Turvotus synnytyksen jälkeen?!?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Joe80
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Joe80

Jäsen
19.01.2007
606
0
16
VAuva syntyi viime perjantaina ja maanantaina kotiuduttiin. Eilen huomasin postilaatikolle lähtiessä, että jalat on niin paksut ettei kengät mahdu jalkaan. Viime viikolla ne kengät vielä oli minulla jalassa. Onko tällaisesta kokemuksia?
 
Mulle iski kanssa esikoisen synnytyksen jälkeen ihan kamala turvotus, meni sitten ihan yhtäkkiä ohikin. Raskausaikana turvotus oli silloin ihan minimaalista.. Olin kanssa ihan järkyttynyt siitä turvotuksesta.
Pitää vain juoda reilusti vettä.
 
On ihan normaalia ja minullekin on sanottu, että johtuisi maidonnoususta. Minulla oli n. viikon verran synnytyksen jälkeen jalat niin turvoksissa, että olivat ylhäältä alas ihan yhtä pötköä. Sitten oikeastaan yhdessä yössä turvotus oli kadonnut ja samalla lähti myös mahamöllykkä (synnytyksen jälkeen maha oli vielä kuin olisin ollut 7. kuulla raskaana, yhtäkkiä katosi).
 

Uusimmat

Yhteistyössä