Tuppautuvat sukulaiset

Menee niin hermot...miehen sukulaiset vie kaiken ilon äitiydestä! Meillä on 1,5 kk vauva ja jo raskausaikana miehen vanhemmat lupasivat olla tuputtamatta neuvojaan mutta kuinkas kävi?!
Joka asiasta ollaan höyryämässä, tupataan 20 vuotta vanhoja hoito-ohjeita ja vielä tyyliin "tehkää näin".
Mummista on ollut meille todella suuri apukin, joten en haluaisi kenenkään mieltä pahoittaa..mutta ahdistaa niin paljon ettei ole tosikaan! Viimeksi kun hän oli täällä, olin syöttänyt juuri vauvan kun rouva päätti että hänen mielestään sillä on vielä nälkä (tyttönen makoili tyytyväisenä ympäristöään ihmetellen) ja alkoi nostamaan vauvaa ja tokaisi minulle"annapa vielä toinen tissi, tällä on nälkä". Kun en alkanut siihen niin hänpä sitten tuumasi miehelleni, että "käypä lämmittämässä korviketta, tällä on nyt varmasti nälkä kun syö tuttia noin kovin"! Sillon mulla alkoi jo ääni hieman kohota, meni turhan pitkälle.
Seuraavana aamuna typy oli sitten mummin kanssa olkkarissa että saisin itse vähän nukkua, olin juuri syöttänyt taas vauvan. Kuuntelin makkarista kun keittiössä alkoi käydä tohina...vauva ei tosin äännähtänytkään, oli vielä olkkarissa. Kohta alkoi kuitenkin meteli kun rouva kävi vauvan nostamassa sieltä, siitä alkoi tietysti itku(oli vissiin ehtinyt juuri nukahtaa) ja alkoi höpöttää "ei mitään hätää, mummi antaa ruokaa". Ja seuraavaksi vauva jo tuotiinkin omaan sänkyyn nukkumaan, oli kuulemma tullut nälkä...just joo. Ja tämä on vaan yksi esimerkki siitä millaista meno on kun appivanhemmat ovat käymässä. Miehen isä on aivan yhtä paha, mitä tahansa sanonkin niin lyö mut matalaksi ja vänkää vastaan! Kauhulla odotan vierailuja, vaikka muuten mukavia ovatkin.

Entäs sitten miehen sisko...naisella itsellään ei ole lapsia, mutta neuvoja tulee (pyytämättä!!) vaikkei muuta sanoisi kuin päivää! Ja aivan älyttömiä, toistelee äitinsä hoitoneuvoja 70-luvulta. JA KAIKKI EDELLEEN MUODOSSA TEHKÄÄPÄ NYT NÄIN!!!
En osaa edes sanoin kuvailla miltä pahimmillaan on tuntunut; monet illat on itketty tällaisten vierailujen jäljiltä. Tuntuu siltä kuin minulta vietäisiin kaikki arvo tämän lapsen äitinä! Välillä mietin kenen lapsi tämä oikeastaan on, kun tuntuu että nämä ihmiset tämän hoitaa ja kasvattaa näköjään, mun yli kävellään ihan miten huvittaa. Asiasta oon vielä sanonutkin miehen äidille, mutta ei vissiin mennyt niin hyvin perille kuin toivoin...tai sitten he ovat vaan niin innoissaan vauvasta, että kaikki unohtuu samantien. MUTTA; tarvitseeko mua silti kohdella kuin imbesilliä joka ei tunne vauvaansa eikä osaa ilman heitä hoitaa?! USKALTAISIN KUITENKIN VÄITTÄÄ ETTÄ MINÄ TUNNEN TÄMÄN LAPSEN PAREMMIN KUIN KUKAAN MUU.
Enhän minäkään mene heitä neuvomaan asioissa jotka he tietävät paremmin kuin minä. Ja eikö sen kuuluisi olla minun ja mieheni, jotka lapsen hoidosta päättävät?!

En tiedä onko mulla sitten tunteet vaan edelleen niin pinnassa, kun tuntuu niin pahalta. Mutta kuten sanottu, tuntuu siltä että he määräävät tämän lapsen asioista ja mulla ei ole mitään arvoa!
Ihan kuin olisin pelkkä synnyttäjä, en äiti. Pahimmillaan tämä tilanne oli jo johtaa eroon, olin niin väsynyt ja loukkaantunut että miehen kanssa tuli todella paha riita jonka seurauksena aloin jopa suunnitella lähtemistä. Onneksi hän lopulta ymmärsi tunteeni ja pitää puoliani - sen kummemmin näihin tilanteisiin puuttumatta kuitenkaan. Tosin nyt on saatu olla muutama päivä ihan rauhassa mikä on helpottanut taas omaa olotilaa..ja tässä käytiin peräti yksi puhelu anopin kanssa joka sujui niinkuin vielä ennen vauvan syntymää, ilman neuvoja joita en ole pyytänyt ja yhtä ystävällisessä hengessä kuin ennenkin. Siitä jäi hyvä mieli.

Sitä täytyy vielä edelleen korostaa, että nämä kaikki ovat ihania ihmisiä jotka ovat alusta asti kohdelleet mua perheensä jäsenenä. Siksikin tuntuu tyhmältä valittaa..mutta ei kai se silti muuta sitä tosiasiaa etteivät he ole tämän lapsen hoitajat ja kasvattajat?!?

Tämä oli nyt pakko purkaa johonkin, kun ei ole oikeastaan ketään kenen kanssa puhua tästä, joka ymmärtäisi nämä tuntemukset ja miten herkkä asia tämä mulle on!!!
Jos joku vielä jaksoi lukea tämän romaanin niin kiitos... =) :flower:

 

on sun miehen tehtävä huolehtia että vanhempansa tietävät rajansa.

 

kuulostaa aika normaalille...tosin noita neuvoja ja tehkää näin juttuja on meille tullut kaikesta muustakin kuin ruokailusta mutta tosin meillä ei pakoteta niitä neuvoja noudattamaan....
toi ruoka juttu on hieman käänteinen versio minun veljeni esikosta jolle laitetaan joka kerta ruokaa kun se herää eli vauva ei itse kerro koska sitä nälättää mikä mielestäni on iso virhe koska se saattaa lapsen opettaa syömään vaikka ei tarviskaan...no omapa on vauvansa ja kyllä ne sen sitten huomaa kun jokin menee pieleen....
No tää oli taas mun sepustuksia eikä juuri liity sun juttuus sori vaan...

Jaksamisia vaan niitten vanhempien suhteen ja kylllä se varmaan ekan vuoden jälkeen helpotta kun huomaavat etttä kaikki sujuu hyvin vaikka ei teekkään niitten ohjeitten mukaan..

 

Joo asioilla on monta puolta, meikä ei saa keneltäkään minkään laista apua, meillä ei ketään edes käy nykyisin kylässä

 

Hui...kuulosti siltä, mikä mua ehkä ihan pikkusen tulevaisuudessa pelottaa. Siis että appivanhemmat tulee tuppautumaan... Meille on tulossa ensimmäinen vauva. Mieheni veljellä on poika, mutta tämä on jo teini-ikäinen, joten tämä on taas silleen uusi juttu appivanhemmille. Omilla sisaruksillani on jo useita lapsia, joten omat vanhempani ovat moninkertaisia isovanhempia.

Appivanhemmat asuvat muutaman kilometrin päässä ja käyvät meillä vaihtelevasti, siis joskus päivittäin ja joskus harvemmin. Sisään tullaan koputtamatta (näin vain on tapana maalla) ja luulenpa että sisällä käydään kun emme ole kotonakaan.

Pelottaa jo valmiiks, että kun vauva syntyy niin anoppia ei mikään pidättele meiltä poissa. Varmasti nostelee yms. vauvaa "lupaa kysymättä" ja neuvoja tulee satelemaan. Nyt jo (todennäköisesti pahaa tarkoittamatta) "neuvoo" kuinka pitää painoa tarkkailla etten liho ihan kamalasti jne. Ihan kun ei tietäisi muutenkin.......

Appiukko on minullakin sellainen, että tuntuu monessa asiassa vänkäävän vastaan ihan periaatteesta?! En ainakaan muuta syytä näe. Joskus on sitten joutunut myöntämään että olin oikeassa jossain asiassa. Ja kun minut on kuitenkin kasvatettu "kunnioittamaan vanhempia ihmisiä" niin en ryhdy riitelemään vaan nielen kiukkuni vaan ja yritän lähteä tilanteesta pois.

Yleisesti ottaen appivanhempani ovat tosi kivoja ihmisiä ja minutkin on alusta lähtien otettu todella hyvin vastaan, mutta juuri tuo tuppautuminen ärsyttää ja pelottaa jo valmiiksi että millaista se sitten tulee olemaan kun vauva syntyy. Turha toisaalta etukäteen surra yms. mutta vaikeahan sitä omaa mieltään on kontrolloida...

Että toivon jaksamista sulle (ja mullekin...) :hug:

 

No huhhuh.
Koitappas sanoa miehelles että panee vanhempansa kuriin, toi on jo törkeää.
Tai puhuttu yhteis tuumin vanhemmille.
Tuollaista ei tarvitse kenenkään kuunnella tai kestää.

Meillä sukulaiset antaa neuvoja jos minä niitä pyydän ja se on ollut niin jo syntymästä asti ja tänä päivänäkin on niin pysynyt (lapsi 1v7kk.)

 

Mulla oli ongelma esikoisen syntyessä.Mä pidin vain tiukasti pääni. Käskin miehen puuttua, mutta koska oli vain tuppisuu niin jouduin itse sanomaan välillä kovasti. No, pitää myöntää että välit meillä ei ole enää entiset, jos nyt ikinä hyvät olivatkaan, mutta jos antaa pikkusormen se vie koko käden.

Nyt pitää ajatella lapsen parasta. Entäs kun lapsi kasvaa tuosta? Sitten tuputtavat koko ajan ruokaa ym. SItten on vaikea enää puuttua, jos ei alussa tule selväksi se, että MINÄ olen ÄITI ja minä päätän miten lapsi kasvatetaan. Ja äiti on se joka tunnistaa pienen vauvan tarpeet.

Meillä nyt toisen syntyessä (3KK) anopilla alkoi taas sama syöttö vimma, eli heti ensimmäiseen älähdykseen piti antaa muka ruokaa. Lapsella on muitakin itkuja kuin nälkä. Meillä poika kärsi mahakivuista syötön jälkeen ja itki sitä kunnes sai kunnon röyhtäsyn aikaiseksi. Anoppi olisi tuputtanut lääkkeeksi vain lisää ruokaa.

Älä anna periksi heille. Meillä ei vauvaa viedä Anoppilaan hoitoon juuri sen takia, että anoppi ottaa kyllä hoito-ohjeet vastaan mutta heti kun selkäni käännän on tekemässä toisin. Oppikoon jälleen olemaan sekaantumatta minun kasvatustapoihin, sitten kun suostuu kuuntelemaan ja toimimaan ohjeiden mukaan saa olla sitten mummu, kunnolla.

Esimerkkejä siitä miten pitkälle asiat voivat mennä on se, että kun esikoiseni alkoi syömään kiinteitä (4KK), antoivat lakua!!!! Anopin mukaan kun muutkin lapset söivät (2 ja 4 vuotiaat) niin eihän pientä voinut jättää ilman. Voitte arvata, että räjähdin.

 

Pitäs varmaan meidän kaikkien luuseri-äitien hommata "anoppi on aina oikeassa" paita... Sama ongelma täällä kanssa;jatkuvaa mielipahaa sen sanomisista..

 

Sanot sille ettei ole enää ikinä tervetullut meille kylään. Meillä ei anoppi eikä oma äitini hypi silmille, kun en niitä kyläänkään kutsu. Mies ei osaa sanoa suoraan äitilleen mitään. Meillä minun äitini ei usko et minä osaisin lastani kasvattaa hän kuulemma tietää asiat paremmin.

 

Et saa missään nimessä antaa periksi. Jos ei muuten usko niin sanot sitten kerran tiukasti ja jos eivät usko niin pahasti. Kerran se kirpaisee ja sen jälkeen uskovat. Minulla oli sama juttu, mutta kerran älähdin syöttö asiasta ja sen jälkeen eivät ole tulleet häsläämään ruuan kanssa. B)

 

Anopinuhri myös täällä. Nyt vauva lähenee 4 kuukauden ikää ja kiinteitä pitäisi anopin mukaan syöttää jo kovaa kyytiä. Ilmoitin että yritetään selvitä pelkällä tissillä puolivuotiaaksi, johan pyörähti anopin silmät.. Ärsyttävintä on se, että anopilla on saman ikäisiä lapsenlapsia kaksi muutakin oman lapsemme lisäksi, ja vertailu on hänen mielipuuhiaan. Mieleni olen pahoittanut monesti. Pidä vain tiukasti oma pääsi, älä jätä varaa vastaväitöksille! Tiedän miten raskasta tuo on. Meillä mies ei sano anopille mitään, minunkin kuulemma pitäisi vain sivuuttaa anopin kommentit. Pah. Meilläkin muuten anopin mielipuuhia on imetyksen terrorisointi, tulee siihen viereem katsomaan ja kommentoimaan.

 

\

Joo asioilla on monta puolta, meikä ei saa keneltäkään minkään laista apua, meillä ei ketään edes käy nykyisin kylässä

ole onnellinen
mitä tuo nyt ap.ta helpotti?

 

joo niin kovin tutulta kuullostaa, hyvä kun on noita kohtalotovereita.
Eivät tosin neuvoja jakele, mutta päivittelevät tapojani hoitaa lasta. Aina on väärin puettu, en anna oikeanlaista ruokaa tmv. Talvella pahimpaan flunssa aikaan pyysin ystävällisesti kaikkia kylään saapuvia pesemään kätensä, niin johan sitä päiviteltiin viikko tolkulla, että jopas on hienoa kun ei saa lapseen muuten koskea... En vie anopille hoitoon lasta, koska hän ei kertakaikkiaan kunnioita periaatteitani vaan kun selän kääntää tekee juuri päinvastoin. En kertakaikkiaan pysty luottamaan. Miehen sisko on ihan samanlainen päivittelijä. Hermot menee! Onneksi omat vanhempani kunnioittavat tapojani vaikka olisivatkin asiasta erimieltä.

 

Kuulostaa tutulta! Pojan ollessa vauva tilanne oli samanlainen. Itkeskelin sitä miehelleni iltaisin. Tuore äiti on niin herkkä ja haluaa parasta lapselle, että tilanne on paha. Nyt kun poika on jo 6v, ajattelen usein, miten olisi tilanteet pitänyt hoitaa, eli oman pään mukaan.
Meillä oli koliikki, ja siihenhän riitti syitä! Kaikkea kommentoitiin, mitä suuhuni pistin. Lopulta en syönyt paljon mitään, imetin ja kannoin lastani lopen uupuneena. Siinä sitä sitten käydään vähän aikaa vauvaa retuuttamassa, että äiti saa TEHDÄ HOMMIA!
\|O \|O \|O
Vieläkin nousee karvat pystyyn. Onneksi nyt asutaan sen verran lähempänä, ettei tarvi enää yökyläillä puolin eikä toisin!

 

Meillä on aika vähän ollut tuota neuvomista. Kun lapseni oli vielä ihan vauva niin imettämisestäni tehtiin koko suvun asia kun se ei meinannut millään onnistua. Nykyisin meinaa hermot mennä kun joka kerta anoppi jotain kommentoi lapsen vaatteista, pitäis kai toppavaatteissa olla kesälläkin kun mikään vaatetus ei tunnu riittävän. Ja aina niin, että eikö äiti ole sulle laittanut sukkahousuja ollenkaan vaikka on noin kylmä, sanoo anoppi lapselle kun seison vieressä. Toinen juttu on se, kun lapseni osaa jo pyytää asioita niin kaikki annetaan heti ja uutta keksiä vaikka olis vanha kesken jos lapsi vaan pyytää. Onhan niistä isovanhemmista paljon apuakin, mutta kyllä mulla on aika tarkat rajat missä mennään.

 

\

Kun lapseni oli vielä ihan vauva niin imettämisestäni tehtiin koko suvun asia kun se ei meinannut millään onnistua.

meillä oli ihan sama appiukkokin puhelimessa voivotteli että "koita nyt, se imetys on niin hyvä juttu". Teki mieli karjua sille että sano sitten miten saan tämän onnistumaan!!!!! paraskin puhumaan kun ei lapsiansa ikinä hoitanut..

 

moi! mulla sama juttu mun anopin kans kun mulla ja mun miehellä on 1v5kk poika ja 2kk ikäinen tyttö vauva.
meillä anoppi ommii meidän poikaa ja kun se tulee kyllään niin se syöttää sitä ja vaihtaa vaipat vaikka ite oltais tehty ne jo.
mutta kun odotin esikoista niin oli niin ystävä mulle ja kyseli aina vointia ja jutteli kivoja ja synnytyksen jälkee omi pojan melkein kokonaan mut nyt kun tuli tyttö niin ei onneksi oo ainakaa viellä ominu sitä vaikka anopilla itelle ei oo yhtään tyttöö vain 3 poikaa.
pelkään vaan sitä että kun tyttö kasvaa niin ommiiko se jo tytönki!
mullakin on sellanen olo että olenko vaan synnyttäjä niille kun poika syntyi niin oli niinkuin mua ei olliiskaa ja kuin ite ois ollu äiti.
sittenkun odotin tyttöö niin kukaan ei kysell vointia eikä mitään no hyvä että oma äiti jotain kyseli mut pojan perrään ne ovat jopa kilpailevat kumpi mummu saa pojan päiväksi hoitoon tai kumpi näkkee enemmän sitä.
anoppi on jopa alkanu haukkuun mua mun äitille puhelimessa ja kolme tuntia haukku mut sitä se ei voi muuttaa että olen lasten äiti!
olen yrittänyt olla hyvä äiti lapsille mut anopille en kelpaa <br><br>

 

\

\

Kun lapseni oli vielä ihan vauva niin imettämisestäni tehtiin koko suvun asia kun se ei meinannut millään onnistua.

meillä oli ihan sama appiukkokin puhelimessa voivotteli että "koita nyt, se imetys on niin hyvä juttu". Teki mieli karjua sille että sano sitten miten saan tämän onnistumaan!!!!! paraskin puhumaan kun ei lapsiansa ikinä hoitanut..

Joo, meillä myös appiukko on neuvomassa joka asiassa ja muistaa mainostaa miten "asiat ennen vanhaan tehtiin paljon paremmin". Meillä poika on nyt 2 v 5 kk ja vieläkin appiukko sanoo, että kyllä se on äidinmaito parasta ravintoa lapselle (jos näkee kuvan jossa pojalle annettu pullosta korviketta). No kaikkihan sen tietää, että on parasta äidinmaito mutta kun hän sanoo sen tietyllä tavalla kohdistaen asian siihen, etten pystynyt tätä pienelle lapselle tarjoamaan!

 

Viikko sitten mies oli vauvamme kanssa mummolassa, kun itse jäin kovassa kuumeessa kotiin huilaamaan. Siellä oli ollut myös miehen sisko oman lapsensa kanssa ja mies oli sitten kuvaillut meidän kameralla koko konkkaronkan puuhia.

Meinasin lentää takamuksilleni kun huomasin, miten käly videolla leikkasi meidän vauvan kynsiä, kuului selittävän vielä, että näin tämä kuuluu tehdä... Katsoin tarkemmin vauvan sormia ja kaikki kynnen reunat oli leikattu pyöristäen joten saa nähdä kasvaako kynnet ihon sisään...

Mies oli kuulemma kiletänyt siskoaan, ei ollut ottanut kuuleviin korviinsa. Onneksi tavataan kälyn kanssa vain todella harvoin!

 

Miksi ette hyvät äidit kiellä koskemasta lapsiinne? Meillä oli heti selvää, että minä olen äiti ja lapseen kosketaan vain luvan kanssa. En pitänyt anopin perinteisistä lapsenhoito-ohjeista. Tein heti selväksi miten lastani hoidan ja tämä on laki. Nyt kun lapsi on jo isompi vain sen vähäksi aikaa jo anopille jättääkin. Isompi lapsi ei tunnu niin haavoittuvalta kun jo juttelee ja kertoilee itsekin hoitajalleen kuinka asiat hoidetaan.
Miehelleni totesin, että taidan olla vähän outo ja tiukkis sukusi mielestä, mutta voi-voi. Eipä paljon kiinnosta, mitä minusta ajattelevat.
Entäs jos jokainen tunkeilevasta anopista kärsivä tekisi oman kotinsa säännöt selväksi. Oma ja lapsen paras tulee ottaa tärkeysjärjestyksessä ensimäiseksi. Sukulaiset sopeutukoot. Pitää vain uskaltaa sanoa. Kaikkia kun ei voi elämässä miellyttää.
Ja sanottakoon, että meillä ainakin välit anoppilaan on ihan ok. Hekin vain ovat minun kasvatusfilosofiani myötä nähneet toisenlaisen perhekulttuurin. Joko arvostavat sitä tai sitten ei. Pärjätään kuitenkin ja lapsi pitää isovanhemmistaan.