tyhmä kysymys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vellistä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vellistä

Vieras
Tuossa alemmassa ketjussa joku kirjoitti että olisi päässyt helpommalla jos olisi tajunnut antaa vauvalleen illalla velliä. Niin miten annatte velliä, siis moneltako maitoa ennen velliä? Kun meillä vauva on kova puklimaan ja maitoa tulee suihkuamalla rinnasta. Tuntuu että vauva tulee liian täyteen. Yöt on meillä tosi levottomia,siks aattelin että jos tosta vellistä ois apua. Eli: monen aikaan annatte sitä,kuinka paljon ja milloin maitoa? Meillä vauva on syönyt joskus alkuillasta vähän puuroa mutta se ei oikein maistu vaikka marjasoseet seassa. En ole huomannut sillä olevan vaikutusta yöunen laatuun. Vellipurkkeja on kaapissa mutta en osaa niitä missään välin antaa.
 
vanha vauva?
Vellillä ei tutkitusti ole vaikutusta yöuniin, joten se on aika turha syy aloittaa.
Kokeile ensin vastiketta, niinkuin aina tulisi tehdä. Jos se ei auta, mieti muita keinoja.
 
Oletko jo aloittanut viljojen kokeilun. Mikset anna suoraan puuroa, kun vauvasi on kuitenkin jo puolivuotias? Ensin puuro ja sitten tissiä päälle. Kun meillä annettiin 5 kuiselle iltapuuro, hän ei ole sen jälkeen öisin syönyt.
 
Aivan varmasti on meillä ollut vellillä vaikutusta yöuniin. Sanokoon tutkimukset mitä hyvänsä.

Ap:lle: Maitoa annan ennenkuin menee yöunilleen, syö n. 18 aikaan ja nukkumaan menee 19-20. Herää n. 22-23 jolloin annan velliä saman verran kuin maitoakin, n. 140ml.
Alotin antamaan ensimmäiset kerrat aamupäivällä ja vähän korvikkeella laimennettuna ettei tulis mahavaivaa niin helposti. Sitten kun oli parin päivän päästä tottunut niin annoin illalla ihan pelkkää velliä. Nukkuu vellin jälkeen 6-8h mitä ei ikinä tapahtuis pelkällä maidolla. Vauva on siis kohta 5kk.
 
Kyllä on meilläkin ollu vaikutusta yöuniin vellillä! Ennenkuin alkoi saada velliä, heräili kahden tunnin välein syömään ja vellin aloitettuamme nukkui 5-6 tuntia putkeen!

Me ollaan nyt siirrytty jo puuroon, mutta ""velliaikoina"" imetin poikaa oikeastaan pitkin iltaa - viihtyy tissillä.. :), sitten pieni tauko (n. tunti) ja juuri ennen nukkumaan menoa vellit nassuun, 200ml meni kerralla. Ja hyvin nukutti.. :)
 
Olen antanut puuroa,kuten kirjoitin mutta se ei oikein maistu. Koostumus kai ällöttää vaikka sauviksella olen vielä muusannut. Nyt on vauva nukkumassa,söi maitoa ennen nukahtamista. Täytyypäs kokeilla tuota velliä nyt kun seuraavan kerran herää. Saa nähdä mitä tapahtuu,kun vauva vaatii aina rintaa kun herää. Tutti ei kelpaa,vaikka ei nälkäkään pitäisi olla. Maissivelli on varmaan hyvää? Lämmitätkö sen ennen syöttämistä vai annatko huoneenlämpöisenä?
 
Korvike on ilmeisesti huonommin sulavaa kuin äidinmaito, siksi se saattaa vaikuttaa yöuniin parantavasti. Ei ole vaikuttanut meillä. Maissivelliäkin olen yrittänyt antaa, mutta sitä ei ole mennyt kuin 25 - 50 ml, eikä se ole auttanut.

Poika täyttää ensi viikolla 6 kk. Hän herää useita kertoja yössä, ekan kerran noin 3 tunnin kuluttua nukahtamisesta. Silloin hän saattaa syödä ihan kunnolla, mutta herää seuraavaksi viimeistään 2 tunnin kuluttua ja sen jälkeen jopa tunnin välein. Tutti ei auta, tissi rauhoittaa heti, vaikka ei söisikään. Usein riittää pelkkä kainaloon ottaminen. Omat yöunet ovat tosi katkonaiset ja jatkuvasti väsyttää.

Meillä siis sama ongelma kuin alkuperäisellä!
 
Meillä oli kanssa tosi lyhyet yöunet ja päätin kokeilla niiden pidentämiseksi vellejä (Muksu maissivelliä ja Muksu peruna-porkkanavelliä) kun poika oli 4,5 kk. Kumpikaan velli ei alkanut kuukauden yrityksellä maistumaan, meni vaan enintään 20 ml kerralla. Aloitin reilu 5 kk ikäisenä Bona lasten kaurapuurolla (jauhe), josta tein melko löysää. Maistuu pojalle tosi hyvin - ja yöunetkin ovat pidentyneet!
 
Heippa! Meidän tyty nyt 6kk ja iltavellit on otettu jo 2 kk, kohta kai pitäisi siirtyä puuroon. Meillä aloitettiin nuo iltavellit 4 kk iässä juuri tuon tiheän yösyönnin vuoksi (2 h välein), ja täytyy sanoa että vellistä oli apua. Kokeilimme ensin maissivelliä, mutta se ei oikein maistunut, mutta peruna-porkkanavelli sitäkin paremmin! Muutaman ""harjoittelu""illan jälkeen tyttö söi n. 80-100ml pe-po-velliä, ja alkoi nukkua ensin 5-6h putkeen, sitten pari heräystä ennen aamua, ja joko vellimärään kasvun (syö nyt aina täyden annoksen, eli 200ml) tai muun kehityksen & kiinteiden päiväruokien myötä yöhreräilyt jäivät pariin kertaan yössä, nyt enää yhteen kertaan. Peruna-porkkanavellistä luovuimme silloin kun aloitimme pe-po:n antamisen soseena, ja iltaisin annoimme ja annamme vieläkin maissi - tai riisivelliä, viljoja vielä vain aamupäivällä puurona.
 
puoli vuotias ei tarvitse yösyöttöjä kasvaakseen joten miksi ihmeessä et lopeta yömaitoa/velliä ? Saat nukkua yösi kunnolla näin minä tein ja nautin nukkumisestani ilman maito hässäkkää.Tutin käyn antamassa aamu kuuden maissa ja nukutaan yleensä yhdeksään.
Vertaa korvikkeen ja vellin ravintoarvoja ei niissä paljon eroja ole.
 
Hei kertokaapas väsyneelle äidille joka on jo 8 kk heräillyt öisin 1-4 tunnin välein, että mitä puuroa tarkkaan ottaen kannattaa antaa vauvalle, että se nukkuisi yöt paremmin?
Merkki, nimi jne?
Meidän vauva ei juo pullosta mitään joten vellit ei maistu. Ei mene lusikallakaan. Riisihiutalepuuroa olen antanut mutta silti heräilemme 1-4 tunnin välein ja vauva nukahtaa saatuaan tissin suuhun ja imaistuaan muutaman kerran. Kuinka yösyötöistä pääsee eroon kun vauva nukahtaa vain saatuaan tissiä? Öisin ei muut keinot tunnu auttavan. Kova huuto alkaa jos tissi ei tule heti.
 
aloitettiin riisipuurolla 6 kk iässä. Vedin sauvasekoittimella riisihiutaleet puruksi ja keitin siitä veteen tanakan puuron jonka laimensin äidinmaidolla lähes vellksi. Hyvin maistui. 7 kk iässä tein saman pikakaurahiutaleille, niistä saikin tosi pehmeän puurovellin, kun hiutaleet on jo itsessään pehmeitä ja ne meni tosi pehmeäksi puruksi sauvasekoittimella.

Meillä tuo kaurahiutaleista/jauhoista keitetty puuro äidinmaidolla löystytettynä pidensi yöunia heti tosi tehokkaasti.
 
Meillä on syöty velliä 3,5 kk iästä asti, ei mitään vaikutusta yöuniin. Poika on kohta puolivuotias, annan kaksi soseannosta päivässä, yleensä päivällä puuroa ja iltapäivällä vihanneksia. Illalla purkillinen maissivelliä, silti poika herää 3 tunnin välein läpi yön.
Tosin tässä saattaa osin olla kyse vaan tissittelystä, mutta toisaalta, poika syö kyllä ihan kunnolla joka kerta kun herää...

Hermot rupee menemään ja itkettää kun on niin poikki, mutta mitä hittoa sitä sitten tekisi, että yöunet löytyisivät?
Huudatusta vierastan, tassutteluun ei riitä hermot... Jospa isi koittaisi tassutella pojan irti yösyötöistä... emmä tiiä=(
 
Vähän yli 6kk iässä loppui meillä yösyötöt, olikin tosin ollut jo noin kuukauden ajan vain yksi syöttö aamuyöstä. Neuvolasta sanottiin, ettei yli 1/2 vuotias enää tarvitse yösyöttöä muuta kuin tottumuksesta. Yöt paranivat hetkellisesti, sitten alkoikin jo tulla hampaita ja uusia taitoja, ja nyt sitten ne valvottavat =)
 

Yhteistyössä