Toukomasujen -07 huhtikuu

:flower: onnea taasen uusille vauvautuneille!

taitaa alkaa muillakin noi yöunet jäädä vähemmiksi.
minä en sitten nukkunut viime yönä yhtään,vasta aamulla muutaman tunnin.
koko eilisen oli ollut huono olo ja hiukan supistellutkin silloin tällöin.yhdeltä alkoi sitten supistelut..ihan tasaisesti kymmenen minuutin välein,koko yön!!!!
ja olivat jo sen verran kivuliaita että ei niiden kanssa nukuttu.
loppuivat sitten kuin seinään kun aamu alkoi viiden jälkeen sarastaa! :kieh:
kyllä tuntui turhauttavalta!koko yön valvonut ja sitten loppuu kuin seinään!
esikon kanssa piti sitten nousta jo yhdeksältä ylös.
nukuin kyllä muutaman tunnin päiväunet mutta hiukan on höntti olo :/
synnäriltä sanoivat että ei kannata tulla ennen kuin on kivuliaita tai tulee 8 minuutin välein..uudelleen synnyttäjät voi mennä hieman aikaisemmin kuin ensimmästä.
no ei tarvinnut vielä lähteä..saa nähdä sitten milloin pääsee :D

alexandraana ja masuasukki 38+2
 
Siljuska onnea tyttövaavan johdosta!! Palailehan sitten joskus kertomaan, miten kaikki meni, jookos!

Helinä on ihanan kärsivällinen ja energinen, katteeks käy!

On niin epätoivoinen olo, tää ei synny takuulla ikinä. Tää jää ihan varmana masuvauvaksi. Eilenkin oli niin lupaavaa viiltelyä koko illan, lupaavasti tuli rytmisesti supistuksia ja sitten taas tänään: ei mitään. Muuta kuin kaamea väsymys. No, oonhan mä perheelle ruokaa laitellut ja vähän gladioluksensipuleita istutellut, mutta siinä se.

Tänään on tytön synttärit, ollin niin ajatellut, että olis ihana jos sattuis samalle päivälle, mutta eipä taida niin käydä.
 
Onnea Siljuska, parasta aikaa, Commander, vauvahaave ja olikos se lumikko vielä yks (anteeksi unohtui), joka on vauvat saanut! Jos joku vielä unohtui, niin roimasti onnea sinnekkin!

Meillä oltu kotona jo tiistaista asti, aika mennyt nopeasti ja arki lähtenyt aivan ihanasti rullaamaan. Öisin pojat heräävät vain 1-2 krt syömään ja syötän ne yhtäaikaa. Syöttövälit 4-6 tuntia.

Mies huutelee syömään, joten palailen joku toinen kerta kertomaan synnytys yms. juttuja.

Siihen päivään asti, ennen kuin lähdin sairaalaan, olin lukenut joka ainoan jutun meidän pinoissa alusta asti, mutta nyt olen auttamatta tippunut kyydistä... Koitan roikkua mukana!

Voimia kaikille viimeisille viikoille!

 
marjuska81 harmaana
Siljuskalle paljon onnea vauvelin johdosta!

miehen kans päästiin tänään viettämään laatuaikaa ku lapset saatiin hoitoon niin käytiin ostoksilla!! mies halus hemmotella mua ja ostaa mitä äiskä haluaa! :LOL:
mie sit rohkenin ostaa "tavoitevaatteita" ens kesälle itelle.. pitää nyt pitää peukkuja et niihin viel mahdun tai sit ei toisaalta ihan heti isoiksikkaan muutu! :LOL: :LOL:
alko kyl loppu reissusta napakat ja aika tiuhat supparitki mut nyt ne näyttää taas laantumisen merkkejä ku kotiin päästiin. et ei taideta jakautumistakaan tapahtua samaan syssyyn. :whistle: oli jo niin ku vähän toiveissa. :ashamed:

mie viime yönä taas näin outoja unia ja aina ne unet päätty siihen et mulla meni vedet! no tietty mie heräsin sit joka kerta siihen et piti tarkastaa et en kai mie oo märkä.. :LOL: :LOL: oispa kyl toisaalta aika kiva juttu jos oikeesti tapahtus niin tietäs ainaki et sit täytyy mennä. :D
jaahas, pitää vissiin lähtä kotihommia tekemään viel ku kerranki rauhassa saa tehdä. :/
palaan taas tarkastamaan kuumimmat uutiset iltasella! :D
 
hei kaikille tasapuolisesti!

ja onnea vaavin johdosta siljuskalle....kivan kokonen tytteli tuli. :flower: :hug: :heart:

ja sitten omaa napaa.voi voi sentään tätä asukkia,se viihtyy niin hyvin tuolla yksiössään,että ei halua pois :LOL: :'( eilen pesin ennen saunaan menoa saunan katosta lattiaan,heiluin nelinkontin siellä lattialla lauteitten alla ja puuskutin menemään,siinä toivossa,että oisin päässy yöllä synnärille,noh,mitä sitä turhia,sain vain kankut kipeeksi ja yhen unettoman yön :kieh: :'( että nyt sitten päätin että en tee enää yhtään mitään poppakonstia!tulkoon sitten pois kun on tullakseen.tänään olen juossu kaupoissa ukkelin kanssa,että oiskohan sillä mitään vaikutusta....jähtäväksi nää,ei ainaskaan vielä tapahdu yhtään mitään,vaavi ei vaan oikeen liiku.....eilen liikkui saunan pesun jälkeen kuin viimestä päivää.

maanantaina onkin neuvolaan meno taas ja pelottaa jo valmiiksi antavatko käynnistys aikaa jne....kääk.

tule nyt vauva pieni tänä vkl ulos....viikkoja nyt siis 39+3.tuntuu niin hurjalta kun esikko tuli 38 ja toka 39 viikolla,et tää kolmas meni sitten pisimmälle.....

kuulostaapa hurjalle tuo oysin menettely,että noroviruksen takia ei sais isätkään käyä pahemmin siellä,siihen en kyllä suostu,sen nyt jotenkin sulattaa että isovanhemmat ei saa käyä,mutta että isä!!!!!!!nostan kyllä haloon,jos niin käy.

mutta viikonloppuja kaikille!voikaa hyvin.
 
OIKEIN PALJON ONNEA SILJUSKALLE JA KOJOLLE JA MOLEMPIEN PERHEELLE TYTTÖ-VAUVOISTA!!! :hug: :flower: :hug: :flower:

Tänne ei kuulu kummempia.. just tultiin koko perheen kans Leviltä.. käytiin seku ajelemassa ja kattelemassa Vappu-hulinoita ja tietenki piti käyvä Äijässä syömässä...Nam.. oli kyllä tosi hyvää ruokaa.

Jännittää vähän ens viikko ku ollaan miehen kanssa pitämässä kahestaan kauppaa auki ja jos mulla lähtö tulee niin se on sitte liike suljettava.. Johtaja kyllä kielsi ankarasti, että kauppaa ei saa sulkea, mutta mitäs itte lähti lomailemaan just ny ku mulla alkaa olla h-hetki lähettyvillä.. no ja eikä se voi meille kauheasti suuttua ku se on minun oma isä. Enkä usko, että on ees niin huono tuuri, että nyt ens viikolla synnyttäisin.. Kampaajallekki tilasin ajan 8.5, joten saa kyllä pysyä sinne saakka masussa.. ;)

Mies lähti tavanomaselle 7 kilometrin juoksulenkille koiran kanssa, joten nyt täytyy käyä vielä surffailemassa muuallaki netissä ku rauhassa saa tässä istuskella.. ;)

Hanna ja Nöössi 36+4
 
MissHnÄIJÄ
elikkäs tulin näin ilmoittaan että poika tuli 27.04 Klo:19.01 Mitat oli 3450g ja 50cm ja pää oli sit sen 36cm..kypsyteltiin reilusti 2pvää, sit kalvot puhki 27pvä 11.00n ja 18.00 täysin auki täydellisenä yllätyksenä ja siit tunti nii oli ulkona..äiti vähän repes lopus mut voi todella hyvin molemmat..reipas poika katselee maailmaa ja sisko ylpeänä käynyt jo hoitamassa =)
 
Onnea kojo ja siljuska flikoosta! :flower: :hug: .
Kuten huomaatte palattu on kotia ja yhdessä koossa. Yön yli pitivät "tarkailussa". Oltiin miehen kans perhehuoneessa yötä. Laitokselle päästiin niin supistuksia tuli säännöllisesti, mutta siinä illan mittaan loppuivat :kieh: ja yölläkään ei pahemmin supistellu, ainakaan ei oo muistikuvaa. Sain kipupiikin kankkuun ja nukahtamis tabletin, kun edellinen yö oli menny harakoille. Nyt on sitten päivän aikana jonkun verran supistellu. Onneksi, ettei ne aivan karaannu mihkään. :LOL: Selkä ja maha on aivan arkoja, kun on supisetellu niin paljon. Aamulla lääkäri teki sisätutkimuksen niin sano, että kohdunkaulaa jäljellä ja sormenpäälle auki. Nyt sitten lupasin mennä laitokselle, kun hypin pitkin seiniä kivusta. Mutta nyt vaan odotellaan mitä nuo supistukset tuo tullessaan....Synnytystähän ne enteilee, mutta toivottavasti pian. Yöski ajattelin ottaa panadolia, että saa nukutuksi edes jotenkin. Mutta nyt lähden poikaa laittaan nukkumaan. Hyviä vointeja kaikille!

Elli Ja Nyhverö 39+3 :heart:
 
Tännehhän on vauvoja alkanut tulla ihan urakalla, jospa se omakin vuoro vielä joskus koittaa =)


Lämpimät onnittelut Kojolle Prinsessasta ja MissH:lle Prinssistä :flower: :flower:

Omaan napaan ei mitään uutta, kävin pyörälenkillä ja puunasin auton ja saunoin sen päälle oikeen kunnolla mutta ei tehoja, eli odotellaan =)

Tiitteräinen 38+4
 
Onnea kaikille vauvautuneille :flower:

Täällä itse vain äihistään ja puhistaan. On ollut tukalat oltavat... ja kiva kun oli vieraita istua kahvipöydässä ja yrittää selvitä kipeistä supistuksista.

Anoppi oli eilen nähnyt unta että olin sairaalassa...

Olin eilenillalla ihan varma että lähtö koittaa yöllä. En tahtonut päästä illalla sänkyynkään kun supiseli ja otti niin kipeetä..
Mies sitten auttoi nukkumaan, ja niin sitä sitten herättiin aamulla kun mitään ei olisi ollut.... :ashamed: :(

Neuvolassa meinasivat että vauva on aika pieni vielä, kun mahtuu niin hyvin kääntyilemään puolelta toiselle. No, eipä tää rinsessa ole koskaan tykännyt noista sydänäänten kuunteluista, vaan yrittää paeta. Muuten kaikki ok. Itse huomannut sormissa ja jaloissa turvotusta. Ja aamuisin sormet on kyllä ihan jäykät ja kipeät. :eek:

Hyvää yötä kaikille toukomasuille! Ja onnea matkaan teille joilla h-hetki vihdoinkin koittaa! :heart: :hug:
 
Sellaista on vielä pitänyt kysyä että Commander haluatko päivitellä toukokuussa listaa vai avaanko minä uuden? Mulle on molempi parempi =)
Siitä en vaan uskalla sanoa kuinka paljon ehdin/jaksan mutta parhaani yritän...

Vai onko muita halukkaita?
 
Neuvola lääkäri oli oikeassa, ei ehditty enää synnytystapa arviossa käydä (aika olisi ollut Perjantaille 20.4.) vaan pienokaisemme syntyi Keskiviikkona 18.4. klo: 19.21 raskausviikolla 37+5 !
Poika on siro ja nätti kuin nukke, painaa 2850g ja on 48 cm pitkä.

Synnytys käynnistyi vesien menolla 17.4. Supistukset käynnistettiin seuraavana päivänä antamalla oksitosiinia suoneen. Laitan synnytyskertomusta myöhemmin. Meillä sairaalassa oloaika venähti vähän pidemmäksi, päästiin kotiin vasta Keskiviikko iltana (25.4.) klo: 21, joten aika mennyt pikkuisen kanssa kotona olemisen opettelussa.

En ole vielä ehtinyt lukemaan kuinka moni on jo vauvan saanut mutta onnea kaikille synnyttäneille,

Terveisin

Mikaela, ylpeä isä & meidän pieni poikavauva
 
Onnea Siljuska, Kojo ja MIssH perheineen :flower:
Täällä oma olo on ollut ihan kamala, taidettiin meidän perhe saada se Noro virus, en ole eläissäni ollut niin kipeä kuin eilen, tyttö aloitti alkuviikosta sairastamalla, sitten minä ja ukko eilen, vain poitsu on viel säästynyt. Oikeesti eilen aamusta mietin, että alkaako synnytys, oli niin kipee selkä, sitten se levis myös päähän ja muuhun kehoon, särki ihan kamalasti, kun yritin sängystä nousta pyörrytti niin, että kesken reissun vessaan oli käytävä eteisen lattialla makaan, kun muuten olisin kaatunut, pari kertaan oksensinkin. Onneksi meidän porukat otti lapset niille, minä en voinut kuin nukkuna, kuume nousi melkein 39, ja ukko oli samassa jamassa, mie makasin makuuhuoneessa ja se sohvalla, nyt on sitten ihan kamala yskä, koko kroppa on hellänä yskimisestä.
Neuvokaa jokin tehokas yskänlääkemitä sais käsikaupasta jota vois nyt ottaa.
Ei menen vielä sänkyyn ennenkuin muksut kotiutuu, sitten kun on taas leikittävä pirteää, onneksi olo eiliseen nähden parempi.
T:Minnihiiri
 

Yhteistyössä