Tarialle iso :hug: Olen niin pahoillani.
Sain syksyllä sattumalta tietää, että eräs ystäväni kärsii myös lapsettomuudesta. He ovat käyneet ensikäynnillä, mutta mitään hoitoja ei ole vielä aloitettu (ystäväni painon vuoksi), heillä ICSI ainoa vaihtoehto. En ole tuntenut häntä kuin vuoden, mutta meistä on tullut hyviä ystäviä. Vaikkei toisen tuska lievitäkään omaa tuskaa, niin silti olemme kumpikin kokeneet jollain tapaa lohduttavaksi tietää, että emme ole yksin. Olen kertonut hoidoistamme muutamalle lähimmälle ystävälleni (ja äidilleni), mutta hoitojen edetessä on tullut sellainen olo, etten halua enää puhua heille näistä asioista, kun eivät he pysty millään tasolla ymmärtämään minkälaisia tunteita käyn läpi. Tämän myös lapsettomuudesta kärsivän ystäväni kanssa on ihan erilaista puhua, välillä vakavasti, välillä mustaa huumoria viljellen. Enhän minä voi eräälle toiselle hoidoista tietävälle ystävälleni, joka on kahden lapsen äiti, mennä kertomaan niistä katkeruuden ja kateuden tunteista, joita inhokseni olen huomannut itsessäni heränneen, tai siitä, kuinka en kestä kuulla enää kenenkään raskausuutisista, tai siitä, miltä tuntuu, kun raskaus ei ihan oikeasti ala parin kuukauden päästä pillereiden pois jättämisen jälkeen, miltä tuntuu tietää, ettei voi saada luonnollisesti lapsia koskaan.
Tässä oli sana sunnuntaille... Voimia ihan jokaiselle. :heart: