Tuottaako lapsenne kyvyt ja taidot teille pettymyksiä?

Asia olisikin helpompi hyväksyä, jos lapsi olisi hyvä edes jossakin asiassa. Mutta kun ei niin missään. Kaikissa asioissa luokkatoverit ovat paljon edistyneempiä.

Ja tiedän kyllä, että suhtautumiseni aiheuttaa vain lapselleni pahaa mieltä ja sen vuoksi tunnenkin itseni niin huonoksi äidiksi. En kuitenkaan voi sille mitään, että pinnani palaa tahmeasta edistymisestä.

Ei lapsen kautta saa omia unelmiaan pyrkiä täyttämään. Hän on oma yksilönsä. Jonain päivänä hän voi osata vaikka mitä, tai sitten ei. Ei lapsiin saa laittaa mitään odotuksia, jotka hänen pitäisi täyttää tullakseen hyväksytyksi kaikkein tärkeimmältä, perheeltään.

Vika on sinussa, eikä lapsessasi. Ei hänen tehtävänsä ole täyttää sinun unelmia ja odotuksia. Hänen tärkein tehtävänsä on kasvaa omaksi itsekseen, ei äidin unelmoimaksi menestystarinaksi.

 

[surkea äiti]

Mun esikoinen potkittiin pois uimakoulusta kesken kauden huonon omaksumisen takia... :/ Jumppaharrastuksena ollut motorisesti hitaasti kehittyneiden liikuntaa. On jo koululainen, muttei osaa ajaa pyörää edes apupyörillä.

Ei siinä mitään, korostetaan niitä puolia, joista tykkää ja joissa menestyy. Valehtelisin, jos sanoisin, että oma sopeutumiseni tilanteeseen oli helppo ja kivuton. Onneksi mulla on ollut ihania ihmisiä ympärillä, joille olen omia turhautumiani asian suhteen purkaa (toi uimakoulujuttu tuli ihan puskista, kerran mentiin sinne ja sanottiin vain tylysti, että tänne ei ole enää asiaan. Mitä mä voin nähdä tunnin tapahtumista kahvilan pienestä ikkunasta??), eikä lapsen ole tarvinnut kuunnella minun tilityksiäni.

Olen kuitenkin iloinen, että koulu on lähtenyt hyvin käyntiin, on saanut siellä ystäviä ja opettajan mukaan ei tarvitse näillä näkymin erityisopetusta lukemisen kanssa. Matemaattisesti lapsi on ollut aina kohtalaisen lahjakas, mutta se suurin lahja on taiteen puolella. Lapsi on kohtuullisen terve, hänellä on ystäviä, hän on itsenäistynyt. Olen saanut varmuuden, että hänelle löytyy se oma paikka maailmasta ja se riittää minulle. Kunhan hän on onnellinen.

Onneksi pojallasi on taide, jossa voi kokea onnistumisen elämyksiä! Ja sinulla muita kuuntelijoita, joille olet voinut purkaa turhautumistasi.

Tyttö kyseessä. Ja osaa hän muutakin, tänään teki banaanikakun (avustuksellani tietty, mutta vain sanallisesti neuvoin) ja se onnistui hienosti. Mitä sillä polkupyöräilyllä niin väliä, jos osaa ruokaa laittaa.

Sori, mistähän tuon sukupuolen keksin. Ja ruoanlaittotaito on tosiaan tarpeellinen!

 

[surkea äiti]

[
Ei lapsen kautta saa omia unelmiaan pyrkiä täyttämään. Hän on oma yksilönsä. Jonain päivänä hän voi osata vaikka mitä, tai sitten ei. Ei lapsiin saa laittaa mitään odotuksia, jotka hänen pitäisi täyttää tullakseen hyväksytyksi kaikkein tärkeimmältä, perheeltään.

Vika on sinussa, eikä lapsessasi. Ei hänen tehtävänsä ole täyttää sinun unelmia ja odotuksia. Hänen tärkein tehtävänsä on kasvaa omaksi itsekseen, ei äidin unelmoimaksi menestystarinaksi.[/quote]

Ei hänen minun unelmiani tarvikaan täyttää. Haluaisin vain, että hän olisi edes keskitasoa koulussa ja urheilussa. En siis odota mitään huipputuloksia, mutta hankala on hyväksyä tosiasia, että oma lapsi on huono monessa asiassa.

 

[hei]

Onko tämä provo, vai oletko tosissasi?

Lopeta ihmeessä se pauhaaminen! Lapsesi saa vain hirveät paineet eikä taatusti pysty edes kehittymään missään. Miksi hänen pitäisi nyt 8-vuotiaana olla jotenkin erityisen hyvä liikunnassa, matematiikassa tai kirjoittamisessa? Miksi ihmeessä?!

 

[Rukoilijasirkka]

Mitäs jos lapsi vain ei ole kovin älykäs ja etevä? Silloinkin on vaan pakko se lapsi hyväksyä ja olla siihen tyytyväinen. Se on hirveää, kun ei koskaan yllä siihen, mitä odotetaan, tiedän ihan kokemuksesta.

PS. mä opin uimaan 15 vuotiaana, kun mulle ostettiin räpylät. Nykyisin käytän uimapötköä, koska en oikein osaa uida vieläkään kunnolla.

 

[hei]

Ei hänen minun unelmiani tarvikaan täyttää. Haluaisin vain, että hän olisi edes keskitasoa koulussa ja urheilussa. En siis odota mitään huipputuloksia, mutta hankala on hyväksyä tosiasia, että oma lapsi on huono monessa asiassa.

Mutta SE on juuri se sinun unelmasi. Ei lapsesi tarvitse täyttää edes sitä. Hänen tulisi saada olla, kuka on, juuri niin huono ja hyvä eri asioissa kuin on. Anna hänen kasvaa ja kehittyä ja löytää omat vahvuutensa. Niitäkin on taatusti!

 

[surkea äiti]

Jos se lapsesi ajattelee koko puolen tunnin ajan, että en kuitenkaan opi tätä laskua ja sitten äiti pettyy, niin kyllä se hankaloittaa oppimista. Ehkä joku toinen voisi olla parempi tukiopettaja lapsellesi kuin sinä. Joku rento luotettava ihminen, jonka seurassa lapsesi voi rentoutua ja nauttia oppimisesta.

Olet aivan oikessa. Parasta olisi, jos minun ei tarvitsi puuttua koululäksyihin ollenkaan, mutta kun ei ole ketään muuta kuin minä. Olen kyllä vakavissani miettinyt olisiko loppujen lopuksi kuitenkin parempi, että en auttaisi läksyissä ollenkaan ja lapsi oppisi mahdollisesti vähemmän ja hitaammin, mutta jäisi samalla paitsi hermostumistani.

 

[joSSSu]

eipä oikeastaan. ärsyttää vaan että hän on tullut isäkseen siinä suhteessa kun mie olen reipas enkä ujostele niin poitsu on kyllä sitten taas päinvastainen ja olisin mieluusti nähnyt itseni siinä tapauksessa

 

[ni]

Onko tämä provo, vai oletko tosissasi?

Lopeta ihmeessä se pauhaaminen! Lapsesi saa vain hirveät paineet eikä taatusti pysty edes kehittymään missään. Miksi hänen pitäisi nyt 8-vuotiaana olla jotenkin erityisen hyvä liikunnassa, matematiikassa tai kirjoittamisessa? Miksi ihmeessä?!

Minä ymmärrän ap:ta. Minulla vähän samaa huolta toisen lapseni kanssa. Tuntuu ettei hänkään olisi oikein missään hyvä, eniten tietysti harmittaa se että milloin huomaa että kaikki toiset esim. liikunnassa parempia..lähimmistä kavereista sen jo huomannut.

 

[
Ei lapsen kautta saa omia unelmiaan pyrkiä täyttämään. Hän on oma yksilönsä. Jonain päivänä hän voi osata vaikka mitä, tai sitten ei. Ei lapsiin saa laittaa mitään odotuksia, jotka hänen pitäisi täyttää tullakseen hyväksytyksi kaikkein tärkeimmältä, perheeltään.

Vika on sinussa, eikä lapsessasi. Ei hänen tehtävänsä ole täyttää sinun unelmia ja odotuksia. Hänen tärkein tehtävänsä on kasvaa omaksi itsekseen, ei äidin unelmoimaksi menestystarinaksi.

Ei hänen minun unelmiani tarvikaan täyttää. Haluaisin vain, että hän olisi edes keskitasoa koulussa ja urheilussa. En siis odota mitään huipputuloksia, mutta hankala on hyväksyä tosiasia, että oma lapsi on huono monessa asiassa.

[/quote]

No juurihan toivoit, että olisi edes keskitasoa! Jos ei vain ole? Jonkun on porukassa aina oltava viimeinen. Ja jos se sattuu olemaan lapsesi, mitä sitten? Miksi sitä häpeät? Ja miksi syyllistät lastasi? Ei hän varmasti sinun kiusaksesi ole "viimeinen". Sinun pitäisi olla lapsellesi se suurin tuki ja turva. No matter what. Sen sijaan urputat hänelle, koska sinua hävettää hänen menestymisensä muihin verrattuna. Lopeta se ja ole tukena. Ei valittavana ja tyytymättömänä äitinä, vaan tukena, joka lohduttaa epäonnistumisenkin hetkellä.

 

[vieras]

Jos se lapsesi ajattelee koko puolen tunnin ajan, että en kuitenkaan opi tätä laskua ja sitten äiti pettyy, niin kyllä se hankaloittaa oppimista. Ehkä joku toinen voisi olla parempi tukiopettaja lapsellesi kuin sinä. Joku rento luotettava ihminen, jonka seurassa lapsesi voi rentoutua ja nauttia oppimisesta.

Olet aivan oikessa. Parasta olisi, jos minun ei tarvitsi puuttua koululäksyihin ollenkaan, mutta kun ei ole ketään muuta kuin minä. Olen kyllä vakavissani miettinyt olisiko loppujen lopuksi kuitenkin parempi, että en auttaisi läksyissä ollenkaan ja lapsi oppisi mahdollisesti vähemmän ja hitaammin, mutta jäisi samalla paitsi hermostumistani.

Kysy jotain opiskelijaa opettamaan lastasi pientä palkkaa vastaan.

 

[surkea äiti]

Mitäs jos lapsi vain ei ole kovin älykäs ja etevä? Silloinkin on vaan pakko se lapsi hyväksyä ja olla siihen tyytyväinen. Se on hirveää, kun ei koskaan yllä siihen, mitä odotetaan, tiedän ihan kokemuksesta.

PS. mä opin uimaan 15 vuotiaana, kun mulle ostettiin räpylät. Nykyisin käytän uimapötköä, koska en oikein osaa uida vieläkään kunnolla.

Näinhän se juuri on, minun lapseni ei ole kovin älykäs eikä etevä. Minulle sen hyväksyminen kuitenkin on todella vaikeaa.

 

[Rieputarallaa]

Asia olisikin helpompi hyväksyä, jos lapsi olisi hyvä edes jossakin asiassa. Mutta kun ei niin missään. Kaikissa asioissa luokkatoverit ovat paljon edistyneempiä.

Ja tiedän kyllä, että suhtautumiseni aiheuttaa vain lapselleni pahaa mieltä ja sen vuoksi tunnenkin itseni niin huonoksi äidiksi. En kuitenkaan voi sille mitään, että pinnani palaa tahmeasta edistymisestä.

Miksi lapsen pitäisi olla hyvä jossakin tuollaisessa mitattavassa asiassa? Miksi sulle ei riitä se, että lapsi on vaikka hyvä ystävä, avulias luonne tms.? Ihan varmasti lahjakkuusalueita löytyy häneltäkin. Ne eivät vain ole sellaisia, joita sä arvostaisit tai edes huomaisit.

Mun mielestä sun pitäis lakata stressaamasta. Tee välillä huomioita lapsesi onnistumisista, pienistäkin, älä kiinnitä huomiota epäonnistumisiin. Vahvuuksia löytyy kyllä!

 

[Rukoilijasirkka]

Mitäs jos lapsi vain ei ole kovin älykäs ja etevä? Silloinkin on vaan pakko se lapsi hyväksyä ja olla siihen tyytyväinen. Se on hirveää, kun ei koskaan yllä siihen, mitä odotetaan, tiedän ihan kokemuksesta.

PS. mä opin uimaan 15 vuotiaana, kun mulle ostettiin räpylät. Nykyisin käytän uimapötköä, koska en oikein osaa uida vieläkään kunnolla.

Näinhän se juuri on, minun lapseni ei ole kovin älykäs eikä etevä. Minulle sen hyväksyminen kuitenkin on todella vaikeaa.

No kai se jotain osaa? Onko sillä ihana hymy? Onko se sosiaalinen? Onko se kiltti?

 

[hei]

Onko tämä provo, vai oletko tosissasi?

Lopeta ihmeessä se pauhaaminen! Lapsesi saa vain hirveät paineet eikä taatusti pysty edes kehittymään missään. Miksi hänen pitäisi nyt 8-vuotiaana olla jotenkin erityisen hyvä liikunnassa, matematiikassa tai kirjoittamisessa? Miksi ihmeessä?!

Minä ymmärrän ap:ta. Minulla vähän samaa huolta toisen lapseni kanssa. Tuntuu ettei hänkään olisi oikein missään hyvä, eniten tietysti harmittaa se että milloin huomaa että kaikki toiset esim. liikunnassa parempia..lähimmistä kavereista sen jo huomannut.

Mutta se on ihan hirveetä, jos annatte lapsienne tietää sen. Rakennatte heille aikista pahinta estettä oppimisille! Oppimisen kaksi tärkeintä komponenttia ovat motivaatio ja itsetunto, ei niinkään taito. Antakaa lastenne kypsy rauhassa, ehkä he vain tarvitsevat enemmän aikaa. Kiirehtimällä nyt aiheutatte heille solmuja ja lukkoj aja vaikeuksia aikuisena oman itsensä kanssa. Tiedän mistä puhun.

 

[Rukoilijasirkka]

On olemassa lapsia, jotka on aluksi myös tosi surkeita kaikessa, mutta sitten vanhempana ne asiat avautuu.

 

Mitäs jos lapsi vain ei ole kovin älykäs ja etevä? Silloinkin on vaan pakko se lapsi hyväksyä ja olla siihen tyytyväinen. Se on hirveää, kun ei koskaan yllä siihen, mitä odotetaan, tiedän ihan kokemuksesta.

PS. mä opin uimaan 15 vuotiaana, kun mulle ostettiin räpylät. Nykyisin käytän uimapötköä, koska en oikein osaa uida vieläkään kunnolla.

Näinhän se juuri on, minun lapseni ei ole kovin älykäs eikä etevä. Minulle sen hyväksyminen kuitenkin on todella vaikeaa.

Kaltaisellesi ihmiselle tekee vain hyvää vähän kasvattaa itseään. Käsittämätöntä, että ei hyväksy omaa lastaan juuri sellaisena kuin lapsi sattuu olemaan.

Muista kenen geenäjä hän isänsä lisäksi kantaakaan...

 

[hei]

Olen kyllä vakavissani miettinyt olisiko loppujen lopuksi kuitenkin parempi, että en auttaisi läksyissä ollenkaan ja lapsi oppisi mahdollisesti vähemmän ja hitaammin, mutta jäisi samalla paitsi hermostumistani.

Ei kun parasta ja hienointa olisi, etä pystyisit käsittelemään asian ja hyväksymään lapsesi juuri sellaisena, kuin hän on. Ja säilyttämään mielenrauhasi.

 

Olen kyllä vakavissani miettinyt olisiko loppujen lopuksi kuitenkin parempi, että en auttaisi läksyissä ollenkaan ja lapsi oppisi mahdollisesti vähemmän ja hitaammin, mutta jäisi samalla paitsi hermostumistani.

Ei kun parasta ja hienointa olisi, etä pystyisit käsittelemään asian ja hyväksymään lapsesi juuri sellaisena, kuin hän on. Ja säilyttämään mielenrauhasi.

Tämä on totta, turha lääkitä pelkkiä oireita ja jättää sairaus henkiin.

 

[surkea äiti]

Onko tämä provo, vai oletko tosissasi?

Lopeta ihmeessä se pauhaaminen! Lapsesi saa vain hirveät paineet eikä taatusti pysty edes kehittymään missään. Miksi hänen pitäisi nyt 8-vuotiaana olla jotenkin erityisen hyvä liikunnassa, matematiikassa tai kirjoittamisessa? Miksi ihmeessä?!

Minä ymmärrän ap:ta. Minulla vähän samaa huolta toisen lapseni kanssa. Tuntuu ettei hänkään olisi oikein missään hyvä, eniten tietysti harmittaa se että milloin huomaa että kaikki toiset esim. liikunnassa parempia..lähimmistä kavereista sen jo huomannut.

Mutta se on ihan hirveetä, jos annatte lapsienne tietää sen. Rakennatte heille aikista pahinta estettä oppimisille! Oppimisen kaksi tärkeintä komponenttia ovat motivaatio ja itsetunto, ei niinkään taito. Antakaa lastenne kypsy rauhassa, ehkä he vain tarvitsevat enemmän aikaa. Kiirehtimällä nyt aiheutatte heille solmuja ja lukkoj aja vaikeuksia aikuisena oman itsensä kanssa. Tiedän mistä puhun.

Tiedän ja siksi tunnenkin itseni niin surkeaksi.

 

[Isä]

Mitäs jos lapsi vain ei ole kovin älykäs ja etevä? Silloinkin on vaan pakko se lapsi hyväksyä ja olla siihen tyytyväinen. Se on hirveää, kun ei koskaan yllä siihen, mitä odotetaan, tiedän ihan kokemuksesta.

PS. mä opin uimaan 15 vuotiaana, kun mulle ostettiin räpylät. Nykyisin käytän uimapötköä, koska en oikein osaa uida vieläkään kunnolla.

Näinhän se juuri on, minun lapseni ei ole kovin älykäs eikä etevä. Minulle sen hyväksyminen kuitenkin on todella vaikeaa.

Minullakin yksi lapsista ei ole kovin älykäs eikä etevä. Hänellä on kyllä ihan omat vahvuusalueensa, niinkuin meillä kaikilla. Kaikki vahvuusalueet kun eivät näy kouluarvosanoissa.

Ei tilanteen hyväksyminen ole ollut minullekkaan aikanaan helppoa. Yhtä rakas lapsi hän on silti minulle kuin nuo muutkin. Varmasti menisi lukkoon, jos painostettaisiin sikana -ja aikanaan tuli tehtyä tuokin virhe- mutta saa nyt suoritua omalla tasollaan.

 

[surkea äiti]

Mitäs jos lapsi vain ei ole kovin älykäs ja etevä? Silloinkin on vaan pakko se lapsi hyväksyä ja olla siihen tyytyväinen. Se on hirveää, kun ei koskaan yllä siihen, mitä odotetaan, tiedän ihan kokemuksesta.

PS. mä opin uimaan 15 vuotiaana, kun mulle ostettiin räpylät. Nykyisin käytän uimapötköä, koska en oikein osaa uida vieläkään kunnolla.

Näinhän se juuri on, minun lapseni ei ole kovin älykäs eikä etevä. Minulle sen hyväksyminen kuitenkin on todella vaikeaa.

Kaltaisellesi ihmiselle tekee vain hyvää vähän kasvattaa itseään. Käsittämätöntä, että ei hyväksy omaa lastaan juuri sellaisena kuin lapsi sattuu olemaan.

Muista kenen geenäjä hän isänsä lisäksi kantaakaan...

Tiedän kyllä kenen geenejä kantaa ja siksi onkin hankala käsittää miksi menestyy niin paljon huonommin sekä taito- että lukuaineissa kuin vanhempansa.

 

[Rukoilijasirkka]

Mä olen ajatellut, että vaikka tuo poika on välillä ihan pihalla, vaikka sen ulosanti on vähän kehnoa ja vaikka se äikkä ja matikka ei oikein suju, niin sillä on kuitenkin hyvä sydän. Sitäpä ei kaikilla ole.

Nyt myöhemmin on tullut ilmi tätä erityislahjakkuutta näissä hänen omissa jutuissa.

 

[ojfojo]

Jos lapseni tuottaa minulle pettymyksiä en kerro sitä heille, vaan yritän löytää heidän suorituksistaan aina jotain hyvää.

 

[Rukoilijasirkka]

Jotkut älykkäät lapset on sitä salaa, kun paineet on niin kovat ja kun älykkyys ei ilmene vanhempien toivomalla tavalla.

Ehkä vanhemmat ovatkin silloin niitä tyhmiä, kun eivät näe, missä se lapsi oikein pätee.