Tylsä elämä

[Mörköfantti]

Olen seurustellut nykyisen avokkini kanssa viitesen vuotta ja ongelma on siinä,että häntä ei kiinnosta lainkaan lähteä mihinkään mihin itse haluaisin mennä.
Esim.Lintsi,Suokki,Korkeasaari ehkä elokuinen Saimaan-risteily tai leffaan.Hän käy keikoilla katsomassa bändejä ja hänen vapa-aika pöyörii musiikin tai kännäämisen välillä.Selventäköön nyt vielä ettei ole mikään työtön luuseri.
Kun ehdotan jotain niin saattaa innostua,mutta useinmiten minun ehdotukset vapaa-ajan vietosta pyyhitään vaan jonnekin taka-alalle.
Meillä ei ole pieniä lapsia joten kaava olisi vapaa,mutta kun ei.Olen 48 ja mies on 53 joten luulisi,että olisi henkisesti jo niin kypsä,että ottaisi huomioon myös minun toiveet.
Nyt on alkanut tuntua siltä,että kumppani on väärä ja että elämäni tulisi mahdollisesti menemään hukkaan hänen kanssaan vaikka muuten meillä menee hyvin ja ollaan vannottu rakkautta loppuelämäksemme.
Ensi viikonloppuna Järvenpäähän,seuraava viikonloppu pienemmät festarit ja sitten heidän oman bändin keikka.
Näin olen viettänyt viimeisen neljä kesää vähintään joka toinen lauantai yksin.Joskus lähden mukaan,mutta useinmiten en jaksa sitä härdelliä ja aamuun saakka kukkuumista.
Kaikki ystäväperheittemme naispuoliset ovat kiinni omissa vielä murrosikäisissä lapsissa ja heidän harrastuksissa.Usein katselen sivusta kateellisena kun muilla on joku yhteinen hanke tai projekti,vaikka moottoripyörään säästäminen tai kesäkeittiön rakentaminen,meillä ei mitään.
Luultavasti meidän suhde ajautuu karille vuoden sisällä koska tunnen isteni jatkuvasti yksinäiseksi ja ettei minulla ole meidän suhteessamme mitään arvoa.Kunhan hengailen siinä sivussa.Yhtähyvin siinä voisi olla joku muu.En tiedä huomaisiko eron.
Joku nyt tietysti saattaa ajatella,että hanki oma elämä,mutta kun haluaisin meille myös yhteisen elämän.Tällä hetkellä sitä ei ole.Eikä mielestäni täytä edes parisuhteen kriteerejä.
En oikeastaan kaipaa mitään neuvoja koska tiedän miten tämän ongelman voi poistaa,mutta onko se oikea ratkaisu,en tiedä.Olen puhunut tästä asiasta varmaan miljoonaa kertaa,mutta en ole saanut mitään varteenotettavaa vastausta asiaan.
Nyt on edessäni taas yksi kesälauantai jonka vietän yksin enkä tiedä jaksanko enää yhtään.

 

[Ensiauna sinun]

Nopeasti vierasta, kernaammin Masi-heimon jäsentä.
Sen jälkeen jätät sen sian...

 

[Miraliini]

Kirjoitan, vaikka et vastauksia kaipaakaan. Ja jokainen ilman muuta ratkaisee asiansa niin kuin parhaaksi funtsaa.

Omalla kohdallani olen miettinyt, että asioihin myös tottuu. Se, mikä oli ennen toisen kanssa kiinnostavaa, on muuttunut itseään toistavaksi vuodesta toiseen. Ja niinpä päätin hankkia omia menoja sekä vetämään rajat, mihin suostun ja mihin en. Esim. äijämenot eivät ole minun juttuni ja jos tiedän kokemuksesta, että tietyssä seurassa kukutaan aamuun asti nupit sumuisena, en vain lähde mukaan. Ja sillä on ollut yllättävän mukava vaikutus, pikku hiljaa, koska pois jäämiseni on saanut miehen ikävöimään, miten olisi kivaa olla yhdessäkin. Keskusteluyhteys on syntynyt, mitä muuta voisimme tehdä.

Kävin aikoinaan terapiassa ja vaikka oletin tietäväni, mitä haluan, niin loppujen lopuksi olin ajautunut vastaavaan tilanteeseen kuin sinä miettien onko meillä miehen kanssa enää mitään. Vastuuhan tilanteesta ei välttämättä ole kokonaan toisessa, vaan siinä ettei sano selvästi mitä itse tahtoo ja lopettaa kuuntelemasta omaa itseään. Miksi niin tekee on jokaisen oma asia selvittää.

Pidähän kaikesta huolimatta mukavaa J-päässä. Olen itsekin siellä ja varaamassa tässä kasan sapuskaa, viiniä ja mukavan retkituolin mukaani. Seura ei ole unelmaani, mutta musiikkiahan siellä kuunnellaan tai sitten torkutaan kevyesti tai jaloitellaan tai vaihdetaan muutama sananen jonkun vieraan kanssa, joka voi olla piristävää vaihtelua. Älä jää sen äijälauman kanssa pönöttämään yhteen paikkaan, vaan huitele omia reittejäsi. Tiedä vaikka törmättäisiin ;D