tyhmä kateellisuus

[Malla]

Olen seurustellut nyt vuoden ja olen valtavan onnellinen mieheni kanssa. Haaveilen siitä että jonain päivänä menemme naimisiin ja saamme lapsia. Kuitenkaan emme ole puhuneet mitään edes kihloihin menoista, minä en ole uskaltanut ottaa puheeksi ja en tiedä miksi hän ei ole ottanut puheeksi. Hän on aina sanonut että seurustelee vain tosissaan, suhteemme on kaikin puolin hyvä.
Nyt ystäväni meni kihloihin 4 kk:n seurustelun jälkeen ja suunnittelee häitä ensi talveksi. Minua harmittaa etten voi olla onnellinen hänen puolestaan vaan mietin mikä minun ja mieheni suhteessa on vikana kun olemme seurustelleet jo vuoden eikä esim. kihloista ole ollut puhettakaan. Luulin että olen ""fiksumpi"" ihminen, enkä kadehdi muita, mutta näinpä vaan kadehdin.
Varsinaisesti ei mitään kysymystä tässä, haluaisin vain kuulla onko muilla samanlaisia tilanteita ja mitä ajatuksia tämä herättää.

 

[mies]

Ajatukseni on, että et elä omaa elämääsi, vaan alat vilkuilemaan sivuille. Pahin mahdollinen moka olisi mennä kihloihin muiden vuoksi tai muiden aikataululla.
Ei kukaan voi sanoa oikeaa aikaa teille.

 

[kala]

Nappaa ensi talvena kiiinni se morsiuskimppu

 

[..]

Eihän vuosi ole juuri mitään, tosi lyhyt aika. Odota viisi vuotta, ja jos yhteenmuuttokaan ei vielä silloin ole ollut puheissa, niin asiaan voi suhtautua jo toisella lailla. Eihän vuodessa kai toista opi tuntemaan? Kärsivällisyyttä, hyvä nainen...

 

[yksi]

Ihan turha olla kenellekään kateellinen! Et voi tietää, mikä on ystävättäresi elämänkulku. Hänen miehensä saattaa vaikka kuolla heti häiden jälkeen tai he eivät saa lapsia. Olisitko niistäkin asioista hänelle kateellinen?

Jos sinua nyppii se ettet ole kihloissa, niin kosi ja mene kihloihin miehesi kanssa, sillähän se hoituu. Miksi pitää nähdä asiat niin vaikeina? Ota ohjat käsiisi ja tee elämästäsi sellainen kuin haluat. Kihlautuminen tai naimisiinmeno ovat yliarvostettuja nykyään, ei elämä siitä muutu. Tulee vain pettymyksiä kun haaveilee avioliiton olevan 'ainoa' tähtäin elämässä. Mutta haaveensa kullakin, onneksi on haaveita!

 

[Tuike]

Vuosi on näissä asioissa tosi lyhyt aika. Ota ihan rauhallisesti ja katso mihin elämä teidät kuljettaa. Ei kihlaus saati avioliitto tee suhteesta sen parempaa, vaikka hääintoilusta voikin saada hetkellistä potkua arkeen. Ole onnellinen tässä ja nyt - miehesikin varmasti on!

 

[Häähullu]

Tilanteesi on kamala. Ainoa tapa pelastaa elämäsi on pakottaa mies menemään kanssasi naimisiin mahdollisimman nopeasti. Ajoitus on tärkeää. Teidän on ehdottomasti ehdittävä alttarille ennen ystävääsi. Muuten hän naureskelee sinulle lopun elämäänsä.

 

[Jenni]

Mun mielestä on rakentavaa jo se, että myönnät olevasi kateellinen. Olen kärsinyt siitä itsekin, mutta olen toisaalta oppinut kääntämään sen voimavarakseni.

Jos jollakulla on vaikkapa ihana sohva, niin sen sijaan, että myrkytän itseni kateellisuudella, niin päätän, että minäkin haluan samanlaisen ja teen sitten kaikkeni sen hankkimiseksi (säästän rahaa, vertailen hintoja ja lopulta ostan sen). Jos taas sohva on ihana, mutta sen sellaista tarvitse, niin sitten vain saatan tokaista: että aivan upea sohva, mäkin haluaisin tollaisen, mä olen ihan kateellinen, kun toi sohva sopis mun asuntoon ihan täydellisesti!

Kateellisuus menee yleensä ohi, kun ajattelet asiaa järjellä. Jokaisella on oikeus onneensa ja toisaalta jokaisella on niitä asioita, joista emme tiedä, jotka ovat vaikeita.

Itsellänikin on kaveripiirissä eräs ""täydellinen"" pariskunta, joilla on upeat urat, todella kaunis arkkitehdin suunnittelema omakotitalo, kauniit lapset, lähellä asuvat vanhemmat hoitamassa lapsia jne. Kuitenkin tähän ""täydelliseen"" perheeseen on sattunut vakava syöpä, isovanhemman alkoholismi jne. Päällisin puolin kaikki on siis täydellistä, mutta toisaalta he ovat myös tehneet kovasti työtä saavuttaakseen haluamansa ja silti onni on välillä potkinut päähän.

Kannattaa myös miettiä, että kaverisi onni ei ole sinulta pois. Sillä ei ole mitään merkitystä tai vaikutusta omaan onnellisuuteesi. Peilaat vain omaa suhdettasi heihin, mutta niinhän ei saisi olla, vaan sinun ja miehesi suhde on teidän välisenne suhde riippumatta kavereittesi onnesta tai sen puutteesta.

Vaikutat siltä, että olet ehkä noin 25-v. Olen itse sinua yli 10 v vanhempi ja voin sanoa, että se on totta, että tietyllä tavalla kavereiden käyttäytyminen ohjaa omaa käyttäytymistäkin. Ainakin minun kaveripiirissä naimisiinmeno noin 25-vuotiaana ja ekan lapsen saaminen noin 1-2 vuotta sen jälkeen oli kuin buumi. Toisaalta voin myös kertoa, että erobuumi noin 35-40 vuotiaana on myös tosiasia. Kannattaa siis mieluummin kuunnella sydämensä ääntä, kuin suinpäin syöksyä naimisiin ja lapsentekoon liikaa kavereiden käyttäytymisen painostamana (vaikkakin se olisi tiedostamatonta).

 

[Malla]

Kiitos mukavista ja rakentavista vastauksista -etenkin teille Jenni ja Mies. Ja tosiaan tärkeintä on osata nauttia siitä mitä on eikä verrata omaa elämää toisten elämään...Kaikki sitä kuitenkin kulkevat omia polkujansa pitkin ja elävät ne asiat jotka on juuri itselle tarkoitettu.

 

[Mie]

Älä välitä moisesta! Minä ja avosiippani ollaa oltu yhessä jo 10 vuotta eikä mitään puhetta kihloista tai naimisiin menosta oo ollu. Ollaan onnellisia yhdessä, samoja harrastuksia, sukulaissieluja ollaan sanoisin. Lapsia meillä ei ole, kissoja ja kaloja kylläkin. Ei se onni oo sormuksesta kiinni

Muistan kun joskus 2 kk seurustelleena luin noita häälehtiä ja haaveilin. Mut enää en näe mitää loistoa tossa naimisiin menossa, kavereita eroaa ympärillä koko ajan...meiltäkin kysytään aina et koska pidätte häät, nii mä vaan siihen vastaan, että 10 vuotta vast oltu yksissä, että pitää viel harkita