että nyt on sitten hänen vuoronsa lähteä kun mäkin pääsin.. jos kyse oli pitemmästä ajasta niin aivan varma oli että ei se mitään kotitöitä ollut sinä aikana tehnyt, ei ruokaa ei hoitanut pyykkejä.. mutta ne asiat se kuitenkin vaati multa... ei se edelleenkään lastenhoito kuvioihin yksistään kaatunut..

 

[OnniKeiju]

Kuka sanoo millon on:

puolisoaan rakastanut tarpeeksi?
Taistellut parisuhteen takia?
Jaksanut tarpeeksi?
On luottanut tarpeeksi?
On tahtonut tarpeeksi?
On antanut anteeksi?
On sietänyt tarpeeksi?

Kenellä on oikeus vähätellä toisen eroa?

Se on niiden eroavien perhe joka menee hajalle.

Vai meinaatteko että se on helppo hypätä pois pitkästä parisuhteesta?

 

[...]

Minustakin on käsittämätöntä, että erot ajoittuvat lapsen ensimmäisten ikävuosien tienoille! Ja surkea syy siihen on, että puolisosta paljastuu yllättäen uusia piirteitä. Lapsen syntymän jälkeen on itse kukin vään sekaisin, ja uusia piirteitä tulee esiin kaikissa sen uuden roolin myötä. Kuitenkin vauva-aika on lyhyt. Poikkeustila menee yleensä ohitse ja uudet piirteet tasoittuvat ajan kanssa. Eikö osata katsoa yhtään etiäpäin. Jos lapsen ekan elinvuoden aikana erotaan syystä, että "uusia piirteitä ilmeni", ei kyllä ole yritetty tarpeeksi. Vuosi on lyhyt aika taistella parisuhteen puolesta!!

 

[Marko NuoriVanha]

Minä olen monta kertaa ihmetellyt myös tätä erojen määrää. Kuinka mennään yhteen, ja sitten erotaan. Siinä on pakko olla jonkunlaista sokeutta, laiskuutta, kyvyttömyyttä tehdä työtä, kyvyttömyyttä rakentaa suhdetta.

Ensiksi on tämä porukka, jotka sekoaa renttuihin. Ei osata ajatella hiukan eteenpäin, ei osata katsoa edes hetkeä objektiivisesti, onko toisessa (tai itsessä tai siinä suhteessa) oikeasti edellytyksiä vakituiseen parisuhteeseen.

Sitten on pareja, joissa alku on ihana. Ollaan rakastuneita ja halutaan vilpittömästi hyvää itselle, toiselle ja suhteelle. Ei vaan osata muuttaa rakastumista rakkaudeksi Eikä kestetä sitä, että se huuma muuttuu. Ei tajuta, että siihen muuttumiseen voi ja pitää itse vaikuttaa. Ei se rakastumisen hyvä vain passiivisesti katoa jonnekin eikä valu käsien läpi. Siitä pitää muokata se tulevaisuuden suhde. Rakastumisen huumavaihe ei ole tavoite eikä pysyvä olotila, vaan se on taimi, josta pitää lähteä itse kasvattamaan!

Enkä ihan ymmärrä sitä pikkulapsivaiheen rasittavuuden loputonta syyttämistäkään. Vauva- ja pikkulapsivaihe oli ainakin meillä suuren ylpeyden, ilon ja yhteistyön vaihe. Oltiin väsyneitä, huolestuneita, kiukkuisia, tarpeet ja niiden tyydyttäminen olivat epätasapainossa aina välillä. Mutta me myös hitsauduimme yhdessä selviytymisen ja yhteistyön kautta yhteen, liimana oli suunnaton ilo ja ylpeys lapsista - sekä se työ, jota teimme selvitäksemme niistä lapsiperheen raskaista hetkistä.

Katsos kun rentut on niitä lipeviä suustaan ja "niin ihania", kunnes arki koittaa..
Osalla naisista ei ole todellisuudentajua omasta puolisostaan, vaan lähes sokeana hoetaan että kuinka ihana hän osaa joskus olla.
Ja sitten lopulta itketään että millaiseksi hän muuttuikaan esim lapsen tulon myötä.

Mukavaa aina kuulla että miten paskoja me miehet ollaan..
Naisiahan ei löydy joissa vikaa olisi.

Ei meistä kukaan ole täydellinen.
Parisuhdetta rakentaessa täytyy tehdä hartiavoimin töitä, ja sen pitäisi edelleenkin perustua molemminpuoliseen kunnioitukseen.
Kotityöt sekä lastenhoidot yms olisi toki hyvä jakaa sen mukaan mitä osaa.

Siivota osaa jokainen eli selitykseksi ei käy ettei osaisi.
Sitä en sano etteikö miehistä laiskoja paskiaisia löytyisi.

Mutta itseppä olette heidän kanssaan suhteeseen alkaneet..

Kaikenkaikkiaan olen aivan helvetin täynnä pentuja jotka itkevät siitä kuinka toinen "muuttuikin" suhteen aikana. Ei ihminen niinkään muutu, sitä vain antaa itseään vapaammin esille pidemmässä suhteessa.

Liian moni nykypäivänä luovuttaa ensimmäiseen erimielisyyteen ja itkee perään että olikin idiootti kun ei juuri nyt ymmärtänyt minua.

Fakta on se että rentut kiinnostavat puolisoina enemmän kuin hyvin käyttytyvät.

 

[miettikääpäs tätä.]

Miksi edes kysyit mieheltä, kun let lähdössä töihin. Olisit vaan mennyt suihkuun ja lähtiessäs sanonut, että lasella kohta ruoka-aika. Kai se mies sanoi, että ei jaksa, kun tiesi,että kuitenkin syötät.
Kun lähdit kavereittes kanssa niin olisit laittanut puhelimen äänettömälle. Äläkä edes olisi odottanut, että kotityöt on sillä aikaa tehty, vaan olisit nauttinut vapaasta. Ja ehkäpä teidän olisi pitänyt viettää aikaa myös kahdestaan ja perheenä, eikä tapella siitä, että kuka saa olla enemmän erossa lapsestaan.
Selvästi annoit miehelles sen kuvan, että kyllä hoidat kaiken, kun vaan mies tarpeeksi ruikuttaa ja on yksinkertaisesti tekemättä mitään.
Olisit vaan antanut sotkujen olla, kun et jaksanut ja, jos mies ois aukonut päätään niin. Silloin olisit sanonut, että en jaksa nyt tee itse, jos häiritsee. Ei kai kahdella aikuisella ja vauvalla edes kauheasti kotitöitä tule.

 

[sekoboltsi tilhi]

Miksi edes kysyit mieheltä, kun let lähdössä töihin. Olisit vaan mennyt suihkuun ja lähtiessäs sanonut, että lasella kohta ruoka-aika. Kai se mies sanoi, että ei jaksa, kun tiesi,että kuitenkin syötät.
Kun lähdit kavereittes kanssa niin olisit laittanut puhelimen äänettömälle. Äläkä edes olisi odottanut, että kotityöt on sillä aikaa tehty, vaan olisit nauttinut vapaasta. Ja ehkäpä teidän olisi pitänyt viettää aikaa myös kahdestaan ja perheenä, eikä tapella siitä, että kuka saa olla enemmän erossa lapsestaan.
Selvästi annoit miehelles sen kuvan, että kyllä hoidat kaiken, kun vaan mies tarpeeksi ruikuttaa ja on yksinkertaisesti tekemättä mitään.
Olisit vaan antanut sotkujen olla, kun et jaksanut ja, jos mies ois aukonut päätään niin. Silloin olisit sanonut, että en jaksa nyt tee itse, jos häiritsee. Ei kai kahdella aikuisella ja vauvalla edes kauheasti kotitöitä tule.

no mun mielestä suhteessa kysytään, ei käsketä.. ja edelleenkin miksi mun ois pitänyt jatkaa yrittämistä,jaksamista,kestämistä, pyytämistä ja käskemistä.. ei kyse ollut siitä että kumpi saa olla enemmän erossa lapsesta, vaan siitä että kenen etua se ajaa että äiti on täysin loppuun palanut, täysin kyrpiintynyt ja niin väsynyt ettei pää kestä...? tarvitseeko siinä vaiheessa enää pyytää ja odotta kiltisti että mies sen huomaa...?
mä hoidin kaiken koska oli pakko, koska jos en hoitanut niin asiat jäi tekemättä, ja koska lapsen etu ajaa kaiken muun edelle... jos toisen asenne on lapsen itkiessa että hänellä on nyt ruoka lautasella, hän syö nyt niin pitäisikö antaa lapsen itkeä vai mennä itse.. mie totuin siihen että söin ruokani sitten kun ehdin.. mies ei antanut tuumakaan periksi tässä, kaikessa hänen tarpeensa meni lapsen edelle.. ja tästä myös sain tarpeekseni, me ollaan jo erottu ja en sitä kadu, joten sinänsä en kyllä ymmärrä miksi perustelen tätä, mutta edelleenkin, aikuiselta mieheltä voisi olettaa oma-aloitteisuutta, tahtoa tehdä asioita perheensä hyväksi, osallistumista yhteisen lapsen hoitoon, ilman että sitä pitää erikseen opettaa,pyytää ja vaatia..
ja meillä oli monta elukkaa joista tuli sotkua enemmän kuin tarpeksi...