Tuli ieleen tuosta kasvatukesta. Te joilla mukkuikäisiä lapsia, menevätkö koneelle kysymättä lupaa

Viblsp
Alkuperäinen kirjoittaja Kuulepas lapsoseni:
Alkuperäinen kirjoittaja Viblsp:
Alkuperäinen kirjoittaja hellalettas:
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä:
Kyllä meillä saa omassa kotona elää ja olla lupia kyselemättä. =) Jopa jääkaapillakin saa laukata sisältöä verottamassa, eikä tv:n katseluun tarvitse aikuisen läsnäoloa. =)
meillä syödään ruoka-aikaan. toki jos aamusin herää eri aikaan niin aamupalan saa erikseen, mutta muuten kyllä yhdessä syödään eikä koko ajan kaapilta konuta jotakin. silloin ei enää ruoka-aikaan maistu ruoka.
Osaavatko lapsesi avata jääkaapin ovea? Onko heillä lupa hakea sieltä mitään, jos tulee nälkä? Vai joutuvatko odottamaan, että tulet kotiin?

Eikö pelota, että tuollainen kuri saa aikaan sen, että kun muuttavat pois kotoa, alkavatkin elää "liian vapaasti", kun kerrankin on mahdollisuus olla vapaa?

Siis kuria on aina ollut ja pidetty lapsille. Ei se mikään uusia asia tässä maailmassa ole. Vanhempia tulee kunnioittaa ja totella, hiedän sääntöjensä mukaan on elettävä niin kauan kuin saman katon alla eletään. Se, mitä tapahtuu sen jälkeen, on kiinni kasvatuksesta ja lapsen älyllisestä kehityksestä ;) Eikä siinä vaiheessa ole enää vanhempien vastuulla. Alaikäinen on aikuisen vastuulla ja aikuisen velvollisuus on huolehtia lapsen perustarpeista ja turvallisuudesta.

Vapaakasvatus = ei kasvatusta ( ei huolenpitoa / ei rakkautta / ei välittämistä)
Kyllä meilläkin on kuri ja säännöt. Ja joidenkin mielestä varmasti tiukat. Mutta tässä kyse on kuitenkin murrosikäisistä, joilla on omat aivot. Omani ovat alle 5-vuotiaita, jotka eivät vielä osaa tehdä isompia päätöksiä.
 
Hmm... Sain teininä katsoa telkkarista sitä mikä kiinnosti, pelata Nintendoa, jos huvitti ja ulkoilla kun siltä tuntui. Saatoin jopa ihan omin lupineni mennä jääkaapille vanhempien ollessa töissä ja laittaa ruokaa, niin että äitee pääsi töiden jälkeen valmiiseen pöytään. Kamala raggari oli :D
 
Viblsp
Ja niin, meillä ei tule olemaan ala-asteikäisillä omaa konetta, eivätkä saa valvoa mihin asti haluavat jne. Ehkä joskus yläasteella tulee yhteinen kone, joka saa sitten riittää kaikille neljälle. Mielestäni lapsi ei omaa konetta tarvitse. Ja nettiselailua sitten valvotaan niin, ettei pelkkä sivuhistorian poistaminen riitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kuule:
Alkuperäinen kirjoittaja hellalettas:
Meillä eivät mene, soittavat jopa töihin ja kysyvät, että saako pelata koneella tai pleikkailla.Myöskään televisiosta ei katsota kuin zorro, jos on annettu lupa, siis silloin kun vanhemmat ei ole kotona . Eikä muuloinkaan mene koneelle ensin kysymättä.

Ihan oikeat periaatteet sinulla, älä anna noiden vapaamuurareitten kirjoituksista. Lapsesi kasvavat turvallisessa ympäristössä, se on tärkeintä.
Mitähän mies sanoo, kun kuulee, että ollaan vapaamuurareita? :eek: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja HyacinthBucket:

Ehkä pääsette hymyn seuraavalle "katso kuntasi vapaamuurarit" -listalle ja naapurit voi sitten kyräillä ja olla kateellisia B)
 
EIKÄ!!

:LOL: :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiilusilmäfanaatikko:

mie
Vapaa kasvatus ei ole sama kuin ei kasvatusta ollenkaan. Lukekaa vaikka Lasten paikka nimisen päiväkodin juttuja netistä.

Meillä lapset on pyritty kasvattamaan ajattelemaan omilla aivoillaan. Joo, alle kouluikäiset eivät napsi itse välipaloja kaapista, mutta isommat voivatkin sitten niin tahtoessaan tehdä.

Alakoululaisilla on oma pieni tietokone, joka ei ole yhteydessä nettiin. Saavat pelata sillä ja tehdä muita omia juttuja. tarpeen vaatiessa se voidaan myös kytkeä nettiin.

SINUN LAPSESI

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta,
ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.
Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voi pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sielujaan,
sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.
Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen käden voimasta, taivu riemulla.

Kahlil Gibran

ilman lupaa?missä on luottamus lapsiin mennyt?onko tuo kasvatusta,kauhea kuri ainakin!?
meillä saavat käyttää tietsikkaa,saavat katsoa tv ja käydä jääkaapilla ja ulkona...ihan kunnollisia aikuisia noista on kasvanu :whistle:
 
kuriton=luotettu
Alkuperäinen kirjoittaja DURACELL:

Siis eihän kasvatuksella ja siihen kiinteästi liittyvällä kurilla ole tekemistä menetetyn luottamuksen kanssa. Lapsia tulee suojella internetin vaaroilta. Kysy vaikka lasten psykologeilta ja ammattikasvattajilta jos ei oma älli riitä sitä muutoin tajaumaan....!
Ja onhan se niin, että lapset syövät ruokailuaikataulunsa mukaan; ei ole hyväksi vedellä naamariin välipaloja miten sattuu ruokailujen välissä. Yleensä sinne ruokakaapille vie nuoren tie kun nälkä nostaa päätään. Maistuuko se oikea ruoka sitten vartin päästä kun ei jaksanut sinne asti ootella? Eipä ihme että Suomessakin alkaa nuorilla olemaan noita ylipaino-ongelmia kun annetaan napostella miten sattuu. Onhan ne jenkkakahvat niin sälleillä kuin mimmeilläkin jo useilla tuossa 14-16v iässä. Toki muunkin ikäisillä. Vaan vanhempien tulisi opettaa lapsilleen oikeat ruokailutottumukset jotta vältyttäisiin turhilta syömisongelmilta ja paino-ongelmilta. Ne tuovat myöhemmin tullessaan ykteiskuntaa kuormittavia sairauksien hoitoja meille kaikille maksettaviksi, puhumattakaan ko hlön terveyden huonontumisen tuomista haitoista omaan elämään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kuriton=luotettu:

Liian kova kuri ja valvonta kertovat siitä, että lapseen ja hänen omaan järjenkäyttöönsä ei luoteta. Se voi joissakin tapauksissa olla paikallaan, jos lapsi on huonosti käyttäytynyt. Jos ei, niin silloin valvonta ei ole tarpeen.
 
Borkku
Tuli nyt sellanen mieleen et mun pitäis nyt sit muutamien mielestä määrätä toi neiti kysymään lupa jopa asioista, joissa meillä on olemassa säännöt ja joita hän on moitteettomasti noudattanut, koska muuten mä en välitä riittävästi lapsestani, enkä luo hänelle riittävää turvallisuutta.

Ja katin viikset sanon minä. Meillä luottamus toimii ja rajat on meillä rakkautta, ilman armeijakuriakin.

Neitin koneen suojaustaso on aika huippuluokkaa :D :D :D
 
ai
Alkuperäinen kirjoittaja kiilusilmäfanaatikko:
Alkuperäinen kirjoittaja kuriton=luotettu:
Alkuperäinen kirjoittaja DURACELL:
ilman lupaa?missä on luottamus lapsiin mennyt?onko tuo kasvatusta,kauhea kuri ainakin!?
meillä saavat käyttää tietsikkaa,saavat katsoa tv ja käydä jääkaapilla ja ulkona...ihan kunnollisia aikuisia noista on kasvanu :whistle:

Siis eihän kasvatuksella ja siihen kiinteästi liittyvällä kurilla ole tekemistä menetetyn luottamuksen kanssa. Lapsia tulee suojella internetin vaaroilta. Kysy vaikka lasten psykologeilta ja ammattikasvattajilta jos ei oma älli riitä sitä muutoin tajaumaan....!
Ja onhan se niin, että lapset syövät ruokailuaikataulunsa mukaan; ei ole hyväksi vedellä naamariin välipaloja miten sattuu ruokailujen välissä. Yleensä sinne ruokakaapille vie nuoren tie kun nälkä nostaa päätään. Maistuuko se oikea ruoka sitten vartin päästä kun ei jaksanut sinne asti ootella? Eipä ihme että Suomessakin alkaa nuorilla olemaan noita ylipaino-ongelmia kun annetaan napostella miten sattuu. Onhan ne jenkkakahvat niin sälleillä kuin mimmeilläkin jo useilla tuossa 14-16v iässä. Toki muunkin ikäisillä. Vaan vanhempien tulisi opettaa lapsilleen oikeat ruokailutottumukset jotta vältyttäisiin turhilta syömisongelmilta ja paino-ongelmilta. Ne tuovat myöhemmin tullessaan ykteiskuntaa kuormittavia sairauksien hoitoja meille kaikille maksettaviksi, puhumattakaan ko hlön terveyden huonontumisen tuomista haitoista omaan elämään.
Liian kova kuri ja valvonta kertovat siitä, että lapseen ja hänen omaan järjenkäyttöönsä ei luoteta. Se voi joissakin tapauksissa olla paikallaan, jos lapsi on huonosti käyttäytynyt. Jos ei, niin silloin valvonta ei ole tarpeen.

aapeen tapauksessa on kyse nimenomaan järjenkäytöstä, normaalista kurista ja kasvatuksesta. Te ette oo armeijaa nähneetkään jos siihen vertaatte. Ihan naurattaa moinen vertaus...
 
ei se nuori opi internetin käyttöä tai ruokansa säännöstelyä yhdessä yössä täyttäessään maagiset 18 vuotta. Niitä pitää kotona harjaannuttaa. Minulla oli paljon velvollisuuksia omassa lapsuudessani, mutta niin oli myös oikeuksia. Kumpiakin lisättiin tarpeen mukaan.

Lapsi/nuori oppii vain itse tekemällä. Jos lapsi ei pääse nettiin kotona, hän menee sinne kirjastossa tai kaverilla. Olkaa lastenne ja nuortenne kanssa, kuunnelkaa, puhukaa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:

:D veit jalat suusta!
allekirjoitan viimeisen lauseen!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ai:
Alkuperäinen kirjoittaja kiilusilmäfanaatikko:
Alkuperäinen kirjoittaja kuriton=luotettu:
Alkuperäinen kirjoittaja DURACELL:
ilman lupaa?missä on luottamus lapsiin mennyt?onko tuo kasvatusta,kauhea kuri ainakin!?
meillä saavat käyttää tietsikkaa,saavat katsoa tv ja käydä jääkaapilla ja ulkona...ihan kunnollisia aikuisia noista on kasvanu :whistle:

Siis eihän kasvatuksella ja siihen kiinteästi liittyvällä kurilla ole tekemistä menetetyn luottamuksen kanssa. Lapsia tulee suojella internetin vaaroilta. Kysy vaikka lasten psykologeilta ja ammattikasvattajilta jos ei oma älli riitä sitä muutoin tajaumaan....!
Ja onhan se niin, että lapset syövät ruokailuaikataulunsa mukaan; ei ole hyväksi vedellä naamariin välipaloja miten sattuu ruokailujen välissä. Yleensä sinne ruokakaapille vie nuoren tie kun nälkä nostaa päätään. Maistuuko se oikea ruoka sitten vartin päästä kun ei jaksanut sinne asti ootella? Eipä ihme että Suomessakin alkaa nuorilla olemaan noita ylipaino-ongelmia kun annetaan napostella miten sattuu. Onhan ne jenkkakahvat niin sälleillä kuin mimmeilläkin jo useilla tuossa 14-16v iässä. Toki muunkin ikäisillä. Vaan vanhempien tulisi opettaa lapsilleen oikeat ruokailutottumukset jotta vältyttäisiin turhilta syömisongelmilta ja paino-ongelmilta. Ne tuovat myöhemmin tullessaan ykteiskuntaa kuormittavia sairauksien hoitoja meille kaikille maksettaviksi, puhumattakaan ko hlön terveyden huonontumisen tuomista haitoista omaan elämään.
Liian kova kuri ja valvonta kertovat siitä, että lapseen ja hänen omaan järjenkäyttöönsä ei luoteta. Se voi joissakin tapauksissa olla paikallaan, jos lapsi on huonosti käyttäytynyt. Jos ei, niin silloin valvonta ei ole tarpeen.

aapeen tapauksessa on kyse nimenomaan järjenkäytöstä, normaalista kurista ja kasvatuksesta. Te ette oo armeijaa nähneetkään jos siihen vertaatte. Ihan naurattaa moinen vertaus...
Yksi kysymys sulle. :wave: Oletko kuinka paljon lukenut ap:n aloituksia? :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja hellalettas:
Meillä eivät mene, soittavat jopa töihin ja kysyvät, että saako pelata koneella tai pleikkailla.Myöskään televisiosta ei katsota kuin zorro, jos on annettu lupa, siis silloin kun vanhemmat ei ole kotona . Eikä muuloinkaan mene koneelle ensin kysymättä.
eivät mene koneelle luvatta.ja siltikin aina vaan kun mekin ollaan kotona.heidän isä lupasi heille oman läppärin ja mä sanoin ettei sekään tuu olemaan kummankaan huoneessa vaan tässä olkkarissa "silmän alla"
 
juu
[[/quote]
Yksi kysymys sulle. :wave: Oletko kuinka paljon lukenut ap:n aloituksia? :whistle:
[/quote]

olen lukenut hänen tekstejään tältä palstalta, ja yksi asia on käynyt selväksi:

hänellä on kasvatuksen perusteet hyvin hallussa. Kun puhutaan noin niinkuin ammattikasvattajan näkökulmasta. Mutta pehmoilkaa te vain herranterttujenne kanssa, kyllä sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Ap:n mielipiteet ovat samoja kuin monella muulla vanhemmalla joka ihmettelee vapaankasvatuksen hedelmien touhuja tuolla raitilla ja puistoissa....

mitämitä
huhhuijaa taas. mitä ihmettä nuo teidän teinit saa tehdä? (ryypätä kylillä ja potkia mummoja, kunhan äiti ja isi eiväät näe). meillä saa telkkua/videoita katsella alle kouluikäiset lapset vapaasti päiväaikaan, samoin saavat mennä tietokoneelle. yleensä tosin tulevat ilmoittamaan jos ko. asioita aikovat tehdä. ja lapsilla on paljon muutakin tekemistä, joten aika harvoin harrastavat noita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Yksi kysymys sulle. :wave: Oletko kuinka paljon lukenut ap:n aloituksia? :whistle:
[/quote]

olen lukenut hänen tekstejään tältä palstalta, ja yksi asia on käynyt selväksi:

hänellä on kasvatuksen perusteet hyvin hallussa. Kun puhutaan noin niinkuin ammattikasvattajan näkökulmasta. Mutta pehmoilkaa te vain herranterttujenne kanssa, kyllä sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Ap:n mielipiteet ovat samoja kuin monella muulla vanhemmalla joka ihmettelee vapaankasvatuksen hedelmien touhuja tuolla raitilla ja puistoissa....

[/quote]
Ehei, en pehmoile. Ei se onnistuiskaan tälläisen katraan kanssa. ;) Mutta, liian tiukka kurikin voi olla pahasta. Asia on varmistettu ihan ammattikasvattajalta. :saint:
 
Yhteistyössä