Tuore äitiys ja loppuunpalaminen

[Mummuska]

Hei! Sain esikoiseni alkuvuodesta. Sitä ennen takana oli keskenmeno (-06) sekä km:n jälkeen vuoden toivoton yritys saada lasta. Kaikki henkiset voimavarat oli jo tuolloin käytetty loppuun. Sitten tulin raskaaksi ja pelkäsin koko ajan keskenmenoa. Kun raskaus oli puolivälissä, ja olin jo uskaltanut hengähtää, rupesi lapsivesiä tihkumaan. Puhuttiin ns. korkeasta vedenmenosta. Ennuste oli huono, lääkärit sanoivat sen suoraan. Alkoi jatkuva itsensä tarkkailun kierre, lääkärissä hyppääminen, päivien ja viikkojen laskeminen...Voitte vaan kuvitella! Kaikista ennusteista huolimatta raskaus meni täysille viikoille ja saimme maailman ihanimman, ja täysin terveen tyttären =)

Luulin kaiken olevan vihdoin ohi, olin väärässä. Viikko synnytyksen jälkeen alkoivat migreenikohtaukset, joita kesti muutamia viikkoja. Sitten alkoi jalkojen puutumiset, käsien puutumiset öisin, erilaiset silmäoireet jne. En edes muista kaikkea. Öisin ja päivisinkin rupesin puremaan hampaita yhteen, lihakset olivat jäykkänä päästä varpaisiin. Ja arvata saattaa, että itsensä tarkkailu ei ainakaan loppunut erilaisten fyysisten oireiden ilmaannuttua... :ashamed: Olin varma kaikista kauheista taudeista, googletin netistä oireita ja ajoin itseni täysin piippuun.

Olen hypännyt mitä erilaisemmilla lääkäreillä, silmät on tutkittu perusteellisesti jne. Hetkeksi olo lääkärissäkäynnin jälkeen helpottuu, mutta vain hetkeksi, kunnes rumba alkaa uudelleen.

Nyt mukaan kuvioihin on tullut myös huimaus sekä väsymys. Lääkärin diagnoosi minulle oli loppuunpalaminen ja sain cipralexia helpottamaan tätä ahdistusta. Lääkettä olen nyt syönyt muutaman päivän.

En olisi ikinä uskonut väsyväni, palavani loppuun. Jotenkin tämä elämäntilanne tuntuu vaan nyt niin raskaalta, ja kun henkiset voimavarat oli käytetty loppuun jo vuosi aikaisemmin, enää en vain jaksanut.

Onko muilla kokemusta loppuunpalamisesta ja ihan noista fyysisistä oireista?

Itselleni oli suuri kynnys aloittaa tuo mielialalääke, koska en ole millään tavalla masentunut. Olen yhtä elämäniloinen kuin ennenkin, kroppa/fysiikka vaan kertoo oireilullaan todellisesta uupumuksesta.

Kiitos kaikille, jotka jaksavat vastata!

 

[Nanna1980]

:hug:

 

[namme]

Hei! Minun loppuun palamisesta on jo aikaa mutta siitä jäi seurakseni paniikkikohtaukset joista kärsin ajoittain vieläkin jos en tajua levätä tarpeeksi. Mullakin oli tosi suuri kynnys aloittaa mielialalääkitys mut siitä on ollut selvästi apua enään en ajattele niin.
Väsytin itseni työn teolla, minulla ei vielä silloin ollut lasta. Loppuunpalaaminen on minulle ollut näin jälkeen päin pelastus. Olen oppinut sen myötä omat jaksamiseni rajat ja ennen kaikkea huolehtimaan itsestäni.
Mulla loppuunpalaaminen alkoi juuri fyysisillä oireilla ensin(migreeni,laihtuminen,jatkuva flunssa päällä)mut nää ei mua vielä pysäyttäny jatkoin kunnes psyykkinen puoli alkoi horjumaan(pelkotilat, en nukkunut öisin) Sitten menin lääkäriin ja psykatrialle. Sain mielialalääkityksen sekä unilääkkeitä en diagnoosia. Nukuin 2vko suunnilleen putkeen, ystävät huolehtivat ruokailuni ja että kävin pesulla. Muistan edelleen tuon järjettömän väsymyksen ja ajattelin että tästä en selviä enään koskaan! Mut kyllä selvisin pikkuhiljaa, ensin tunti kerrallaan, päivä kerrallaan..jne..
Aloitin terapia käynnit ja sieltä olen saanut apua. Löytäny itseni ja omat rajani...
Toivottavasti tästä on jotain apua..
Paljon halauksia sinulle :hug:

 

[Nenya2]

Minulla ihan samat oireet, lapsia on jo kolme ja viime vuodet olleet tosi rankkoja. Aloitin juuri opiskelut uudelleen ja tuntuu, että olen ihan loppuunpalanut. En myöskään ole masentunut, elämä on oikeasti täynnä värejä ja ihanaa odotusta, mutta koko kroppani on kuin äärimmilleen kiristetty jousi. puren myös hampaita ja jännitän lihaksia, kädet ovat yöllä puuduksissa ja silmät on tutkittu, jopa pää on kuvattu kun aloin kärsimään huimausoireista. Mietin myös auttavatko mielialalääkkeet kovin paljon fyysiseen loppuunpalamiseen. Ehkä ne ehkäisisivät sen henksien romahduksen =) Tsemppiä ja kerro oletko kokenut lääkkeiden auttavan. kai tässä on pikkuhiljaa alettava tajuamaan omien voimien rajallisuus....Olen aina ollut tehokas ja pystyvä ihminen ja siksi tämä uupuminen tuntuu kahta kauheammalle.

 

[Mummuska]

Kiitos kaikille hirmuisesti vastauksista!

Itsekin olen aina ollut kova tekemään ja menemään. Viimeiset 10 vuotta elämästäni painanut tukka putkella paikasta toiseen, vaikka ikääkin on vasta päälle kaksikymmentä. Nyt sitten tuli stoppi.
Sepä se tässä hankalinta onkin, kun olo ei todellakaan ole masentunut. Olen vain väsynyt näihin jatkuviin fyysisiin oireisiin ja niiden kautta syntyviin pelkotiloihin, jatkuva kierre, joka uuvuttaa henkisesti :'(

Minulle sanottiin, että masennuslääkettä käytetään hoitona myös loppuunpalamisessa, jotta tuo fyysisten oireiden kierre saadaan katkeamaan. Cipralexin vaikutus alkaa vaan niin kovin hitaasti, ja kun tällaiset jumit on saatu aikaan, niin eihän ne hetkessä katoa. Tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä :kieh: Ja vielä ei kyllä vaikutus tunnu minulla.

Kertokaahan lisää kokemuksianne, jos sellaisia on =)