***Toukovauvat 2007*** heinäkuu

Tänään ollaan vietetty pojan kolme vuotis synttäreitä ja niin on kiirusta pitänyt, että tyttö on saanut sitten aamun vain pullosta maitoa, kovasti odotin, että kun talo rauhoittuu menen imettämään, mutta neiti olikin juhlista niin väsähtänyt, että olikin nukahtanut yö unille ennen sitä, eli tässä nyt kirjoittelen yöpaidan etumus märkänä...ja ei ole pikaista helpotusta ainakaan neidin osalta tulossa jos yö menee kuten edellinen, heräs ekan kerran syömään vasta 6.15, no tuskin kyllä niin pitkään nukkuu, normaalisti syö kolmen neljän välissä.

Seurasko kukaan muu Pelimiehiä? Tän päivän jakso oli tosi ahdistava, katselin sormien välistä, kun teki niin pahaa, mutta katsottava oli.

Niin ja Onnittelut Kolmikymppisille ja tietysti pienille nimensä saaneille! :flower:

Tänään kun siivosin, ihmettelin, et mitä kolinaa olkkarista kuuluu, niin Helmi huitoi jumppalelujaan kun makasi sitterissä, tähän asti ei ole niihin osunut, vaan on ennenminkin niitä katsellut.

T:Minnihiiri
 
Onnea minultakin vuosia täyttäneille ja uusille nimen saajille :flower: :flower:

Kyllä olen onnellinen että helteet loppui, sama vaikka sataakin vettä. :whistle: Peetu nimittäin ollut nyt taas nää pari vilpoista sadepäivää ihan oma ittensä eikä kitinöistä ja pulautteluista tietoakaan. Nukkuu hyvin ja viihtyy itsekseenkin pitkiä aikoja. Eli helteistä johtui meillä kitinät.

Tänään kävin lasten kanssa kauppoja kiertelemässä ja hyvin meni, esikoinen istui kiltisti kärryissä ja Peetu kaukalossaan siinä takana nukkui.

Meilläkin ois ens viikonloppuna miehen siskon häät. Enkä yhtään tiiä mitä tuolle pikku-ukolle päälle laitan kun kasvaa niin kovaa vauhtia etten kehtais yksien juhlien takia lähteä juhlavaatteita ostamaan. Ehkä siis jotkut siistit vaatteet vaan katselen kaapista.

Huomenna tulee se neuvolantäti sitten käymään, viimeks käyny ku Peetu oli 2 vkoa ja nyt on jo reilut 7, kovasti on kasvanut, saas nähdä jaksaako punnita edes sillä harso viritelmällä ;)

Mut nyt suihkuun, tuo sauvakävely kun vähän nosti hikeä pintaan.

Unia!

Tiitteräinen ja Peetu 7vkoa ja risat
 
Eli eilen oli ristiäiset ja tyttö sai nimekseen Sinna Matilda. :heart:
Hyvin meni, vaikka minua kyllä jännitti, että huutaako neiti niin paljon kuin palkeista lähtee koko toimituksen ajan, mutta suht hyvin meni.
Vähän siinä kitisi ja meinasi alkaa huutamaan, mutta tökkäsin tutin suuhun, niin pysy suht rauhallisena. Valokuvaukseen meinasi kyllä hermostua totaalisesti, mutta kun otettiin se kastekolttu pois päältä ja mummo meni vaunuihin nukuttamaan, niin sinne sitten rauhottu. Eli ilmeisesti oli neidilläkin kuuma. Vanhempieni asunto (missä ristiäiset oli) ei ole kovin iso ja vieraita oli kumminkin reilu 20, niin kyllä siellä hiki virtasikin. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja neiti sai lahjaksi kummilusikan (Kalevalan Mesikämmen), semmoisen valokuvakehyksen missä on pituusmitta-asteikko samassa, lakanat ja paljon vaatteita. Kyllä on helpotus, että ne pirskeet on nyt pidetty, niin ei tartte niitäkin stressata.

Tällä viikolla tulee meitin raksalle yläkerran paketti (alakerta muurattu itse). Kyllä sitä onkin odotettu. Mutta vielä on pitkä matka, että muuttamaan päästään. :)

Huomenna mennään lääkärineuvolaan. Tulen kertomaan siitä reissusta sitten huomenissa. =)

-mennis ja Sinna melkeestä yheksän viikkoa-

P.S. Profiiliin päivitetty hymy-kuva.
 
empäs ole tääl käyny..ei oo jaksanu/ehtiny..eilen oli ristiäiset tyttö sai nimen jenna miia hannele :heart: hyvin meillä arki sujuu tyttö kasvaa ihan ns.silmissä... 1kk neuvolassa oli pituutta jo 56cm ja 4900g.oon varmaa käyny ilmottaanki ne tai en muista.jenna tulee 16pvä 2kk :) isoveikka tykkää siskostaan :heart: haliii ja pussaa :hug: :saint:
 
Ei oo tänne viel neuvolantäti tullu mut punnitsin vauvan tänä aamuna henkilövaakalla ja se näytti et jäbä painaa liki 8 kiloa :eek: voikohan olla totta.

On tuo kyl kasvanu ihan hurjasti ja pitkä kuin nälkävuosi :D Kohta se selviää, paino siis kun tulee punnitsemaan, pituus taitaa jäädä vielä arvoitukseksi.

Tiitteräinen ja Peetuli
 
No niin, melkeen olin oikeassa, poika painoi 7100g, eli hyvin kasvaa. :D

Pituuttakin on tullut kovasti, mutta kotona sitä ei mitata, vasta sit kun mennään neuvolaan 3kk ikäsenä.

Kovasti Peetu neuvolantätille hymyili ja jutteli.

Nyt Poju liinaan ja kävelylle, vaikka onkin harmaa ilma mutta sopii mulle kun ei sada :) Tekiköhän pohjat tuolla koollaan tähän pinoon tuo mein ukkeli =)

Ikää siis 7vkoa ja 3pv ja painoa 7100g, kilo per viikko :LOL:
 
pika kuulumisia :flower:
kun vauva kotiutui,häneen tuli parin viikon kotona olemisen jälkeen rs virus.ja saikku reissu taasen,nyt 2vkoa erityksessä.siinä oli kiire,mentiin pillit päällä...
mutta nyt poju on reipas hymy poika. :heart: kesäkuun alussa rupes kääntymään vatsalta selälleen.syö soseitakin jo (saimme silloin ohjeet saikulta)herää kerran yössä syömään pullo maitoa.
mulla on niin kiire tän laumani kans,etten tiiä,millon seu
r.kerran kerkeen koneelle.onnea kaikille vauvautuneille :heart: oli nää sivutkin muuttuneet viime kerrasta...

iloista kesää kaikille. B)
 
Multa on taas pitkät viestit katoilleet joten enää ihan töpöjä tulee.

Kävin tänään fysioterapiassa lantionpohjalihasten takia. Siis kyllä oli uskomattoman ammattitaitoinen ja miellyttävä terapeutti. Suosittelen kyllä jokaiselle, joka pääkaupunkiseudulla asustelee ja pohdiskelee lihaskuntoaan. Hän on aivan tähän asiaan erikoistunut ja ollut tutkimuksessa mukana ja hänellä on hienot laitteet ja tutkii kaikki paikat viimeisen päälle. Nyt viikko kotiharjoittelua, sitten uusi käynti ja vielä parin viikon päästä yksi käynti, sen jälkeen pidempi kotiharjoittelujakso ja sen jälkeen varmaan ainakin vielä kerran. Nyt ainakin tunnistan lihakset (hänellä on sellainen mittari, plus sellainen sähköimpulsseja antava laite, joka stimuloi lihaksia ja auttaa niiden löytämisessä ja käyttämisessä). Myös löydettiin minulle paras asento harjoitella lihaksia, ja esim. kun muutenkin kävelen vaunujen kanssa päivittäin, on siinä mahtava tilaisuus harjoitella nyt kun tietää miten.

Innosta piukkana (! Toivottavasti pian myös fyysisesti piukkana!!! ) ;)

Kojo tuota minäkin odottelen, milloin vauva keksii, miten kylvyssä voi läiskytellä, se on yleensä tosi riemukas hetki! Varmaan se on jo lähellä, on niin kova poika potkimaan.
 
ihan nopeesti sellanen vaan, että www.sincity.com (tai fi) on noita jumppakuulia ja myös geishakuulia. Ja kun klikkaa siitä lisätietoa kuulista tai jotain sellasta, niin tulee jumppaohjeita ja vinkkiä siitä, millaset kuulat kannattaa hankkia. Ite meinasin tilata ne kullanväriset treenikuulat, mutta taitavat sisältää nikkeliä, joten eipä ne mulle sitten sovi. Ne toiset on sitten himpun verran kalliimmat, mutta halvemmat kyllä kun instrun 50?!
 
Onnea alkuun commanderille pyöreistä vuosista! :flower: :hug: Ja nimensä saaneille hirveästi onnea myös. Ihania nimiä. Meillä edessä nyt lauantaina ristiäiset....rupeaa nyt jo jännittään. Täällä arki sujuu hyvin....välillä isoveli vaan tahtoo tinttailla meille vanhemille, kun ei saa tarpeeksi huomioita. Pikku mieskin nauroi isällensä ääneen edellis päivänä. Ihanaa ja silti niin surullista, kun vauva kasvaa niin nopiaa. :heart:
Kuinka teidän muiden parisuhde on muuttunut uuden vauvan myötä?
Meillä tulee nyt kesällä yhteiseloa täyteen 11 vuotta ja tuntuu, että tää uusi tulokas on vaan enemmän hitsannu meitä yhteen. :heart: sanoinkin miehelle yks päivä, että oon niin onnellinen.
Keskiviikkona on sitten papin tapaaminen onneksi nimet ny jo jopa selvillä. Tuun ilmoittaan viimmeistään sunnuntaina. profiilissa uusikuva.

elli ja nypperö
 
Eliikäs tänään tuli 30-vuotta täyteen... tai siis oikeastaan vasta puolentunnin päästä ku olen syntyny 21.35.. ;)
Mitään sen isompia pippaloita en pitäny ku aattelin kans, että jos syksymmällä vaikka vuokrais Leviltä mökin ja viettettäis sitte siellä ne synttärit... No lahjaksi sain Kalevalan kultasen filigriini (kaupunki) sormuksen, kasvohoidon kosmetologille, Iittalan tris-lyhdyn, rahaa pari sataa euroa ja sitte muuta pientä. Eli ihan mukavasti... Onnea vaan Commanderillekki.. :flower: Ollaan melko samanikäsiä.. =)

Torstaina sitte ois jälkitarkastus ja Paavolla neuvola.. jänskättää, että kuinkahan se poitsu on kasvanu... On varmaan kuitenki jonkuverran ku tuntuu, että nuo Liberon mini-vaipat alkaa käydä ahtaaksi.

Nyt täytyy lähteä pesulle ja laittaa paikat kuntoon, ennenku iltahuudot alkaa... :/

Hanna ja Paavo :heart:
 
Onnea kolmikymppisille Hannalle ja Commanderille! :flower:
Itse täytän lauantaina 26v.

Joku kyseli parisuhteesta. Meillä toinen vuosikymmen menossa jo, ja tuntuu, että ei tätä mikään kaada. Homma toimii vaan vuosi vuodelta paremmin ja olo tuntuu niin hyvältä tuon Nallen rinnalla. Vauvojen tulo ei ole tätä miksikään muuttanut. Ihan huvitta, kun kumpikin huolehtii vaan, että toinen saa omaa aikaa ja ei väsy lasten kans.Itsestä viis.

Lantiopohjalihaksista. Mulla on Smartballs merkkiset kuulat, ja on ihan hyvät, vaikkakin näytti kamalan isoilta ensin. Hyvin saa niillä harjoittelua, kun ilman niitä umohtuu koko homma. Tilasin ne netistä ja sain ne huomaamattomasti postilaatikkoon. Ja hinta oli jotain n. 20 euroa. Ja ne on helppo puhdistaa, kun se naru myös "muovia".

Pojat tykkää niin kovin olla kylvyssä. Joka ilta mies ne kylvettää ja sitä on niin ihana katsoa. Sen jälkeen nukahtavat tosi rauhallisesti yöunille. Ihan kamalalle haisevat jos ei joka päivä pese.

Ens viikolla tulee 3kk jo täyteen, ja kiva päästä neuvolaan katsomaan minkä verran on tullut painoa!

Me lähtään taas mökille loppuviikosta. On iskenyt ihan kamala mökkikuume nyt. Jostain jos sais muutaman kymppitonnin (vaivaisen ;) ) niin sais oman. Nyt ollaan aina mun vanhempien mökillä.
Illat istun etuovi.comissa ja haikailen jotain ihanaa mökkeröä. Vissiin alkaa ikä painaa, kun mökkikuume ei käsittääkseni ihan teineille iske.

tirlittan ja pojat
 
Heippa!!
Täällä melkoisen hiljaista...Kaikilla touhua vaavien kanssa.Meillä koko talo nukkuu vielä ja aamupalalle minäkin suuntaan.

Mies vielä hoitaa Miskan yösyötöt joten luonnollisesti nukkuu pidempään.
Tuon yöimetyksen jäämisen vuoksi mulla maidontulo vähentynyt huimasti.Eli lisämaitoa joudutaan antamaan,mutta aivan ihanaa nä yöt kun saa nukkua.Oon koittanut sanoa että vuoroteltais vaikka,mut mies sanoo että nuku sinä kulta vaan.. :heart:

Päivisin jaksaa kyllä ihan mitenpäin vaan kun yöt saa nukkua.

Ai että mökki ois kiva.Mutta mulla on niin kaameet vaatimukset ja sitte se että miten ehdittäis tekee nä kaikki hommat kotona ja mökillä.

Nytkin tehään ihan minimillä kaikki,mutta nurmikkoa on leikattava ja siinä menee ussmpi tunti,allas hoidettava ja pakko rikkaruohojakin on kitkeä ja kukkia kasteltava.Onneks on satanut ihan kivasti eikä ole tarvinnut tuota kastelua niinkään,mutta rikkaruohot villiintyy ihan kaameesti!!Ja nurmi... :/

Miska on rauhallinen ja hymyileväinen poju.Iltaisin vähän nukahtamisvaivaa ei oikein tahdo simahtaa ja isi kantaaa olallaan tovin niin johan taju lähtee.Vaan tuota kantamista tuntuu tarvitsevan.Ja mahallaan kkun nukkuu jos laittaa hereillä sinne niin ähkii ja puhkii ja sitten tulee maidot pihalle.

Laitatteko te hereillä vauvat sänkyyn?
Taitaa tulla tästäkin syliinnukkuja...vaan on hankalampaa kun on tuo 2 vuotiaskin,aiemmin on olleet isoja nuo pienimmät jo niinon ollut syli vapaa.

Jaahas,nyt kahvetta kitusiin...

kata ja miska 6 vkoa
 
Huomenta!

Täällä taas vasta heräillään, kahteen meni viime yönä kukkuessa, kuten myös läpi viikonlopun. Eli ei olisi pitänyt sanoa, että paremmin menee..heti tuli takapakkia. Eilen aloitin CUPLATONit relojen lisäksi, ja nyt mietin kuinka kauan kestää, ennen kuin niiden vaikutus alkaa? Eilen nimittäin tuntui olevan maha vielä kipeämpi kuin yleensä.. lisäksi poika nukkui koko päivän todella sikeästi -korvaa varmaan heikkoja yöunia. Niin ja maha ei toiminut eilen ollenkaan. Nyt siis pähkäilen, jatkaako Cuplatonia vai ei :/ Osaisiko joku auttaa?
Yllättävän rankkaa pidemmän päälle tämä myöhäinen vuorokausirytmi, vaikka unta saakin tarpeeksi. Jää myös hieman vähiin miehen ja mun yhteinen aika, kun mies lähtee töihin jo viiden jälkeen.. Ei siinä paljon kahden aikaan enää seurustella :(

PALJON ONNEA COMMANDER, HANNA JA TIRLITTAN SYNTTÄREIDEN JOHDOSTA :flower: Ja tietty myös kaikille nimen saaneille!! Kiva muuten oli kuulla HELINÄstäkin pitkästä aikaa.

Aina vaan taidan kirjoitella näitä ikäviä juttuja.. mutta kyllä meillä pääsääntöisesti nautitaan vauva-arjesta. Ihanimpia juttuja viime aikoina ovat pojan valloittavat aamuhymyt ja käännökset mahalta selälle :heart: Kylvyssä meilläkin viihdytään =)

Mutta eipä varmaan muuta tällä erää. Mukavaa viikkoa kaikille!

Vilmis ja poika 6vkoa 3pvää
 
Täällä kaikki mennyt oikein kivasti, lauantaina vietimme tytön ristiäisiä ja nimeksihän tytölle tuli Venla Matilda. Venla oli koko kastetilaisuuden oikein nätisti, nukku kummin sylissä ja kun pappi kertoi tytön nimen ja kertoi vielä että Matilda nimi tarkoittaa voimakasta taistelijaa niin tyttö antoi mitä makeimman hymyn ja kaikki kummit ja me vanhemmat röhähdimme nauruun. Pappiakin tuo tilanne nauratti ja sanoi että taitaa tyttökin pitää nimestään!

Vilmis Meillä tuo Cuplatonin anto vain pahenti aikoinaan noita vatsaväänteitä ja tuntui kuin ne olisivat alkaneet närästää tyttöä. Vaihdoinkin ne sitten Disflatyliin ja mahavaivat helpottivat lähes kokonaan. Rela-tippoja me myös käytettiin ja kerroin neuvolassa viikko sitten että tytön maha ei ole oikein toiminut. Kertoi että Rela-tipoilla saattaa olla sellainen vaikutus että se jollakin tavalla koventaa vatsaa. Pari päivää sitten annoimme maidon seassa mallasuutetta ja vatsa alkoi toimia kerran päivässä. Nyt kun vatsa-vaivat ovat helpottaneet olen jättänyt Rela-tipat pois ja vatsakin toimii taasen normaalisti. :)
Toivottavasti vinkeistä on apua.
Niin ja onnittelut kaikille synttärisankareille :flower:

Neeastiina ja Venla
 
meille annettiin lasten teholta ohje kovaan mahaan.muutama luumu kuppiin ja päälle kiehuvaa vettä ja sit siitä "mehua".teelusikalla tai millin ruiskulla pojalle sitä annettiin ja kyllä toimii.ja ei kuumana tietysti.laiton iltasella luumut ja aamulla mehu oli valmista.

meillä on lääkäri neuvola perjantaina,mitähä vaaka näyttää,veikkaan lähelle 7kg.
nuihin mahan puruihin vielä,että söin kerran imetys aikana kaalikääryleitä,enkä varmasti syöny toista kertaa.poju sai tosi väänteet ja oli sillon vielä keskoskaapissa.joku sano,että jos äitikin syö relaa,niin se vois auttaa,en tiedä sitten.
 
niin unohtu tämmönen...saikulla sanottiin että keskosvauvoilla ovat heillä vuosien saatossa huomanneet,että kun on käytetty mallas uutetta(itse jo sitä paniikissa kyselin,kun vauvan maha ei toiminu)niin on ruvennu tulemaan enempi vilja allergisia.no,käytin aikoinaan sitä yhelle muksulleni,ei tosin ollu keskonen,eikä hällä ole vilja allergiaa.taitaa olla niin monta ohjetta,kuin on antajaa.mutta toivottavasti masu vaivat helpottuu. :hug:
 
Neidin mittauksien tulokset:
* paino 5275 g
* pituus 62,9 cm
* pään ymäprys 41,6 cm

Lääkäri kirjoitti:
"Virkeä tyttö. Seuraa ympäristöä, kiinnittää huomiota helistimeen.
Kasvu norm. Iho siisti. Vatsa ok. Cor et pulm ok. Jäntevyys norm. Silmät kunnossa. Lonkat ok. Terve lapsi."

Minullekin tehtiin jälkitarkastus ja kaikki on kunnossa. Kahden viikon päähän sain ajan kuparikierukan asennukseen, kun tämä lekuri ei niitä osannut laittaa (kesätuurari).

Neidille tuli hikka ja menee hermo. Apuun siis...

-mennis ja Sinna-
 
Kiitos kaikille onnitteluista!! Tuosta vauvan mahan toiminnasta piti kirjottaa, että meillähän eka lapsi synty keskosena ja ku oli jotain 3kk ikänen niin vatta ei toiminu moneen päivään (itse asiassa seitesemään päivään!!)... Minun tuttu työskentelee Hyksissä keskolassa hoitajana niin sano, että laittaa pieneen ruiskuun keittosuolaa ja laittaa 1ml sitä vauvan peräsuoleen... eli tehdä suolihuuhtelu.. tietty tuo määrä niin pieni, ettei koko suolta tietysti ees huuhtele, mutta ns."tulppa" pääsee pois... Otin neuvosta vaarin ja kokeilin sitä niin johan rupes sinappia tulemaan... täytty useampi vaippa ku ei yhteen mahtunu.. :whistle:

Mies ja tytöt lähti kylpylään uiskentelemaan ja sitte aikoivat käyä vielä toimarilla joten nyt viettämään laatuaikaa pojan kans ;)
 
Hanna ja Commander: 30-v. onnittelut!! :flower:

Kata: täällä myös kova mökkikuume. Meillä myös sellaiset kyseeseen tulevat mökít ovat liian kalliita, vaikka en nyt mielestäni mitään niin ihmeitä odotakaan. Ei viitsisi hirveästi uutta lainaa ottaa. Toinen juttu on, että mökkiesittelyiden kiertely on kolmen lapsukaisen kanssa aika mahdotonta, kun ne mökit on aika hajallaan. Anyway: on ihanaa katsella niitä netistä ja haaveilla!
 
onnea kaikille synttäreitä viettäneille! itse vanhenin 2.pvä, ikää nyt 26v. :)
onnea kaikille nimen saaneille! meillä tyttö sai sunnuntaina nimekseen Yemina Aune Lumia :heart:
meillä molemmat lapset on alkanut nukkua yönsä heräämättä (syömättä) ristiäisistä :) sunnuntaiaamuna heräätelin neidin syömään kuuden jälkeen (heräsin ite sillon valmistelemaan ristiäisiä), eilen heräs kuuden aikaan ja tänään seiskan aikaan, ja "iltapalan" syö 20.30-21 ja menee nukkumaan. nyt on alkanut ennen nukkumaan menoa huutamaan ja ei meinaa rauhoittua :( en tiiä sit onko sillon sit liian väsy vai mikä

vaipoista meillä käytössä 2-4kg liberot tai muumit, pitäsi siirtyä kohta isompiin =)

päiväunet ja rytmit meillä on ollut rytmit jo jonkun aikaa. eli nukkuu pidemmät päikkärit 12-16 (jos ollaan ihan kotosalla (poikkeuksia on tietty välillä)) aamupäivällä ja illalla pikku-unia. aamulla herätään 9 aikaan (minä vähän herättelen neitiä sillon)

rasse ja myy :heart: (tälläviikolla) 15vko:a (korjattu ikä 8vko:a)
 
Tänään käytiin neuvolassa. Jännästi meillä nää neuvola ajat ei mene ihan kuukausittain, mut eipä sen väliä. 26.pv on sit taas neuvola (3kk) jossa rokotetaan. Lääkäri neuvola on sit 16.8 (3,5kk).
Eli tän päivän saldo:
paino: 5695g
pituus:58,5
pipo:39,8

Neuvolatäti kirjotti: kasvaa hyvin rintamaidolla. Nukkuu yöllä 5-6h. d-tipat käytössä. Jäntevä, terhakka vauva.

Hieman meni hänekseen tuo neuvolakäynti ku meän tyttö rupes vierastaan neuvolatätiä :eek: Aivan kauheen paniikki itku raivarin sai ja huusi ihan kurkku suorana koko punnituksen ja pituuden oton ajan. Rauhottu vasta mun syliin tutin kanssa johon sit nukahti ihan välittömästi. Neuvola täti sanoi että ihan selkeesti vierasti kun katto eka tosi tarkkaan alta kulmien ja sit meni suu mutrulle ennekuin alko huuto. Arveli tätikin et aika aikasessa vaiheessa jo vierastaa, mut jokainen lapsihan on yksilöllinen. Sit kun lähettiin pois sieltä ja rupesin pukeen tytölle vaatteita niin sit hän heräs jo seurustelemaan neuvolatädin kanssa. Näki tätikin että osaa se meän tyttö hymyillä ja jutellakkin :hug:

Mökkeilystä on ollu puhetta: Meillä on mökki tuolla 120 km päässä ihan keskellä ei yhtään mitään. Aika harvoin meillä tulee siellä käytyä kun kaikki kesäviikonloput ollaan asunto-autolla liikenteessä kisareissuilla. Muutenkaan en oo oikein mökki ihminen näin kesällä kun siellä metsän keskellä on aivan älyttömästi sääskiä (täällä lapissa kun asutaan). Talvella kyllä viihdyn sit mökillä. Ihana on olla takkatulen loimussa kun nurkissa paukuu pakkanen. Keväällä hanget hohtaa ja voi mennä moottorikelkalla pilkille B)

päiväunet ja rytmit: meillä ei oikastaan oo mitään säännöllistä rytmiä. Sen tiedän et yleensä 10-14 välillä nukahetaan pidemmille unille. Sit illalla nukutaan sellasia pikku torkkuja. Kait tuo rytmikin löytyis jos ite jotenkin hanakasti sitä yrittäis hakea. Mut mulle käy ihan hyvin et mennään ainakin vielä tilanteen mukaan.

Aivan ihania nimiä on kyllä kaikki antaneet. Jännästi en osais enää kuvitellakkaan et meän Nooran nimi olis joku toinen. Niin on tyttö jotenkin nimensä oloinen :)
Siitä tulikin mieleen et tänään on Nooran nimipäivä. Meillä ei ole kyllä koskaan ruukattu perheessä nimipäiviä viettää, mut ihana anoppi oli laittanu Nooralle kortin =) Miten teillä? Juhlitaanko teillä nimipäiviä?

Nyt mulla loppu asia kesken... aika romaani tästä kyllä jo tulikin joten on aika heittää pois tää höpöttäminen ;)

Kojo ja Noora 2,5kk
 
Ihan pikaisesti...

Onnittelut synttärisankareille! :flower:

Meilläki neuvolassa sanottiin tuosta, että jos massu on kovana niin luumusosetta vauvalle niin pitäs auttaa. Meän tyttelin on kyllä aika pallero, 2kk neuvolassa painoa 5780g ja pituutta vaivaiset 56,8cm.. Kiltti tyttö oli ja neuvolantäti ihasteli oikein. Taisi vaan neitiä kiinnostaa enemmän katosta roikkuvat lelut ko neuvolantäti. :LOL:

Ristiäisekki oli lauantaina ja neitille tuli nimeksi Miia Severiina. Tyytyväisenä oli kummitätinsä sylissä koko tilaisuuden ajan, katteli vaan ympärilleen ko pappi kasteli pään. ei päästäny kyllä minkäännäköistä ääntä.

Nimipäiviä ei olla meillä vietetty enkä usko, että tullaan viettämäänkään. Vaikka voishan sitä ottaa selville, millon tuolla tytöllä on nimipäivä.

Vaan touhuampa tässä välissä vielä muutakin kun tyttö on päikkäreillä.

Hemppu ja neitonen 2kk
 
Heippa

meillä on masuvaivat olleet taas pinnalla. Poju saa nyt pulloa taasen enemmän, ku rinnalla ei suostu olemaan kuin silloin tällöin. Mutta nyt on se ongelma, että puolen tunnin kuluttua pullon saamisesta alkaa hirveä huuto, kestää onneks vaan sellasen 15-20 min, mutta huutaa niin sydäntä särkevästi kun vatsaan sattuu... Meillä on ollut korvikkeena NAN ja tänään koitin Tutteli Plussaa. Nyt ei tullu niin kovat huudot, mutta aivan järkyttävät pulautukset. Tuntui, että kaikki tuli takasin mitä sisään on menny.

Nukkuminen on kuitenkin öisin parantunut pullottelun lisäyksen myötä. Nipa nukahtaa viim. kymmeneltä ja herää puol kolmen ja puol neljän välillä syömään. Sillon annan tissiä jos kelpaa ja sit nukkuu puol seiskaan, jollon saa pulloa. Yleensä herää lopulta kahdeksan maissa. Joskus menee pidempään.

mutta nyt kitistään, täytyy mennä...

Gabria
 

Yhteistyössä