Tuleeko teille koskaan sellaista tunnetta, että kaikki saavutettavissa oleva on saavutettu, mitäs nyt?

Mitäs tältä elämältä sitten seuraavaks odotetaan. Olen onnellisimmillani, kaiken mitä olen halunnut, olen saanut. Mitäs nyt seuraavaksi?

Oon vähän sellainen "kokoajan pitää tapahtua" tyyppi. Selitin ehkä vähän huonosti, mut ehkä joku tajuaa pointin

 

Enemmän minulla tulee sellainen että "sitäkään ei sitten tullut tehtyä" olo, olen 43 ja välillä mietin oikeasti että tässäkö tämä nyt oli. Tänään siivosin pois joulua, ja tajusin että voi olla että tämä oli viimeinen ns. idyllinen perhejouluni, lapset muuttaa kohta , tai siis ensimmäinen niistä, pois opiskelujen takia ja siitäpä sitä ei sitten tiedäkään miten elämä lasta heittelee.. Vanhemmat on jo niinn huonossa kunnossa (alkoholisteja ) että hämmästyn jos vielä ensi jouluna ovat kuvioissa , appiukko ei juo, mutta muuten on oikeasti vanha.. Että saavuttamatta on vain ikäviä asioita.. , paljon luopumista jne,

en vielä osaa nähdä tulevaa eläkeikäänikään minään seesteisenä aikana jota odottaisin.. Olen niin kauan kantanut vastuuta vanhemmistani ja siinä samalla lapsista ja työstä, että kauhulla odotan sitä tyhjyyden tunnetta. Rahaton kun olen, tulevasisuus tuskin tuo minulle mahdollisuuksia toteuttaa matkusteluhaaveitani..

 

Minulle ei ole vielä tullut sellaista oloa koskaan, toisaalta ei tyytymättömyyden tilaakaan pitemmäksi aikaa. Olen vähän sellainen perustyytyväinen ihminen.

 

Ei tule. Mä olen onnellinen ja saavuttanut paljon, tästä eteenpäin kaikki on extraa. Aina voi saavuttaa uuden tutkinnon, uuden haasteen duunissa, uuden saavutuksen treenaamisessa... koskaan ei saa jämähtää paikoilleen, vain muutos on pysyvää!

 

Mulla ei oo koskaan ollut sitä ajatusta, että yrittäisin saavuttaa jotain. Oon ollut koko aika tyytyväinen vaan.

 

Ei tule.

 

No mulla ei ole tyytymättömyyden tunnetta ollenkaan, päinvastoin.. tuntuu että olen saanut enemmän mitä olen ansainnut tai mistä ikinä edes haaveillut..

Olen vasta 29v, naimisissa, kaikki lapset tehtynä/masussa. Oma koti ostettu. Mitä seuraavaksi, ei ole mitään "isompaa".. Mitäs seuraavat 50 vuotta, jos 29 vuodessa jo näin paljon, 50 vuotta on kuitenkin aika paljon enemmän vielä kuin 29v, josta aikuisuutta vain 11v...

Tuntuu että lasten kasvaminen ja heihin liittyvät jutut on enää ainoita isompia juttuja elämässä.

Onks tää nyt sitä kolmenkympin kriisiä sitten :O

 

mutta odottamisesta, odotan kyllä kesää, kun mies on puhunut veneestä. ikinä en oo haaveillut veneestä, mutta nyt kun tajusin, että ihan oikeesti, me saatetaan hankkia semmoinen, niin odotan kyllä kovasti päiviä kun voidaankin vaan loikoilla merelle ja nukkua kajuutassa. Voisko enempää ees toivoo?

 

mutta odottamisesta, odotan kyllä kesää, kun mies on puhunut veneestä. ikinä en oo haaveillut veneestä, mutta nyt kun tajusin, että ihan oikeesti, me saatetaan hankkia semmoinen, niin odotan kyllä kovasti päiviä kun voidaankin vaan loikoilla merelle ja nukkua kajuutassa. Voisko enempää ees toivoo?

Niin, ehkä se on sitten vain tällaisten asioiden odottamista kun aiemmin odotti naimisiinmenoa, talon ostamista jne

Venettä meilläkin mies kovasti haluais, mutta sen hankinta on ajankohtaista vasta myöhemmin kun on aikaa enemmän.. Veneen ostoa mä en ite hirveemmin odota

 

Sitä tuskin koskaan tulee.

Toivon kyllä että joku päivä kaikki olisi hyvin. Ei kroonisia kipuja ja väsymystä. Ja pari muuta asiaa olisi hyvin.

 

Niin, ehkä se on sitten vain tällaisten asioiden odottamista kun aiemmin odotti naimisiinmenoa, talon ostamista jne

Venettä meilläkin mies kovasti haluais, mutta sen hankinta on ajankohtaista vasta myöhemmin kun on aikaa enemmän.. Veneen ostoa mä en ite hirveemmin odota

Mies on aina halunnut veneen, mutta mä en oo ollut innostunut. Oon kai pitänyt sitä pelkkänä puheena ja ajatellut, että kun ei oo rahaa niin sitten hankitaan väkisin joku homeinen kamala paatti. Mutta nyt, kun onkin mahdollista hankkia oikeesti joku ihan mukiinmenevä vene, niin oon alkanut olla innoissani.

Mä en oikein osaa unelmoida mistään. Vasta sitten, kun asiat tapahtuu, olen niistä iloinen. Ihmiset kyselee paljon, tykkäänkö uudesta kodista ja miltä nyt tuntuu. Ne ihmettelee varmaan etten näytä kovin innostuneelta, mutta oon ihan ylityytyväinen. Enhän mä koskaan oikeasti aatellut, että me saatais oma talo ja oma piha.

Kaikki on vaan niin kovasti paremmin ku oisin ikinä kuvitellut. Mä en aseta tavoitteita koskaan, mä oon niin huono suorittamaan asioita.

 

Ei ole tullut.
Totesin kyllä tuossa jokunen aika et asiat ei oikeastaan paremmin voisi olla, mutta ei se mun kunnianhimoani ja ahneuttani poistanut, haluan edelleen päästä eteenpäin - nyt se on helpompaa kun pohjat on kunnossa.

 

Ei todellakaan. Olen tosi keskeneräinen ihmisenä, paljon oppimista. Juu ei.
Lapsia on riittävästi (2) ja talo on, mutta en nyt noita kovin kummoisina saavutuksina osaa kuitenkaan pitää, että elämäntehtäväni olisi suoritettu.

 

Ei tosiaankaan. Minulle ei riitä mikään.

 

Mulle avioliitto, lapset ja oma koti on ihan perusjuttuja. Tai siis olleet sellaisia itsestäänselvyyksiä, ei mitään erityisiä haaveita.

 

Mies on aina halunnut veneen, mutta mä en oo ollut innostunut. Oon kai pitänyt sitä pelkkänä puheena ja ajatellut, että kun ei oo rahaa niin sitten hankitaan väkisin joku homeinen kamala paatti. Mutta nyt, kun onkin mahdollista hankkia oikeesti joku ihan mukiinmenevä vene, niin oon alkanut olla innoissani.

Mä en oikein osaa unelmoida mistään. Vasta sitten, kun asiat tapahtuu, olen niistä iloinen. Ihmiset kyselee paljon, tykkäänkö uudesta kodista ja miltä nyt tuntuu. Ne ihmettelee varmaan etten näytä kovin innostuneelta, mutta oon ihan ylityytyväinen. Enhän mä koskaan oikeasti aatellut, että me saatais oma talo ja oma piha.

Kaikki on vaan niin kovasti paremmin ku oisin ikinä kuvitellut. Mä en aseta tavoitteita koskaan, mä oon niin huono suorittamaan asioita.

Tässä kirjoituksessa on kaikille jotain sisäistettävää. Kun olet omasta mielestäsi saanut kaiken sen, mitä itse olet halunnut, ala toteuttamaan puolisosi unelmia. Kukapa tietää, ehkä sieltä puolison toteutuvista haaveista löytyy jotain uutta myös sinulle itsellesi. Eli älkää jääkö märehtimään omaa onneanne. Jatkakaa matkaa. Etsikää elämäänne sellaisia onnenlähteitä, joita ette ole koskaan onnenlähteiksi edes ajatelleet.

 

Ei todellakaan. Elämässä on vielä vaikka kuinka paljon kaikkea ihmeellistä koettavaa.

 

Oletko saavuttanut kaiken haluamasi ammatillisesti? Mitä kouluja olet käynyt?

 

Voitko sanoa vielä saavuttaneesi kaiken? Olet raskaana joo, mutta vasta kun synnytät sen lapsen, voit sanoa että se haave on toteutunut. Mikään ei ole tulevaisuudessa varmaa..

 

Mä olin 25-vuotiaana kolmen lapsen äiti, meillä oli talo, olin menossa ammatillisesti suoraan huipulle. Vähän yli kolmekymppisenä olin johtaja-tittelillä, hyvällä liksalla ja arvostettu työelämässä. Sitten totesin, ettei se työtahti sovi pienten lasten äidille, varsinkin kun miehen työ on kovin epäsäännöllistä ja liikkuvaa. Niinpä hyppäsin oravanpyörästä pois, vaihdoin 8-16 duuniin ruohonjuuritasolle ja keskityin kasvattamaan lapsiani. Nyt, 43-vuotiaana kun lapset on jo isoja, mä olen taas ammatillisesti menossa ylöspäin aivan toisella alalla kuin 10 vuotta sitten. Olen opetellut uuden ammatin ja koulutan itseäni jatkuvasti. Ennen olin puoliammattilainen eräässä urheilulajissa, nykyään en enää sitä harrasta vaan olen keksinyt uusia liikunnallisia harrastuksia. Ihminen löytää aina uusia mielenkiinnon kohteita eikä elämä ole koskaan valmis. Onni ei tule etsien vaan eläen.