Tuottaako lapsenne kyvyt ja taidot teille pettymyksiä?

[surkea äiti]

Mitäs jos lapsi vain ei ole kovin älykäs ja etevä? Silloinkin on vaan pakko se lapsi hyväksyä ja olla siihen tyytyväinen. Se on hirveää, kun ei koskaan yllä siihen, mitä odotetaan, tiedän ihan kokemuksesta.

PS. mä opin uimaan 15 vuotiaana, kun mulle ostettiin räpylät. Nykyisin käytän uimapötköä, koska en oikein osaa uida vieläkään kunnolla.

Näinhän se juuri on, minun lapseni ei ole kovin älykäs eikä etevä. Minulle sen hyväksyminen kuitenkin on todella vaikeaa.

Minullakin yksi lapsista ei ole kovin älykäs eikä etevä. Hänellä on kyllä ihan omat vahvuusalueensa, niinkuin meillä kaikilla. Kaikki vahvuusalueet kun eivät näy kouluarvosanoissa.

Ei tilanteen hyväksyminen ole ollut minullekkaan aikanaan helppoa. Yhtä rakas lapsi hän on silti minulle kuin nuo muutkin. Varmasti menisi lukkoon, jos painostettaisiin sikana -ja aikanaan tuli tehtyä tuokin virhe- mutta saa nyt suoritua omalla tasollaan.

Tätä minäkin yritän, mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä. Toivottavasti saan itseni hyväksymään tilanteen ennen kuin lapseni itsetunto on aivan lytyssä. Pyydän kyllä aina anteeksi hermostumistani, enkä tietenkään hermostu vähän väliä, mutta aina joskus tulee viimeinen pisara joka saa minut hermostumaan.

 

[Karenina harmaana]

Mä olen ollut lapsena aina lukioikään asti huono koulussa. Siis todella surkea. Vanhempani eivät pitäneet minua kovinkaan älykkäänä. Uskoin itsekin että olen vähän tyhmä ja koska minua ei pidetty älykkäänä, koulukin meni huonosti. Lukion pääsin läpi rimaa hipoen. Kielissä olin kaikkein surkein. Inhosin koulua ja minulla oli huono itsetunto.
Vasta aikuisena olen tajunnut, että olen ihan oikeasti suht älykäs matemaattisesti ja taiteellisesti. Ja kaikissa käytännön asioissa ja teknisissä jutuissa olen taitava. Jopa kieliä olen oppinut hienosti, kun olen saanut olla oppimassa niitä käytännössä ulkomailla.
Että älä puhu sille lapsellesi paskaa!! Se on arvokas sellaisenaan ja voi sinut vielä joskus yllätää. Kannusta, kannusta ja kannusta ja kehu kehu ja kehu!

 

[Rukoilijasirkka]

Mä olen ollut lapsena aina lukioikään asti huono koulussa. Siis todella surkea. Vanhempani eivät pitäneet minua kovinkaan älykkäänä. Uskoin itsekin että olen vähän tyhmä ja koska minua ei pidetty älykkäänä, koulukin meni huonosti. Lukion pääsin läpi rimaa hipoen. Kielissä olin kaikkein surkein. Inhosin koulua ja minulla oli huono itsetunto.
Vasta aikuisena olen tajunnut, että olen ihan oikeasti suht älykäs matemaattisesti ja taiteellisesti. Ja kaikissa käytännön asioissa ja teknisissä jutuissa olen taitava. Jopa kieliä olen oppinut hienosti, kun olen saanut olla oppimassa niitä käytännössä ulkomailla.
Että älä puhu sille lapsellesi paskaa!! Se on arvokas sellaisenaan ja voi sinut vielä joskus yllätää. Kannusta, kannusta ja kannusta ja kehu kehu ja kehu!

Toisilla on myös eri tapa oppia. se vaan pitää löytää, se oikea tapa.

 

[Karenina harmaana]

Mä olen ollut lapsena aina lukioikään asti huono koulussa. Siis todella surkea. Vanhempani eivät pitäneet minua kovinkaan älykkäänä. Uskoin itsekin että olen vähän tyhmä ja koska minua ei pidetty älykkäänä, koulukin meni huonosti. Lukion pääsin läpi rimaa hipoen. Kielissä olin kaikkein surkein. Inhosin koulua ja minulla oli huono itsetunto.
Vasta aikuisena olen tajunnut, että olen ihan oikeasti suht älykäs matemaattisesti ja taiteellisesti. Ja kaikissa käytännön asioissa ja teknisissä jutuissa olen taitava. Jopa kieliä olen oppinut hienosti, kun olen saanut olla oppimassa niitä käytännössä ulkomailla.
Että älä puhu sille lapsellesi paskaa!! Se on arvokas sellaisenaan ja voi sinut vielä joskus yllätää. Kannusta, kannusta ja kannusta ja kehu kehu ja kehu!

Toisilla on myös eri tapa oppia. se vaan pitää löytää, se oikea tapa.

Aamen!

Aamen!

 

[Isä]

Niin ja itse olen ADHD, minkä takia alisuoriduin koulusta todella rankasti. Missään tapauksessa ei olisi ollut oikein minulle pakosta keskittyä yhteen matematiikan tehtävään puoli tuntia. Onneksi tähän vaivaan on nykyään asiallinen hoito.

 

[hei]

Mutta se on ihan hirveetä, jos annatte lapsienne tietää sen. Rakennatte heille aikista pahinta estettä oppimisille! Oppimisen kaksi tärkeintä komponenttia ovat motivaatio ja itsetunto, ei niinkään taito. Antakaa lastenne kypsy rauhassa, ehkä he vain tarvitsevat enemmän aikaa. Kiirehtimällä nyt aiheutatte heille solmuja ja lukkoj aja vaikeuksia aikuisena oman itsensä kanssa. Tiedän mistä puhun.

Tiedän ja siksi tunnenkin itseni niin surkeaksi.

No mutta sitten luulisi, että olet valmis työstämään asiaa. Mieti, miksi sinulle on niin tärkeää, että lapsesi olisi jotenkin "hyvä"? Mitä sillä tavoittelet? Itsellesi onnistumisen kokemusta, ylpeyttä, kunniaa? Vai toivotko lapsellesi menestystä? Hyvää tulevaisuutta? Analysoi se itsellesi tarkkaan ja lähde etsimään keinoja purkaa tuo ihmeellinen toimintamallisi. Kun oikeasti tuo toiminta on lapsellesi suurempi este kuin hänen mahdollisesti vajaavaiset kykynsä.

Mene vaikka tarvittaessa juttelemaan asiasta jonnekin. Mutta tee jotain!

 

[fanta]

Toisilla on myös eri tapa oppia. se vaan pitää löytää, se oikea tapa.

Tämä on todellakin avain, ihminen ei sitä vaan tiedosta, ennen kuin joku asiantuntija sen kertoo, ihminen pitää luonnostaan sitä omaa tapaansa ainoana ja helposti tuskastuu ihmiseen, jonka tapa on erilainen, ei väärä, ei oikea, vaan erilainen.

 

[hei]

Tätä minäkin yritän, mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä. Toivottavasti saan itseni hyväksymään tilanteen ennen kuin lapseni itsetunto on aivan lytyssä. Pyydän kyllä aina anteeksi hermostumistani, enkä tietenkään hermostu vähän väliä, mutta aina joskus tulee viimeinen pisara joka saa minut hermostumaan.

Sun on nyt saatava tää asia käsittelyyn. Koska jos kuitenkiv nälillä hermostut, ei asia ole mielessäsi ok. Ja jos se ei ole ok, lapsi aistii sen , vaikket hermostuisikaan ulkoisesti.

 

[Rukoilijasirkka]

Pojalla on nyt alkanut Englanti, eikä ulkoa opettelu ole sille ikinä ollut helppoa tai oikeastaan se ei opi asioita ulkoa.

Kirjoitin paperille tärkeimpiä sanoja ja lauseita, että se oppisi jotain ihan perusjuttuja edes ja karkeat ääntämisohjeet alle. Isoilla kirjaimilla. se onkin osoittautunut hyväksi, kun ne laput on sen ovessa. se osaa sanoa englanniksi jo: Minä, sinä, te, hän, Minä olen, sinä olet, te olette ja lisäksi Minun nimeni on Leevi.

Koulussa nämä oli opeteltu ja läksyt niistä tehty tuloksena pyöreä nolla opitua sanaa/lausetta.

olen tosi iloinen, että löysin tavan, millä se oppii edes hieman.

 

[Non compos mentis]

Omalla kohdallani mua auttoi sellainen pitkäkestoinen ajatteluharjoitus, itse sorvasin sen itselleni. Eli etsin ne asiat, joita lapselleni toivon, joiden uskon olevan tärkeitä onnellisessa elämässä. Sitten mietin, voiko lapseni ne saavuttaa, vaikka puheessa, motoriikassa ja oppimisnopeudessa onkin häikkää.

Itse tulin siihen tulokseen, että kunhan lapseni on onnellinen, ei satuta itseään, toisia tai mitään elottomiakaan esineitä fyysisesti, eikä henkisesti, niin minun tehtäväni äitinä on täytetty. Hän on minulle parhain esikoistytär, vaikka ympärilläni muiden tyttäret ja pojat voittaisivat nobeleita ja olympiakultaa.

Meillä ne suuret saavutukset ovat hiukan erilaisia kuin toisissa perheissä. Vastikään neiti oppi solmimaan kengännauhat ja se oli kyllä rankan uurastuksen tulos. Ei sitä nyt suoranaisesti juhlistettu, vaikka Furmanin Muksuoppi minulle tuttua onkin. Olimme silti kovin iloisia saavutuksesta.

 

Mitäs jos lapsi vain ei ole kovin älykäs ja etevä? Silloinkin on vaan pakko se lapsi hyväksyä ja olla siihen tyytyväinen. Se on hirveää, kun ei koskaan yllä siihen, mitä odotetaan, tiedän ihan kokemuksesta.

PS. mä opin uimaan 15 vuotiaana, kun mulle ostettiin räpylät. Nykyisin käytän uimapötköä, koska en oikein osaa uida vieläkään kunnolla.

Näinhän se juuri on, minun lapseni ei ole kovin älykäs eikä etevä. Minulle sen hyväksyminen kuitenkin on todella vaikeaa.

Kaltaisellesi ihmiselle tekee vain hyvää vähän kasvattaa itseään. Käsittämätöntä, että ei hyväksy omaa lastaan juuri sellaisena kuin lapsi sattuu olemaan.

Muista kenen geenäjä hän isänsä lisäksi kantaakaan...

Tiedän kyllä kenen geenejä kantaa ja siksi onkin hankala käsittää miksi menestyy niin paljon huonommin sekä taito- että lukuaineissa kuin vanhempansa.

Toivottavasti lapsellasi on tulevaisuudessa ainakin vähemmän itseriittoinen ja omaa paremmat eväät hyväksyä toisten ihmisten erilaisuus ja hyväksyy mahdolliset tulevat lapsensa, vaikka eivät lahjakkaita olisikaan.

Kahlil Gibran:

Sinun lapsesi eivät ole
sinun lapsiasi,
he ovat itsensä
kaipaavan elämän
tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi
ja vaikka he ovat
sinun luonasi,
he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän
omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän
ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä
heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan
heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä heistä tehdä
itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje
taaksepäin eikä
takerru eiliseen.

Sinä olet jousi
josta sinun lapsesi
lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen
käden voimasta,
taivu riemulla.

 

[Non compos mentis]

Pojalla on nyt alkanut Englanti, eikä ulkoa opettelu ole sille ikinä ollut helppoa tai oikeastaan se ei opi asioita ulkoa.

Kirjoitin paperille tärkeimpiä sanoja ja lauseita, että se oppisi jotain ihan perusjuttuja edes ja karkeat ääntämisohjeet alle. Isoilla kirjaimilla. se onkin osoittautunut hyväksi, kun ne laput on sen ovessa. se osaa sanoa englanniksi jo: Minä, sinä, te, hän, Minä olen, sinä olet, te olette ja lisäksi Minun nimeni on Leevi.

Koulussa nämä oli opeteltu ja läksyt niistä tehty tuloksena pyöreä nolla opitua sanaa/lausetta.

olen tosi iloinen, että löysin tavan, millä se oppii edes hieman.

Entä jos kirjoitat kotona lapuilla esineiden nimiä englanniksi? Jääkaapissa on lappu, jossa lukee fridge, keittiön ovessa lukee kitchen, pöydässä table jne. Oppisi yhdistämään nämä sanat siihen kokonaisuuteen. Ja jos näkee useamman kerran päivässä, ne jäänevät mieleen?

 

[Rukoilijasirkka]

Pojalla on nyt alkanut Englanti, eikä ulkoa opettelu ole sille ikinä ollut helppoa tai oikeastaan se ei opi asioita ulkoa.

Kirjoitin paperille tärkeimpiä sanoja ja lauseita, että se oppisi jotain ihan perusjuttuja edes ja karkeat ääntämisohjeet alle. Isoilla kirjaimilla. se onkin osoittautunut hyväksi, kun ne laput on sen ovessa. se osaa sanoa englanniksi jo: Minä, sinä, te, hän, Minä olen, sinä olet, te olette ja lisäksi Minun nimeni on Leevi.

Koulussa nämä oli opeteltu ja läksyt niistä tehty tuloksena pyöreä nolla opitua sanaa/lausetta.

olen tosi iloinen, että löysin tavan, millä se oppii edes hieman.

Entä jos kirjoitat kotona lapuilla esineiden nimiä englanniksi? Jääkaapissa on lappu, jossa lukee fridge, keittiön ovessa lukee kitchen, pöydässä table jne. Oppisi yhdistämään nämä sanat siihen kokonaisuuteen. Ja jos näkee useamman kerran päivässä, ne jäänevät mieleen?

Hoo! mahtava idea! Sen teen!

 

[Non compos mentis]

Toisilla on myös eri tapa oppia. se vaan pitää löytää, se oikea tapa.

Tämä on todellakin avain, ihminen ei sitä vaan tiedosta, ennen kuin joku asiantuntija sen kertoo, ihminen pitää luonnostaan sitä omaa tapaansa ainoana ja helposti tuskastuu ihmiseen, jonka tapa on erilainen, ei väärä, ei oikea, vaan erilainen.

Isoveljeni luki aikoinaan koekirjoista kohtia kasetille, koska ei oppinut lukemalla tekstiä, tarvitsi KUULLA ne sanat. On olemassa testejä, joiden avulla selviää, millainen oppija on.

 

[Non compos mentis]

Ap, voit myös miettiä tuotatko SINÄ äitinä pettymyksiä lapsellesi?

 

[vieras]

en jaksanut lukea koko ketjua, kun tuli itku heti eka sivulla. täällä nimittäin eräs jota vieläkin yli 40v. syyllistetään kaikella mahdollisella, verrataan muihin.
omat lapset eivät toivoakseni ole taholtani joutunut kokemaan samaa mitä minä oman äitini taholta.

mitä tulee ap:n tilanteeseen, olen sitä mieltä että on hyvä että tiedostat tilanteen ja yrität muuttaa omaa suhtautumistasi ja käytöstäsi. mun kohdalla sitä ei äiti ole koskaan tehnyt ja viimeksi tänään olen saanut kuulla puhelimessa miten surkea minä olen ja miten suuri pettymys äidille.
ap:lle toivon voimia että saisit suhtautumisen muuttumaan, sen ymmärrän että jos on väsynyt sitä hermostuu helpommin. lapsi ymmärtää kyllä aikuisena paremmin käytöstäsi, mutta nyt tässä vaiheessa hän ei sitä ymmärrä. joten voimia sulle olet oikealla tiellä kun tiedät muutoksen tarpeellisuuden

 

[vieras]

Valitettavasti itselläkin joskus vähän samanmoisia tuntemuksia tuon esikoisen kanssa. Tai siis lähinnä se et kun yrittää opettaa jotain juttua niin toinen ei halua edes harjoitella kun huomaa ettei jotain asiaa osaa. Esim. pyörällä ajoa ilman apupyöriä ei alkuun muutaman epäonnistumisen jälkeen halunnut edes yrittää mut sit kun sai muutaman "onnistumisen" alle niin siitä se vaan lähti ja nyt polkee jo sujuvasti.

 

[Gluteus maximus]

voin myöntää, että minulle olisi kova pettymys jos lapseni eivät yrittäisi yhtä kovasti kuin minä olen yrittänyt. Olen sen verran kunnianhimoinen, että haluan lasteni menestyvän koulussa ja toivottavasti oppiminen olisi heille helpompaa kuin minulle on ollut.

 

[Fleur de Lis]

Pojalla on nyt alkanut Englanti, eikä ulkoa opettelu ole sille ikinä ollut helppoa tai oikeastaan se ei opi asioita ulkoa.

Kirjoitin paperille tärkeimpiä sanoja ja lauseita, että se oppisi jotain ihan perusjuttuja edes ja karkeat ääntämisohjeet alle. Isoilla kirjaimilla. se onkin osoittautunut hyväksi, kun ne laput on sen ovessa. se osaa sanoa englanniksi jo: Minä, sinä, te, hän, Minä olen, sinä olet, te olette ja lisäksi Minun nimeni on Leevi.

Koulussa nämä oli opeteltu ja läksyt niistä tehty tuloksena pyöreä nolla opitua sanaa/lausetta.

olen tosi iloinen, että löysin tavan, millä se oppii edes hieman.

Entä jos kirjoitat kotona lapuilla esineiden nimiä englanniksi? Jääkaapissa on lappu, jossa lukee fridge, keittiön ovessa lukee kitchen, pöydässä table jne. Oppisi yhdistämään nämä sanat siihen kokonaisuuteen. Ja jos näkee useamman kerran päivässä, ne jäänevät mieleen?

Hoo! mahtava idea! Sen teen!

Tuo saattaa tosiaan olla oikienkin hyvä idea: Liittää asiat suurempaan konkreettiseen ympäristöön, vrt. tuo erään aikaisempi kommentti miten kieliäkin oppi sitten paremmin oikeissa tilanteissa ulkomailla. Usein myös jo pienikin reissu ulkomailla (Ahvenanmaa, pikainen Tukholman / Haaparannanvisiitti voi määrätyllä tavalla avata lapsen "silmiä" kielen oppimiseen.

 

[surkea äiti]

Kiitos kaikille kommenteista! Yritän kovasti muuttua itse, sillä tiedän, että lapsen osalta riittävää on se, että hän yrittää.

En halua lapsen menestymistä oman kunnianhimoni vuoksi, vaan sen vuoksi, että hänen elämänsä olisi sujuvaa. Työelämässä vaan on helpompaa, jos on kyvyiltään vähintään keskitasoa ja oppii ja omaksuu uusia asioita helposti.

 

[Fleur de Lis]

Pojalla on nyt alkanut Englanti, eikä ulkoa opettelu ole sille ikinä ollut helppoa tai oikeastaan se ei opi asioita ulkoa.

Kirjoitin paperille tärkeimpiä sanoja ja lauseita, että se oppisi jotain ihan perusjuttuja edes ja karkeat ääntämisohjeet alle. Isoilla kirjaimilla. se onkin osoittautunut hyväksi, kun ne laput on sen ovessa. se osaa sanoa englanniksi jo: Minä, sinä, te, hän, Minä olen, sinä olet, te olette ja lisäksi Minun nimeni on Leevi.

Koulussa nämä oli opeteltu ja läksyt niistä tehty tuloksena pyöreä nolla opitua sanaa/lausetta.

olen tosi iloinen, että löysin tavan, millä se oppii edes hieman.

Miten muuten erilaiset juurikin lapsille tarkoitetut kielen- ja sanoston optteluun tarkoitetut tietokoneohjelmat? Oppimista leikin varjolla / avustamana: Muistipeliä ynnä muuta viihteenkin varjolla. Parhaimmissa niissä virhetilanteetkin tehty hassuiksi huumorin avulla jne.

Oppimisen (ja motivaation säilymisen) kannalta muuten olennainen asia on juuri tuo "virheiden" kohtaamisen taito. Niistäkin voi tehdä mukavan kokemuksen (mm. huumori), silloin epäonnistumisesta ei tule mitään peikkoa(tai se ei kasva sellaiseksi lapsen mielessä).

 

[Kimppa]

Mieti haluatko antaa hänelle tulevaisuuden evääksi tunteen, että hän ei ikinä ole riittävän hyvä, hän ei ikinä kelpaa sellaisena kuin on. Onko suorittaminen aina tärkeintä?

 

[Kimppa]

Kiitos kaikille kommenteista! Yritän kovasti muuttua itse, sillä tiedän, että lapsen osalta riittävää on se, että hän yrittää.

En halua lapsen menestymistä oman kunnianhimoni vuoksi, vaan sen vuoksi, että hänen elämänsä olisi sujuvaa. Työelämässä vaan on helpompaa, jos on kyvyiltään vähintään keskitasoa ja oppii ja omaksuu uusia asioita helposti.

Hän on kuitenkin vasta lapsi. Tärkeintä on antaa hänelle kokemus, että kotona hän on hyvä joka tapauksessa. Se on tärkeintä elämän "sujumisen" kannalta. Jos perusluottamus ja esim vanhempien ehdottomaan rakkauteen on kunnossa, on paljon suuremmat mahdollisuudet, että elämä "sujuu" hyvin. Myös työelämässä, mutta muutenkin.

 

[Tähtisumu]

Näinhän se juuri on, minun lapseni ei ole kovin älykäs eikä etevä. Minulle sen hyväksyminen kuitenkin on todella vaikeaa.[/quote]

Ehka han on hyvasydaminen, rehellinen tai ystavystyy helposti? Varmasti on jotain josta voit hanta kehua ja vahvistaa sita kautta hanen itsetuntoansa. Kokeile myos eri "koulutustapoja". Niin lapset kun aikuisetkin oppii eri lailla, jollekin sopii suora ja ohjaava tapa ja toiset oppii parhaiten tekemisen ja onnistumisen kautta.

 

[Madicken04]

Nämä on näitä tilanteita missä huomaa olevansa onnellinen kehitysvammaisesta lapsesta. =) Ei ole tarvinut koskaan ottaa tuollaisista asioista stressiä -kummankaan lapsen kohdalla. Esikoinen kulkee omia polkujaan, joissain asioissa jopa huomattavasti hitaampaa kuin vammansa edustajat keskimäärin. Kuitenkin asiat kääntyvät siihen suuntaan että sitä oppii olemaan onnellinen niistä asioista mitä lapsi oppii, eikä tarvitse harmitella sitä kuinka paljon hän tulee muita jäljessä. Kun asiat eivät enää ole itsestäänselvyyksiä, elämä muuttuu paljon helpommaksi ja palkitsevammaksi.

Tottakai sitä toisen lapsen kohdalla ajatteli sitten pääsevänsä helpommalla kun kyseessä oli "terve" lapsi. Ei nyt ajatellut että lapsi olisi sen fiksumpi tai taitavampi kuin muut, vaan että ylipäätänsä oppisi asiat luonnostaan ilman kuntoutuksia ja terapioita. Niin sitä kuitenkin sai katsella kuinka vuoden ikänen lapsi ei osannut edes ryömiä samalla kun ikätoverit jo kävelivät. :/ Kuitenkin fysioterapiat ja lapsen eteen tehty työ palkittiin ja 1v9kk ikäisenä kuopuksemme oppi vihdoin kävelemään. =)

Varsinaisia liikunnallisen puolen saavutuksia en ole koskaan osannut lapsiltani odottaa. Tiesin jo etukäteen omaavani itsekin heikkouksia tuolla puolella ja samaa oli luvassa näilläkin. Toisaalta annoin itselleni luvan kuvitella että kuopus oppisi ainakin normaaliaikataulussa puhumaan, ollaan miehen kanssa molemmat puhuttu aikaisin. No, nyt 2v3kk ikäinen tyttönen osaa pari hassua sanaa ja edessä olisi jatkotutkimuksia tuolta puolelta.

Kaikkea ei voi aina saada eikä nekään asiat mitä saadaan tule välttämättä niin helpolla. Kuitenkin lapsi on näin muita hitaampanakin vähintään yhtä rakas mitä olisi luokan priimuksena. Ja riemu opituista asioista on varmasti suurempi mitä olisi normaalisti. Toki työtä tuo vaatii ja välillä tuntuu huolia kasaantuvan enemmän mitä jaksaisi juuri sillä hetkellä kantaa. Kuitenkin näistä selvitään ja osaa taas arvostaa niitä helpompia aikoja. =)