Toukomasujen -07 huhtikuu

Moikka!!!

suklaasta täällä menisi kyllä kans sitä niin paljon kuin mahaan mahtuu..varsinkin mars-patukat.kiloja tullut jo tähän menessä 19kg

:ashamed: että voisi vaikkapa ne sitten väliin jättää.esikoisesta tuli 23kg.jouduin osan niistä kyllä ihan laihduttamaan :whistle: mutta ne sitten kuitenkin lähti.

*huokaus* poika ollut tänään taas ihan mahdoton..sain huomiseksi lastenlääkäriltä ajan.omakin neuvola huomenna aamulla.alkaa olla vähän tylsiä noi neuvolareissut vaan kun niitä tuntuu koko ajan olevan.voi kun tää vimppa sitten jo olisi..

meillä oli täällä kotona käymässä 5vk ikäinen vauva.olipas se pieni.vaihdoin hänen vaipan.oli hassua vaihtaa sellaisen ruippanan vaippaa kun tottunut vähän isompaan "vauvaan" :D

muistankos nyt väärin vai olikos nikki mmammajolla oli lapsilla myös pieni ikäero???täällä mua ainakin jännittää oma jaksaminen ja esikoisen suhtautuminen uuteen tulokkaasen.varsinkin tällaisina hetkinä kun hän kipeä siitä rokotteesta niin miettii vaan että miten tästä selviää varsinkin sitten kun näitä kaksi..

eilen illalla ja tänä aamuna oli maha sekaisin mutta ei muuten kyllä merkkiäkään että syntyisi.eilen illalla tuli myös supistuksia.tosin aika mietoja eikä mitenkään säännöllisiä..

mutta mun tarvii varmaan jotain herkkuja käydä itelleni ostamassa :D (hyvä ennen neuvolaa sitten ahmia :D )

gismo 38+2
 
Päiviä jälleen, tulin jännäämään synnyttäneitä :hug: (ikäänkuin he suoraan salista/ heräämöstä mihinkään koneelle pääsisivät ryntäämään :LOL: )
viiv76 tuo on kätilöltä aivan käsittämätöntä ammattitaidon puutetta! Vaikka kaikki olisi hyvin niin voisi vaikka sanoa että hyvä kun olet tarkkana jne, ja onneksi kaikki on vauvalla kunnossa. siis rohkaista. ja toisekseen: sun paineet eivät ole kunnossa. Kuulut ehdottomasti tehokkaampaan seurantaan kun alapaine on jo ylittänyt tuon 95 rajan.itse olin sairaalaseurannassa esikoisesta noilla paineilla. Soita tosiaan neuvolaan, pissaa ja paineita tarvitsee tarkistaa vähintään 1-2 x viikossa! Ja jos tunnet kovaa ylävatsakipua niin menet heti polille takaisin tarkastettavaksi, ihan sama mitä yksi kätilö on sanonut :hug:

omaa (.)
paineet oli vähän kohonnu, pissa puhdas, hb oli tipahtanu yhtäkkiä 130 -->118 ,että nyt vasta aloitin raudan syönnin. ei sitä kyllä ole vissiin kuin joskus tammikuussa viimeksi mitattukaan.. poika on aika hiljanen, sanoinkin siitä ja sitten th ei meinannut löytää mitään sydänääniä! etsi monta minuuttia, meinasi jopa meikäläisen teräshermot pettää kun on täysin hiljainen maha! sitten löyty, en tiedä miksi niin huonosti kuuluikin, mutta ei niissä loppujen lopuksi mitään vikaa ollut. huh!
Nyt toivon ja odottelen vaan sitä suurta h-hetkeä alkavaksi, erittäin kärsimättömänä. tsemppiä kaikille

riiviöiden äiti & riiviö nro 4 vkolla 37+5
 
gismo juu meille kans tulossa ikäero aika pieni...ens kuun alussa poika 1v5kk =) mua jännittää myös oma jaksaminen....välillä nytkin hermo niin kireellä kun saa pojan peräs olla ja tuo meidän poika kun on vielä tosi villi/temperamenttinen/voimakastahtonen jne. ja sekun se vaatii kaiken aikaa huomioo ja seuraa niin väkisinki pelottaa kuinka se suhtautuu vauvaan! nyt sillä on vielä uusiutunut tuo kausi että tukistaa ja lyö muita....tänäänkin kerhossa sai moneen otteeseen irrotella sen nyrkkiä toisen lapsen hiuksista :ashamed: ihan kamalaa ja stressaavaa ajatella et jos se läpsii sitte vauvaakin :'( nooh eiköhän se siitä!!
onneks tuo mies on alussa kotona =) ei tarvi yksin alotella elämää kahden lapsen kans ;)

suuklaata menis tääläkin kauheat kasat :p aivan ykkönen on brejk :p :heart: :p niitä vois kiskoa vaikka kuinka monta,mut ei älytön viitti!! painoa tullut aivan sikana :eek: tänään oli se neuvola ja niiku arvasin...yli 2kiloa oli tullut lisää painoa!! vielä ei 70kiloa menny ikki,muutamasta grammasta jäi vajaaks,mut ahistaa ajatus että viimeks poikaa odottaessa painoin enimmillään 67.9 ja ei mulla noussut loppuviikoilla tätä vauhtia paino sillon.
Kaikki oli muuten ok ja ultrallakin terkkari vähän katsoi :) pää alaspäin on edelleen onneks ja lapsivettä oli hyvin =) napanuorakin sielä näkyi... ei ollu kaulan ympäri. eipä sielä ihmeitä...kahen viikon päästä onki sitte lääkäri.kyllä odotan mielenkiinnolla lääkärille pääsyä....miltä sillon tilanne vaikuttaa. tää olo alkaa käydä niin ahtaaks ainaki mun kohdalla! maha painaa alas ja ahistaa silti ylös....

joo mutta jospa taas poistun vaihteeks!! :wave:

mmamaa 34+3
 
Moikka, minäkin tulin tänne jo kärkkymään vauvauutisia, vaikka oma mieheni niitä tuskin tulee tänne kirjoittamaan kun lapsi on syntynyt.
Kävin tänään synnytystapa arviossa, ja yllätin itseni, että kun sain valita sektiopäivän 4.5 tai 7.5 niin otin sen jälkimmäisen, silloin on tasan 39 viikkoa täynnä. Kun vaikka olen mitä mieltä ollut, niin kummasti käännyinkin ajattelemaan, että saa vaavi vielä pari päivää kasvaa, ja kun mulla oli vielä kohdunkaulaakin jäljellä 4 senttiä. Ja ei tää taaskaan mitään sukupuoltaan näyttänyt, tai oikeesti se kone oli niin surkea, että lääkäri sanoi, että hän ei lähtisi siitä kuvasta tekemään mitään varmoja johtopäätöksiä, tyttö voisi olla kun ei ainakaan mitään ulokkeita suoranaisesti näkynyt, mutta sanoi vielä, että voipi kyllä olla poikakin...Ja tää lääkäri on oikeesti tosi mukava, pojasta silloin varmisti, että vastaavassa tilanteessa näin oikein, kun olin ulokkeet näkevinäni.
Yllätyin, kun kysyivät, että tuleeko mies mukaan synnytykseen, ja kun sanoin, että tulee, niin totesivat, että sitten ei tehdä nukutuksessa, kun mie luulin, että joka tapauksessa tehdään puudutuksella.

Eli mulla on nyt sitten melkein kolmeviikkoa vielä armon aikaa, noiden vauvan tarvikkeiden laittoon, ellei luonto sitten päätä toisin.

No nyt päästän tytön koneelle, jotenkin muutenkin tää koneella käynti on hankalaa, kun meidän läppäri on huollossa.

T:Minnihiiri
 
Sen verta pitää sanoman, että mmamma ja Gismoko miettivät pientä ikäeroa... Meillä noilla kahdella ikäero 1v6kk ja meni aivan ihanasti vauva-aika ja kaikki muukin. Isompi oli niin pieni, että ei ainakaan meillä ymmärtänyt oikeen mitään menettävänsä. Esitteli vaan kaikille, että vaava vaava kun joku tuli kylään. Tais viikossa unohtaa koskaan ollleensakkaan yksin ja ainokainen.

Nykyisinkin ovat niin hyviä kavereita ja pitävät toistensa puolia aina ja kaikkialla. Olen itse päässyt tosi helpolla monen vaiheen yli, kun ei ole tarvinnut koko ajan pitää seuraa, kun ovat kahdestaan vihtyneet.

Tämä siis meillä toiminut ainakin aivan ihanasti, vaikka ovat eri sukupuoltakin.

Tsemppiä!
 
B) Moi! Meille syntyi tänään kuudes lapsi. Suloinen tyttö tuli tähän maailmaan 15:28 ja painoa on 3920g. synnytys kesti neljä ja puolituntia. Vaimon mielestä helpoin synnytys verrattuna aikaisempiin. kotona enemmistö on innoissaan. Ainoastaan esiteinimme pitää koko touhua ihan tyhmänä. Jokainen kerta on ainutlaatuinen!
Hyvää kesää kaikille toivoopi onnellinen iskä.
 
Tirlittan81 kerrankin kuulee jotain positiivistä kahden pikkuisen taaperon ja vauvan arjesta.kaikki aina vaan pelottelee ja kauhistelee että miten te sitten jaksatte.tulee itellekkin sellainen ole ettei varmaan tästä tule hengissä selviämään :eek: meillä myös poika erittäin voimakastahtoinen jääräpää.mutta kun hyvälle päälle sattuu eikä olla kipeitä ja nukuttu hyvin niin poika on kuin pieni enkeli :heart: :heart: osaa kyllä välillä olla kaikkea muutakin :D mutta uskon että jos tähän vaan jotenkin asennoituu että helppoa ei tule olemaan eikä tarviikkaan niin kyllä tästä selvitään.

öitä mammastit.nyt niin turvonneet sormet..yök.huomenna aamulla neuvola mahtaakohan 20kg olla menny rikki ;)
 
Valtavan isot onnittelut koko parasta aikaa perheelle!!!!! Urakka ohi, ihanaa!

Gismo joo tosi on, että ihmiset säälii tuota tilannetta ja kauhistelevat ihan kamalasti. Itsellä sama homma nyt kun kaksoset tulossa. Ärsyttää ne kommentit, että miten te selviätte...
Itsellä olo, että tästä selvitään tosi hyvin, mutta aina noiden kommenttejen jälkeen tulee paha mieli ja jää kauheesti miettimään, että onko se tosiaan sitte maailmanloppu ja elämä enää yhtä tuskaa. No kohtahan tuon tulee näkemään.

Saapa nähdä miten nukuttaa, kun niin mietityttää se huominen poli. tahtoo niin kovasti ens viikolla vauvat kainaloon. :heart:
 
Hurjan paljon onnea ja onnen :hug: PARASTA AIKAA-perheelle :heart:

Pääsispä jo itekki lähtemään synnärille! On kyllä supistellu, mut ei tarpeeksi :headwall: No, korkeintaan kolme viikkoa jäljellä...viikko laskettuun ja sit jos ylitte menee, niin eiköhän ne ala käynnisteleen kahden viikon sisällä lasketusta?! Kertaakaan ei olla kyllä käynnistykseen saakka jouduttu, vaik muuten onkin ollut pitkiä nää raskaudet!

Neuvola oli tänään. Kaikki kunnossa. Verenpaine nyt pysyny sitkeesti koholla, 132/89. Ei kuitenkaan huolestuneet, enkä kyllä itsekkään, sillä ei ole turvotusta, eikä päänsärkyä tms. oireita. Jospa tää enteilis piakkoin alkavaa synnytystä!?!

Eipä nyt muuta. Huomenna täytyy tulla kurkkaamaan, jospa ollaan saatu lisää vauvoja toukokuisiin :)

Melli, 39+0 jee!
 
Oikein paljon onnea ja siunausta koko Parasta aikaa perheelle. :hug: :flower: Ihanaa kun saatiin lisää vauvoja. Lisäsin jo tuonne syntyneet osioon, pituus jäi vaan vielä auki mutta senpäs kerkiää lisätä. Ihana aina lukea vauvauutisia :heart: Tyttöolo piti sitten paikkansa =)

Oma (.) voi ja kasvaa. Tänään käytiin 4 km kävelemässä koko porukan voimin. Minä niiiiiin jo tahtoisin päästä synnyttämään, vaikka tuskin vielä syntyy moneen viikoon. Toivossa on hyvä elää =) Vähän ottaa nyt selkään ja liitoskivutkin kipeämmät mutta pakko se on jotain yrittää.

Nyt taidan painua unille, oon ollut koko päivän ihan naatti vaikka mitään en oo tehnytkään. Kertakaikkiaan vois vaan nukkua ja nukkua. Päätinkin etten enää ennen synnytystä mitään isompaa urakkaa aloita (tai no ehkä saunan pesen) kun on jo ikkunat pesty ja piha haravoitu ja lattiat vahattu :D

Mutta nyt siis sinne nukkumaan.

:wave: Kestoväsy Tiitteräinen ja Tyttövelivauva 37+pikkusen jo 1 :D
 
38 Viikkoa täynnä :D

Ja nyt on supistuksetkin rauhottunu siihien malliin et hyvinkin saattaa mennä vaikka lasketun ajan ylikkin, mut ei haittaa. Nyt oon saanu kuitenkin nukuttua :)

Vähän meinaa tulla aika pitkäksi täällä kotona. Tänään ajattelin et jos jaksan niin kävisin nyt aamupäivästä kaverin luona kyläileen. Väsyn tuolla liikenteessä kyllä ihan mahottoman nopiaa, mut sitten vois iltapäivällä ottaa vaikka pienet unet :)

Lisää vauva uutisia saadaan varmaan muilta laitoksella olioista tässä viimeistään loppu viikosta :) Ompas ihanaa... Tää vaan addikstoi juokseen koneella ja tällä sivulla n. 10 kertaa päivässä, mut eipä siitäkään haittaa ole.

Mukavan aurinkoista päivää kaikille B)

Kojo ja tyttö mellestäjä 38+0
 
peppi28
Onnea onnea parasta aikaa ja tietty koko perhe :flower:

Voi kunpa itsekin jo pääsis, mutta toivossa on hyvä elää...

Peppi ja masuasukki 37 tasan ( nämä viikot ei lopu ikinä.....)
 
marjuska81 harmaana
Voi että paljon onnea parasta aikaa- perheelle!!!!! :heart: :heart: :flower: :flower:
mie kävin eilenki varmaan viis kertaa kattomas joko joku ois käyny ilmoittamassa vauvasta ja nyt heti ku silmät aukes niin äkkiä koneelle..
:LOL:

ikäerosta on ollu puhetta..
meillä esikon ja keskimmäisen välillä 1v1kk, ja keskimmäisen ja nuorimmaisen välillä sit 3v6kk. kuopuksen ja vauvan ikäeroa ei viel ihan osaa sanoa mut n. 3v2kk.

musta oli tosi hyvä ku tehtiin ainakin ensimmäiset pienellä ikäerolla sillä musta se vauva-aika oli ainaki helpompi ja nythän nää kaverukset on kuin paita ja peppu, aina yhdessä. vois jo sanoa et nää on kaksoset ku toista on kauhee ikävä ku hetkenki pois, molemmat puolustaa toisiiaan ja myötätunto on käsinkosketeltavissa. :LOL: :LOL: sit taas kun ikäeroa tuli enemmän tän kuopuksen niin se mustasukkaisuus iski paljon pahempana ja etenki ku nuorin lähti liikkeelle niin se kauhea omistuksen halu tavaroista vaan kasvoi. siinä oli sitten kaks isoa veljeä vastassa ku yhtäki autoa katsoi. nyt kun ikäeroks tulee taas tuo vähän päälle kolme vuotta nuorimpien välille on nyt jo tiedossa että tulee vaikeaa. kuopus on heittäytyny ihan vauvaks ja on tosi mustis miehestäni. isoveljet ei saa tulla miestä lähellekkään ja kun on viel uhmaikä pahimmillaan niin voi tulla aika rankaa. nyt on vasta alkanu jännittää miten tuon nuorimmaisen kans jaksaa. :/ on se niin hankalana joka asiassa nykyään (onneks mies hoitaa ja komentaa myös poikia niin kuin omiaan. muuten mie oisin ihan lirissä =) ) mä taidan olla kyllä sit ku kotiin tuun sairaalasta ihan "luopio" meidän 3v silmis kun oon ollu pois monta yötä ja sit kehtaan viel jonku huutavan otuksenki kotiin tuoda viemään kaikkien huomion itseensä. :whistle: :D isot pojat taas on ihan tohkeissaan ja odottaa vauvaa jo kovasti mut heillä ikää onki jo enemmän (kohta 6 ja 7). :saint:
luulisin että jos esikoinen olisi ollut paha koliikkilapsi niin sitä ikäeroa ois sit mietitty uudestaan mut mulla on käynyt "tuuri" ja kaikki lapset on olleet tosi helppoja. :/ vaikka koliikkiahan meistä ei kukaan todellakaan toivo lapselleen mut oon jo pienes mieles toivonu et tää ois ees hieman vaikeempi niin ei sit sitä uutta vauvakuumetta tulis.. :whistle: :kieh: eiköhän neljä jo riitä meille.. :ashamed: :D
mut nyt pitää taas poistua takavasemmalle ja syömään. :D
 
Paljon, paljon onnea parasta aikaa ja koko perhe :hug: :flower:
Ihanaa, että synnytys on mennyt hyvin =)

Mulla supistukset tuntuu vaan yltyvän. Eilen maha oli pienenkin kävelyn ja touhun jälkeen ihan kivikova ja silloin se tietysti painaa tonne alas inhottavasti.
On ihana lukea noita vauvauutisia niin tietää et tää odotus todellakin loppuu jossain vaiheessa. Välillä alkaa meinaan usko loppua varsinkin, kun mulla voi vielä mennä vaikka kuinka monta viikkoa ennen kuin on pikkuinen sylissä. Ja toivottavasti meneekin ainakin 2-3 viikkoa =)

Perjantaina on neuvolalääkäri. Toivottavasti saan painoarvion vauvasta. Hän, kun tuntuu olevan aika iso...

Miehen kotiinjäämisestä: Kysyin eilen miten hän on jäämässä kotiin, ku ei olla kovin paljon asiasta keskusteltu ja onneksi hän kuulemma voi jäädä ainakin joksikin aikaa kotiin heti vauvan synnyttyä. En kylläkään tiedä onko hän viikon vai kaksi ja miten meinaa kesälomaa pitää. Mies on aika pienessä firmassa töissä niin täytyy vähän katsoa miten sieltä voi olla pois.
Mulle on jo puolivoittoa se, että miehen koulu loppuu toukokuun puolessa välissä ja tulee sentään aina illaksi kotiin =)

Viiville :hug: Tosi kurjaa kohtelua sait kätilöltä. Meitähän varten nuo äitiyspolit ym. on, että voidaan mennä sinne jos on huoli omasta tai vauvan voinnista. Mistä ihmeestä me voidaan tietää mikä on normaalia ja mikä ei. Mä en ainakaan tiedä vieläkään, vaikka odotan jo kolmatta :ashamed: :D
Ja tosiaan munkin mielestä sun paineet vaikuttaa aika korkeilta, joten älä epäröi soitella neuvolaan.

Nyt on pakko mennä siivoilemaan ja silittämään vauvan vaatteet.

Tulen kyllä kohta taas kurkkimaan jos olisi vaikka uusia vauvauutisia :whistle: =)

Räppänä rv 34+6
 
Parasta aikaa + perhe paljon paljon onnea!!!!! Voi kun alkaa oma syli tuntua tyhjältä nyt!

Kuinka kauan kotona; oletteko jo miettineet, miten kauan aiotte olla kotona? Tuli vaan mieleen, kun tuttu jo alkaa järjestellä hoitoasioita, kun vauva on kolme kuukautta. Ei nyt ole siis vielä viemässä hoitoon, mutta heti vanhempainloman loputtua, niin johan se alkaa sitten tosi varhain pyörimään mielessä. Itse olen alustavasti ajatellut, että olisin kotona joko elokuun 2008 tai sitten koko syksyn 2008, koska meidän tyttö menee silloin ekalle.

Muuten ei ihmeitä raportoitavaa, kovasti vihlontaa on alhaalla ollut nyt about viikon. Varsinkin iltaisin. Otan sen ihan positiivisesti, eiköhän nuo ole merkkejä vauvan punkemisesta lähtökuoppiin!
 
Pakko vastata vielä ennen siivousta Vaniljatädille.

Mä olen ajatellut mennä töihin elokuussa 2008. En haluaisi mutta taloudelliset syyt pakottaa töihin viimeistään tuolloin.
Olisivat noi poliitikot saaneet nostaa kotihoidontukea roimasti :headwall: :whistle: Ja mielellään jo ensi vuodesta... no hyvä, että nostivat edes minimiäitiyspäivärahaa, vaikkei se meihin tällä kertaa kerkeä vaikuttamaan. Olisi vaan ollut kiva olla kotona koko 3 vuotta :\|

Nyt sinne siivoomaan :wave:
 
parasta aikaa+perhetodella paljon onnea :heart:

käyn monesti päivässä kattomassa mitäs kellekkin jo kuuluu ja onko lisää vauvoja,jännä odottaa muidenki puolesta :)

mulla huomenna äippäpoli ja synnytystapa-arvio,tulempa sitte paremmin kirjotteleen mitä meinaavat ja saisinko siis jo sen sektio ajan..jännittää aika kovasti.

kaikki nyt ollu oikeen hyvin muuten.

MissH ja pikkujalka 37+3
 
Parasta aikaa ONNEA hurjan paljon!!!!!!! Huimaa alkaa lukemaan että syntyneitä jo tupsahtelee tänne :flower: :hug: :wave: :heart: :flower:
Virpi1980 mulla on ihan halvimpia magnesiumeja ollu, Pirkkaa ja Magnexia ja ajavat asian hyvin :wave:
Ja joku mainitsi että syö myös kalsiumia ja auttanut on ne yhdessä. Kalsium juuri aiheuttaa kramppeja! Eli jos syö lisäkalsiumia ja magnesiumkaan ei auta niin sit on laitettava kalsium vähemmälle (esim puolikas vain tai tabu joka toinen päivä). Näin olen sekä lukenut että kuullut hoitajaltani :wave:
Kotona olosta: olen tämänkin kohdalla kotona ainakin sen 3v niin kuin pojasta. :wave: Sitten vaan kitkutetaan. :D *venyttää penniä ja senttiä* veeeennnyyyyyyy....<br><br>
 
rasse04 harmaana
aurinkoista huomenta!

hurjan paljon onnea parasta aikaa ja koko perhe rinsessasta :flower:


meillä oli iloinen ylläri kun eilen mentiin myytä katsomaan, hänet oli siirretty lämpökaapista vesipatjalle normaaliin sairaalan vauva sänkyyn :D ekaa kertaa sain pestä pepun hanan alla =) pienet ne on ilot :LOL: . maitoa menee nyt 40ml ja eilen oli pullosta koko satsin juonut

kumpaahan sukupuolta on commanderille ja sille kaksosia odottavalle ( :ashamed: en muista nimimerkkiä) syntynyt eilen
innolla odotan kuulumisiä

rasse ja pikku myy :heart:
 
Moikka,
Parasta aikaa ja perhe, sylin täydeltä onnea teille!

Niin niistä vinkeistä on vielä tullut mieleen, että aurinko on hyvä porkkana yms. tahrojen poistaja, jos jotkut ei ole pesussa kokonaan lähteneet, niin narulle aurinkoon vain kuivumaan ja oikeesti kyllä toimii.

Mulla tuntuu taas tänään, että kaikki hommat kasaantuu niskaan, olis pyykkiä, kelan papareita, vauvan tarvikkeita yms. ja sitten vielä ystävä on tulossa tänään tänne verhojaan ompeluttamaan, niin ja lapsille olen luvannut leikkimökkiin vielä uudet verhot ja liinan... Oli pakko tulla koneelle, kun muuten olisin taas alkanut nalkuttamaan, kun tolla ukollakin on vielä toi oikea käsi paketissa, eli rajallisia on hommat jotka voin hälle delegoida, lähinnä se on lasten viihdytystä. Eli taas olen sitten täällä marisemassa, sorry.

Kovasti täällä Commanderin ja vauvahaaveenkuulumisia odottelen.

T:Minnihiiri
 

Yhteistyössä