tungettelevia tyyppejä

[kraaks]

Viime kesänä olin poikani kanssa läheisellä leikkikentällä, kun tapasin siellä erään kaukaisen tuttavan, jonka kanssa olin aikoinaan vähän aikaa samassa työpaikassa. Hänellä oli mukanaan oma lapsensa, joka on poikani ikäluokkaa ja hän valitteli, että harvoin törmää vapaa-ajalla muihin lapsiperheisiin tai ylipäänsä löytää leikkitovereita lapselle päiväkodin ulkopuolella. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja totesimme, että kun nyt kerran näillä samoilla leikkikentillä pyöritään, niin mennään joku kerta porukalla. Se tuntui silloin hyvältä idealta.
Nyt en kuolemaksenikaan tunnu pääsevän eroon tästä ihmisestä. Hän haluaisi tavata monta kertaa viikossa, kyläillä ja jutustella.
Lapsemme eivät juurikaan tule toimeen keskenään enkä itse pidä tästä henkilöstä. En tunnu pääsevän perille hänen huumorintajustaan eikä hänen seuransa yksinkertaisesti kiinnosta.
Kaikin puolin tämä tuttavuus tuntuu turhalta ja kadun syvästi kesäistä kohtaamista.

En osaa kuvitella, että sanoisin asiasta suoraan ja katkaisisin välit tyystin, he ovat ihan ok seuraa pieninä annoksina (esim. kerran kuussa). Hän selkeästi yrittää tuppautua perheemme läheiseksi tuttavaksi ja arkipäiväiseksi kaveriksi, eikä tulkitse minua sosiaalisesti mitenkään.
Hyvä esimerkki tästä on episodi, joka käydään aina kun he haluavat taas tunkea meille kylään tai järjestää leikkipuistotreffejä. Saatan sanoa, että "viikolla on työvuoroja joka päivä, keskiviikkona pääsen aikaisemmin mutta menemme jumppaan, lauantaina ja sunnuntaina olemme mummolassa". Itse tulkitsisin tilanteen niin, että OK, ehkä tällä viikolla olemme kiireisiä, katsellaan ensi viikolla. Mutta hän ei ajattele lainkaan noin, hän ehdottaa jotain arki-iltaa kyläilyyn tai viikonloppuaamua, jolloin emme vielä ole mummolassa. Hän totaalisesti tuppautuu mukavuusvyöhykkeelleni! Olenkin oppinut sanomaan napakasti EI, silloin kun oikeasti ei millään käy. Useimmiten joudun kehittelemään kaiken maailman tekosyitä, etten esimerkiksi ainoata vapaapäivääni viikossa käyttäisi heidän seurassaan.

Hänen ideaalinsa ilmeisesti on sellainen tilanne, jossa menemme ja tulemme miten sattuu ja hengailemme yhdessä lähes joka päivä ja muksut touhuaa keskenään, kesällä tekisimme porukalla retkiä lapsiperhekohteisiin jnejne. Minun nähdäkseni tuon kaltaista tilannetta ei ikipäivänä pääse kehittymään välillemme.

Onko kenelläkään kokemuksia tuppautuvista ihmisistä ja miten olette ratkaisseet tilanteen? Tarkoitukseni ei siis ole sulkea heitä kokonaan elämämme ulkopuolelle, mutta tungettelevalle käytökselle olisi tehtävä jotain.

 

[:(]

kerro, että olet erakkoluonne, kaipaat omaa perheenne keskeistä rauhaa paljon. Näin mulle sanottiin kerran ja uskoin heti vihjeestä

 

[:(]

lisään vielä, etten edes tajunnu olevani tungetteleva. Minusta meillä oli hauskaa yhdessä, jonka myönsi toinenkin osapuoli. Mutta vikaan meni liian se, että liian usein nähtiin, todellakin joka viikko.

 

[kraaks]

Siis ehdottiko hän sinulle, että voisitte nähdä harvemmin? Loukkaanuitko pahasti, oletteko edelleen tekemisissä?
Oletko ylipäänsä sellainen, jonka on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja solmia tuttavuuksia noin vain? Itse olen tosi nihkeä ja lämpenen hitaasti, lisäksi turhaudun nopeasti.

 

[--]

Meillä oli aiemmin vähän samankaltainen ongelma, kun naapuriston pariskunta tunkeutui mukavuusvyöhykkeellemme. He näkivät, koska tulimme kotiin, ja aina vähän sen jälkeen puhelin soi ja tuli kyläkutsu tms. Me opimme aina välillä sanomaan ei, mutta ehkä juuri se yhteydenpidon määrä ahdisti enemmän, kun toiset eivät millään tajunneet, ettei se ollut molemminpuolista.

Tilanne parani ikävä kyllä vasta muutolla.

 

[:(]

Siis ehdottiko hän sinulle, että voisitte nähdä harvemmin? Loukkaanuitko pahasti, oletteko edelleen tekemisissä?
Oletko ylipäänsä sellainen, jonka on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja solmia tuttavuuksia noin vain? Itse olen tosi nihkeä ja lämpenen hitaasti, lisäksi turhaudun nopeasti.

no alkuun tapaamiset alkoi olla nihkeitä, juttu ei luistanut kuin ennen. Hän valitteli masentumista. Yritin olla tukena enemmän, mutta sitten hän pamautti tuon päin näköä, että on erakkoluonne ja kaipaa olla perheen kanssa enemmän. Tietysti loukkaannuin. Mutta menihän se ohi. Ja ymmärrän häntä nyt. Tutustun helposti, juttelen paljon ihmisille, mutta oikeita sydänystäviä saan harvoin. Ja koin tuosta ystävästä saaneeni ja olikin sen hetken. Nyt tapaamme ehkä 1-2 kk:n välein ja välimme ovat huomattavasti viileämmät kuin ennen. Hauskaa silti on, kun tavataan.

 

[kraaks]

Ainoa ratkaisu, jonka itse pystyn keksimään tällä hetkellä on vähitellen tapahtuva etääntyminen, eli yritän toden teolla vähentää tapaamisiemme määrää.
Olen oikeasti yrittänyt tulla juttuun tämän ihmisen kanssa, olen yrittänyt löytää uusia näkökulmia juttuihimme ja ehdottaa erilaista tekemistä tms., mutta mikään ei suju luontevasti hänen kanssaan. Kemiamme eivät kohtaa, juttu ei yksinkertaisesti luista. En käsitä, miksei hän tajua sitä. Tai ehkä hänen mielestään tulemme tosi hyvin juttuun? Hassua, miten ihmiset ovatkin niin erilaisia joskus

 

[vieras]

Olen viikot kotona yksin oleskeleva ihminen ( = työtön) jolla on jo isot lapset. Lähipiiriin kuuluu ihmisiä, jotka ovat viikolla töissä,viikonloppuisin hoitavat vanhempiensa asioita, lapsenlapsiaan tai muuten vain harrastavat ja reissaavat. Viikolla en edes viitsi ajatella meneväni käymään iltaisin; viikonloppuinakin joudun miettimään, että kehtaisiko siellä pikaisesti pyörähtää...
olen siis kohtuullisen yksin niin päivät, illat kuin viikonloputkin. Toki perhe on kotona, mutta muuta sosiaalista elämää...sitä ei ole. Taidan siis olla päinvastainen tapaus, kuin ap:n tuttava.

 

[kraaks]

Onhan se totta, että kukaan ei tule kotoa hakemaan ja itse pitää osata olla aktiivinen, mutta kaikella on rajansa. Otan kyllä yhteyttä ystäviini ja yritän sovitella tapaamisia, mutta jo pienestä vinkistä tajuan jos joku on kiireinen tai ei halua muuten nähdä.

 

[sama vieras]

Onhan se totta, että kukaan ei tule kotoa hakemaan ja itse pitää osata olla aktiivinen, mutta kaikella on rajansa. Otan kyllä yhteyttä ystäviini ja yritän sovitella tapaamisia, mutta jo pienestä vinkistä tajuan jos joku on kiireinen tai ei halua muuten nähdä.

no juuri tuon takia minä en tunge itseäni tuttujen luokse, kun niin monta kertaa kun esim. olen pyytänyt silloin työttömänä ollutta tuttua esim. meille kahville, niin on tullut litania syitä, miksi ei voi tulla. en siis varsinkaan nyt ko. ihmiset ovat töissä ja minä itse en, tuki kylään edes iltaisin saatika viikonloppuisin, että saavat omat hommansa tehtyä.menen kyllä itse jos pyydetään ja se minulle sopii, mutta en todellakaan muuten.