TOUKOKUUN TUHISIJAT huhtikuussa <3 <3 <3

Joo kyllä sitä lapsivettä voi tulla lorahtelemalla, kai se on ihan tavallistakin. Mulle tuli esikoista odottaessa kalvoihin reikä muistaakseni keskiviikkona tai torstaina, ja siitä lähtien lapsivettä lorahteli välillä pieniä määriä kerrallaan. Kätilö sanoi että se reikä on jossain siellä ylempänä kun ei tullut paljoa kerralla. Sitten pe-la yönä kolmelta poksahti ja tuli kerralla loput vedet, siitä alkoikin sitten "kunnon" supistukset ja lähdettiin saliin. Poika syntyi aamulla klo 8.19.
 
Pauzi kiitos synnytyskertomisesta,oli jotenkin niin "helpon" kuuloinen synnytys,toki enhän mä sitä voi tietää miltä se susta tuntui :ashamed:
Mutta verrattuna tuohon mun esikon synnytykseen,käynnistettynä 16h,toivoisin todellakin että tämä lähtisi itsekseen käyntiin :heart:

BV ja P 34+4
 
äippäpolilta kotiuduttu..Ne kauhukertomukset joita olen käntämisestä kuullut ei ainakaan mun kohdalla pitänyt paikkaansa..Vaikka vähän kirppu olikin jumissa niin pienellä avustuksella ja ensimmäisellä kääntöyrityksellä hän meni ympäri ja sen jälkeen olin vähän aikaan käyrässä..Pienesti sattui mutta se kesti niin vähän aikaa ettei meinannut itse pysyä perässä :)
No lääkäri sitten sanoi että huomisen jälkeen saa tulla tänne synnyttämään ettei enää helsinkiin tarvitse kun täällä on rajana rv36.. Pieniä supistuksia on ollut mutta mun tuurilla loppuvat ennen kuin kerkiävät kunnolla edes alkamaan :) että ihanaa,ei tarvitse leikata eli hyvällä tuurilla ei sairaalassa tarvitse olla kuin 1vrk ja sitten jo kotiin.. mutta nyt tarvitsee mennä syömään jotain..hirmunen nälkä :)

päivänjatkoja kaikille
 
Onnea toukotytsylle kihlautumisesta!! :heart: :heart:

Mulla tuli nuorimmaisen synnytyksessä lapsivettä lorahtelemalla. Ja juuri ennen sairaalan pihaan ajoa tulikin sitten kaikki loput kerralla, oli housut ihan märät.

Lääkärineuvolassa käyty. Kohdunsuun tilanne ok, kaulaa jäljellä vähäsen. Paikat ei ole auenneet. Kiva kun sai tuohonkin selvyyden, kun oli uusi asiallinen lääkäri paikalla. =)
Nyt sitten supistellut koko päivän sen tarkastuksen jälkeen. Ei kuitenkaan mitään kunnon supistuksia, eikä ollenkaan säännöllisesti. Ja alapäätä vihloo supistuksen aikana tosi ikävästi. :$ Jos olis pari viikkoa pidemmällä, voisin testata vaikka sitä ikkunanpesun tehokkuutta, pitäiskö supparit yllä. ;)

Hienoa että lupan vauva suostui yhteistyöhön. :heart:

Saanen esitellä oikein muhkean olomuotoni :


stk ja minivitonen 35+2 :heart:
 
onnittelut Pauzille ja Toukotytsylle!

täällä tukala olo, yöt varsinkin! nousen ylös kuuden-seitsemän aikaan ja menen takaisin nukkumaan ennen kahdeksaa. yöllä pari-kolme kertaa ramppaan vessassa tai yritän kestä supisteluja milloin missäkin konttausasennossa. sitten nukunkin hyvin siitä kahdeksasta puolille päivin. kauhean huono omatunto vaan, kun ei jaksa tehdä mitään. olla vaan möllötän :(

autoista olitte puhuneet. katsastin eilen rakaan corollani vm.90. eikä mennyt läpi, vaikka parilla sadalla eurolla sitä jo korjautin... tuli niin pitkä vikalista, että saa tosissaan miettiä auton vaihtoa. järkeväähän se olisikin, että olisi neljä ovea ja vaikka jopa viisi vaihdetta, mutta haikealta tuntuu. eilinen menikin sitten haikein mielin ja parit itkutkin sain aikaiseksi (ne hormoonit :) ).

tää nyt on tosi tyhmä kysymys, mutta kysyn teiltä aikaisemmin synnyttäneiltä. kun minulla tuo maha toimii tosi hyvin ja olenkin varma, että tulee luonnonmukainen suolentyhjennys ennen synnytystä, niin käydäänkö sairaalassa suihkussa ennen mitään alapää tutkimuksia vai käynkö ennen lähtöä kotona? tosi vähäpätöinen juttu, mutta kun se vaivaa mieltä, niin vaivaa...

yellow 37+0 !!!
 
yellow

Mä en käynyt missään suihkussa missään vaiheessa ennen kun lapsi oli syntynyt.

Ne kätilöt on tottunut ja nähnyt kaikkea joten se että tyhjeneekö suolisto ennen synnytystä siististi pönttöön vai tuleeko kaikki ponnistus vaiheessa siihen sänkyyn ei kätilöitä kiinnosta.

Ennen annettiin peräruiskeita mutta nykyään ihan turhaa hommaa.

Itse muistan esikoisen synnytyksestä sen verran että pari päivää ennen alkoi ulostaminen olemaan pelkkää narua/löysää. Ennen synnytystä kävin vessassa miljoona kertaa kun pelkäsin että paskon kätilön päälle. Ja kun rupesin ponnistamaan kysyin mieheltäni jatkuvalla syötöllä että eihän sieltä tule kakkaa. :LOL: :LOL: :LOL: Jälkeenpäin ajateltuna kuulostin varmaan idiootilta. Yleensä kysytään et joko se tulee tai näkyykö pää?!?!? ja mä olin huolissani kakkasta mitä siellä pimeessä huoneessa ei edes äiti/isä nää ja muutenkin kaiken sen muun mönjän lisäksi mitä sieltä tulee niin kakka taitaa olla ihan sivuseikka. :LOL:

Eli ei kannata sitä murehtia. Ja synnärillä voit olla suihkussa ihan koska vaan. Avautumisvaiheessa sitä jopa suositaan. Ja kun synnytyksen jälkeen mennään suihkuun jos pystyy niin sillä ei ole väliä käytkö ennen synnytystä "puhdistautumassa" kotona kun siinä kuitenkin suttaantuu.

Älä huoli ei niitä siellä kiinnosta oletko ollut kotona suihkussa vai et. Teet niinku itsestä tuntuu hyvältä älä muista välitä. :hug:
 
Kiitos Pauzille synnytyskertomuksesta! Olipa ihana lukea sitä :)

Itseäni mietityttää kovasti se osaanko ajoittaa laitokselle lähdön oikein. Nelosen kanssa kun kävi niin, että supistukset ei olleet mitenkään järkky kovia ja en todellakaan ollut edes varma, että onko tässä nyt tosi kyseessä, mutta lähdettiin sitten näytille ja niinhän mä olinkin täysin auki kun synnärille päästiin ja puolen tunnin päästä sairaalaan menosta vauva synty. Kun en haluis liian aikasinkaan sairaalaan mennä, mutta en kyllä halua mihkään tienposkeenkaan synnyttämään.

Yellow en mä ainakaan oo koskaan sairaalassa suihkuun päässy ennen sisätutkimusta, aina eka on katottu kohdunsuun tilanne kun sinne on menty. Joten kannattanee käydä kotona lähtiessä sitten jos asia kovasti vaivaa, mutta tosiaan kätilöt on niin paljon nähneet, että sen takia ei kannata stressiä ottaa!

Hienoa, että Lupan vauva kääntyi ja että kokemus ei ollut kamala!!

Toukotytsylle paljon onnea kihlautumisen johdosta :flower:

Noniin nyt on sitten täälläkin täysiaikainen vauva mahassa :D Sen kunniaksi masukuvaa

villahousu & Sulo 37+0
 
Nyt on synnytyslaitokselta kotiuduttu. Pieni prinsessamme näki päivänvalon 20.4. aamulla rv 37+1. Syntymämitat 3020 g ja 49 cm. Kaikki meni hienosti ja nopeasti ja tyttö on kiltti ja tyytyväinen vauva. Synnytys alkoi kun lapsivedet meni yhtäkkiä yhdentoista aikaan illalla ja kesti alle seitsemän tuntia. Kätilö vähän ihmetteli mun jaksamista kun kerroin olleeni muutama tunti sitten spinnbodypumpissa salilla... Avautumisvaihe meni niin nopeasti että kun tuli puudutuksen aika en sitä enää saanutkaan kun olin yhtäkkiä 9 cm auki. En pitänyt synnytystä fyysisesti raskaana ja oon ollut hyvässä kunnossa ja pirtee mutta kyllä se kipeetä teki kun ei ollut mitään muuta kivunlievitystä kun ilokaasu ja sitäkään en sitten lopussa enää "ehtinyt" ottaa. Helppo synnytys siis oli ja nyt vain nautitaan tuosta pienestä joka on kyllä niin uskomattoman ihana pakkaus.
Onnittelut myös muille jotka ovat jo saaneet nyytin kainaloon ja tsemppiä niille joilla vielä synnytys edessä:)
 
Kiitos Pauzi kivasta kertomuksesta. :) Alkaa olemaan kyllä jo kovin kärsimätön olo varsinkin kun lukee vielä tommosen. =)

Hyvä että Lupalla onnistui kääntö niin helposti! :)

Minä kävin äsken neuvolassa
Painoa +350g/viikko
Paineet 126/77
Sf-mitta 33 (puoli senttiä enemmän ku viikko sitte)
RT
Syke +
Liikkeet ++

Eli kaikki okei eikä mitään ihmeitä. :)
Varattiin aika ensi viikon keskiviikolle jolloin olisi tuo maaginen 40+0. =)
Toivon ettei sinne tarvitse mennä mutta katsellaan. :) Mitään oloja ei vieläkään että tämä täältä syntyisi.

Nyt menen syömään jotakin. :)

Jonz&Tessu 39+1

*muoks* Onnea Matilda-08 tyttösen johdosta!!! :heart:
 
Meidän pinon vauvoilla on kauhia kiire maailmaan ja kuitenkin ovat olleet hyvän kokoisia :D Kuka mahtaa olla seuraava...

Mä taidan synnyttää vasta kesäkuussa tällä menolla. Laiskat supistukset eivät ole mielestäni mitenkään hyödyllisiä... :LOL:
 
:flower: :flower: ONNEA MATILDA-08 tyttösestä :flower: :flower:
vähän kyllä täällä rapakuntoisena naureskelin että jotkut ne vaan vetää hikijumppaa ja lähtee synnyttämään :)

Ja seuraava vauva uunista ulos tai vauvat =)

Hyvä että lupan
vauveli heitti voltin tai puolivoltin. :p

Täällä on taas se verisinvuoto loppunut rusehtavaa tuhruttaa. Kumma alakerta :p iskias on kyllä iskenyt kovempana päälle pakaran yläpuoli auts ja välillä ihan takareisien yläosissakin tuntuu ärsyttävää säteilevää kipua varmaan just jotain hermosärkyä.
 
No jo on ollut sutinaa eilisen jälkeen... =)

Paljon onnea Pauzille pikkuprinssistä, Toukotytsylle kihlautumisesta ja Matildalle prinsessasta :heart:

Leluja olen desinfioinut tolulla pesemällä ja pehmolelut olen pessyt koneessa..

Verenpaineen lasku kuulema merkkais synnytyksen lähenemistä.. joten ei kiirettä meillä, kun nousussa oli, jos paikkaansa pitää..

Supistelusta joku kyseli, en vaan millään muista kuka :ashamed: : maha on muutenkin aika pinkeä ja meillä kanssa istukka etuseinässä ...

Kaikkee oli juttuja, mut nyt noista syntyneistä niiiin tohkeissaan, että pää on ihan tyhjä.. :p

*muoks* Ainiin; Naralle jaksamisia nyt, onneks on vuoto tasaantunut..:hug:

37+4
 
oi .. nonii.. nytkös niitä vauvoja rupes sitten syntymään.. =) ONNEA Matilda :flower:

ainiin ja muoksmuoks. :) Kiva lukea noita synnytyskertomuksia, kuulosti todella helpolta ja nopealta tuo pauzin synnytys.. :heart: Mulle samanlainen kiitos! :D
 
Matilda-08
Lämpimät onnittelut prinsessan syntymän johdosta!




Suihkuun en ole minäkään ennen sisätutkimusta päässyt, kun ollaan synnärille menty. Aina vasta synnytyksen jälkeen olen sinne kerennyt. Lähdöt on ollut aina niin vauhdikkaita kohti synnäriä, että ei ole kerennyt yhtään edes miettimään mahdollista suihkuun menoa. :D

35+2 :heart:
 
Oo lisää vauvoja! Onnea Matilda! :flower:

K Y S Y M Y S :attn:
Väriseekö teidän masuissa? Ootteko tunteneet hassua värinää masuissanne aiemmissa raskauksissa?
Tuntuu vähän niinkuin vesi värisisi. Tänään ensimmäisen kerran olen moisen tuntenut ja lyhyen ajan sisällä kolmeen otteeseen. Mitähän mahtais olla?

:eek:
 
Onnittelut Matilda-08 pienestä prinsessasta! :flower:

Onnittelut Toukotytsylle kihlautumisesta! :heart:

Täällä sen verta väsynyt ettei ajatus oikein luista, joten parempi olla kirjottelematta enempää...

Fox, 35+4
 
Miljoonasti onnea koko matildan perheelle!!! =) :flower:

Kunpa omakin tajuaisi jo syntyä... :whistle:

Kissinminttu. Muistelen jostain lukeneeni, että jos on masussa poika vauva, niin pojan pissaaminen tuntuisi sellaisena värinänä/tärinänä... :D Taitaa kyllä olla ihan höpö-höpö juttu... ;) Tosin itsellänikin on ollut jo jonkin aikaa samanlaisia tuntemuksia!! Esikoisen kohdalla ei ollut, joten itseänikin kiinnostaisi, että mistä on oikeasti kyse...

nasu ja nipsu 38+0
 

Yhteistyössä