Tutkimus varoittaa: Nainen, älä ota puolisosi sukunimeä!

voi vitsi kun oli hauska... Onneksi otin miehen nimen - ihan oon työhöni tyytyväinen, jonkunhan ne paska-duunitkin on tehtävä

 

En ihan allekirjoita kyllä, mutta ite sanoin miehelle aikoinaan että vaikka mä hänen nimen otankin, niin silti mä olen 'PIIIIIP' lopun ikääni.
Vallankin kun tuo luonne ja persoona on niin sidoksissa sukuni nimeen

Hei, mielenkiintoista! Miten sun luonne ja persoona on sidoksissa sukusi nimeen?

 

Mäkin olen halunnut olla mä, enkä vaihtanut sukunimeä....mutta olisko sitä sitten jotenkin identiteetti muuttunut joksikin toiseksi, jos sukunimi muuttuis??
Onko ihmisen olemus jotenkin sidoksissa nimeen?

Identiteetti muuttuisi ja olemus on sidoksissa nimeen. Minä ainakin olen yhtä kuin nimeni. Kaikki eivät ehkä ole?

Voiko oikeasti ihminen olla yhtä kuin nimensä? Mitä jos yhtenä aamuna herää ilman sukunimeä?? Eikö sitä kuitenkin olisi se sama ihminen kuin nukkumaan mennessä?

 

Mistä ne siellä töissä tietää, oletko vaihtanut nimeä vai et? Itse en vaihtanut.

Jos on koulunsa käynyt toisella nimellä, niin nykyisen nimen ja todistuksissa seisovan nimen välinen eroavaisuus voi herättää pomon huomion.

 

Mäkin olen halunnut olla mä, enkä vaihtanut sukunimeä....mutta olisko sitä sitten jotenkin identiteetti muuttunut joksikin toiseksi, jos sukunimi muuttuis??
Onko ihmisen olemus jotenkin sidoksissa nimeen?

Identiteetti muuttuisi ja olemus on sidoksissa nimeen. Minä ainakin olen yhtä kuin nimeni. Kaikki eivät ehkä ole?

En tosiaan ole. Minä olen minä, vaikka nimeni muuttuisi kokonaan etu- ja sukunimineen. Nimi on vain tunniste jolla erotetaan ihmiset toisistaan eikä edes toimi täydellisesti. Sosiaaliturvatunnus yksilöi paremmin mutta on hankalampi muistaa.

 

Mistä ne siellä töissä tietää, oletko vaihtanut nimeä vai et? Itse en vaihtanut.

Jos on koulunsa käynyt toisella nimellä, niin nykyisen nimen ja todistuksissa seisovan nimen välinen eroavaisuus voi herättää pomon huomion.

Herättää ainakin kiinnostuksen.

 

Identiteetti muuttuisi ja olemus on sidoksissa nimeen. Minä ainakin olen yhtä kuin nimeni. Kaikki eivät ehkä ole?

Voiko oikeasti ihminen olla yhtä kuin nimensä? Mitä jos yhtenä aamuna herää ilman sukunimeä?? Eikö sitä kuitenkin olisi se sama ihminen kuin nukkumaan mennessä?

Minä olen nimeni. En sitten tiedä miten voisin herätä ilman nimeä... Mihin sitten kuuluisin? Keihin kuuluisin?

Joillekin kotiseutu on sellainen side omiin juuriin, minulle se on nimeni.

 

En ihan allekirjoita kyllä, mutta ite sanoin miehelle aikoinaan että vaikka mä hänen nimen otankin, niin silti mä olen 'PIIIIIP' lopun ikääni.
Vallankin kun tuo luonne ja persoona on niin sidoksissa sukuni nimeen

Hei, mielenkiintoista! Miten sun luonne ja persoona on sidoksissa sukusi nimeen?

No sillain että me 'Virtaset' (joka mun nimi ei siis oikeesti oo, mutta en mä nyt aio mun sukunimeä kaikille täällä kuuluttaa) ollaan aika metkoja ja tunnettujakin luonteeltamme.
On ns sukuvika

Luonne sinänsä ei ole yhteydessä nimeen, tai siis nimi ei ole mikään niin erikoinen tai kuvasta suoraan jotain, mutta selkeästi ollaan kuitenkin tietyn tahtoisia, jääräpäitä ja jurrikkoja, räväköitä ja kovaäänisiä (ne perkeleet lähinnä :ashamed: ) ja kuittaamme monta asiaa tällä 'Virtaslaisuudella' ja kaikin tiedämme mitä sillä tarkoitetaan.



Olipas hankala selittää....

 

Mistä ne siellä töissä tietää, oletko vaihtanut nimeä vai et? Itse en vaihtanut.

Jos on koulunsa käynyt toisella nimellä, niin nykyisen nimen ja todistuksissa seisovan nimen välinen eroavaisuus voi herättää pomon huomion.

:xmas:

 

Ihailen naisia jotka ovat pitäneet nimensä.
En ymmärrä miksi vaihdoin.
varmaan selkeyden vuoksi. en tiedä. Mutta miksi naisen pitäisi vaihtaa nimi?

 

Voiko oikeasti ihminen olla yhtä kuin nimensä? Mitä jos yhtenä aamuna herää ilman sukunimeä?? Eikö sitä kuitenkin olisi se sama ihminen kuin nukkumaan mennessä?

Minä uskon helposti, että joillekin nimi on sellainen asia, yhtä hyvin kuin sen, ettei se kaikille ole. Minulle ei ole ollut, minulle tyttönimeni oli jotenkin epämieluisa aina, omituinen (vaikkei se varmaan sitä ollut, asuinseudullani vain harvinainen, isäni oli toisaalta kotoisin ) ja vaivaannuttava, joten mielelläni vaihdoin sen naimisiin mennessäni. Mutta minulle se oli sellainen asia, että minun oli kysyttävä mieheltä, voinko nimensä ottaa. Minusta hän olisi voinut sanoa, että älä ota.

 

Entäs ne miehet, jotka ottaa vaimonsa sukunimen? :xmas:

 

Just juu.

 

Identiteetti muuttuisi ja olemus on sidoksissa nimeen. Minä ainakin olen yhtä kuin nimeni. Kaikki eivät ehkä ole?

Voiko oikeasti ihminen olla yhtä kuin nimensä? Mitä jos yhtenä aamuna herää ilman sukunimeä?? Eikö sitä kuitenkin olisi se sama ihminen kuin nukkumaan mennessä?

Minä olen nimeni. En sitten tiedä miten voisin herätä ilman nimeä... Mihin sitten kuuluisin? Keihin kuuluisin?

Joillekin kotiseutu on sellainen side omiin juuriin, minulle se on nimeni.

Tuo on totta. Minulle kotiseutu eikä nimi ole side, sukulaiset kyllä mutta niissä nimi ei merkitse.

 

Muuttuko tuo sitten jos olet ennen naimisiin menoa virtanen ja pärjäät töissä ja uralla hyvin, kun menet naimisiin Järvisen kanssa ja vaihdat nimesi niin heti ura lähtee laskuun???

Joo otin mieheni nimen. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta halusin että me ollaan yhtä perhettä, samalla sukunimellä! ENkä koe, että mun identiteetti muuttui sen myötä mitenkään.

 

Mä myönnän vaihtaneeni nimeni lähinnä siksi, että miehen nimi kuulosti hienommalta. Oma sukunimi oli tylsä, eikä mulla ollut siihen erityistä identiteettiä, kun oli niin yleinen.

 

Muuttuko tuo sitten jos olet ennen naimisiin menoa virtanen ja pärjäät töissä ja uralla hyvin, kun menet naimisiin Järvisen kanssa ja vaihdat nimesi niin heti ura lähtee laskuun???

Joo otin mieheni nimen. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta halusin että me ollaan yhtä perhettä, samalla sukunimellä! ENkä koe, että mun identiteetti muuttui sen myötä mitenkään.

Tuon verran minäkin toivon nimeltä, eli että lapsillani on sama sukunimi kuin minulla. Mutta ei se mikään kynnyskysymys ole, mutta luulen sen olevan lapsille parempi.

 

Identiteetti muuttuisi ja olemus on sidoksissa nimeen. Minä ainakin olen yhtä kuin nimeni. Kaikki eivät ehkä ole?

Voiko oikeasti ihminen olla yhtä kuin nimensä? Mitä jos yhtenä aamuna herää ilman sukunimeä?? Eikö sitä kuitenkin olisi se sama ihminen kuin nukkumaan mennessä?

Minä olen nimeni. En sitten tiedä miten voisin herätä ilman nimeä... Mihin sitten kuuluisin? Keihin kuuluisin?

Joillekin kotiseutu on sellainen side omiin juuriin, minulle se on nimeni.

Mun mielestä nimi ei oo sama ku identiteetti. Ei sitä muutu miksikään eri ihmiseksi vaikka nimi muuttuiskin. Ja jos muuttuu niin se ei oo silti nimen vika.

Mutta myönnän silti, että kun otin miehen sukunimen naimisiin mentäessä, oli mulla aikamoinen kriisi Oli mulla sen verran kuitenkin sidettä siihen omaan sukuun ja sitä kautta omaan sukunimeen. Mutta ei se mua toiseksi ihmiseksi muuttanut.

 

No jos on tutkittu, että oman nimensä säilyttäneet naiset ovat kunnianhimoisempia ja älykkäämpiä, ja että paremmin koulutetut naiset pitävät oman nimensä, niin toki se antaa sen viestin työnantajalle, ja valinta kohdistuu helpommin näihin naisiin. Mikä tässä nyt on niin kummallista?

 

Muuttuko tuo sitten jos olet ennen naimisiin menoa virtanen ja pärjäät töissä ja uralla hyvin, kun menet naimisiin Järvisen kanssa ja vaihdat nimesi niin heti ura lähtee laskuun???

Joo otin mieheni nimen. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta halusin että me ollaan yhtä perhettä, samalla sukunimellä! ENkä koe, että mun identiteetti muuttui sen myötä mitenkään.

Tuon verran minäkin toivon nimeltä, eli että lapsillani on sama sukunimi kuin minulla. Mutta ei se mikään kynnyskysymys ole, mutta luulen sen olevan lapsille parempi.

Miten se on mielestäsi lapsille parempi, että on sama sukunimi?

 

En ihan allekirjoita kyllä, mutta ite sanoin miehelle aikoinaan että vaikka mä hänen nimen otankin, niin silti mä olen 'PIIIIIP' lopun ikääni.
Vallankin kun tuo luonne ja persoona on niin sidoksissa sukuni nimeen

Hei, mielenkiintoista! Miten sun luonne ja persoona on sidoksissa sukusi nimeen?

No sillain että me 'Virtaset' (joka mun nimi ei siis oikeesti oo, mutta en mä nyt aio mun sukunimeä kaikille täällä kuuluttaa) ollaan aika metkoja ja tunnettujakin luonteeltamme.
On ns sukuvika

Luonne sinänsä ei ole yhteydessä nimeen, tai siis nimi ei ole mikään niin erikoinen tai kuvasta suoraan jotain, mutta selkeästi ollaan kuitenkin tietyn tahtoisia, jääräpäitä ja jurrikkoja, räväköitä ja kovaäänisiä (ne perkeleet lähinnä :ashamed: ) ja kuittaamme monta asiaa tällä 'Virtaslaisuudella' ja kaikin tiedämme mitä sillä tarkoitetaan.



Olipas hankala selittää....

Ymmärsin.

 

No jos on tutkittu, että oman nimensä säilyttäneet naiset ovat kunnianhimoisempia ja älykkäämpiä, ja että paremmin koulutetut naiset pitävät oman nimensä, niin toki se antaa sen viestin työnantajalle, ja valinta kohdistuu helpommin näihin naisiin. Mikä tässä nyt on niin kummallista?

Kysytäänkö tuollaista asiaa valintatilanteessa? Minä olen ollut jo työpaikassani, kun olen mennyt naimisiin. Tai miten se siis ilmenee, onko nainen vaihtanut nimeään? Ennen sitä omaa sukua-nimeä kysyttiin monessakin paikassa, en vaan vuosiin ole sitä kysymystä missään yhteydessä kohdannut.

 

Wau, näitä mahtavia tutkimuksia pukkaa aina jo pienimmästäkin aiheesta...

Mulla on mieheni sukunimi, enkä kuvittelisi toisin olevan. En koskaan pitänyt lapsuuteni sukunimestä (suht tavallinen mutta todella ruma suomalainen sukunimi), ja aina halusin päästä siitä eroon. No sehän onnistui helposti avioliiton yhteydessä. Mieheni sukunimi on myös asuinmaassamme hyvin tavallinen, mutta ei kuulosta samalla lailla yhtä rumalle kuin tyttönimeni.

Myöskään en ole koskaan ollut sama kuin nimeni. En ole etunimeni, toinen nimeni enkä sukunimeni, uusi tai vanha. Olisin sitten Marjatta, Tiina, Kaisa tai Nelli, olisin ihan sama ihminen jokatapauksessa.

 

Nimenvaihdos edusti minulle osaltaan (totta kai muut asiat isompia, mutta nimi yksi pieni osa kokonaisuudessa) sitä, että olemme mieheni kanssa yksi ja sama perhe. Ja koko perheellä lapset mukaanlukien on sama nimi. Olen siis mieluummin samaa yhteisöä nimeä myöden kuin yksilöllisesti MÄ, millä monet perustelevat tässä ketjussa oman nimen pitämistä.

Ura on ollut nousujohteinen sekä vanhalla nimellä (5 vuotta) että uudella nimellä (5 vuotta)

 

No jos on tutkittu, että oman nimensä säilyttäneet naiset ovat kunnianhimoisempia ja älykkäämpiä, ja että paremmin koulutetut naiset pitävät oman nimensä, niin toki se antaa sen viestin työnantajalle, ja valinta kohdistuu helpommin näihin naisiin. Mikä tässä nyt on niin kummallista?

Kysytäänkö tuollaista asiaa valintatilanteessa? Minä olen ollut jo työpaikassani, kun olen mennyt naimisiin. Tai miten se siis ilmenee, onko nainen vaihtanut nimeään? Ennen sitä omaa sukua-nimeä kysyttiin monessakin paikassa, en vaan vuosiin ole sitä kysymystä missään yhteydessä kohdannut.

Sulta ei kysytty esim koulutodistuksia?