tunteet hukassa

onko ketään muita jotka ovat vain kyllästyneet olemaan yhdessä?
olemme olleet yhdessä useammanvuoden ja lapsiakin löytyy, alle kouluikäisiä.
olemme riidelleet enemmän ja vähemmän koko ajan.viime kevät oli oikeaa vihan pitoa.
minulla ei haluta, joku tai jokin on vienyt minun halut. ainostaan mies haluaa jA VINKUU KOKO AJAN. se on kanssa kovin sressaavaa.
haluaisin erota mutta jotenkin en uskalla. varsinaista syytä en tiedä mutta kai se on tämä meidän "kavereina" elo vaan kyllästyttää. Toisaalta en oikein uskalla erota kun pelkään kuinka rankkaa on olla yksinhuoltajana. Kuitenkin meidän arki on sellaista että mies paljon töissä joten periaatteessa olen yksinhuoltaja. ehkä se työmäärä ei muuttuis.
olen puhut miehellekin että erottais mutta hänen mielestään meillä menee hyvin eikä suostu eroon, tai suostuu jos haen sen yksin mut yhtöaikaa ei suostu nimeään laittaan.

kaipaa välillä omaakin aikaa ja fiksusti olen päätellyt että jos erotaan niins sitten ainakin saisin joka toisen viikonlopun vapaaksi ja aikaa itselleni. Ei silti että en haluis olla lasten kanssa, mutta joskus ois kiva nukkua 1 yö heräämättä tai käydä vaik baaris ilman että joutuu herään lasten kans seittemältä ( jos vaikka ois menny 4 asti =) )

toista miestä mulla ainakaan ei ole eikä ole mielessäkään. kuitenkin harrastan pikutyttöjen haaveilua jostain ihanasta miehestä joka aattelis yhessä olosta samalla tavalla kun minäkin ja sais tuntea oikeaa läheisyyden tunnetta. Vaikka nykyisen kanssa istutaankin sohvalla, sylikkäin niin ei se tunnu miltään.

onko muita joilla samanlaisia tunteita vai onko meidän suhde yksinkertaisesti loppu vai voista sitä jotenki yrittää korjata. toisaalta olen yrittänyt alkaa tassa rakastaan mut tunteilleen ei voi mitään.

 

eikö kukaan halua auttaa ja jutella sekä kertoa omista kokemuksistaan?

välillä tuntuu et mikään mun alotuksista ei saa minkäänlaista kannatusta...

 

Mitä jos lopettaisit nuo haihattelut ja alkaisit ITSE

 

Karkasi tuo edellinen viesti keskeneräisenä. Piti kirjoittaa että mitä jos alkaisit ITSE panostamaan parisuhteen eteen ja unohtaisit nuo haihattelut.
Kannattaisi ensin lukea joku hyvä parisuhdeopas esim. tällä kaljupaisellä
tv-tohtorilla Texasista on tosi hyvä kirja.

Kun on 20 vuotta avioliitoa takana kaikkinen karikkoineen mutta myös hyvine puolineen on tullut huomattua että olisi ollut parempi omata vähän enemmän tietoa ihmisen käyttäytymisestä niin olisi moni asia mennyt
paljon helpommalla.

 

Aviomies:
minkälaista tuntemusta ihmisestä?? voisitko selittää vähän tarkemmin?

muttaoon yrittänytkin olla kiva ja kiltti ja rakastaa, mutta se on oikeesti yrittämistä ja en jaksa kauaa. sillon ku on mukavaa niin on mukava ja arkikin menee vähän paremmin, mutta väliajat sit riidellään tai mökötetään. tai minä lähinnä ja mies sit ku liian pitkään saamatta ku ei mulla mökötykseltä kiinnosta.

onko kukaan kuullu ( oon jostain lukenu) jostain 7 vuoden kriisistä, onko tollasta olemassa jaon muilla ollu kauheet kriisit tuonna vuonna?

 

Tiedän suunnilleen tunteesi. Meilläkin oli joskus noin. Mut yhdessä jatkettiin ja välil meni hyvinki. Kunnes mies löysi toisen. Ehä ollaan aviossa, mutta tulevasta ei ainakaan minulla ole mitään käsitystä... Kaikki tuntuu pahalta, koko ajan pitää olla varpaisillaan!

 

Seitsemän vuoden väliajon tulevista kriiseista olen kyllä jostain lukenut,
mutta se ei ole niin hirveästi muistiin painunut kun ei ole kiinnostanut.
On tullut enemmän luettua 40-kriisistä, parisuhteen ongelmista ja tunteiden käsittelystä. Ihan sen takia kun ongelmia on tullut vastaan.

Välillä on ollut tunteet hukassa tai pää sekaisin. Sekä itsellä että puolisolla.
Nuo kriisit tuntuvat kuuluvan niin parisuhteeseen kuin omaan kasvamiseen. Sitä tarkoitin että kun olisi ennalta tietoa millaisia karikoita parisuhteessa on yleensä edessä niin osaisi paremmin hoitaa niitä tilanteita.

Esim. tuo kyllästyminen ja tunne että elämä valuu hukkaan taitaa olla jokaisella jossain vaiheessa edessä. Silloin pitäisi koittaa löytää niitä asioita jotka ovat yhteisiä tai keksiä uusia. Tiedän kyllä että kun lapset on pieniä niin niiden kanssa menee kaikki energia eikä riitäkään.
Jollain järjestelyllä pitäisi silti sille kumppanillekin varata aikaa.

Kirjastosta kyllä löytyy hyllymetreittäin alan kirjallisuutta. Katso vaikka Pekka Aukian parisuhde kukkimaan.

Tsemppia sulle.

 

mul oli muutama vuos sit sama tilanne ku sul nyt. sitä oloa jatku ja jatku vaik yritin olla ajattelematta sitä. loppujen lopuksi en pystynyt enäan miehen kans tekemään mitään koska mua ällötti älyttömästi koskea siihen. Päädyttiin eroon n.3 vuotta sitten ja päivääkään en oo katunut. mulla oli vaan yksinkertaisesti tunteet lppunu sitä miestä kohtaa ja en voi mitään. ihastuin uuteen ja olin yllättynyt että kyl niitä haluja näköjään vielä on olemassa.. nyt uusi suhteeni on kestänyt tosi hyvin vaik mulla ennestään oli kaksi pientä lasta.. yhdessä ollaan oltu jo 2,5 vuotta ja tuosta ajasta yhessä ollaan asuttu vuosi...
tässä mun tarina jos yhtään auttoi!! jaksamisia ja ikinähän ei kannata suinpäin lopettaa suhdetta!

 

vieras:

miten tulitte siihen päästökseen että kuitenkin eroatte, oliko yhteinen vai jomman kumman?
Tuo "ällötys" on ihan niinkuin mullakin. Harvemmin haluankaan minkäänlaista kosketusta. Aika useesti sekstaillaan mun osalta ainakin velvollisuudesta koska sén jälkeen meillä on vähän aikaa rauhallisempi ilmapiiri. ällötys tulee esille siinä et minä en ole se aloitteen tekijä,en ihmeemmin pussaile tai tee muutakaan, "makaan vaan" jos noin voi sanoa. Loppu ajan vaan aattelen mielessä et " tule jo, tule jo" ja itken mielessäni. Eli en vain halua. Haluja varmaan löytyy mut ei miestäni kohtaan.
siksi aattelenkin niinkuin pikkutytöt että jossain voisi ehkä olla mies jonka kanssa haluan olla ja haluan läheisyyttä enkä tuhahtele koko aikaa kun toinen yrittää hiplailla.

Toisaalta en usko että välttämättä löytäisin uutta miestä koska lapsia on kuitenki jo kolme ja kuinka on innokkaita miehiä seukkaileen yh äidin ja kolmen lapsen kanssa. Lapset kuitenkin tulisivat mukaan kauppaan.

 

:attn: Olen kyllästynyt tuohon miekkoseen, on myös aikaan saatu kolme vekaraa...lisää en kyllä halua. Hän on niiin laiska. Että kotoa koko ajan patistavat tekee kotitöitä....noloa \|O
Mun täytyy hälle maksaa ruokarahaa itsestäni ja lapsista aikas paljon, koska heistä tienaan...."varmasti tosi paljo".
Sekstaaminen ei kiinnosta, ajattelen samoin, "tulis jo...."
Minulla ei ole vakituista työpaikkaa, minun työni on täällä kotona, vähä liikaa olen mökkiintynyt. :/
Mutta koetan vielä jaksaa :flower: Sinulle!
Mä en tosin tiedä kuinka jaksan.

 

sama täällä:

jaksamisia sullekin :hug:

no sun jutun kun luki niin meillä ei sit niin huonosti oo, rahasta ei tarvi tingata ja mulla on vakityöpaikka ittelläki. mut jos lapset sairaana niin minä se kuitenkin olen poissa töistä ja täytyy yrittää jaksaa mennä takas töihin. mutta on se silti rankkaa kun hoidat lapset yöt ja päivät ja käy koulussa. nyt siis käyn välillä koulua, mutta ei se oo helppoa sekään ku yötä myöten vielä lukee.
mieskin vaan nakkaa takas kun hän nukkuu ja pyydän et saisinko ees YHDEN yön nukkua heräämättä niin sanoo että mene töihin ja tienaa yhtä paljon ku hän niin sit muka hoitais lapsia ja saisin nukkua.
aika ihmeellinen ajatteluapa...

silti niitä hyviä hetkiä on niin vähän että eroa mietin aikas useesti
ku vain uskalta tehä sen päätöksen

 

Ei kannata luovuttaa ennenkuin on panostanut kaikkensa. Onnellisuus ei tipahda taivaalta parisuhteeseenkaan, sen eteen on tehtävä työtä. Puhu miehellesi, puhu ajoissa ja rakentavasti äläkä vain mieti asiaa omassa päässäsi. Keskustelkaa enemmän tunteistanne ja ajatuksistanne, älkää pitäkö itsestäänselvyytenä sitä että siinähän se olla möllöttää, niinkuin minä tein. Rakentakaa henkistä läheistyyttä että tunnette toisenne ystäviksi. Sitten voitte ottaa jonkun yhteisen projektin tai harrastuksen, mistä molemmat pitää. Kokeilkaa seksissä uusia asioita. Puolisoonsa voi rakastua uudelleen, kun hänet näkee eri valossa.

 

http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/

Vielä kun saisi miehenkin lukemaan...

 

Uskomatonta, juuri istuin tähän ja vähän vitsinä aattelin et löytyiskö täältä tällaista keskustelua..
Meillä ollut ankeata minun mielestäni jo pari vuotta, mies vasta nyt alkaa tajuta että olen tosissani että meidän suhde ei ole kunnossa. Mua ei haluta mieheen liittyen mikään, eroa mietin päivittäin ja kuitenkin en osaa sanoa mikä on todellinen syy. Vai enkö uskalla? Sekö juuri että tunteita ei minun puoleltani juuri enää ole.. kaamea ajatus. Olen aina ajatellut että lasten vuoksi en ala elämään huonossa suhteessa mutta niin tässä nyt vain on käynyt.

Toista miestä ei ole näköpiirissä, mutta omituinen prinssihaave mullakin päässä pyöri, vaikka aina yritän sen hätistää niin että eihän sellaista ole, ja että mun pitäis oppia oleen tyytyväinen tähän, mut kun en ole.

Parisuhdeterapiasta olen miehelle puhunut, mutta ei ollut kiinnostunut, kirjojakin olen itse ajatellut että voisin lukea, mies tuskin niistäkään innostuu. En kuitenkaan jaksa uskoa että olen yksin syypää tähän tilanteeseen..

Hirmusti voimia ja haleja!

 

Ihan pakko kirjoittaa. Mulla on takana pitkä suhde (15v). Oltiin ihan nuoria kun alettiin seurusteleen. Lapsia on kolme. Tuo öllötysällötys tunteen olen elänyt, tuntui että tuo vaihe kesti kauan. Se oli pahimmillaan silloin kun olin kahden vanhemman lapsen kanssa kotona. Tiedostin onneksi sen, että tuo öllötys tunteeton olo ei johtunut itseasiassa miehestäni vaan siitä että olin tyytymätön ihan koko elämääni. Hain töitä ja sainkin niitä. Kolmas lapsi syntyi, hänen ollessa puoltoista niin hain jälleen töitä. Hankin myös itselle mieluisia harrastuksia. Nyt opiskelen, unelmieni ammattia. Suurimmaksi osaksi meillä menee hyvin, yhden kerran olen erehtynyt menemään toisella jalalla aidan toiselle puolelle vihreämpiä niittyjä katseleen, mutta palasin takaisin.

En väitä että et olisi yrittänyt suhteenne eteen mitään, ja onhan se helpompaa ikäänkuin jäädä tuttuun ja turvalliseen parisuhteeseen kuin että ottaa riski ja mennä kohti uutta. Jos luit jo rivien välistä niin vinkkinä olisi, että KOKEILE harrastuksia, HAE öitä ja VIETÄ miehesi kanssa laatuaikaa. Ehkä ne tunteet sieltä vielä tulee, ei ehkä ikinä niin onnesta mykkyräisinä ja sydän pakahtuneen kuten suhteenne alussa mutta kuitenkin.

Tsemppiä!!! :heart:

 

\

Uskomatonta, juuri istuin tähän ja vähän vitsinä aattelin et löytyiskö täältä tällaista keskustelua..
Meillä ollut ankeata minun mielestäni jo pari vuotta, mies vasta nyt alkaa tajuta että olen tosissani että meidän suhde ei ole kunnossa. Mua ei haluta mieheen liittyen mikään, eroa mietin päivittäin ja kuitenkin en osaa sanoa mikä on todellinen syy. Vai enkö uskalla? Sekö juuri että tunteita ei minun puoleltani juuri enää ole.. kaamea ajatus. Olen aina ajatellut että lasten vuoksi en ala elämään huonossa suhteessa mutta niin tässä nyt vain on käynyt.

Toista miestä ei ole näköpiirissä, mutta omituinen prinssihaave mullakin päässä pyöri, vaikka aina yritän sen hätistää niin että eihän sellaista ole, ja että mun pitäis oppia oleen tyytyväinen tähän, mut kun en ole.

Parisuhdeterapiasta olen miehelle puhunut, mutta ei ollut kiinnostunut, kirjojakin olen itse ajatellut että voisin lukea, mies tuskin niistäkään innostuu. En kuitenkaan jaksa uskoa että olen yksin syypää tähän tilanteeseen..

Hirmusti voimia ja haleja!

just siis niinku meillä. itsekin olen miettinyt että mikä se syy on että ei haluta ja haluan erota, mutta en ole löytänyt varsinaista syytä ja tuntuu välillä et lasten takia vaan oon yhessä.
parisuhdeterapiastakinolen puhunut ja jättänyt pallon miehelle et jos haluu yrittää parempaa elämää niin varaa ajan, numerot yms olen antanut valmiiksi, mutta ei kuulemma tarvita??

vasta kävi tässä kotona ja ehotti makkarihommia mutta suuttu ja lähti ovet paukkuen ku en halunnu, jaksanu, piti lukea tenttiin( oikee syy )
ois se syy kiva selvittää ja nähä onko korjattavissa oleva juttu, mutta mies ei suostu paljoa asiasta puhuun. ja hänen mielestään siis missään ei ole vikaa.


ja omia harrastuksia haluisin mutta ei oikein ole lapsille hoitajaa iltaisin kun miehellä ei ole niitä säännöllisiä työaikója ja on vähän haluton jäämään lasten kanssa jos teen jotain vain itselleni. jos olen koulussa tai töissä niin sillon jää paremmin hoitaan jos ei ole itse töissä kun mun syy on "oikea".

en tiedä mitä tekis, ottasko vaan itteä niskasta kiinni ja kokeilis yh elämää. josko se prinssi löytyiski sitten tai sit palais takas miehen kanssa jos se oiski mukavaa. no on kyllä sellasta jossittelua et ei tollaseen voi ees varautua jos nyt ei yh elämä kiinostaskaan. voihan olla et miehelläki on joku toinen tms. enhän minä sitä tiedä.

 

niin, harrastuksia mulla ei ole äskön selitetyn syyn takia. kauhee kätinä jos vaikka lähtisin kävelylle ja muksut itkee mun perään.

töitä mulla on ( tällä hetkellä kyllä opiskelen) ja laatuaika on kortilla kun ei ole lapsenvahtia. ja yks on että ei olla koskaan osattu olla kahestaan esim. baarissa. kumpi istuu hiljaa lasit kourassa ja muuta juttu vaan säästä puhutaan, näin karrikoidusti. :'(

kotona tiedän et menee aina siihen lääpimiseen jos vietetään iltaa kahestaa. en voi ees rentoutua ku ootan sitä hetkeä kun alkaa #ehotteleen" ei siis silleen pahasti mutta kun mulla vaan ei halua niin ei haluta. oon yrittänyt ehottaa et piettäs ensin ilta vaan toisten lähellä ja katottas vaikka joku lehva mut ei riitä.

 

eipä ole asiat muuttunut ja aatonaattonakin itkin yksin keittiössä ja mietin et miksi ollaan yhdessä kun mies siis nukkui tyytyväisenä olkkarissa.
joka päivä olen miettinyt että haluan erota mut jostain syystä en uskalla vieläkään. mitään edistystä ei ole parisuhdeterapian suhteenkaan tapahtunut eli tuskin edes haluaa mitään yrittää korjata.
eilen ois ollu kihlajaispäivä ja ie sano etä läehtäänkö jonnkein syömäänja/tai baariin jos HÄN hommaa lapsille hoitajan? aattelin että ok, oikeesti ei oikein osata olla kahdestaan baarissa, istutaan hiljaa lasit kädessä ku vasta tutustuneet tai puhutaan säästä. no tänään sit ilmotti kysymyksen jälkeen että ei ollu saanut ketään hoitajaa ja lähtee ite serkkunsa 18v synttäreitä juhliin. tän kyllä tiésin, mut silti kuohuttaa kun huomas kumpi oli tärkeempää. oli vaan kahdelta kysynyt hoitajaksi.
nyt taas suututtaa vielä enemmän ja voisin paperit viedäkin maanantaina.

en tiedä...
luin tuot yhtä ketjua missä oli mies pistetty pihalle ( alkoholista oli kylläkin kyse) ja toivoisin että itekin uskaltaisin tehdä noin. jos erottas niin saisin ees joka toisen viikonlopun itselleni omaksi ajaksi ja levättyä.
lapset ovat olleet koko joulun ajan ja yyden vuoden jälkeen kipeinä, vaihtaneet vain sairautta ja minä ne olen yksin hoitanut vaikka miehelläkin ollut vapaapäiviä. ja jos oksennuttauti on usealla lapsella yhtäaikaa niin alkaa siinä itekin väsyyn kun yöt ja päivät vaihdat vellivaippoja ja peset lattioita/sänkyjä/ämpäreitä oksennuksesta.
ei kuulemma voi vaihtaa vaippaa kun se haisee niin kamalalle ja sillä itellä tulee oksennus.
ite oon joutunu juoksuttaan kesken óman syönninkin lapsen oksentaan ja pyllyä pyyhkiin. en tiedä oonko niin jo tottunu mut ei mulla nyt ruokahalu mee tommosesta jos oikeesti on itellä nälkä.

 

On paha sanoa että mitä sinun pitäisi tehdä kun en tiedä onko miehesi yrittämisen arvoinen, itse varmasti tiedät sillä toisen arvostamisesta on paljon kiinni parisuhteessa. Kokemuksesta voin sanoa että pitkän ajan kuluessa suhteessa tulee erilaisia vaiheita, voi mennä pitkä aika jolloin vaan toivoo että pääsis pois koko suhteesta ja sitten voi taas rakastua uudelleen siihen mieheensä ja olo on kuin suhteen alkuaikana, rakastunut ja halukas. Se on vähän kuin aallokkoa ja välillä on siellä aallon pohjalla ja välillä harjalla.

Jos koet arvostavasi miestäsi ihmisenä voit vielä rakastua uudelleen ja suhteellanne on toivoa, mutta jos sydämessäsi halveksit häntä on parempi varmastikin erota. Istutappa miehesi pöydän ääreen ja kerro miltä sinusta tuntuu ja että olet aivan tosissasi ero ajatusten kanssa. Jos miehesi on valmis oikeasti tekemään töitä suhteen parantamiseksi kannattaa varmasti yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on. Itse olen pitkälti sitä mieltä että parisuhde on tahdonasia, mutta molempien pitää tahtoa.

 

Samaa minäkin olen haaveillut, että kunpa uskaltaisin erota ja etsiä oman asunnon ym.ym. ja elää sinkkuelämää, jota kesti nuoruudessa ihan liian vähän aikaa ! Aloimme seurustella 16 vuotta sitten, yksi pikkutyttö meillä on. Mies on kunnollinen, käy töissä, ei juo liikaa, tekee kotitöitä ym.ym. Minä vaan en ole onnellinen, en jaksa käydä harrastuksissa ja olen jo sairaseläkkeelläkin. Sänkyhommat on tylsiä, aina sitä samaa vaan, ei innosta minua. Onneksi mieskään ei vaadi seksiä, minun on aina tehtävä aloite eli saattaa olla jopa kuukausi väliä. Jotenkin sitä kaipaa sitä rakkauden ja läheisyyden tunnetta. Meillä ei halailla tai pussailla, tehdään vaan kotitöitä ja kaupassa käydään joskus yhdessä. Usein mietin, että tällaista tämä tulee olemaan koko loppuelämäni ajan, tylsää arkea. Mies on liian tunnollinen/kunnollinen erotakseen tai aloittaakseen uuden suhteen, velvollisuudentunto kai meidät pitää yhdessä ja laiskuus muuttaa elämää. Silti haaveilen jostain muusta, ihanasta miehestä ja omasta asunnosta.. Ehkä ne haaveet vielä joskus toteutuvat.. :/

 

Voi hyvät naiset, ei teidän ole mikään pakko suostua sellaiseen seksiin joka sattuu tai josta ette nauti! :'( Sanokaa miehelle, että ei huvita, ja että voi lopettaa sen lapsellisen vinkumisen!

Sinun ruumiisi on SINUN, ei kellään ole oikeutta koskea siihen ilman sinun lupaasi! :/

 

Heips!Meilläkin sama tilanne,olen miettinyt eroa vähän aikaa.Avauduin syksyllä j<a kerroin miehelle,mitkä asiat tökkii tässä suhteessa.Se sai miehen raivon valtaan ja siitä alkoi 2kk:n joka viikonloppuinen meneminen,viikollakin mies saattoi tulla aamuyöstä kotiin.Ja vain siksi,että vihdoin uskaltauduin avautumaan.Olen koko suhteen ajan sietänyt asioita,joista olen eri mieltä,mutta olen antanut olla,sillä muuten elomme olisi ollut koko ajan riitaisaa.Ja olen aina ajatellut,että kun on parisuhteessa,niin on opittava elämään toisen kanssa,vaikka aina ei ollakaan samaa mieltä.Mutta jotenkin tilanne ajautui siihen,että miehen tahtojen ja halujen mukaan mentiin,tunsin olevani vieteriukko,jota vedetään haluamaansa suuntaan.Meillä on pieni lapsi,jonka hoito on pääosin minulle jäänyt.Nyt on tunne,että minulle riittä toisen pillin mukaan eläminen.Nyt olemme puhuneet vihdoin 2kk:n jälkeen,ollaan menossa terapiaan ja yritämme eteenpäin yhdessä.Ainoa vaan,että minulla on oikeasti niin paljon negatiivisia tunteita miestäni kohtaan,että en tiedä miten voin tästä jatkaa.Unohtaa en voi,sillä hän on haukkunut minua,arvostellut,uhkaillut,joten mistä voin löytää sen uuden kipinän enää?

 

En jaksanut valitettavasti lukea kaikkia tekstejä joten voi tulla vähän toistoa.

Me olemme käyneet mieheni kanssa pariterapiassa - ei sen takia, että olisi ollut suuria ongelmia, mutta tätä ällötystä ja kilpailua meidän kesken.

Monta kertaa ei olla keritty käymään, mutta jotain olen oppinut, jota voisin eteen päin jakaa. Kommunikaatiossa pelaa 90:10 suhde, jos se mitä mies sanoo ärsyttää: 90 % on minussa, 10 % miehessä. Eli, kun rupee potuttaa, täytyy miettiä miksi potuttaa ja miksi se ärsyttää. Monesti takana on ihan muita juttuja.

Toinen asia on rehellisyys. Ei koskaan seksiä, jos ei sitä halua -sen huomaa jokainen jos ei ole aidosti kiinnostunut. Eikä teennäistä kilttinä oloa. Täytyy olla rehellinen itselle ja toisille.

Keskenäisestä kilapilusta: Jos joku voittaa, jonkun täytyy aina hävitä. Jos haluaa parisuhteen on aina pyrittävä reiluun yhteiseen ratkaisuun.

Jos toinen on pyhimys jää toiselle vain rooli piruna, jos toinen on siivoushullu jää toisell rooli sottapyttynä, jne.

Niin kuin joku aikaisemmin totesi, ällötys johtuu omasta itsestä. Oma puoliso on vain peili. Sieltä näkee oman itsensä. Sitä mitä puolisossa eniten arvostelee, oikeastaan inhoaa itsessään. Se on kuin selleri, jos ei pidä selleristä salaatissa sen maistaa ensimmäisenä vaikka salaatissa, muiden mielestä ei ole mitään vikaa.

Joka kerta kun puoliso "painaa sun nappulaa" on mahdollisuus kasvaa ihmisenä. Kannattaa miettiä mitää haluaa elämältä -kasvaa ihmisenä parisuhteessa vai aloittaa uudessa suhteessa ja huomata muutaman vuoden päästä olevansa samojen ongelmien kanssa uudessa parisuhteessa. Parisuhteessa kun on aina kaksi ihmistä, ja jos se yksi "minä" pysyn muuttumattomana, miten erilainen voi uusi parisuhde olla?

 

\

luin tuot yhtä ketjua missä oli mies pistetty pihalle ( alkoholista oli kylläkin kyse) ja toivoisin että itekin uskaltaisin tehdä noin. jos erottas niin saisin ees joka toisen viikonlopun itselleni omaksi ajaksi ja levättyä.
lapset ovat olleet koko joulun ajan ja yyden vuoden jälkeen kipeinä, vaihtaneet vain sairautta ja minä ne olen yksin hoitanut vaikka miehelläkin ollut vapaapäiviä. ja jos oksennuttauti on usealla lapsella yhtäaikaa niin alkaa siinä itekin väsyyn kun yöt ja päivät vaihdat vellivaippoja ja peset lattioita/sänkyjä/ämpäreitä oksennuksesta.
ei kuulemma voi vaihtaa vaippaa kun se haisee niin kamalalle ja sillä itellä tulee oksennus.
ite oon joutunu juoksuttaan kesken óman syönninkin lapsen oksentaan ja pyllyä pyyhkiin. en tiedä oonko niin jo tottunu mut ei mulla nyt ruokahalu mee tommosesta jos oikeesti on itellä nälkä.

Entisenä yh-na kysyisin, että mikä saa sinut varmaksi siitä että joka toinen viikonloppu olisi vapaa? On enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että tuonkaltaiset isät ottavat lapset silloin kun heille sopii.. Eli sinä tekisit kaiken joka tapauksessa ja kokonaan ilman toisen edes ajoittaista läsnäoloa. Sitten saisit joustaa hänen työnsä, harrastustensa ym suhteen jotta lapset näkisivät isäänsä. Todennäköisesti se olisit sinä joka jatkossakin hoitaisit sairaat lapset kotona. YH:na sinun pitäisi myös AINA lähteä töistä ajoissa tai kuljettaa lapset aamusta ja illasta tarhaan, kouluun, harrastuksiin tms. Ja sitten riidat elatusavusta jne.

Kummasti sitä seksiä ja läheisyyttä osaa haluta silloin kun sen saaminen on todella vaikeaa. Yh:na on aika hankala ja sattumanvaraista mistä sitä saa. Itse en halunnut seksiä satunnaisten tuttavuuksien kanssa. jatkuva puute oli todella kurjaa.

Yksin (tai yhteishuoltajan) elämä on yksinäistä ja vastuunkantamista. Varmaan hyviäkin puolia mutta minä en sitä niin kokenut. Pärjättiin ihan hyvin mutta viimeiseen asti yrittäisin ennenkuin sen vapaaehtoisesti valitsisin.

 

tuo aloittajan teksti oli kuin suoraan omasta elämästäni.meilläkin on tunteet kuollut minun puoleltani ja seksi ei todellakaan kiinnosta tippaakaan vaikka velvollisuuden nimissä on joskus annettava ja monesti mietinkin että toivottavasti ei kestä kauan.lapsia meillä on 4 alle kouluikäistä ja minähän se meillä teen kaikki kotityöt ja hoidan lapset.mies käy töissä ja istuu illat tietokoneella. meilläkään mies ei halua erota kun olen siitä sanonut,kun meillä kuulemma on kaikki ihan hyvin.
olen eroa ajatellut jo monta kuukautta mutta pelottaa se kaikki mikä rumba siitä alkaa kun ukko ne ero paperit käsiinsä saa.
olen itse aika huono puhumaan kaikesta mieltä painavasta tolle ukolle,kun tuntuu et ei se jaksa kiinnostua mun jutuista.
onpa mukavaa että löysin tälläsen alotuksen niin tietää ainakin et en oo ainoa jolla menee huonosti.
mullakaan ei oo toista miestä tiedossa ja en kyllä ole heti ottamassakaan jos tosta ukosta eroon pääsen.mutta kummasti se vaan mielssä pyörii ajatus jostain unelmien miehestä,tuskin sellaista onkaan mutta saahan niiistä haaveilla.
minäkin olen miettinyt tuota kun tuossa joku sanoi niistä vapaista viikonlopuista että olisihan se ihan luksusta jos saisi olla joka toinen viikonloppu ihan yksin ja tehdä sitä mitä ite haluaa esim.käydä vaikka baarissa.
tässäpä minun ajatuksia ja tilanteessasi en osaa auttaa kun en itsekkään tiedä mitä pitäis tehä.