Tukehdun!

soita ja äkkiä apua mielenterveystoimistosta. toi voi olla synnytyksen jälkeistä masennustakin... yksin et taida enää pärjätä, joten hengitäpä vaikka paperipussiin tms, keksity siihen että NYT minä rauhoitun... panikointi ei auta, mene peilien eteen ja sano itsellesi että minä pelastan minut nyt... ei enää itsetuhoisia ajatuksia, onhan sulla pieni lapsikin mistä huolehtia. eikö ole ketään ystävää lähellä jonka saisit tueksi kotiin?
on olemassa myös joitain tukipuhelimia tms mistä saa vertaisutukea tms.
Mä oisin kans sitä mieltä että ensin sisäistät itsellesi tilanteen ja jos saat hiukan purettua jossain juttelemassa, niin psykologin ohjeiden mukaan alat työstää tätä äiti-juttua. tuossa tilassa ei taida olla hyötyä, ennenkuin rauhoitut .... koitapa pysyä rauhallisena ja kyllä kaikki selkiintyy.

Ei mulla ole synnytyksen jälkeistä masennusta, mulla on mennyt pääasiassa hyvin mun lapsen syntymän jälkeen. Välillä vaan tulee näitä päiviä, ja nyt kun äiti otti yhteyttä, oon ollut ihan romuna.

 

Onko äidilläsi tapana jyrätä sut keskustelussa? Kuulostaa että niin kävisi. Sä olisit niin paniikissa ettet saisi sanaa suustasi ja äiti selittelisi. Mitä itse luulet?

 

Onko äidilläsi tapana jyrätä sut keskustelussa? Kuulostaa että niin kävisi. Sä olisit niin paniikissa ettet saisi sanaa suustasi ja äiti selittelisi. Mitä itse luulet?

Mun äidillä ei ole tähän mennessä ollut tapana keskustella ollenkaan. Siksikin mua pelottaa, kun en tiedä mitä odottaa.

 

Mä haluaisin vaan tietää miksi mun äiti ei lähtenyt kun tajusi viimeistään esimmäisen heidän yhteisen lapsensa synnyttyä millainen mies mun isäpuoli on. Miksi sen piti tehdä vielä kolme lasta lisää sen hullun kanssa. Vaikka vihaisi itseään kuinka paljon ja antaisi kohdella itseään kuinka huonosti tahansa, se ei silti oikeuta ketään pakottamaan lapsiaan kärsimään siitä samasta. Miksi mun äiti ei voinut antaa meidän muuttaa mun faijalle, siellä olisi ollut kaikki hyvin, miksi sen piti tapella vastaan?

Meillä oli kotona kamalaa. Jos itse ei jollain hetkellä saanut turpaansa, sai kuunnella kuinka jotain muuta hakataan. Mun isäpuoli löi mun yhtä veljeä ekan kerran kun hän oli 10kk vanha. Mun isäpuoli saatoi istua keittiössä tupakkatuolissaan, ja valkata sattumanvaraisesti ruokajonosta yhden meistä yhdeksästä ja lyödä yllättäen nyrkillä naamaan, vaikkei oltu edes tehty mitään. Mun isäpuoli löi "syystä", ilman syytä ja vaikka tarvittaessa keksi itse päästään sen syyn miksi voi lyödä. Mun isäpuoli myös nöyryytti meitä pahasti, jos esim. myöhästyttiin minuutti kun piti tulla pihalta sisään, seisoimme nurkassa tunnin per myöhästytty minuutti. Kelloja meillä ei tietenkään ollut, koska muutenhan emme olisi myöhästyneet ja isäpuoli ei olis päässt toteuttamaan itseään.. Isäpuoli tarvitsi koko ajan lisää syitä kiduttaa meitä lapsia. Jos nurkassa seistessä (välillä neljä tuntia putkeen) joku vaikka aivasti, siirryimme kaikki puolikyykkivään asentoon, ja siinä kökittiin taas pari tuntia. Pahimmista mogista hän laittoi kaikki lapset kyykkyhyppiäään useita tunteja ympäri olohuoneen pöytää. Ja mun äiti hyväksyi hiljaa tän kaiken. Miten sellaista voi antaa anteeksi?

Järkyttävää! ymmärrän ettet voi antaa anteeksi, eikä tarvitsekkaan.
Ehkä äitisi joskus kertoo miksi teki noin? Ja se keskustelu hänen kanssaan
saattaisi olla paikallaan nyt, pyydä vaikka joku ystävä mukaan, joku joka tietää
jotain tilanteestasi ja noista mitä olet kokenut. Voimia sinulle !

 

Järkyttävää! ymmärrän ettet voi antaa anteeksi, eikä tarvitsekkaan.
Ehkä äitisi joskus kertoo miksi teki noin? Ja se keskustelu hänen kanssaan
saattaisi olla paikallaan nyt, pyydä vaikka joku ystävä mukaan, joku joka tietää
jotain tilanteestasi ja noista mitä olet kokenut. Voimia sinulle !

Mulla ei pahemmin ole ystäviä, kaikki on karisseet mun edellisen kymmenen vuoden aikaisien masennuskausiena takia, ja viimeisetkin siinä vaiheessa kun sain lapsen. Mulla on vain yksi ystävä, ja hänelläkin on lapsi, muttei oikein ketään joka voisi hänet otta hoitoon siksi aikaa että stäväni voisi tulla paikalle.

 

Tuo ihanaisen kertomus lapsuudestaan kuulostaa tosi pahalle, kuinka joku voi tehdä tuollaista kellekään lapselle ja miten on mahdollista, että äiti sen hyväksyy.olisiko mahdollista, että tapaisit äitisi jossain kahvilassa tai muussa puolueettomassa paikassa?Jos siis siihen kykenet.Voisihan se olla hyväkin ja pääsisit kysymään äidiltäsi MIKSI?Vaikka se ei sun lapsuuttasi enää korjaakaan. Olen aidosti pahoillani puolestasi ja toivotan sinulle kaikkea hyvää.Onnea omasta pienestä lapsestasi.

 

Väkivalalle ei ole hyvää selitystä tai syytä. Ei ole mitään millä sitä puolustaa. Äitisi on vastuussa vanhempana ja teidän huoltajana yhtä lailla kokemastanne väkivallasta kuin isäpuolesikin. Sinun ei tarvitse hyväksyä mitään mitä on tapahtunut, eikä äitisi hiljaisuutta, ei mitään osaa siitä. Mutta se mikä on tärkeää, on se että se menneisyys ei ole nykyisyyttä kokonaan määrittelevä. Se ettei se pääse sinun valtiaaksi. Se, että sen jotenkin pystyy jossain vaiheessa käsittelemään ja sitä kautta järjestämään itsensä ehjemmäksi.

Se miksi äitisi antoi tämän kaiken tapahtua ja miksi on ollut hiljaa, on sitten niin vaikea kysymys vastata, se on jotain mihin vain hän voi vastata, jos itsekään pystyy. Kaikkea ei pysty selittämään. Väkivalta on pelottava voima, joka vaikuttaa meihin ihmisiin hyvin traumaattisilla tavoilla. Etenkin perheessä tapahtuva väkivalta on toiminnaltaan, vaikutuksiltaan ja mekanismeiltaan niin monisyinen, vaikea ja vammauttava kaikille. Puolustuskyvyttömimpiä olette olleet te lapset.

Siksi sinulla on periaatteessa vastuu nyt tässä hetkessä ja ajassa itsestäsi, omasta hyvinvoinnista ja sitä kautta lapsistasi. Sen äitisi kohtaamisen on tapahduttava sinun voimiesi mitoittamissa suhteissa. Tärkeintä kai lienee, että pystyt ensin miettimään mikä on se voima ja mitta missä pystyt äitisi kohtamaan. Tiedän vastauksen ja kohtaamisen tarpeen, sen miten suuri voima sillä on hyvinvoinnille ja eteenpäin jatkamiselle. Aina ei edes saa vastausta, mutta sekin voi olla jo eteenpäin vievä.

 

Kysyit, kuinka sellaista voi antaa anteeksi. Itse en ole sen kannalla, että tarvitsisi voidakaan. En ole antanut anteeksi äidilleni, että hän antoi isän hakata meitä ja itse katsoi vierestä tai makasi sohvalla. En ole antanut anteeksi sitä enkä monia muitakaan asioita. Siksi minulla ei hänelle olekaan tänä päivänä mitää asiaa. Tuollaisia ei vaan paineta villaisella. Mutta elämääni voin jatkaa siitä huolimatta.

 

:hug::hug:
Kuule IhaNainen. Halaan vielä kerran sinua ja toivotan tuhannesti voimia juuri tähän hetkeen ja tähän oloon. Minun on pakko mennä pois koneelta. Olet ajatuksissani.

 

[QUOTE="minä";23002852]Tuo ihanaisen kertomus lapsuudestaan kuulostaa tosi pahalle, kuinka joku voi tehdä tuollaista kellekään lapselle ja miten on mahdollista, että äiti sen hyväksyy.olisiko mahdollista, että tapaisit äitisi jossain kahvilassa tai muussa puolueettomassa paikassa?Jos siis siihen kykenet.Voisihan se olla hyväkin ja pääsisit kysymään äidiltäsi MIKSI?Vaikka se ei sun lapsuuttasi enää korjaakaan. Olen aidosti pahoillani puolestasi ja toivotan sinulle kaikkea hyvää.Onnea omasta pienestä lapsestasi.[/QUOTE]

Kiitos. Tuo oli vielä murto-osa kaikesta mitä meille on lapsena tehty, mutta en jaksa kaikkea tähän nyt purkaa.

 

:hug::hug:
Kuule IhaNainen. Halaan vielä kerran sinua ja toivotan tuhannesti voimia juuri tähän hetkeen ja tähän oloon. Minun on pakko mennä pois koneelta. Olet ajatuksissani.

Kiitos! <3

 

Minusta tuntuu, että olet nyt niin heikoilla, että et kestäisi, jos äitisi vähättelisi tunteitasi. Tarvitset ensin muuta apua.

 

Mitäs jos soittaisit sinne missä olet käynyt lääkärissä ja selittäisit tilanteen ja pyytäisit apua? Itse en pystynyt kohtaamaan äitiäni ja kirjoitin kirjeen hänelle. Sain takaisin kirjeen, jossa hän suunnilleen käänsi kaikki minua vastaan Noh, silloin viimeistään tajusin, että vaikka kuinka yritän selitystä pyytää, niin äitini ei siihen kykene ja nää omia virheitään. Kahteen vuoteen en ole ollut äitini kanssa tekemissä. Vihdoin olen vapaa äidistäni ja olen käsitellyt paljon synkkiä asioita lapsuudesta ammattiauttajan kanssa. Vielä on työtä mutta valoa näkyy jo Toivon kaikkea hyvää ap:lle ja toivottavasti saat apua tilanteeseesi.

 

[QUOTE="veiras";23003039]Mitäs jos soittaisit sinne missä olet käynyt lääkärissä ja selittäisit tilanteen ja pyytäisit apua? Itse en pystynyt kohtaamaan äitiäni ja kirjoitin kirjeen hänelle. Sain takaisin kirjeen, jossa hän suunnilleen käänsi kaikki minua vastaan Noh, silloin viimeistään tajusin, että vaikka kuinka yritän selitystä pyytää, niin äitini ei siihen kykene ja nää omia virheitään. Kahteen vuoteen en ole ollut äitini kanssa tekemissä. Vihdoin olen vapaa äidistäni ja olen käsitellyt paljon synkkiä asioita lapsuudesta ammattiauttajan kanssa. Vielä on työtä mutta valoa näkyy jo Toivon kaikkea hyvää ap:lle ja toivottavasti saat apua tilanteeseesi.[/QUOTE]

Mä luulen että se keskustelu tulee lopulta menemään siihen, että mun äiti selittää olevansa olosuhteiden uhri. Hän on aina sanonut, että ei uskalla jättää mun isäpuolta, että se kuulemma tulee perässä vaikka maailan ääriin ja tappaa hänet. Musta se on vaan surkea tekosyy, mun isäpuolella on kolme ex-vaimoa, eikä se ole niistäkään yhtäkään tappanut. Tavallaan mun äiti ei puolustele tekojaan tai käännä asioita mua vastaan, hän on vaan niin kiinni edelleen siinä uhrin roolissa ettei edes tajuakaan.

 

Ensiksi :hug:

Älä suoraan kasvotusten ainakaan heti keskustele äitisi kanssa. Laita uusi sähköposti, missä toteat että alkuun pystyt ottamaan selitykset vastaan vain joko sähköposteina tai kirjeinä.

Ja kun jaksat kohdata äitisi, tee se jossain muualla kuin kotonasi. Tai äitisi kotona. Onnistuisikohan psyk. polilla tehdä tällöin rajatulla ajalla oleva käynti, missä on joku työntekijäsi paikalla? Mutta vasta kun itse jaksat! Ja kun olet nähnyt millaisen asenteen äitisi ottaa noiden kirjeiden kautta.

Ja toisaalta, jos käyt psyk polilla ja sulla on suht ymmärtäväinen tai edes järkevä keskustelutyöntekijä siellä, pystyisitkö käymään noita omia että sitten mahdollisesti äidiltäsi tulevia kirjeitä siellä läpi? Paraneminen toki alkaa itsestä, mutta joskus tarvitaan joku ulkopuolinen joka voi osoittaa ettei tämä ole sinun vikasi tai äitisi on nyt väärässä. Menneisyyttä kun ei voida muuttaa, se pitää vaan jotenkin hyväksyä.