Tulipa paha mieli, kun erehdyin lukemaan ninaTT:n blogia :(

Olen nähnyt niin paljon noilla kasvatusperiaatteilla kasvatettuja lapsia, etten kertakaikkiaan näe siinä mitään positiivista. Jos me eläisimme luonnossa edelleen, tuo voisi olla hyvä. Elämme kuitenkin yhteiskunnassa jossa on paljon auktoriteettejä. Pomot töissä eivät ole keskustelemassa joka asiasta työntekijöiden kanssa eikä aina sitä omaa ääntä saa kuuluviin eikä kuulukaan saada. Siksi yritän kasvattaa lapsestani myös yhteiskuntakelvolliseksi, en maailmannavaksi. Elämässä pärjää tietyllä nöyryydellä, se on selvää. Kukaan ei pötki pitkälle ilman opittua nöyryyttä "johtajaa" kohtaan.

 

Mä en oikein tajua sitäkään, että esim. omassa blogissaan tai tällä palstalla pitäisi joka lauseensa perään lisätä että "mutta tämä toimii meillä, ei välttämättä teillä" tai "mutta tämä on siis minun mielipiteeni, ei absoluuttinen totuus".

Lukijankin soisi sen verran ymmärtävän, että kyse on nimenomaan yhden henkilön mielipiteestä, vaikkei sitä joka lauseessa erikseen mainittaisikaan. Ja niinhän ne ymmärtääkin, jos haluavat - mutta sitten on niitä, jotka hakemalla hakevat jotain, josta voisi loukkaantua.

Täällä tosin ei tajuta, vaikka kirjoittaisi miten selkeästi. Jos lause alkaa "Mun mielestä", niin silti pian joku inisee että "mutta toi on vaan sun mielipide, ei mikään fakta!!!!". Älä stana, mitähän siinä nimenomaan lukikaan?! :headwall:

Totta joka sana.

Mutta NinaTT:n tietäen - hänhän nimenomaan julistaa esim. sitä, että omassa sängyssään vauva on vankilassa ja perhepeti on ainoa oikea tapa nukuttaa lasta - riippumatta siitä, että jotkut vauvat nukkuvat paremmin juurikin omassa sängyssään.

 

Jossain ikävaiheessa ehkä esiintyy tätä vastalausetta enemmän ja tätä kutsutaan uhmaiäksi, miten kamalaa se onkaan.

Minusta se "uhmaikä" on vanhemmilla, ei lapsilla. Vanhemmat ottaa hepulia, kun eivät pärjää lastensa kanssa ja/tai ymmärrä niitä. Pieni lapsi ei osaa vielä ilmaista itseään aikuisen tavoin ja siihen sitten reagoidaan "rajoilla ja kurilla" sen sijaan, että yritettäisi ymmärtää lasta ilman mitään "uhmaikä"-asennevammaa.

 

Eli lyhyesti; Jos satut olemaan 2-5v vanha ja kehtaat olla eri mieltä esim vanhempiesi kanssa, olet uhmakas. Saako 6-vuotiaat jo omata mielipiteitä vai onko heillä silloin pidentynyt "uhamikä" tms?

Mäkin väitän, että mitään tiettyä UHMAIKÄÄ ei olekaan. On useita sellaisia kehityskausia (ei ehkä joka lapsella, mutta aika monella), jolloin lapsi uhmaa vanhempiaan ja kokeilee rajojaan, on hankalampi ja tyytymättömämpi mitä yleensä. Ja niitä tulee myös eskari-iässä, kouluiässä...ei vain "uhmaiässä" eli tyyliin 2-4 v kuten usein kuulee väitettävän. Jotkut on hoo moilasena kun lapsi on esim. eskarissa ja uhmaa taas - "siis sillä oli jo uhmaikä 2-3 v iässä!". Huokaus. Muakin vituttaa joskus, mullakin on siis varmaan uhmaikä.

 

Totta joka sana.

Mutta NinaTT:n tietäen - hänhän nimenomaan julistaa esim. sitä, että omassa sängyssään vauva on vankilassa ja perhepeti on ainoa oikea tapa nukuttaa lasta - riippumatta siitä, että jotkut vauvat nukkuvat paremmin juurikin omassa sängyssään.

Kuten meillä, ihan huomattava ero!
Olisin kyllä halunnut perhepedissä nukkua pidempään kuin muutaman kuukauden, mutta koska se ei meillä onnistunut, pinnasänky toimi. Ja voi sitä ilon määrää kun lapsi pystyi nukkumaan eikö ollut väsynyt heräilyjen takia. Puhumattkaan vanhemmista!

 

Totta joka sana.

Mutta NinaTT:n tietäen - hänhän nimenomaan julistaa esim. sitä, että omassa sängyssään vauva on vankilassa ja perhepeti on ainoa oikea tapa nukuttaa lasta - riippumatta siitä, että jotkut vauvat nukkuvat paremmin juurikin omassa sängyssään.

No se on hänen mielipiteensä ja näkemyksensä asiasta.

Enpä oo jaksanut loukkaantua - en, vaikka pinnasänky odottaa taas kerran uuden mukelon syntymää. Tosin se riski on olemassa, ettei sitä taaskaan meillä käytetä

 

Miksi ei voisi kutsua uhmaiäksi sitä ikakautta kun tätä uhmaa esiintyy selvästi enemmän?? En käsitä?

 

Miksi ei voisi kutsua uhmaiäksi sitä ikakautta kun tätä uhmaa esiintyy selvästi enemmän?? En käsitä?

Ikäkautta 1-12?

Saahan sitä kutsua vaikka miksi, mun puolesta ainakin. Mutta on tosi harhaanjohtavaa puhua jostain 2-4 v uhmaiästä, kun "uhmaikä" kestää käytännössä siihen asti kunnes murrosikä alkaa.

 

No se on hänen mielipiteensä ja näkemyksensä asiasta.

Enpä oo jaksanut loukkaantua - en, vaikka pinnasänky odottaa taas kerran uuden mukelon syntymää. Tosin se riski on olemassa, ettei sitä taaskaan meillä käytetä

En minäkään ole loukkaantunut. Mutta ihmetellyt olen NinaTT:n ehdottomuutta. Ehkä se selittyy hänen nuoruudellaan. Itselleni ei tulisi mieleenkään kuvitella, että se, mikä toimii meillä, toimii kaikissa muissakin perheissä.

 

En minäkään ole loukkaantunut. Mutta ihmetellyt olen NinaTT:n ehdottomuutta. Ehkä se selittyy hänen nuoruudellaan. Itselleni ei tulisi mieleenkään kuvitella, että se, mikä toimii meillä, toimii kaikissa muissakin perheissä.

juuri näin

 

Miten voit olla ymmärtämättä?

6-vuotiaalla on (juurikin tahtoiän opettelun takia) paremmin kehittynyt kyky perustella mielipiteitään, odottaa (viivästyttää mielihalujen toteuttamista) ja noudattaa sääntöjä.

Edelleen kysyisin, missä on sanottu, että tahtoikäisen oma tahto pitäisi nujertaa? Kyse on siitä, että lasta opetetaan, mitä, missä ja millä tavalla voi ja kannattaa haluta. Lapsi ei voi vaikuttaa _kaikkiin_ omiin asioihinsa siksi, että itsesäätelytaito on kehittymätöntä, mutta ei se sitä tarkoita, ettei lapsi voisi vaikuttaa yhtään mihinkään.

On tärkeää, että ihminen kaikenikäisenä saa päättää omista asioistaan siinä mittakaavassa kuin hän siihen kykenee.

Minusta koko se tyyli, miten lasta kohdellaan tietyllä tapaa vain iän perusteella ja miten häntä ja mielipiteitään vähätellään joidenkin ennaltamäärättyjen odotusten takia juuri ON sitä nujertamista. Se, että ihan normaali ihmisominaisuus, tahto, pitää tietyssä iässä nostaa niin vahvasti esille, että kaikki menee uhmaamisen piikkiin on minusta typerää eikä näin ajatteleva mielestäni kunnioita lasta yksilönä.

 

Ikäkautta 1-12?

Saahan sitä kutsua vaikka miksi, mun puolesta ainakin. Mutta on tosi harhaanjohtavaa puhua jostain 2-4 v uhmaiästä, kun "uhmaikä" kestää käytännössä siihen asti kunnes murrosikä alkaa.

Jotenkin oon kuvitellut, että "uhmaikä" kestää koko yksilöitymis-erillistymiskehityksen ajan, eli ainakin niin kauan, että lapsi muuttaa omilleen, pois kotoa ja itseänistyy oikeasti. Koko kasvuhan on tarvitsevuuden ja erillistymisen ristiaallokkoa.

 

En minäkään ole loukkaantunut. Mutta ihmetellyt olen NinaTT:n ehdottomuutta. Ehkä se selittyy hänen nuoruudellaan. Itselleni ei tulisi mieleenkään kuvitella, että se, mikä toimii meillä, toimii kaikissa muissakin perheissä.

Kuvitteleeko Ninakaan?

Vai kuvitteleeko palsta hänen kuvittelevan niin?

Mä en tiedä.

 

Mäkin väitän, että mitään tiettyä UHMAIKÄÄ ei olekaan. On useita sellaisia kehityskausia (ei ehkä joka lapsella, mutta aika monella), jolloin lapsi uhmaa vanhempiaan ja kokeilee rajojaan, on hankalampi ja tyytymättömämpi mitä yleensä. Ja niitä tulee myös eskari-iässä, kouluiässä...ei vain "uhmaiässä" eli tyyliin 2-4 v kuten usein kuulee väitettävän. Jotkut on hoo moilasena kun lapsi on esim. eskarissa ja uhmaa taas - "siis sillä oli jo uhmaikä 2-3 v iässä!". Huokaus. Muakin vituttaa joskus, mullakin on siis varmaan uhmaikä.

No aikalailla samaa mieltä. Joskus vituttaa enempi, joskus vähempi. Sellasta se elämä on.

 

Minusta koko se tyyli, miten lasta kohdellaan tietyllä tapaa vain iän perusteella ja miten häntä ja mielipiteitään vähätellään joidenkin ennaltamäärättyjen odotusten takia juuri ON sitä nujertamista. Se, että ihan normaali ihmisominaisuus, tahto, pitää tietyssä iässä nostaa niin vahvasti esille, että kaikki menee uhmaamisen piikkiin on minusta typerää eikä näin ajatteleva mielestäni kunnioita lasta yksilönä.

Kuka kohtelee noin, en minä ainakaan. Vaikka käytänkin sanaa uhmaikä, tuo tulee varmaan omasta päästäsi?
Oman tahdon kyllä hyvin usein nujerran mielelläni, iästä viis. Se on minun mielestä oikea tapa asettaa lapselle rajat. Tottakai varoitan ja kerron mitä tekee väärin, mutta jäähypenkkiä käytetään ja isommalle tulee rangaistus.
Keskustella tulee aina ja jokaisella on oikeus siihen mielipiteeseen kuitenkin.

 

[QUOTE="huoh";26288636]Kuka kohtelee noin, en minä ainakaan. Vaikka käytänkin sanaa uhmaikä, tuo tulee varmaan omasta päästäsi?
Oman tahdon kyllä hyvin usein nujerran mielelläni, iästä viis. Se on minun mielestä oikea tapa asettaa lapselle rajat. Tottakai varoitan ja kerron mitä tekee väärin, mutta jäähypenkkiä käytetään ja isommalle tulee rangaistus.
Keskustella tulee aina ja jokaisella on oikeus siihen mielipiteeseen kuitenkin.[/QUOTE]

Siis "muu rangaistus" piti kirjoittaa.

 

Minusta koko se tyyli, miten lasta kohdellaan tietyllä tapaa vain iän perusteella ja miten häntä ja mielipiteitään vähätellään joidenkin ennaltamäärättyjen odotusten takia juuri ON sitä nujertamista. Se, että ihan normaali ihmisominaisuus, tahto, pitää tietyssä iässä nostaa niin vahvasti esille, että kaikki menee uhmaamisen piikkiin on minusta typerää eikä näin ajatteleva mielestäni kunnioita lasta yksilönä.

Esimerkki. Tulemme 3-vuotiaan kanssa kaupasta, olemme menossa syömään. Riisuttuamme sanon lapselle, että nyt pestään kädet, koska perheessämme on tapana pestä kädet, kun tullaan ulkoa sisälle ja kun mennään syömään. Uhmaikäinen alkaa kiemurtelemaan ja kiukkuamaan, ettei tahdo pestä käsiä, hän haluaa nakin heti. Sanon, että saat nakin heti, kun ollaan pesty kädet. Tämä ei lasta miellytä, vaan hän saa itku-potkuraivarin, ikäkaudelleen tyypilliseen tapaan. Sanon lapselle vielä kerran, että saat nakin heti, kun kädet ovat puhtaat. Jos lapsi ei rauhoitu, annan hänen raivota pahan olonsa loppuun, sitten sylitellään - ja pestään kädet. Ja lapsi saa haluamansa nakin.

Oikeastiko olet sitä mieltä, että tuonkaltaisessa tilanteessa minä nujerran lapsen tahdon, kun vaadin häntä noudattamaan koko perhettä koskevaa sääntöä? Lapsen tahtoha toteutuu, mutta hän myös saa kokemuksen siitä, että kaikkea ei voi saada aivan heti.

 

[QUOTE="huoh";26288636]Kuka kohtelee noin, en minä ainakaan. Vaikka käytänkin sanaa uhmaikä, tuo tulee varmaan omasta päästäsi?
Oman tahdon kyllä hyvin usein nujerran mielelläni, iästä viis. Se on minun mielestä oikea tapa asettaa lapselle rajat. Tottakai varoitan ja kerron mitä tekee väärin, mutta jäähypenkkiä käytetään ja isommalle tulee rangaistus.
Keskustella tulee aina ja jokaisella on oikeus siihen mielipiteeseen kuitenkin.[/QUOTE]

:headwall: My point exactly...

 

[QUOTE="huoh";26288636]Kuka kohtelee noin, en minä ainakaan. Vaikka käytänkin sanaa uhmaikä, tuo tulee varmaan omasta päästäsi?
Oman tahdon kyllä hyvin usein nujerran mielelläni, iästä viis. Se on minun mielestä oikea tapa asettaa lapselle rajat. Tottakai varoitan ja kerron mitä tekee väärin, mutta jäähypenkkiä käytetään ja isommalle tulee rangaistus.
Keskustella tulee aina ja jokaisella on oikeus siihen mielipiteeseen kuitenkin.[/QUOTE]

Ja sanonpa vielä, että minä sain istua lapsena jäähypenkillä, oli pakko maistaa ruokaa aina, sain kotiarestia ja sain sanoa mielipiteeni, vanhemmat kertoivat omansa ja enempää ei saanut inttää asiasta ja olen todella tyytyväinen hyvään kasvatukseeni. Miksi en haluaisi jatka tätä hyvää kasvatusta oman lapseni kanssa?
Rakkautta ja turvallisuutta koko lapsuuteni täynnä, opin tietynlaisen nöyryyden joka varmasti osasyy menestymiselle.

Tässä on elävä esimerkki siitä miten juuri sellainen kasvatustyyli on hyvä, minä itse. Mikä on parempaa kuin omakohtainen loistava kokemus jostain kasvatustavasta ja sen jatkaminen.

 

:headwall: My point exactly...

Niin, selitin asian seuraavassa viestissä omalla kokemuksella.

 

:headwall: My point exactly...

Ei, sinun pointtisi oli se, että vähätellään lapsen mielipiteitä iän mukaan.

 

Esimerkki. Tulemme 3-vuotiaan kanssa kaupasta, olemme menossa syömään. Riisuttuamme sanon lapselle, että nyt pestään kädet, koska perheessämme on tapana pestä kädet, kun tullaan ulkoa sisälle ja kun mennään syömään. Uhmaikäinen alkaa kiemurtelemaan ja kiukkuamaan, ettei tahdo pestä käsiä, hän haluaa nakin heti. Sanon, että saat nakin heti, kun ollaan pesty kädet. Tämä ei lasta miellytä, vaan hän saa itku-potkuraivarin, ikäkaudelleen tyypilliseen tapaan. Sanon lapselle vielä kerran, että saat nakin heti, kun kädet ovat puhtaat. Jos lapsi ei rauhoitu, annan hänen raivota pahan olonsa loppuun, sitten sylitellään - ja pestään kädet. Ja lapsi saa haluamansa nakin.

Oikeastiko olet sitä mieltä, että tuonkaltaisessa tilanteessa minä nujerran lapsen tahdon, kun vaadin häntä noudattamaan koko perhettä koskevaa sääntöä? Lapsen tahtoha toteutuu, mutta hän myös saa kokemuksen siitä, että kaikkea ei voi saada aivan heti.

Mielestäni tilanteen voisi hoitaa paremminkin ja jos tuollainen itkupotkuraivoaminen on kovin usein toistuuva, miettisin kyllä mikä meni pieleen.

Jos omaat sisälukutaitoa, sanoin jo ketjun ensimmäisessä viestissäni, ettei kyse niinkään ole teoista, kuin asenteista.

Minulle se ei olisi niin justiinsa, peseekö lapsi kädet vai ei. Jos sellaista haluaisin, saattaisin tuossa tilanteessa ehdottaa kompromissia, esim että kädet vai pyyhitään kostealla tai jos käsienpesu olisi minulle ehdottoman tärkeää, toimisin varmaan kuten sinäkin. Erona kuitenkin se, että odotan lasteni käyttäytyvän ja ottavan muutkin huomioon, eli mitään tajutonta huutoa en kuuntele, se on ärsyttävää, oli ikä mikä tahansa. En myöskään kutsuisi tuota käytöstä uhmaksi, en kutsu miestänikään uhmakkaaksi, jos hän on kanssani eri mieltä.

 

[QUOTE="sama";26288675]Ja sanonpa vielä, että minä sain istua lapsena jäähypenkillä, oli pakko maistaa ruokaa aina, sain kotiarestia ja sain sanoa mielipiteeni, vanhemmat kertoivat omansa ja enempää ei saanut inttää asiasta ja olen todella tyytyväinen hyvään kasvatukseeni. Miksi en haluaisi jatka tätä hyvää kasvatusta oman lapseni kanssa?
Rakkautta ja turvallisuutta koko lapsuuteni täynnä, opin tietynlaisen nöyryyden joka varmasti osasyy menestymiselle.

Tässä on elävä esimerkki siitä miten juuri sellainen kasvatustyyli on hyvä, minä itse. Mikä on parempaa kuin omakohtainen loistava kokemus jostain kasvatustavasta ja sen jatkaminen.[/QUOTE]

Minut ja veljeni taas on kasvatettu ihan eri tavalla.

Ei jäähypenkkejä, ei kotiarestia, en muista että meitä olisi juurikaan rankaistu. Silti oli rajat. Mielipiteemme saimme kertoa, ja saimme myös yrittää inttää, mutta ei vanhemmat antaneet inttämiselle periksi kovinkaan usein. Joskus kyllä, kun inttämisen sijaan selitimme näkemyksemme fiksusti, niin vanhemmat saattoivat muuttaa omaa näkemystään ja antaa meille luvan mennä vaikkapa jonnekin diskoon tms, jonka alunperin olivat kieltäneet.

Ruokaa ei ollut pakko maistaa. Jos ei maistunut niin ei maistunut.

Rakkautta, turvallisuutta ja molemminpuolista kunnioitusta oli lapsuus ja nuoruus tulvillaan. On edelleen. Välit vanhempiin on erinomaiset.

Ja me emme ole juurikaan törttöilleet, vaikka "vapaan kasvatuksen" tuloksia varmaan tietyllä tavalla olemmekin. Tiesimme, että vapauksia rajoitetaan jos emme ole luottamuksen arvoisia. Tiesimme, että vanhemmille voi kertoa mitä tahansa. Opimme ajattelemaan itse, sen sijaan että meidän puolestamme olisi ajateltu. Palaute, jota olemme veljeni kanssa saaneet esim. työelämässä, on ollut oikein hyvää.

Samaan tapaan kasvatan omatkin lapseni. Ja myös heistä saatu palaute (koulu, pk, neuvola) on ollut oikein hyvää . En juurikaan rankaise lapsia, en koe että siihen olisi syytä, ja mun korvaan särähtää heti kun joku miettii että miten rankaisisi lasta jos tämä tekee jotain mukamas väärää. Meillä riittää keskustelu, ei tarvitse rankaista. En myöskään kiellä turhaan, vaan joka ikinen kielto on perusteltu. Siksi kiellot kai tehoaakin.

Väitän, että hyvään lopputulokseen pääsee monella eri kasvatustavalla. Joko rennommalla ja lasta ihmisenä kunnioittavalla tavalla, tai tiukemmalla ja lapsen itsemääräämisoikeutta turhaankin nujertavalla tavalla. Ja jälkimmäinen tapa voi jossain vaiheessa nostattaa lapsessa kovaa kapinahenkeä, plus aiheuttaa sen että rangaistuksen pelossa ei uskalleta tunnustaa mokaamisia vanhemmille. Ensimmäinen tapa taas on haitaksi vain silloin, jos lapsen ja vanhemman osat vaihtuvat, ja lapsi onkin veturi joka vie, eikä vaunu joka seuraa.

Jos haluaa lapsen kunnioittavan muita ihmisiä, pitää itse kunnioittaa lasta.

 

Mielestäni tilanteen voisi hoitaa paremminkin ja jos tuollainen itkupotkuraivoaminen on kovin usein toistuuva, miettisin kyllä mikä meni pieleen.

Jos omaat sisälukutaitoa, sanoin jo ketjun ensimmäisessä viestissäni, ettei kyse niinkään ole teoista, kuin asenteista.

Minulle se ei olisi niin justiinsa, peseekö lapsi kädet vai ei. Jos sellaista haluaisin, saattaisin tuossa tilanteessa ehdottaa kompromissia, esim että kädet vai pyyhitään kostealla tai jos käsienpesu olisi minulle ehdottoman tärkeää, toimisin varmaan kuten sinäkin. Erona kuitenkin se, että odotan lasteni käyttäytyvän ja ottavan muutkin huomioon, eli mitään tajutonta huutoa en kuuntele, se on ärsyttävää, oli ikä mikä tahansa. En myöskään kutsuisi tuota käytöstä uhmaksi, en kutsu miestänikään uhmakkaaksi, jos hän on kanssani eri mieltä.

No, sitä esiintyi 2,5-3 sekä viime kesänä n. 5,5 -vuotiaana (ei tosin varsinaisia itku-potkuraivareita, mutta tahtojen taistelua kuitenkin) suhteellisen taajaan muutaman kuukauden ajan. Mikään ei kasvatusmenetelmissäni tai perheessämme muutenkaan muuttunut tuona aikana, joten voinee olettaa, että kyse oli molemmila kerroilla lapsen kehityskaudesta.

En näe mitään syytä, miksi opittuja rutiineja pitäisi muuttaa siksi, että lasta ei satu huvittamaan tai hän haluaa jotakin muuta. Rajat luovat turvallisuudentunnetta. Toisekseen - sama käsienpesusääntö koskee myös minua, vaikka olisin itsekin mieluummin syönyt heti eikä hetken päästä. Olen kuitenkin oppinut itsesäätelyä ja osaan odottaa. Samaa opetin lapselle, koska itsesäätelyn taito on eräs olennaisimmista taidoista.

 

Monenko lapsen jälkeen saa jo kukkoilla?

Miksi yhden lapsen äitejä saa tavallaan ihan vapaasti halveksua? Vain yksi lapsi, ei se tiedä mitään, odotas kun niitä on useampia...Yhden lapsen äidillä voi olla homma paljon paremmin hallussa, mitä vaikka viiden lapsen äiteellä.

No kukkoilla taisi olla vähän huono ilmaisu. Tarkoitin enemmän, että yhden lapsen jälkeen ei saisi (tai useammankaan) olla kauhean jyrkkä mielipiteissään. Ei voi pitää vain omaa tapaansa hyvänä.