Tuo Samu Haber on niiiiiin oksettava limanuljaska, ettei mitään rajaa

IL -UMK:n juontanut Samu Haber esiintyi show’n loppupuolella omalla kappaleellaan. Syödään sieniä -niminen kappale, joka julkaistiin alunperin syyskuussa 2022 Haberin Pelastetaan maailma -albumilla.


Nyt kotikatsojat ovat pahoittaneet mielensä, sillä Haberin esitys tulkittiin huumemyönteiseksi. Esityksen taustalle heijastui metsän eläimiä, joilla oli kärpässienen väritys. Myös Haberin kitaraan oli maalattu erilaisia sienikasveja, kuten huumausainekäytössä oleva suippumadonlakki eli silokkisieni.

Muun muassa tanssitaiteilija Marco Bjurström twiittasi olevansa sanaton.

– Syödään sieniä Ylellä mun verorahoilla, Bjurström kirjoittaa jättäen epäselväksi vinoileeko tanssija.
 
Se kehua retosteli itseään ja elvisteli kun nyt osaa saksaa ja Espanjaa, jonka se oppi lomaosakehuijauksia tehtaillessaan

Hyviä IL:n kommentteja epäonnistuneesta juontajavalinnasta:

Eräs twiittaaja myös kummasteli, mahtoiko kappaleen esittäminen olla Haberilta kannanotto huumausaineiden laillistamiselle. Toisen mielestä tapauksessa oli ”ironia huipussaan”.

– Voisko YLE-veroa maksaa lisää?

Lisäksi mediapersoona ja Veronica Verhon kihlattu Juhani Koskinen ilmaisi twitterissä olevansa pettynyt Samu Haberin kykyihin juontajana.

– Samu Haber on hyvä esimerkki siitä, että juontaminen oikeasti tarvitsee ammattitaitoa, Koskinen naputteli nettiin.

Lisäksi tubettaja Papananaama eli Sini Laitinen twiittasi Haberista.

– Samu Haber tekemässä monen tunnin cv:tä sen kielitaidoista.

Osa tavallisista kotikatsojista olivat somessa pahoittaneet mielensä myös siitä, että Haberin yhdessä asussa miehellä oli yllään hame.

– Luulin, että kaiken olen jo nähnyt, mutta enpä ollut; Samu Haber juontamassa hame päällä.
 
Hyvä otsikko ketjulla, limanuljaska on sieni.

limanuljaska.jpg
 
pee mikä pee 😤

Kuin nallin kalliolle

Tampereen Nokia-areenasta on siis muodostunut melkoinen mörkö stadilaisille. HIFK:n nöyryyttävän tappioputken jatkumista todisti siis paikan päällä myös Samu Haber, jonka käytös kiinnitti kansalaisten huomion.

– Näin toisella erätauolla hallin käytävällä, kuinka eräs tapparalainen nainen lähestyi todella asiallisesti Haberia ja pyysi häneltä kiltisti yhteiskuvaa. Samu ei ollut tyly, mutta kieltäytyi heti kuvasta, Seiskalle ihmetellään.

Silminnäkijän mukaan ”tunnelma oli tosi jäätävä”, kun hölmistynyt Tappara-fani jätettiin tilanteessa kuin se kuuluisa nalli kalliolle.

– Nyt hei ihan oikeasti: jos Haber haluaisi yksityisyyttä, niin ehkä kaksimetrisen julkkiksen ei kannattaisi tulla perjantai-iltana matsiin ja vielä niinkin huomiota herättävä omalla nimellä varustettu fanipaita päällä, Tappara-fanit hymähtävät.

Seiska
 
Miksi sinä otat kaiken aina niin kirjaimellisesti? Et ymmärrä laisinkaan kielikuvia!

Vrt. ihmisiä kutsutaan sioiksi, susiksi, käärmeiksi jne. Täälläkin. Käytkö aina korjaamassa heidän kommenttejaan?
m1es on informatiivinen ihminen.😍

Monikohan palstalla edes tunnistaa luonnossa limanuljaskan? En siis tarkoita puolisoa vaan sientä.🧐
 

Yhteistyössä