Hei,
Uusi jäsen keskusteluun ilmottautuu.
Näillä näkymin laskettuaika 14.5. mutta arvelen että se siirtyy viikkoa myöhemmäksi. Synnytyssairaala varmistuu myöhemmin. Tähän raskauteen on liittynyt vähän kaikenlaista...
Meillä on siis kaksi lasta, 6- ja 4-vuotiaat. Uutta raskautta olemme toivoneet jo muutaman vuoden, sillä meille on ollut itsestään selvää että toivomme saavamme useamman lapsen. Aijemmat raskaudet alkoivat helposti, ja kun kolmatta ei kuulunut ja minulla lisääntyi viimevuosien aikana endometrioosi-tyyppinen alavatsakipuilu, kävin viimetalvena jo tutkimuksissa, mutta mitään poikkeavaa ei löytynyt. Ilo oli suuri kun syyskuun alussa lopulta plussasin.
Viikolla 8+3 aloin vuotaan verta. Olimme aika varmoja miehen kanssa että nyt tuli keskenmeno; kaikki vaikutti niin samalta kuin eka raskauteni keskenmeno tammikuussa 2011. Saimme ajan äitiyspolille tarkistukseen, ja siellä ultrassa löytyi syke kuitenkin!
Verenvuoto loppui, eikä syytä sille löytynyt.
Olen kärsinyt tosi voimakkaista pahoinvoineista ja oksenteluista kaikissa raskauksissani, paino on pudonnut aijemmissa raskauksissa 7-8kg, elimistö kuivunut ja olen joutunut tiputushoitoon. Olen saanut hyperemeesi-diagnoosin.
Tässä raskaudessa pahoinvointi on ollut huomattavasti helpompaa, mutta on tämä siltikin ihan riittävän rankkaa. Esim. viimeiseen 2vkon aikana ei ole nesteet juurikaan pysyneet sisällä. Oikea kotiruoka on pysynyt paremmin pieninä annoksina, joka on jo todella iso juttu mulle, sillä aijemmissa odotuksissa olen nähnyt oikeaa nälkää, kun vatsassa ei ole pysynyt mikään viikkokausiin. Viimetorstaina oloni oli kuitenki niin heikko ja hutera että päätin soittaa seuraavana päivänä äitiyspolille.
Perjantaina sit soitin, ja he pyysivät tulemaan käymää labraan ja lääkäriin. Labrat olivat kuitenkin ok, eli tiputushoidolle ei ollut nyt tarvetta. Paino pudonnut -4kg. Lääkäri sanoi lopuksi että ultrataampas nyt vielä, miten sikiö jakselee. Hän ultrasi rauhassa about 15mim, tarkisti munasarjatkin ja kaikki oli ok. Oli jo lopettelemassa, kun yhtäkkiä huomasi että "aha, täällä onkin kaksi sikiötä!" Olihan se melkoinen pommi! Menin vähän shokkiin, itkin ja nauroin ja tärisin. Minulla oli heti raskaustestin jälkeen olo että onkohan siellä kaks, ja miehellekin puhuin siitä. Ja sen vko 8+3 tarkistuksen jälkeen sanoin miehelle että jaa, ei niitä sitten ollutkaan kuin yksi.
Sikiöt vastasivat kokoa 10+6, eli viikon vähemmän kuin menkkojen mukaan. Laskettua päivää ei kuitenkaan vielä siirretty.
Lääkäri pyysi erikoislääkärin vielä ultraamaan, ja pian ilon rinnalle tuli myös huoli, kun erikoislääkäri tämän ultrauksen mukaan diagnosoi kyseessä olevan harvinainen mono-mono-raskaus, eli sikiöillä on yhteinen istukka ja sikiöpussi. Tällaisia on vain 1% prosentti kaksoisraskauksista, ja siihen liittyy huomattavia riskejä. Esim. toinen sikiö kuolee nälkään tai napanuorat menevät solmuun ja hapen saanti estyy. Toisen kolmanneksen loppupuolella yleensä äiti joutuu/pääsee osastohoitoon, ja vauvat syntyvät sektiolla vkolla 32-35, ja tarvivat tehohoitoa.
Olen ihan pyörällä päästäni ollut koko viikonlopun. Jo pelkässä kaksoisraskaus-uutisessa on riittävästi sisäistettävää, puhumattakaan harvinaisesta ja riskialttiista kaksoisraskaudesta. Aiheesta googlettaminenkin tuo silmien eteen aika rankkaa tietoa. Mutta toki on myös paljon mono-mono-kaksosia jotka ovat selvinneet ja voivat hyvin.
Nyt koitamme vain elää päivä kerrallaan, olla onnellisia tästä hetkestä ja ajatella että kaikki menee niinkuin menee. En haluaisi sairastuttaa itseäni liialla huolehtimisella ja stressaamisella (minulla on siitä liikaa jo kokemusta). En pysty vaikuttamaan siihen, selviävätkö molemmat vauvat. On vain elettävä ja katsottava mitä tapahtuu.
Ja lisäksi on olemassa myös mahdollisuus että mono-mono-diagnoosi on väärä, jos sikiöiden välinen kalvo löytyykin. Ja toivon sydämestäni että se vielä löytyy. Tosiaan tänään on varhaisultra, että toivottavasti iltapäivällä ollaan taas vähän viisaampia.