Eiparempikuinmuutkaan
Mä olen aina yrittänyt tehdä asiat suht. oikein. Aika usein on ärsyttänyt kun ottaa vastuuta ja muut vaan on hällä väliä-asenteella. Yksi koulukaverini ala-asteelta on tässä asiassa suorastaan minun vastakohta ja aina mua on ärsyttänyt hänen välinpitämättömyys. Yläasteella mä pänttäsin kokeisiin, se vaan hillui kartsalla. Mä menin lukioon, se tuli kans mut keskeytti kun pääsi duuniin. Tehnyt siitä lähtien pätkäduuneja. Miehet vaihtuu ja facebookissa mainostetaan että "pitää elää elämää" jne paskaa.
Mulla on nykyään asiat todella hyvin. Viime viikolla kävin kaupassa ja tää mun ex-luokkakaveri tuli vastaan. Asuu yhä kaupungin vuokra-asunnossa, työttömänä just nyt. 3 lasta kahden eri miehen kanssa. Kumpikaan ei maisemissa. Kesälomasuunnitelmat tasoa "kotikylässä pysytään".
Luulis, että olisin ollut "ähäkutti"-meiningillä kun nousin uudehkoon Volvooni ja tämä nainen katsoi pitkään perääni. Mutta ei... mulle tuli vaan säälin tunne. Ei mitään ylimielisyyttä omasta asemasta. Pikemminkin ajattelin, että mä olen tähän päässyt varmaankin lähinnä siksi että kasvatus ollut parempaa ja ehkä käynyt tuurikin. Surullista on, että mitenkään en voi häntä ja niin montaa muuta auttaa.
Mikähän siinä on, että jotkut osaavat ottaa vastuun elämästään jo nuorina. Ok, mulla sitä korostettiin kasvatuksessa, mutta ei sekään aina auta. Ja toisaalta on huonoista oloista olevia, jotka pystyy huolehtimaan itsestään ja perheestään.
Tämmösiä mä mietin, mitä ajatuksia?
Mulla on nykyään asiat todella hyvin. Viime viikolla kävin kaupassa ja tää mun ex-luokkakaveri tuli vastaan. Asuu yhä kaupungin vuokra-asunnossa, työttömänä just nyt. 3 lasta kahden eri miehen kanssa. Kumpikaan ei maisemissa. Kesälomasuunnitelmat tasoa "kotikylässä pysytään".
Luulis, että olisin ollut "ähäkutti"-meiningillä kun nousin uudehkoon Volvooni ja tämä nainen katsoi pitkään perääni. Mutta ei... mulle tuli vaan säälin tunne. Ei mitään ylimielisyyttä omasta asemasta. Pikemminkin ajattelin, että mä olen tähän päässyt varmaankin lähinnä siksi että kasvatus ollut parempaa ja ehkä käynyt tuurikin. Surullista on, että mitenkään en voi häntä ja niin montaa muuta auttaa.
Mikähän siinä on, että jotkut osaavat ottaa vastuun elämästään jo nuorina. Ok, mulla sitä korostettiin kasvatuksessa, mutta ei sekään aina auta. Ja toisaalta on huonoista oloista olevia, jotka pystyy huolehtimaan itsestään ja perheestään.
Tämmösiä mä mietin, mitä ajatuksia?