Toukokuun toukat 2013 *syksy*

Heippa kaikki! mulla on alkanut kauhea turvotus ja alavatsaan sattuu, muuten olo on ihan hyvä. Ultraa saan odottaa vielä viikon, mutta sitä ennen miehen kanssa pieni irtiotto kaksin toscanan puolelle ja sitten koiramme sterilisointi, joten kiire viikko tiedossa, eiköhän se nopeasti mene. Saa sitten jotain konkreettista tietoa vauvasta, ja ylipäätään että onko raskaana, ettei tm tai ku tms kun nää oireet on niin erilaiset kun ekan kanssa. Toivotaan parasta!

Finla 6+5
 
May13 Mullakin on ollut pientä ruskeaa vuotoa kaikissa edellisissä raskauksissa. Esikoisen kanssa kävikin niin että luulin että mulla oli silloin minimenkat ja raskaus paljastuikin vasta rv10+ Toisen ja kolmannen kanssa sit tiesinkin mistä on kyse. Nyt ei oo vielä näkynyt mitään vuotoa ja olenkin vähän ihmetellyt et meneekö tällä kertaa eri kaavalla. Pahoinvointi alkaa olla kohdassa kamala, päivistä selviää jotenkin asennoitumisella mutta se alkaa jo vähän harmittaa että yöllä joutuu monta kertaa juosta vessaan kyökkimään. Etenkin kun äkillisistä nousemisista seuraa myös aina se että meinaa pyörtyä. :/ Eilen jo miehelle kirosinkin että miten ihmeessä sitä voi unohtaa tän olon kamaluuden ja miks ei ees kerran ois voinu selvitä ilman kauheeta oksennusrumbaa. Nyt vaan toivon et loppuis ees sit joskus rv12 tienoilla, tai ees helpottais!
 
Hei kaikki!

Kirjoittelin äsken pitkän jutun ja kone päätti yllättäen alkaa päivittämään itseään, joten meni uusiksi : /

Kertomisestä: Me ensin ajateltiin, että odotetaan kertomisen kanssa ihan rauhassa, mutta toisin kävi. Mies kertoi isälleen, joka kovasti toivoo lapsenlapsia ja joka on menossa huomenna sydänleikkaukseen. Ajatuksena, että hän saisi muukavasta uutisesta voimia leikkauksesta selviämiseen. Ja mies se oli, jolta asia muutenkin ensin lipsahti. Nyt sitten muutama läheinen ystävä tietää ja mä ajattelin omille vanhemmilleni kertoa tänään, kun menen sinne käymään.

Vuodosta: Mulla tuli kuukautisten aikaa muutamanapäivänä veristä tuhrua ja odotinkin koko ajan, että kuukautiset alkavat, mutta onneksi eivät koskaan alkaneet :) Sen jälkeen ei ole toistaiseksi ollut mitään vuotoja.

Neuvolaan ajattelin soittaa huomenna. Katostaan, koska antavat ajan. En usko, että mennään varhaisraskauden ultraan. Odotellaan sitä ekaa, joka neuvolan puolesta tarjotaan.

Miten te muut olette nukkuneet? Mua ärsyttää, että unen laatu on heikentynyt ihan hirmuisesti! Heräilen yöllä, enkä saa kunnolla uudestaan unta. Aamuisin tuntuu, kuin koko yö olisi mennyt jotenkin horroksessa. Nytkin on ihankrapulainen olo, kun väsyttää : / Ennen raskautta olen heräillyt öisin, mutta uni on tullut aina helposti uudestaan. Kai tämä loppuu joskus ja saan taas kunnolla nukutuksi?

Nettilaskureiden mukaan meidän laskettu aika on 26.5. Kai min nimen voi etusivulla siirtää sen päivän alle.

Mukavaa sateista sunnuntaita toivottelee

ruppu 5+0
 
milli85: kyselit väleistä vanhempiin. Mulla on tosi läheiset välit omiin vanhempiin. Olivat tietoisia yrityksestä ja tutkimuksiin lähtemisestä. Voi sitä ilon ja onnen määrää kun kerrottiin uutiset :heart: Kyläillään heillä noin viikon tai kahden välein (soitellaan jatkuvasti) ja esikko on säännöllisesti myös hoidossa heillä :) Jos ei itse olla keksitty kahenkeskistä tekemistä pitkään aikaan, niin johan tulee isovanhemmilta soitto että nyt pitäisi saada tyttö hoitoon :D

Itsellä ei ole ollut vuotoa tässä tai edellisessä raskaudessa. Olen kuitenkin kuullut ja ymmärtänyt että on tosi yleistä.

Alkoholista ja kiinnijäämisestä - mulla on ensi kuussa työreissu missä ollaan pari yötä. "Perinteeseen" on kuulunut että ensimmäisenä iltana käydään asiakkaan kanssa ulkona syömässä ja ruokajuomana tietenkin viini :O Nyt ei voi vedota autoiluun tai tilaisuudesta poisjäämiseen. En oikeesti usko että selviän tuosta paljastumatta. Jos en koske alkoholiin, niin ihan satavarmasti koko porukka arvaa. Ja en tiiä viittiinkö alkaa sepittämään mitään tarinaa lääkekuuristakaan, kun en viitsisi valehdellakkaan...

ruppu: mulla on kanssa unenlaatu huonontunut... tosi pian plussan jälkeen alkoi yöheräilyt. Pohjalla jo muutenkin univelkaa, kun tuo esikko ei ole mikään huippunukkuja. Mutta näillä mennään, tasaisessa pöhnässä eteenpäin :D
 
Mulla on niin paha olo, voi hitto, oksennus on kurkussa kokoajan, kuopus vaan huutaa kun on väsynyt ja vähän kipeä, mutta mies se vaan luuhaa ties missä...
Tekis mieli vetää peitto korviin ja painua nukkumaan, mutta eihän se onnistu :(

Vanhemmista minun vanhemmat asuu 40km päässä, ei tule kovin usein nähtyä, puhelimitse äitin kanssa yhteydessä lähes päivittäin, miehen vanhemmat lähellä, mutta niistä nyt ei ole apua mihinkään.

Manta81 ja pikku-itu 8+2
 
Tohon listaan vois mulle tarkentaa noi tiedot, eli kakaravaara/27v/5./k-sks

Täälläkin alkaa pahoinvointi muistutella itsetään, yritän hirveästi psyykata itseäni, ettei se tulisi niin voimakkaana. Tiedä sitten auttaako, mut tuskin pahentaakaan.

Vähän huolettaa, kun eilen illalla sohvalla maatessa tuli alkoi yhtäkkiä pistämään vasemmalle alavatsaan. hetken kuluttua meni ohi. sen jälkeen on ollut outoja tuntemuksia vatsalla, ja kun painan oikealle alavatsaan, sattuu vasemmalle, outoa?

VAnhemmista. Mulla on ihan hyvät välit vanhempiini, suht läheisetkin, ainakin äitiin. Miehen vanhempien kanssa ollaan myös paljon tekemisissä, ehkä jopa liikaakin :D

Mä ajattelin myös soittaa huomenna neuvolaan, ajattelin samalla myös pyytää päästä ultraan, jotenkin sitä alkoi heti epäilemään kohdunulkoista tuon toispuoleisen kivun takia.

kakaravaara 6+2
 
Plussattu on tällä viikolla. Itsellä ikää 33v. toinen lapsi tulossa. LA 26.5. Nyt 5+0.

Ensimmäisessä raskaudessa minulla oli liki kaikki mahdollinen: raskausdiabetes, lievä raskausmyrkytys (jonka takia makasin 2 viikkoa ennen leikkausta laitoksella; lapsi syntyi 40+3), tarjontavirhe ja pitkittynyt synnytys, joka vei sektioon.

Toisaalta hirvittää, mitä tuleman pitää. Toisaalta olen erittäin innoissani!
 
Hei! Plussatesti tehty toissa perjantaina. :) oireita oli vaikka kuinka paljon ennen testiä. Neuvolaan kun soitin niin heti varattiin aika ultraan jossa miehen kanssa yhdessä käytiin torstaina. Lääkärin lukaan pussukka oli oikeassa paikassa ja viikkoja vähän alle 5. Jospa nuo viikot tarkentuisivat myöhemmin :) ensimmäinen keuvola on 1.10.
pahoinvointia on ollut, päänsärkyä ajoittain, himot paprikaa, sitruunaa ja suklaata kohtaan, Väsymystä ja ja ja...

Suhteeni vanhempiini: äitini ollut enkelinä jo reilun vuoden, isän kanssa hyvät välit vaikka eipä hänestä Juuri koskaan kuulu tai näy.. onneksi on miehen vanhemmat jotka ovatkin aivan ihania tapauksia, ja tämä onkin heidän ensimmäinen lapsenlapsi :) toivotaan siis että masuasukki pysyy matkassa mukana :)

Pahoittelen jos on kirjoitus virheitä, tabletilla krjoittaminen on hankalaa... :D
 
Tervetuloa kaikki uudet! Onnea plussasta!

Suhteista vanhempiin oli juttua, minulla on todella läheiset välit äitiini (äiti on aivan paras), juttelemme puhelimessa päivittäin ja näemme monta kertaa viikossa. Asumme n. 3 km päässä toisistamme. Isäni kanssa juttelemme puhelimessa kuukauden tai kahden välein. Näemme ehkä kerran vuodessa, välimatkaa on reilu 300 km.
Mieheni isä asuu n. 200 m päästä ja näemme silloin tällöin. Soittelevat muutaman viikon välein. Anoppiini olemme molemmat aika usein yhteydessä, n. kerran viikossa ja anoppi asuu n. 6 km päässä.

Täällä jatkuu samat oireet. Ruokahalu ei vieläkään oikein ole tullut. Hetkellisesti se tulee ja kun jotain syö tulee kaikki ulos ja ruokahalu katoaa saman tien.
 
Mua pelottaa, kun pahoinvointi ja oikeestaan kaikki muutkin oireet on kaikonnu ihan kokonaan. Siis ei mulla ole mitään. Ihan sellanen olo kun en raskaana oliskaan :( :( Onko muilla kadonnu oireet pariksi päivää ja sitten kuitenki alkanu taas uudestaan? Mä oon tosi huolissani, en kestäis toista keskenmenoa perään. Ei sitä varmasti kukaan pidä iloisena :(

Pahoittelut niille joilla masulainen ei pysynyt matkassa! :hug:

-LillaVe<3 ja pikku 8+0 poks
 
Moikka kaikille uusille plussanneille :)

Pahoittelut Mamuska7 ja muut, jotka ovat listoilta poistuneet...

Olosta: tällä hetkellä ei ole oikeastaan mitään oireita, väsymys on vähän taittunut ja selän + alavatsan jomottaminen vähentynyt lähes olemattomiin. Mulla oli WC-pöntön halailua vain ekassa raskaudessa. Tosin, niin alkumetreillä ollaan, että vielähän sitä ehtii... Pyörrytystä kyllä on ollut tavallista enemmän, mulla on matalahko verenpaine, ja liikkeelle lähtiessä saa olla varovainen, ettei mene tajuttomaksi. Kerran olen käynyt tikattavana, kun heitti niin nopeasti vintin pimeäksi, etten kyykkyyn ehtinyt. Ei onneksi tapahtunut raskaana ollessa!

Vanhemmista: mun vanhemmat asuu samalla paikkakunnalla, apua voi pyytää jos on tarvis. Lähinnä, jos on itse menossa hammaslääkäriin tms, minne ei voi ottaa lapsia mukaan. Nähdään kuukausittain, soitellaan viikottain. Miehen vanhemmat asuu n. 100km:n päässä, vieraillaan puolin ja toisin muutaman kuukauden välein. Kesällä oli lapset siellä yhden yön, kun käytiin miehen kanssa tuulettumassa :) Aika harvakseltaan käydään ulkona.

Harrastuksista: juoksua ja punttisalia harrastan, jatkan niin pitkälle kun hyvältä tuntuu. Viime raskaudessa oli muutama viimenen kuukausi TOSI kivulias, kilometrin vaunulenkki oli välillä tuskien taival. Liitoskipuja tai jotain, sellaista tosi viiltävää kipua. Saa nähdä miten tällä kertaa.

Nukkumisesta: olen alkanut heräämään joka yö puoli neljän-neljän välillä ilman syytä. Tosin unet on ollu viime aikoina melko eläväisiä, ehkä nekin vähän myötävaikuttaa.

Aikooko kaikki mennä niskapoimu-ultraan? Itse jätän tälläkin kertaa väliin. Ekassa raskaudessa kävin, ja sitten jäin pähkäilemään ja vatvomaan ties mitä. Tulee mitä on tullakseen...

Käytiin eilen vaateostoksilla, en voinut enää vastustaa vauvojen vaateosastoa :D
Oli pakko ostaa yksi söpö potkupuku, sellainen neutraali, mikä käy kummalle vaan. Monestipa siellä olen käynytkin hypistelemässä ja miettimässä, että olisi kiva välillä omallekin vauvelille päästä jotain ostamaan, eikä vaan kavereille.
Minullako vauvakuume... :heart:

Cherrie_ 4+3
 
Ei kun mukaan vaan! Tänään sitt plussatiin! Tällä hetkellä sellanen fiilis että "apua miten selviään kahden kanssa!" :D Eiköhän se tästä :)

Eli : Mamsen, toinen lapsi, LA 30.5, oma ikä 25v
(jos tarkkoja ollaan ja lasketaan hedelmöityksestä eikä menkoista niin LA olis 25.5)
:heart:
Oireet ollut tähän mennessä aika samanlaiset ku ensimmäisen kans, tekee mieli suolaista ja janottaa, arat tissit ja mielialan heittelyä, muuten hyvä. Toivottavasti säästyn pahasta olosta ja oksenteluista myös tällä kertaa.

yhdessä jännitetään, piti heti tulla tänne hehkuttamaan kun ei vielä tutuille vitsi kertoa :)
 
LillaVe<3 Mullaki katos oireet jonnekki, mutta ei ne tainnu olla poissa ku yhen päivän ja tänään on meinannu taju lähteä parikin kertaa kun on ylös noussut. Viime yönä heräilin neljän jälkeen jatkuvasti ja varmaan siitä johtuen tänään on tullu nukuttua paritkin päiväunet. Myös hirveä suolaisen himo on iskenyt! Muuten ei oikeastaan tekisi mieli syödä mitään.

Ja vanhemmista: äidin kanssa ollaan melko läheisiä vaikka melko harvoin nähdäänkin, koska etäisyyttä on yli 100km. Toiveena olisi muuttaa lähemmäs kunhan tässä koulusta valmistutaan. Isänkin kanssa ollaan aika läheisiä. Vaikka läheisiä ollaankin niin silti tuntuu jotenkin vaikealta kertoa heille raskaudesta, koska ensimmäinen lapsenlapsi kyseessä. Siksi en mielellään kertoisikaan ennen kuin on suurempi varmuus, että tämä raskaus loppuun asti kestää.
 
LillaVe, mulla oli ihan sama juttu! Onneksi noin viikko oireiden katoamisesta oli ultra, jossa sitten nähtiin pieni sydän vauhdissa. Ei varmaan kannata hätääntyä, itse aloin vaan nauttia kun ei enää okseta tai rinnat ole yhtä kipeät.
 
Onnea uusille plussalaisille :flower:

Cherrie_ voi ihanaa, sullakin tuollainen ihan lievä vauvakuume että jo olet päästänyt itsesi irti lastenvaateosastolla! :) Itsehän olen jo hankkinut neljä kappaletta odotusajan paitoja ja yhdet housut vaikkei ole äitiyslappuhaalareihin vielä oikein täytettä vatsan kohdalla :LOL: Mutta josko sekin aika koittais, että mahan kanssa saisin niitä pitää :)

Np-ultraan aion mennä, ja ehkä jo aikaisempaankin alkuraskauden ultraan. Silloin kun itselläni oli keskeytynyt keskenmeno se havaittiin juuri np-ultrassa, keskenmeno käynnistettiin lääkkeellisesti. Silloin tunsin itseni todella huijatuksi, minulla oli voimakkaat pahoinvoinnit ym. oireet vaikka alkio kohdussa oli menehtynyt. Milloin ja miten se olisi selvinnyt ellei ultrassa? Toisaalta, tieto tuo tuskaa ja ultrassa tehtävät mittaukset synnyttävät huolia ja epävarmuutta siitä miten pitäisi omalla kohdallaan toimia että toimisi oikein...

terkuin; miimimiimi 6+0 :heart:
 
harrastuksista: sen verran että olen heppatyttö ja viime aikoina taas ratsastellut n 3 kertaa viikossa. Harmittaa ihan hirveästi jättää ratsastus nytt vuodeks taas pois :/ mutta en uskalla ottaa sitä riskiä että jos alas tulisi.. onko täällä muita heppatyttöjä? ja jätittekö ratsastuksen raskauden aikana pois?


vanhemmista : sen verran että rakkaita ovat! ja läheisiä, asuvat tässä parin kilometrin päässä. Ja paljon ovat olleet avuksi jo esikoisen kans ja varmaan ilahtuvat myös toisesta :heart:

P.S Tyttöolo se on täällä :heart:
 
Heippa kaikille! :wave:

Täällä yksi varovaisesti ketjuun mukaan kuikuileva, tänään aamusella plussannut... :) Olo on erittäin epätodellinen mutta todella onnellinen! Toivon kaiken sujuvan hyvin, viikkoja on edessä rutkasti!

Aikaisempia raskauksia ei ole ja hämmentyneenä (enkä ketään pitkään yrittäneitä halua loukata!) totean, että en olisi uskonut tärpin käyvän heti ensimmäisestä kunnon "yrityskierrosta". Plussasin siis tänään KP 32/27-31 ja viimeisten kuukautisten perusteella viikot olisivat tänään 4+4 :) Testin tein ihan tavallisella apteekin viivatestillä.

Pohdiskelen, minkä aikaa odottelisin ennen soittoa neuvolaan...ja viralliseen alkuraskauden ultraan en varmaankaan mene, mutta taidan hyödyntää työsuhde-etuja :) Mutten ihan vielä, jos vaikka pari viikkoa malttaisi odotella.

Yhdelle ystävälle kerroin, samanlaisia uutisia sain häneltä viime toukokuussa. :) Jos asiat menevät hyvin, haaveena olisi kertoa omille vanhemmille ja appivanhemmille vasta virallisen NT-ultran jälkeen tai mahdollisesti vasta jouluna? :) Toki riippuu omasta olosta, ja tuskin alan valkoisia valheita päästelemään mahdollisille kyselijöille.

Listalle voi tässä vaiheessa laittaa seuraavat tiedot:

rupeltaja, 30v., ensimmäinen raskaus/lapsi, LA 30.5. ???
 
harrastuksista: sen verran että olen heppatyttö ja viime aikoina taas ratsastellut n 3 kertaa viikossa. Harmittaa ihan hirveästi jättää ratsastus nytt vuodeks taas pois :/ mutta en uskalla ottaa sitä riskiä että jos alas tulisi.. onko täällä muita heppatyttöjä? ja jätittekö ratsastuksen raskauden aikana pois?:
Täällä kans hevostellaan ja aion hevostella vielä ainakin tän ekan kolmanneksen huoletta :) Jatko sitten vähän tilanteen mukaan... Ja heti kun vaan uudelleen ratsaille pääsee niin avot!
 
herttileiri miten paljon tekstiä tänne on tullut yhden viikonlopun aikana kun en ole päässyt koneelle lukemaan :D

Tervetuloa uusille ja pahoittelut mamuska7:lle :hug:

Viikonloppuna olin kaason hommissa parhaan ystäväni häissä, eipä kukaan pahemmin kiinnittänyt huomiota siihen etten juonut siideriä. Viipelsin ympäri hääpaikkaa niin vauhdilla ja puuhailin minulle annettujen hommien parissa ettei siinä edes varmaan kukaan ehtinyt seurailemaan mun juomisia :D

Ja minä supertestaaja tein taas testin, tuli heti niin vahva viiva apteekin testiin että kaipa se olisi jo pikku hiljaa uskottava että tuolla massussa on pieni asukki. Ajattelin odotella vielä viikon ja sitten varata ajan sinne varhaiseen ultraan. Aika suolainen hinta täällä ultraan, 160e josta vähennetään kelan korvaus..huh..
 
Heippa. Käynyt lueskelemassa täällä ja varovasti voisin minäkin liittyä mukaan,eli neljättä lasta odotellaan ja ihan alussa vasta menossa,viime viikolla testi näytti plussaa:heart:Laskureitten mukaan la 29.5.

Petronella09 ja toukosalaisuus 4+5:heart:
 
Ankea aamu taas koittaa, eilisestä asti vain satanut ja loppua ei näy :( Tänään minulla olisi ohjelmassa täytekakkupohjan tekeminen tai yritys nro 1 :D 1-vuotis juhlathan meillä on vasta sunnuntaina, mutta olen niin mämmikoura leipomusten kanssa että ehdin tehdä uusia vaikka kuinka monta :LOL:

Olot ennallaan, itkua väänsin eilen illalla sängyssä kun oli vaan niin paha olo, onneksi nukahdin nopeasti kun mies silitteli hiuksia :heart:

Mulla on kamala koiravauvakuume, mutta ei me voida tähän ottaa koiraa kun seinänaapurilla on kaksi koiraa jotka räksyttää ulkona puolet päivästä ja pentuhan oppii saman sitten ihan varmasti ja onhan tämä 72 neliötä aika ahdas jo nyt :attn:

Manta81 ja pikku-itu 8+3
 
Heippa vaan kaikille ja onnea uusille :)
Tänään varattiin nytt aika neuvola sisäänkirjaitumiseen, 23.10 olisi aika, tuntuu että sinne on vielä hirveän pitkä odotus :p Uutisia vielä sulatellaan mutta kuin tekisi niin mieli heti taas kertoa kaikille, pitää vaan yrittää malttaa. Varhaisultraan en mene, kiltisti sitä NP ultraa odotellaan.

Sellaista että olin mukana kaksplus ryhmässä myös kuin odotin ensimmäistä, synt Huhtikuussa -11 onkohan siitä ryhmästä nytt täällä ketään? :)
 
Hipsin tänne joukkoon. Tänään tein vielä kolmannen raskaustestin ja kyllä siihenkin 2 viivaa piirtyi. Meille tehtiin 6.9 neljäs inseminaatio. Joten viikkoja olisi nyt kasassa 4+4. LA olisi toukokuun lopussa, 30.5 ( jos sinne asti päästään )

Tosin itsellä on hieman epävarma olotila vieläkin, olenko todella raskaana? Lähinnä olen huolissani siitä miksi alamahan turvotus poistui jo viime torstain jälkeen hiljalleen pois? Nyt alamaha on taas tavallisen "pullataikinan" oloinen eli löysä plösö eikä mitään turvotusta. Lisäksi en koe viluisaa olotilaa yhtä usein mitä esim; viime viikolla. On tullut myös viikonlopusta alkaen ihme hikoilupuuskia samaan tapaan, kuin silloin, kun kk:set ovat alkamassa.

Varhaisultra on edessä vasta kahden viikon päästä. Siihenkin on siis vielä aikaa. Noh onneksi työ vie ajatuksia pois.

Tsempit muillekin odottajille!!
 

Yhteistyössä